Video: SalBa-kapteeni hyvästeli raumalaisyleisön – sarjakärki vei voiton

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Rauman SalBa ja Tampereen Classic kohtasivat sunnuntaina miesten Salibandyliigan ottelussa Raumalla. Classic johti parhaimmillaan jo 4-0, ja 6-2, mutta SalBa laittoi sen verran kovaa kampoihin, että peli päättyi lopulta 8-6-vierasvoittoon.

Vieraiden pistelinkona hääri viime otteluissa oivassa vireessä ollut Sami Johansson, joka paukutti pisteet 3+1 ottelussa. SalBan Niko Kaerla iski tehot 2+2 ja Janne Hyvönen pisteet 1+2. Hyvösen koki myös kovia sunnuntain ottelussa.

SalBa-kapteeni Antti Keskitalo, 35, esiintyi ainakin tällä haavaa viimeistä kertaa kotiyleisön edessä Salibandyliigan runkosarjassa. Keskitalo on pelannut tällä vuosikymmenellä 82 ottelua liigassa (54 p.) ja 55 ottelua Divarissa (77 p.) raumalaisten paidassa. Keskitalon uraa myös kunnioitettiin Classic-ottelun yhteydessä. Jos SalBa selvittää tiensä playout-peleihin, niin sitten Keskitalo saatetaan vielä nähdä Kauppiksen yleisön edessä.

Classic johtaa miesten liigaa ylivoimaisesti, ja on kerännyt jo 23 voittoa putkeen. SalBan tilanne on hyvin kinkkinen. Sen pitää voittaa viimeisessä pelissä Nokian KrP, ja Kooveen tulee olla saamatta pistettäkään, että joukkue pääsisi ylipäänsä karsimaan sarjapaikastaan.

Ottelutilastot