Classicin Johansson kantaa ratkaisijan viittaa – ”Aina on odotettu maaleja, ja olen siihen tyytyväinen”

Sami Johansson (oik.) iski tällä kaudella runkosarjan piste-ennätyksensä. Kuva: Juhani Järvenpää

Sami Johansson (oik.) iski tällä kaudella runkosarjan piste-ennätyksensä. Kuva: Juhani Järvenpää

Tähtihyökkääjä Sami Johanssonin mukaan Tampereen Classicin pelaamisesta löytyy vielä paljon parannettavaa, vaikka joukkue on porskuttanut Salibandyliigassa voitosta voittoon. Lauantaina Johansson tavoittelee uransa kolmatta perättäistä Suomen mestaruutta.

Odottavan aika on pitkä. Varsinkin, kun kyse on Tampereen Classicista, joka pelasi viimeisen välieräottelunsa reilu viikko sitten maanantaina. Aikaa Superfinaaliin valmistautumiseen jäi siis ruhtinaalliset kaksi viikkoa.

Maalitykkinä tunnettu Classic-hyökkääjä Johansson on osannut ottaa pitkästä valmistautumisajasta hyödyt irti, mutta odottaa silti jo kuumeisesti kauden viimeistä koitosta.

– Kyllähän sitä on saanut pitkään odotella ja mietiskellä. Olemme saaneet hyvän viikon tähän alle, ja fiilikset ovat odottavaiset, kun tietää, että siellä on varmasti hieno tapahtuma.

– Ei pidä unohtaa sitä puolta, että on hyvä saada ladata akkuja rauhassa näin pitkään. Pelaajat haluavat kuitenkin aina pelata, ja minun puolestani lauantai saisi jo tulla, Johansson kertoo.

Petteri Nykyn ja muun valmennuksen suunnittelema valmistautumisviikko ei ole sisältänyt kummempia taikatemppuja. Happeen tapaan myös Classic suuntaa kohti Helsinkiä perjantaina.

– Normaalisti on treenattu ja kovaa on menty tällä viikolla. Lähdemme perjantaina ja silloin illalla vedämme vielä treenit Hartwall Areenalla. Lataukseen ei varmastikaan tarvitse mitään erityistä hakea, kun kaikki tietävät panokset.

Välierät espoolaista Indiansia vastaan ratkesivat suoraan neljässä ottelussa tamperelaisjoukkueen hyväksi. Pari kertaa lukemat repesivät hieman enemmän, mutta siitä huolimatta Indians ei päästänyt hallitsevia mestareita helpolla.

Johanssonin mielestä Indiansin antama haaste oli jopa kovin tällä kaudella kotimaan liigassa.

– Kyllä, niin ainakin näkisin sen. Indians haastoi meitä tosi vahvasti pallollisena. Saimme tehdä joka pelissä täyden päivätyön, vaikka lopussa numerot olivat jo vähän selvemmät.

– He uskalsivat toteuttaa omaa juttuaan, eivätkä vetäytyneet kuoreen, hyökkääjä lisää.

Indiansin taistelu ei kuitenkaan riittänyt kertaakaan koko 60-minuuttiselle, sillä joka kerta Classic raapi voiton joko vahvan alun tai viimeistään tehokkaan kolmannen erän turvin.

Siinä vaiheessa usein näkyi hurja materiaaliero joukkueiden välillä.

– Meillä on tosi leveä joukkue. Silloin, kun jollain kentillä on vaikeampaa, toiset ottavat enemmän roolia. Olemme aina saaneet tarvittavia maaleja tiukoissa paikoissa.

Johansson on pelaa Classicin kakkosvitjassa. Hyökkäyskolmikon keskellä peliä rakentaa Jussi Piha ja toisella laidalla viilettää Oskari Heikkilä. Viimeisimpänä mainittu istutettiin ketjuun keväällä, ja se on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.

– Hän (Heikkilä) tuo ennakkoluulotonta taistelua siihen ja on tosi vahva kaksinkamppailuissa. Lisäksi hän on aika nopea ja osaa päättää hyökkäyksiäkin.

Maalitykki tekee laukauksellaan tuhoja. Siksi Sami Johansson treenaakin sitä edelleen paljon. Kuva: Juhani Järvenpää

Maalitykkinä tunnettu Johansson takoi uransa piste-ennätyksen runkosarjassa tehoillaan 38+19=57. Pudotuspelit ovat sujuneet hänen mukaansa hieman kaksijakoisesti. Tehopisteitä on siitä huolimatta kasassa kahdeksan ottelun jälkeen 9+6=15.

– Indians-sarjassa meidän koko kentällä oli vähän vaikeampaa. Onneksi viimeisessä pelissä saimme vähän hanoja auki, ja voi luottavaisin mielin lähteä finaaliin. Oilers-sarjassa meillä kulki paremmin.

Kuten tilastotkin kertovat, Johanssonilta odotetaan ennen kaikkea maaleja. Rannelaukaus lähtee maajoukkuehyökkääjän lavasta todella nopeasti ja usein myös tarkasti.

Sen hiomiseen hän käyttää edelleen paljon aikaa.

– Edelleen tulee vedeltyä aika paljon omalla ajalla. Varsinkin, jos treeneissä on taukoa ”drilleistä”, niin silloin tulee treenattua laukausta. Maalintekijän rooli on jossain kohtaa tullut itselleni, ja se on aika pitkään ollut joukkueessa kuin joukkueessa. Minulta on aina odotettu maaleja, ja olen siihen tyytyväinen.

Hurjassa voittoputkessa seilaava Classic lähtee Superfinaaliin ennakkosuosikkina. Miltä se tuntuu?

– En tiedä, että ajatteleeko kukaan edes sitä. En usko, vaikka kaikki tuntuvat sitä aina kysyvän. Tietyllä tavallahan se on asennekysymys, eikä siihen voi tuudittautua. Muuten tulee kylmään kyytiä.

Ainakin pallollista peliä Classic lähtee Johanssonin mukaan petraamaan. Samalla myös Happeen aseet ovat tarkasti tiedossa.

– Heillä on kolme hyvää kenttää, jotka osaavat pelata niin pallollisena kuin pallottomanakin. Sen lisäksi Happee on kova vastahyökkäysjoukkue, joten meidän täytyy pitää kentällä tasapaino yllä.

– Meidän pallollinen peli ei ole ollut voitoista huolimatta kovin valmista missään vaiheessa kautta. Aina on nähty jotain parannettavaa. Toivotaan, että pystymme nostamaan sitä taas pykälällä lauantaina.