Divarit

L-S: SalBa palkkasi toiminnanjohtajan – Rokosasta urheilutoimenjohtaja

15.04.
2018
12 Kommenttia
2
Divarit

Nämä kaksi herraa ovat SalBan tulevan kauden työntekijät. Kuva: SalBa.

Miesten Salibandyliigasta tippuneen Rauman SalBan organisaatiossa tapahtuu uudistuksia. Seura ilmoitti muutoksista nettisivuillaan aiemmin tällä viikolla. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Länsi-Suomi.

Rauman SalBa on nimittänyt päätoimisen toiminnanjohtajan. Seuran palvelukseen astuu aiemmin muun muassa edustusjoukkueen managerin tehtäviä hoitanut Mika Puhakka. Samassa yhteydessä seuran urheilutoimenjohtajaksi on nimitetty seuratyöntekijänä viimeisen vuoden ajan toiminut Joni Rokosa. Samalla Rokosan titteliksi tarkentuu samalla urheilutoimenjohtaja, ja hänen sopimuksensa SalBan kanssa pitenee kesään 2021 asti.

– Seuran toiminta on kasvanut niin paljon, että pelkkä vapaaehtoistoiminta ei ole enää paras tapa pyörittämiseen. Jos haluamme olla kilpailukykyinen ja houkutteleva, tarvitsemme ammattilaiset pyörittämään asioita, SalBan puheenjohtaja Teppo Lundell perustelee Länsi-Suomen artikkelissa.

Puhakka astuu virallisesti SalBan palvelukseen 1.5.2018. Hän on toiminut miesten edustusjoukkueen managerina viimeiset kaksi kautta oman päätyönsä ohessa.

– Aiemmin toimenkuvani seurassa on ollut tietyllä tapaa niiden kaikkein kiireisimpien tulipalojen sammuttamista, sillä aikaa on ollut rajallisesti. Nyt myös minä pystyn keskittymään täysillä niihin oikeisiin asioihin ja saattamaan juttuja maaliin ajatuksella. Yhdessä Rokosan kanssa voimme aika ajoin pysähtyä miettimään, mitä me haluamme ja miten me sinne pääsemme, Puhakka sanoo SalBan tiedotteessa.

Joni Rokosan päävastuualueena urheilutoimenjohtajan ominaisuudessa on seuran urheilutoiminta.

– Ohjaan seuran urheilupuolta tekemämme strategian mukaisesti. Suunnitelma koskee pelaajia aina niistä kaikkein pienimmistä junioreista miesten ja naisten edustusjoukkueisiin asti. Haluamme tarjota tasa-arvoisesti niin kilpailu- kuin harrastetoimintaa. Jatkamme seuran eteenpäin viemistä suunnitelmallisesti yhdessä Puhakan ja seuran vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa, Rokosa kertoo SalBan nettisivuilla.

Rokosa jatkaa myös pelaamista SalBan miesten edustusjoukkueessa. Niin sanottu kaksoisrooli ei kuitenkaan ole ongelma, sillä edustusjoukkueen toimintaa pyöritetään yhdessä Puhakan kanssa.

– Olemme sopineet, että niin kauan kuin pelaan, teemme tätä yhteistyössä. Olen mukana joukkueen rakentamisessa, mutta suurimmat päätökset, kuten esimerkiksi pelaajasopimukset hoitaa Puhakka. Eli en tiedä joukkuekaverieni sopimusten sisältöjä, Rokosa painottaa.

Linkit:
Länsi-Suomi: SalBa palkkasi tutun miehen toiminnanjohtajaksi: ”Tarvitsemme ammattilaiset pyörittämään asioita”
SalBan tiedote aiheesta

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Vaasa

Twitter: @ilkkakittila
Epätietoisuus
15/04/2018
Onko Raumalla muita pelaajasopimuksia kuin rokosa??
Twitteristä lainattu
15/04/2018
Nurmi, Kohtala, Osmonen, Ahtiainen Peltola ja Horn junnuista Lehtoniemi, Huovilainen
Kauppiksen Kingit
15/04/2018
Huovilainen XD
Junnu#8
15/04/2018
Tuo nuorempi Lehtoniemi on kova pelaaja. Osmonen myös hyvä nuori pelaaja. Joista on Salballe paljon iloa. Jos eivät karkaa jossakin vaiheessa muualle?
Tauno
15/04/2018
Onnex kauppiksella on tunnelmaa xdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxdxd
Porilainen
15/04/2018
Taitaa tippua suoraan 2-divariin :D
Kauppiksen Kingit
15/04/2018
Tsemii sin porii vaa! Ensi kaudesta tulossa varmasta todella antoisa.
Junnulle
15/04/2018
Kyllä toi nuori Lehtoniemi on aikamoinen laahustaja kentällä. Kärkkyy aina. En tiedä onko suunniteltua vai kunnosta kiinni? Syöttää sillonku pitäisi laukoa ja vetää sillonkun pitäisi syöttää.
Junnu#8
16/04/2018
En tiiä mitä peliä olet herralta seurannut? En ole kyllä havainnut laahustajan ominaisuuksia. No joo over and out.
Kauppiksen Kingit
16/04/2018
Tauno mikä kauppiksen tunnelmassa on?
Takapiru
16/04/2018
Toivottavasti Salba aloittaa juniorit yöt tosissaan. Eliisa varmasti ymmärtää tämän asian tärkeyden. Ei tule vuodessa mutta 5 vuoden päästä näkyy tulokset.
Hehheh
17/04/2018
Tarttis Salban ainakin kunnon koutseja hankkia, että junnut kehittyisivät. Nyt siellä on valmentaa kaiken maailman huoltajasepot ja isukkiramit niin eihän junnutuotanto voi edes olla hyvää. Olisi ehkä kannattavaa siirtyä Poriin pelaamaan viimeiset viimeistään C-ikäisenä ja tulla vaikka takas jos haluaa oikeasti kehittyä. Toki edustuksen rinkiin taitaa Salbassa päästä kun osaa kengännauhat solmia ite, ja siellä valmennus ihan hyvä.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.