Oilers vahvistuu monipuolisella pelaajalla – Keskitalo Sveitsistä Espooseen

Kalle Keskitalo (seisaalla nro. 7) nähdään ensi kaudella Heikki Luukkosen (oik.) joukkueessa. Kuva: Esa Takalo

Kalle Keskitalo (seisaalla nro. 7) nähdään ensi kaudella Heikki Luukkosen (oik.) joukkueessa. Kuva: Esa Takalo

Esport Oilers julkaisi keskiviikkona uuden pelaajasopimuksen. Puolustajana ja keskushyökkääjänä viihtyvä Kalle Keskitalo liittyy espoolaisten vahvuuteen Sveitsin liigan Chur Unihockeyn riveistä.

Keskitalon mukaan kausi ei mennyt ihan nappiin ja 24 ottelua tuottivat yhteensä tehopisteet 1+4.

– Kausi täällä Sveitsissä oli todella haasteellinen, mutta myös todella opettavainen. Kauden aikana meillä vaihtui päävalmentaja kolme kertaa, ja pelit ailahteli tosi paljon. Toivon kuitenkin Chur Unihockeylle kaikkea hyvää jatkoon tuleville kausille, Keskitalo kertasi Oilersin kotisivuilla.

Suomen liigassa 23-vuotias OLS-kasvatti edusti Nokian KrP:ta kolmen kauden ajan. Kaikkiaan 70 pelattua ottelua tuottivat tehot 20+20. Viime vuoden pudotuspeleissä Keskitalo maalasi kahdesti. Keskitalon arvo joukkueelle näkyy kuitenkin useimmiten muaalla kuin tehotilastoissa.

– Tosi hyvät ja odottavaiset fiilikset. Olen kuullut seurasta paljon hyvää ja jengi vaikuttaa todella hyvältä. Joukkueesta löytyy nuoruutta ja kokemusta ja uskon tämän olevan hyvä kombo, Keskitalo kommentoi tulevaa joukkuettaan.

Oilers-luotsi Heikki Luukkonen tuntee Keskitalon nuorten maajoukkueesta ja Nokian KrP:n ajoilta.

– Kalle on erinomainen joukkuepelaaja, jonka kanssa on helppoa löytää yhteinen sävel. Hän hoitaa tunnollisesti oman ruutunsa ja taipuu erilaisiin rooleihin. Pelilliset vahvuudet painottuvat puolustuspeliin, vaikka onhan Kalle joskus jonkun maalinkin räpännyt, Luukkonen suitsutti.

Oilers hankki aiemmin tänä keväänä hyökkääjä Justus Kainulaisen LASBista sekä puolustaja Antti Suomelan OLS:sta.

Oilersin uutinen

12 comments

  1. Mutta älkää huoliko, sieltä tulee myös Sihvonen, niin räpiköidään seuraavakin kausi.

  2. Iiskola ei todellakaan ole siirtymässä oilersiin. Täysin tuulesta temmattu.

  3. Toivottavasti on Astala toinen niistä kahdesta inkkarista, jotka Oilersiin siirtyy.

  4. Huhut kertovat Pajukosken olevan palaamassa ja myöskin eräviikareista olisi tulijaa

  5. Kyllähän se H Iiskola on OiLerssiin menossa kunhan pronssipeli saadaan taputeltua alta pois. Luotettavat lähteet näin kertoneet ja halleille huhu myös levinnyt. Sääli, suuri menetys Inkkareille.