Pääkalloennakko: Viime vuoden pettymys vaihtuu juhliin – Classic marssii A-juniorien mestariksi

Arviomme mukaan Classic on liian kova pala Steelersille nuorten SM-finaaleissa. Kuva: Esa Takalo

Arviomme mukaan Classic on liian kova pala Steelersille nuorten SM-finaaleissa. Kuva: Esa Takalo

A-nuorten SM-sarjan finaaleissa kohtaavat runkosarjan ensimmäisen ja toisen paikan valloittaneet Tampereen Classic ja Hämeenlinnan Steelers. Finaalisarja käynnistyy perjantaina, ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Classic–Steelers

Lähtökohdat:
Runkosarjan voittanut Tampereen Classic joutui välierissä todella ahtaalle Turun Palloseuran kanssa välierissä. Sarja ratkesi vasta viidennessä ottelussa, jonka tamperelaiset klaarasivat 6–1-numeroin.

Classic joutui kuitenkin pelaamaan TPS:aa vastaan jo selkä seinää vasten hävittyään toisen ja kolmannen välierän turkulasille. TPS:n finaalipaikka jäikin lopulta jatkoaikatappion päähän neljännessä pelissä. Classic osoitti kovaa venymiskykyä ja henkistä kanttia viemällä trillerin lopulta maalein 9–10.

Kahdessa viimeisessä ottelussa Classicin ehdottomaksi johtahahmoksi ja sankariksi nousi huippulupaus Joona Rantala, joka vastasi myös neljännen välierän jatkoaikamaalista. Tehot 7+1 kahdessa viimeisessä pelissä kertovat, kuinka kovan luokan ratkaisija on kyseessä. Siltikään joukkue ei ole ollut yhden pelaajan varassa. Ketjukaveri Albert Hemmo on niin ikään ollut kovassa iskussa saldoamalla tehot 6+3=9. Puolustuspäässä liigastakin tutut Tuukka Salo, Eemeli Akola ja Konsta Tykkyläinen ovat arvokkaita kahteen suuntaan operoivia puolustajia. Jopa hieman yllättäen Riku Saarentola nousi Pietari Jääskeläisen takaa nappaamaan ykköstorjujan viitan itselleen, ja viimeisen ottelun esityksen ansiosta hän myös aloittanee finaaleissa.

Edellä mainitut saavatkin jatkaa A-junioreissa finaalien ajan, vaikka Classicin miehet pelaavat samaan aikaan Salibandyliigan välieriä. Rantala oli mukana viimeisimmässä miesten ottelussa kolmosketjun sentterinä, joten hänen pelaamistaan A:n finaaleissa voidaan vielä pitää pienoisena kysymysmerkkinä.

Kauden sensaatioihin kuuluvan Hämeenlinnan Steelersin matka finaaleihin oli Classicin tavoin kovan työn takana. EräViikinkejä vastaan pelatuista neljästä välierästä jokainen ratkesi yhden maalin erolla. Viimeisimmän Steelers voitti jatkoajalla maalein 5–6, kun ratkaisijaksi nousi Jesse Arola.

Nimekkään EräViikinkien joukkueen kaataneet ”teräsnuoret” ovat niin ikään vahvistuneet, mitä pidemmälle kevät on edennyt. Kahdessa playoff-ottelussa mukana ollut liigapelaaja Markus Sipronen kiskaisi 1+3-tehot viimeiseen otteluun ja kuului joukkueensa ratkaisijoihin. Elmeri Saukkonen ja Samuli Grönfors ovat olleet tärkeitä vahvistuksia. Joukkueen omasta rungosta Leevi-Werneri Kainulainen on iskenyt 4+3=7 tehopistettä. Jesse Kanerva on torjunut erinomaisesti maalillaan päästämällä selkänsä taakse keskimäärin vain 3,88 maalia ottelua kohden. Torjuntaprosentti on hitusen päälle 84.

Steelersin ongelmaksi finaaleja ajatellen saattavat kuitenkin osoittautua miesten pelit. Edustusjoukkueella alkaa myös tänä viikonloppuna ottelusarja Loviisan Toria vastaan, ja siinä ratkaistaan ensi kauden liigapaikka. Voidaankin siis odottaa, että kovimmat liigavahvistukset, Siprosen johdolla, eivät pääse osallistumaan A-nuorten finaaleihin.

Tilanne ei ole täysin katastrofi, sillä Steelers pärjäsi jo runkosarjassa erinomaisesti oman ydinryhmänsä johdolla. Näyttää kuitenkin siltä, että materiaali jää selvästi kakkoseksi tamperelaiseen finaalivastustajaan verrattuna.

Taistelupari:
Riku Saarentola, Classic – Jesse Kanerva, Steelers

Maalivahtien välinen kaksintaisto on eittämättä yksi finaalisarjan mielenkiintoisimmista kohtaamisista. Molemmilta joukkueilta löytyy eri kentistä ratkaisijoita, joten veskareiden vire nousee isoon arvoon mestaruuden kannalta. Classicin maalivahtipeluutus on ollut vaihtelevampaa, sillä Saarentola sai pelejä jo aiemmin playoffeissa, mutta nappasi ykköstorjujan roolin viimeistään välierissä Pietari Jääskeläiseltä. Kanerva puolestaan on ollut koko kauden Steelersin viimeinen lukko ja kuulunut sarjan parhaimpien torjujien joukkoon. Altavastaajan asemassa lähtevä Steelers tarvitsee huippuotteita joka ottelussa.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
9.11.2017 Steelers–Classic 6–7
26.1.2018 Classic–Steelers 8–4

Näin pelataan:
1. Pe 6.4. 18:30 Classic – Steelers Spiral-halli Tampere
2. Su 8.4. 14:30 Steelers – Classic Elenia Areena Hämeenlinna
3. Ke 11.4. 18:30 Classic – Steelers Spiral-halli Tampere
4. Pe 13.4. 18:30 Steelers – Classic Elenia Areena Hämeenlinna (tarvittaessa)
5. Su 15.4. 14:30 Classic – Steelers Tampere Areena Tampere (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Finaalisarjan kannalta on sääli, että Steelers joutuu näinkin kinkkiseen tilanteeseen, ettei se pysty lähtemään parhaalla miehistöllään. Mikäli liigapaikka ratkeaa nopeasti, saa hämeenlinnalaisjoukkue käyttöönsä pelaajiston, jolla se pystyy tosissaan pistämään Classicin ahtaalle ja taistelemaan tasapäin SM-kullasta. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että Classicille ei löydy pysäyttäjää. Materiaali on todella laaja, kolmen täyden viisikon levyinen. Yksilötaito antaa sille ratkaisun avaimet sarjaan jo ensimmäisessä kolmessa ottelussa.

Finaaleissa viime keväänä taipunut Classic nappaa Suomen mestaruuden 3–1-voitoin.

26 comments

  1. Viime vuonna phsb:n lähestulkoon kahdestaan divarinporteille vieneet Arola Aallonen kaksikko tärkeässä roolissa ratkaisemassa mestaruutta Hämeenlinnaan..

  2. Täs näitä pääkallon ennakoita ajunnujen osalta lukeneena, voi todeta että ennakot on menny Steelerssin osalta päin metsää kokoajan.
    Sama jatkukoon ja #34 kannattelee Hämeen pojat korkeimmalle pallille!

  3. Steelersin Jose Takala on B-junnuikäinen (2000) ja pelannut koko kauden A:ssa, ei ole liigajoukkueesta tullut vahvistus.

  4. Mielellään kuulisi jo etukäteen Saiturin näkemyksen tuosta Steelersin ”ykköstorjujan” mahdollisuuksista finaalipeleissä? Pudotuspelien muut maalivahdit jo kellotit edellisessä ketjussa.
    Ilmeisesti olet näitäkin torjuntoja jo nähnyt?

  5. Ennakoiden rustaamiset on kyllä muiden heiniä, en itse edes lottoa. Kanervaa olen aina pitänyt kovin aliarvostettuna ikäluokassaan ja kuullun perusteella kova kaveri treenaamaan omalla ajallaan. Ahkera puurtaminen johtaa väkisinkin hyviin asioihin, mutta ei kerro mitään alkavan finaalisarjan suorituksesta. Jos nyt jotain pitää veikata aiemmin näkemäni perusteella, niin kahden vuoden päästä liigatason maalivahti ja hyvä sellainen. Onnea kummallekkin joukkueelle puolueettomasti. Toivottavasti ennätän katsomaan kaikki pelit edes netin välityksellä.

  6. Tarkoittanet että ristikon läpi suorat pelit? Ilmeisesti Tampereen otteluista pystyy myös katsomaan maalikoosteet ottelunjälkeen. Kotipelistä ei ilmeisesti tule striimiä eikä edes maalikoostetta?

  7. Aikast ylimielinen ennakko pääkallolta, toivottavasti teräspojat näyttää teille mistä kana pissii!
    Yes tänään alkaa, Steelers voittoon!

  8. Kyllä Classicin A-jun. tarjoaa maalikoosteen kaikista kotipeleistään youtubessa. Jos oikein kunnolla etit, niin ei kauaa pitäs mennä että löydät.

  9. Osaako joku sanoa mitä A-junnareiden finaalisarjassa oikein tapahtuu? Ei taida runkosarjan matseilla olla paljon merkitystä keväällä. Runkosarjassa keskinäisten otteluiden maalit menivät Classicille 15-10 ja nyt kahden pelin jälkeen 15-3!

  10. Taitaa vaan olla niin että keskiviikkona nostellaan jo kannua Tampereella

  11. No siltähän toi vaikuttaa. Aika alistunu oli Steelers himaskin. Pelkkää perässä juoksemista. Ei ajatusta, ei fyysisyyttä, ei mitään. Hopeakin on jo ihan ylisaavutus.. Hyvin on vetäneet odotuksiin nähden.

  12. Jos Steelers kerran kaikkitietävien arvostelijoiden mukaan on pärjännyt ihan yli odotusten ja vielä ihan p… oilla resursseilla niin silloinhan se tarkoittaa että ne kaikki muut tositosi hyvät joukkueet on totaallisesti flopannu kaudella . Koska Steelers on mitaleilla ja moni muu taasen ei.

  13. Ei ollut tarkoitus olla negatiivinen! 🙂 Resursseista en tiedä. Huomio kohdistui Fanseatilta peliä katsellessa kenttätapahtumiin, ei muuhun.

  14. Runkosarjassa Steelerssillä pelasi samat kaverit, mutta nyt Classikilla mukana muutama vahvistus edariringistä. Ehkä tuo selvittää ”tasoeroa” runkosarjaan verrattuna. Veikkaisin pelien olevan tasaisempia jos kumpikin saisi pelata parhailla kokoonpanoillaan. Siltikin Classic tämän sarjan voittaisi nähdyn perusteella. Kanervaa ei mielestäni voi tappioista syyttää, sillä Classic pääsee aivan liian helposti ykköspaikoille/antamaan poikkareita. Vastaavasti Classikin päässä maalivahdit on olleet hyviä, mutta suoritusta on pelkän torjuntaprosentin perusteella turha verrata, koska Steelerssin vetopaikat on keskimäärin selvästi huonommasta tilanteesta/paineistettuna.

    Joukkueita verrattaessa Steelers on hitaampi, huonokuntoisempi, reilusti kesympi 1vs1 tilanteissa ja häviää vielä pallollisessakin pelissä selvästi. Tällaisella yhtälöllä loppulukemat on odotettavia. Sarjan aikana ei enää paljoa ole tehtävissä edellämainituille asioille. Ainoastaan 1vs1 tilanteiden voittaminen on asia, joka voisi muuttua näin lyhyessä ajassa, koska tuo on enempi korvienvälistä kiinni. Eniten Steelerssin peleissä pistää silmään vastustajalle annettava tila ja aika omassa puolustuspäässä. Pallollisen paineistaminen on vähän kuin pikkujunnujen peleistä ja siltipä Classikin on helppo löytää syöttölinjoja poikkareihin/päästä vedoille. Kaikki kunnia silti Steelerssille. En minä, eikä varmaan kovin moni muukaan uskonut joukkueen SM-finaalissa pelaavan tällä kaudella.

  15. Totta turiset! Joona Rantala on kova vahvistus. Myös Saarentola, Akola, Salo nyt ainakin miehissä.

  16. Onko kukaan nähnyt sitä steelersin Arolaa? Ei oo näkyny näissä isoissa peleissä.

  17. Kiitokset Saiturille analyysistä ja hyvistä huomioista. Ilman lajitaustaa olevalle on aina hieno, kun joku jaksaa avata asioita ja vääntää rautalangasta. 😉 Kyllä Classicille taisi olla se varsinainen finaali välieräsarjassa Tepsiä vastaan. Palauttivat kunniansa edelliskevään nöyryytyksen jälkeen. Silloin kaveri vei ja vikinä kuuluu vieläkin… Pytty menee tänä keväänä tamperelaisille eikä turkulaillekaan jäänyt mitään jossiteltavaa.

  18. Niin, Clasulla on matkassaan poikia liigasta, Steelersin poikien runkomiehistöstäkin on puuttunut koko finaali-sarjan ainakin Koppanen ja Kylä-Heiko,molemmat pelanneet koko runkosarjan. Finaaliin tuotu b-ikäinen kaveri pelaamaan ykköseen,joka ei ole koko kaudella pelannut peliäkään.
    Myös Horttanaista ei ole kokoonpanossa näkynyt kuin vasta pudotuspeleissä, eli jonkinlaisia muutoksia kokoonpanossa on tapahtunut runkosarjan jälkeen.
    Päällekkäiset pelit liiga-joukkueen kanssa tiputtavat Siprosen, Grönforssin ja Jaakonsaaren kokoonpanosta. Saukkonen pääsi edelliseen peliin mukaan,mutta aloitti penkiltä.
    Että huonoa tuuria loukkaantumisten vuoksi lisättynä päällekkäisillä peleillä edustuksen kanssa taitaa olla myös latistanut poikien pelit.
    Mutta,hieno saavutus hopeakin, ja runkosarjassa taisi kaatua myös useampi joukkue ilman liiga-pelaajia,toisin kuin monella vastustajalla..

  19. Hei Nimetön Kommentoija! Toki Steelersin pelaajat, valmentajat, vanhemmat ja muut taustajoukot saavat olla ylpeitä saavutuksesta. Syystäkin. Suurin osa SM-tasolla pelaavista junioreista ei saa mitalia millään tasolla, A:sta puhumattakaan.

  20. Steelers on sarjanousija…huonoin sijoitus koskaan a sm sarjassa…tulee tänä vuonna.

  21. Annetaanpa kunnia sinne minne se kuuluu eli Classicille! Runkosarjan voittajana päätyyn saakka. 🙂

  22. Ihan kiva että puolustat steelersin maalivahtia:), tähän päivään kuuluu tuo itse arviointi. ehkä viimeisessä ottelussa kannattaisi tehdä omat johtopäätökset ja päästää Vainio pelille. Sinullahan on ämpärillinen palloja.