Pääkallotodistus: SB-Pron maalivahti, kakkossentteri ja hyökkääjälupaus liekeissä Superfinaalissa

Jenni Torkin ensimmäinen Superfinaali sujui viiden kallon arvoisesti. Kuva: Anssi Koskinen

Jenni Torkin ensimmäinen Superfinaali sujui viiden kallon arvoisesti. Kuva: Anssi Koskinen

Classic ja SB-Pro kohtasivat lauantaina naisten Salibandyliigan Superfinaalissa Hartwall Arenalla. SB-Pro voitti kamppailun maalein 3-2 ja juhlii naisten Suomen mestaruutta.

Classic oli jokaisessa erässä parempi varsinkin ensimmäisellä kympillä, mutta Pro paransi jokaisella kaksikympillä erän loppua kohden. Classic johti toisessa erässä peliä 2-0, mutta silloin esiin nousi 18-vuotias Jenni Torkki joka toi kahdella maalillaan Pron tasoihin.

Ratkaisu nähtiin lopulta loppuminuuteilla, kun Jenna Ruokostenpohja tuomittiin jäähylle ja Denisa Ratajova iski ottelun voittomaalin alle kolme minuuttia ennen loppua.

Viiden kallon arvoisia suorituksia esittivät kolme Pro-pelaajaa. Maalivahti Tiltu Siltanen piti Prota pystyssä kovissa paikoissa ja torjui vakuuttavasti. Vasta 18-vuotias Torkki nousi isoon rooliin tärkeällä hetkellä ja osui kahdesti kreivin aikaan. Pron Jaana Lirkki oli myös erinomaisessa vireessä. Lirkki pelasi hyvin molempiin suuntiin, teki järkeviä ratkaisuja ja syötti kaksi mestareiden osumaa.

Classicista löytyi myös yksi selkeä onnistuja, sillä kahdesti maalannut Ella Alanko oli hyvässä vireessä ja vastasi Classicin molemmista maaleista. Voittomaalin iskenyt Ratajova ansaitsi myös neljä kalloa suorituksestaan.

Muiden suoritukset olivat joko keskivertoja tai suoritusten suhteen jäi parannettavaa.

Classic

Maalivahdit:
Anna-Maria Linnoinen 3
Elsi Kangasharju ei pelannut

Puolustajat:
Jenna Ruokostenpohja 2
Sanni Nieminen 2
Minna Kallio 3
Hanna Sipiläinen 3
Jetta Uotila pelasi vain vähän
Clarissa Koivuniemi ei pelannut

Hyökkääjät:
Kristiina Kauppila 2
Ella Alanko 4
Eliisa Alanko 2
Nina Rantala 3
Katri Luomaniemi 3
Julia Woivalin 3
Mari Alila pelasi vain vähän
Julia Jokela pelasi vain vähän
Emilia Lintilä ei pelannut
Aino Viskari ei pelannut
Ella Salonen ei pelannut

SB-Pro

Maalivahdit:
Tiltu Siltanen 5
Ira Moilanen ei pelannut

Puolustajat:
Anu Raatevaara 3
Hanna-Mari Uimonen 3
Juulianna Sotala 3
Minna Tuovinen 3
Ina Nieminen 3
Emma-Karoliina Itänen 3
Tiia Ijäs ei pelannut

Hyökkääjät:
Denisa Ratajova 4
Elina Kujala 3
Karoliina Kujala 3
Jenni Torkki 5
Jaana Lirkki 5
Heidi Lirkki 3
Laura Hietamäki 3
Marianne Pohjonen 3
Mirja Hietämäki 3
Melina Rissanen ei pelannut
Marjut Kinnunen ei pelannut

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus

3 comments

  1. Naissäbälle tulossa iso takapakki maanantaina, kun virallinen ilmoitus tulee superin roskiin heittämisestä.