Raatarila ei jatka Josban päävalmentajana – kapteeni rustasi kolmen vuoden jatkon

Juho Väisänen jatkaa Josbassa pitkään. Kuva: Josba.

Juho Väisänen jatkaa Josbassa pitkään. Kuva: Josba.

Miesten Divarissa pelaava Josba ilmoitti tehneensä 12 pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.

Josban paidassa kaudella 2018-2019 jatkavat Joona Auronen, Jere Eiserbeck, Veikka Forsström, Aapo Hämäläinen, Jere Kettunen, Miika Kosonen, Eetu Kuittinen, Joona Pesonen, Niklas Räty, Jere Sivonen, Tuomas Tokila ja Juho Väisänen.

Josban kapteenina toimineen Väisäsen sopimus on jopa kolmevuotinen.

– Olen miettinyt useamman vuoden sopimusta aiemminkin, mutta nyt vasta se toteutui. Toivon, että tämä patistaa muitakin pitempään sitoutumiseen, Väisänen kannustaa seuran tiedotteessa.

Josballa on nyt sopimus kolmen maalivahdin kanssa Joona Pesosen palattua joensuulaisryhmään tauon jälkeen. Neuvotteluja käydään parhaillaan lisäksi yli kymmenen muun pelaajan kanssa. Monella pelaajalla on selvitettävänä seuran mukaan vielä opiskelu- ja työpaikka-asioita.

Kokenut Josban Markus Otronen puolestaan lopettaa uransa divaritasolla ainakin toistaiseksi.

– Katsotaan sitten myöhemmin osaako sitä olla ilman salibandya, Otronen toteaa Josban nettisivuilla.

EräViikinkeihin siirtyneen Perttu Puskan lisäksi Aleksi Ahokas, Jesse Huurrekorpi ja Joona Mononen siirtyvät varmuudella Josbasta muualle. Santeri Raatarila puolestaan ei jatka Josban päävalmentajana, ja sopimuksen optiovuosi jää käyttämättä. Raatarila siirtyy työskentelemään toiselle paikkakunnalle. Josban valmennustiimi täydentyy kevään aikana.

Linkki:
Josban uutinen aiheesta

23 comments

  1. Mieku luulin et tää ois nippu millä josba lähtee uuteen nuorten divariin, mut sehän onkin ihan aikuisten sarjaan. Eikös Raatarilan pitäny olla josban isä aurinkoinen moneks vuodeks? One more year Ruokonen valmentajaks ku muita ei oo saatavilla.

  2. Et ole tosissasi.Vanhentuneilla opeilla ei enää Josbassa menestystä saavuteta varsinkaan ilman todellisia vahvistuksia.

  3. En-valmenna-enää-koskaan -Ruokonen palaa taas penkin taakse? Vuodenko kesti tämänkertainen lopettaminen 😆.

  4. Helsinki-Porvoo-Kouvola-Joensuu voisi helpottaa pelaajien liikkuvuutta tuonne.

  5. Tietysti vaarana heidän kannaltaan, jos pelaajien helpompi etelään suunnata, jos tuollainen tulisi.

  6. Se hankalaa jos vaikka hukattu hyviä junioreita, miten sitten iäkkäänä vaikka voisi periaatteessa olla paloa palata lajiin pitäisikö seuralle antaa anteeksi ne ”hukatut” vuodet ja imagollisesti hankalaa myös vasta iäkkäänä tehdä se debyytti.

  7. Kieltämättä, ei julkistettu lista näytä kovin hyvältä Josban kannalta. Siitä huolimatta olisi Ruokonen saanut irti viimekauden joukkueesta enemmän ”vanhoilla” opeilla kuin kokematon Raatarila. Oli joukkueelta alisuoritus mennyt kausi ja siitäkin syystä porukka hajosi. Valmennuksessa antoivat tasoitusta muille liikaakin. Toivotaan, että idän pojat saavat pelimiehiäkin tuohon porukkaan, niin sarjapaikka säilyisi.

  8. Josban sivuilla oli juttu että paras seuran divari vuosista oli, kun ensimmäinen play-off voitto tuli.

  9. Katselin superfinaalijoukkueiden pelaajalistaa ja siellä Vänttinen, Kauko, Kivilehto ainakin jo 36-38 vuotiaita, joten ei se ikäkään este menestymiselle, kun noistakin kaksi sai kultaa ja yksi hopeaa. Löytyisikö vielä Joensuusta pelihaluja tuon ikäluokan pelaajista?

  10. Kohosen veljekset menestyneet hyvin viime vuosina iästä huolimatta. Vänttinen ykköskentässä, Kivilehto kakkosessa, Kaukokin varmaan. Josballa helpompaa kun divaria pelaavat. Ykköskenttäänkin voi houkutella hyvin tuollaisia kokeneita pelureita ja sarjanousukin mahdollinen.

  11. Jos oikein tulkitsen nuorilla pelaajilla kakkoseen ja kokeneilla liigaan?

  12. Josba, Tiikerit ja Merikoski divarin häntäpään joukkueet ensi kaudella

  13. Katsoin Wayne Gretzkystä dokumentin missä hän meni La Kingsiin pelaamaan. Ei se mahdoton tilanne pelaajalle mennä alempiinkin sijojen joukkueisiin ja nousihan La Kingskin hänen johdollaan finaaleihin vaikkei voittanutkaan silloin.

  14. Kontiolahden suunnalla olisi helposti kentällinen divaritason pelaajia, joilla osalla vielä Josba -tausta. Hankala on tuolla rungolla ja ilman päävalmentajaa kuitenkaan ketään houkutella pelipaikasta taistelemaan.

  15. Niin tuossa dokumentissakin Wayne totesi ettei yksin pysty pelaamaan, kun Kings mietti mitä pelaajia antaa vaihdossa toiseen suuntaan. Aina nuo jotenkin hoituu.

  16. Nyt vähän valoja päälle. Harva kokenut vanha liigajyrä jaksaa susirajalta reissata ympäri maata, kun on oikeesti pitkä matka kaikkialle. Eikä emännät ja työt salli. Ja lapsiakin jos on. Ne pelihommat on nähty, mutta jos reikäpallo vetää puoleensa niin Savo-Karjalan kakkosessa on hiukan pienemmät pelimatkat.

  17. Taikauskoset ja siniset taitavat kiinnostaa enemmän punanuttuja.. jannut siirtyvät pois eikä tulevaisuutta taata, osa lähtenyt jo sinisiin, ja parhaimmat taikureihin, myös huomaa että pelaajat valmiita lähtemään kauemmas koska näytönpaikat jää vähiin…

  18. Lisätään tohon viellä nst. Ei Lappeenrannassakaan aurinko paista. Pelkkiä lähtijöitä tiedossa.

  19. Dokumentissa Kingsin fanitkin aluksi vain Waynen tunsivat joukkueesta ja varmaan hänen rooli oli kehittää lajia tuolla suunnalla. Tässä voisi olla jollekin pelaajalle samanlainen rooli Joensuuhunkin jos lajin tila tuo pääseurassa siellä. Nyt vain ideoimaan siellä mitä voisi tehdä ja onko näistä keskusteluista aihioita vietäväksi käytäntöön.

  20. Selänteestä oli huhu Jokereiden mentyä KHL:n sopimus tarjottu kotipeleistä tai kaikista peleistä. Olisiko hyvä ratkaisu pelimatkoihin vain kotipelit.