Ruotsin maajoukkuepelaaja palaa Storvretaan – Kohosen tulevaisuus vielä kysymysmerkki

Palaako Mika Kohonen Storvretaan? Kuva: perwiklund.se

Ruotsalaispelaaja Rasmus Sundstedt, 29, palaa Ruotsin Superliigan Storvreta IBK:n joukkueeseen. Pääosin puolustajana viihtyvän Sundstedtin tuore sopimus on 2+1-vuotinen.

Sundstedt pelasi kaksi edellistä kautta Sveitsin liigan Rychenbergissä, mutta sitä ennen hän ehti esiintyä neljä kautta Storvretassa. Ruotsin maajoukkueessa Sundstedt on saavuttanut kaksi MM-kultaa ja kaksi MM-hopeaa. Ruotsin mestaruutta Sundstedt pääsi juhlimaan keväällä 2016.

Sundstedtin sopimus julkaistiin Storvretan ja Mullsjön välisen torstaina pelatun viidennen välieräpelin erätauolla. Edellisenä päivänä paikallislehti UNT.se spekuloi Sundstedtin kaappauksella ja jutussa nousi esille myös suomalaislegenda Mika Kohosen nimi.

Jutun mukaan Kohonen on palaamassa kotiin Uppsalan liepeille ja Storvreta on varteenotettava vaihtoehto. Storvretan seurapomoihin kuuluva Johan Carlström ei kuitenkaan kommentoinut Kohosen mahdollista hankintaa kovin seikkaperäisesti.

Kohonen, 40, on sanonut itse aiemmin, että hänen tavoitteenaan on pelata joulukuun Prahan MM-kisoissa. Viimeiset kaksi kautta Kohonen edusti Superliigan FC Helsingborgia.

Storvreta pelaa tällä hetkellä Superliigan välierissä. Se johtaa sarjaa Mullsjöä vastaan voitoin 3-2 ja on yhden voiton päässä finaalista. Falun on jo varmistanut paikkansa finaaliottelussa.

3 comments

  1. Sopimus SPV:n kanssa tehty. Klo 13 spv:n instagramissa ja Facebookissa julkistetaan!👍🏻

  2. Nimim. Mika Kohonen voisi tarkastaa tietolähteensä…..kyseessä ei ole Kohonen vaan Ko?onen

  3. Kohonen, Kosonen, Koponen… ei tää ole helppoa kellekään.