Suomen U16-maajoukkue voitti Sveitsin kansainvälisen turnauksen

Kuva: Michael Peter

Kuva: Michael Peter

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien joukkue oli voitokas Zugin kansainvälisen turnauksen finaalissa sunnuntaina. Viikonlopun kolmas voitto tuli värikkäiden vaiheiden jälkeen Sveitsin alle 17-vuotiaiden läntisen alueen yhdistelmäjoukkueesta maalein 11-9.

Ottelussa riitti käänteitä suuntaan ja toiseen, ja päävalmentaja Jussi Huovisen mukaan joukkue pääsi kokemaan pelin sisällä monenlaisia tunnetiloja.

– Jos on tällä leirillä opeteltu pelistä asioita, nyt sitten päästiin harjoittelemaan erilaisten tunteiden hallitsemista. Peli oli aika ailahteleva, ja olimme häviöllä toisessa erässä parilla maalilla. Tiivistimme peluutusta, ja pääsimme tasoihin lukemiin 5-5 ennen toista taukoa.

Lopullinen ratkaisu nähtiin päätöserässä, jossa Suomi nykäisi peräti viiden maalin johdon ennen sveitsiläisten loppukiriä.

– Yritimme löytää kopissa sellaista flow-tilaa, ja pojat painoivatkin siihen aika nopeasti viisi häkkiä. Sen jälkeen peli katosi, ja vaikka olimme käyneet läpi pallolla puolustamista käytännössä, tänään se ei oikein lähtenyt niin hyvin kuin vaikka lauantaina päätöserässä. Kaveri pääsi lopussa parin maalin päähän, muttei sen lähemmäs. Upeaa taistelua nähtiin joka jätkältä. Vastustaja oli selvästi viikonlopun kovin, ja välillä olimme aivan helisemässä.

Kaiken kaikkiaan turnausvoitto maistui, ja leirin aikana saadut kokemukset ovat Huovisen mukaan toivottavasti omiaan ruokkimaan poikien motivaatiota jatkossa.

– Kyllähän tällainen voitto kasvattaa noita poikia paljon enemmän kuin joku selkeä läpsyttely. Tämä on pojille iso juttu, kun mietitään jatkon kannalta. Kansainvälisissä peleissä saa pelata kovempaa, ja tänäänkin nähtiin paljon rehtejä ja fyysisiä kaksinkamppailuita. Uskon, että pojat ymmärtävät nyt paljon paremmin, mitä se peli tällä tasolla on.

Alle 16-vuotiaiden poikien joukkue pelasi nyt ensimmäiset maaottelunsa, ja tämän ikäluokan matka jatkuu aikanaan kohti alle 19-vuotiaiden maajoukkuetta. Huovinen korostaa, että tässä vaiheessa junioriuraa tärkein tavoite on nimenomaan madaltaa kynnystä siirtyä aikanaan seuraavalle tasolle.

– Yritetään valmistaa poikia ja viedä heitä järkevämmin sinne alle 19-vuotiaiden joukkueen suuntaan, ettei se tulisi niin hurjana pommina. Tietenkin aikanaan toivotaan, että miesten tasolle tulisi sellaisia huippuyksilöitä, ettei tarvitsisi murehtia menestyksestä. Tämä leiri oli erittäin onnistunut kaikin puolin, ja kun miettii, minkälainen oppimisprosessi tämä pojille oli, yksilöt ottivat palautetta vastaan tosi hyvin ja reagoivat siihen. Tämän ikäryhmän pojat ovat äärettömän fiksuja, ja se mitä he kaipaavat, on se ohjeistus ja tuki arjessa. Sitä meillä seuravalmentajat antavat mahtavasti, ja palkinto kuuluu lopun viimein siihen suuntaan.

Seuraavaa alle 16-vuotiaiden ryhmää ryhdytään kasaamaan toukokuun FBA-tapahtumasta lähtien. Nyt yli kasvavia ei missään tapauksessa unohdeta, vaan heidän kanssaan katsotaan henkilökohtaisesti, mitä tulevaisuudessa kannattaisi tehdä.

– Seuraava U16-projekti aloitetaan tarkkailemalla 2003 syntyneitä ensi kuussa. Nyt Zugissa olleiden pelaajien kanssa käydään isot keskustelut, sillä jälkityön merkitys on suuri tässä vaiheessa ja haluamme tietysti, että heidät saadaan jatkamaan siihen suuntaan mihin he nyt ovat menossa. Maajoukkuepeleistä tulee pitkä tauko ennen alle 19-vuotiaiden joukkuetta, ja tärkeää olisi ymmärtää se arjen merkitys sekä oppia ymmärtämään, mitä urheilijaelämä on ja millaisia uhrauksia se vaatii, jotta voi tulla huippuyksilöksi. Uskon, että jokainen jätkä tästä on valmis siihen. Teemme seuravalmentajien kanssa yhteistyötä ja tarjoamme kaiken mahdollisen tukemme, mutta seuroissa se työ sitten aina lopulta tehdään.

Huovisen mieltä lämmitti viikonlopun aikana myös katsomon puolelta saatu tuki. Ilahduttava määrä vanhempia oli lähtenyt kannustamaan poikia paikan päälle Sveitsiin.

– Kiitos paikalla olleille faneille. Vanhemmat olivat lähteneet tänne asti kannustamaan, ja se kertoo siitä huolenpidosta, mitä siellä perheissä on. He ovat iso osa poikien arkea, ja heiltä pojat saavat hienosti tukea. Ei voi kuin hattua nostaa sille työlle.

Ottelutilasto:

Suomi U16 – Sveitsi U17 länsi 11-9 (2-1, 3-4, 6-4)

1-0 Justus Mustonen (Tatu Havula)
2-0 Pyry Kauppinen (Joonatan Veijola)
2-1 Sveitsi U17 länsi
2-2 Sveitsi U17 länsi
2-3 Sveitsi U17 länsi
3-3 Oliver Sillanpää (Kauppinen)
3-4 Sveitsi U17 länsi
3-5 Sveitsi U17 länsi
4-5 Jakob Kerola (Havula) yv
5-5 Havula (Daniel Kortetmäki)
6-5 Alpo Laitila (Valtteri Lämsä)
7-5 Mustonen (Havula)
8-5 Kerola (Laitila)
9-5 Sillanpää (Kauppinen)
10-5 Kauppinen (Julius Huppunen) yv
10-6 Sveitsi U17 länsi
11-6 Antti Vikstedt (Laitila)
11-7 Sveitsi U17 länsi
11-8 Sveitsi U17 länsi
11-9 Sveitsi U17 länsi

Teksti: Salibandyliitto