Liigat

Video: Mihin salibandy on menossa? Tähtipelaaja pohtii videoblogissaan lajin ammattimaisuutta

16.04.
2018
13 Kommenttia
9
Liigat

Jussi Piha miettii videollaan miten salibandya voisi kehittää. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Classic-sentteri Jussi Piha pitää videoblogia, jossa hän kertaa arjestaan ja elämästään salibandyn parissa. Viimeisimmässä jaksossa Piha pohtii muun muassa salibandyn ammattimaisuutta.

Pihaa kertoo videollaan muun muassa omia ajatuksiaan siitä, miten hän on itse suhtautunut ammattimaisuuteen ja miten hän suhtautuu siihen nyt. Lisäksi hän pohtii omien näkemyksien kautta sitä, mikä on salibandyn nykytila ja mihin se voisi olla menossa; Miten salibandysta olisi mahdollista saada vielä nykyistä ammattimaisempaa ja miten suuri yleisö voisi kiinnostua lajista entistä enemmän?

Pihan henkilökohtainen videoblogi löytyy tästä osoitteesta. Pihalla on myös uunituore Facebook-sivu sekä kotisivu.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Vaasa

Twitter: @ilkkakittila
Katsoja
16/04/2018
Piha näyttää laittavan persoonansa myös peliin. Loistava esimerkki kaiklle säbässä makana oleville. Esikuva varmasti monelle juniorille jotka miettivät tulevaisuutta lajissa jota ei riittävästi arvosteta. Kuten Piha sanoo niin kaikien lajissa mukana olevien on ensin arvostettava salibandyä urheiluna niin kyllä sitten muutkin.
Superfinaali täyttyisi helposti jos osattaisiin nostaa nämä finaalissa pelaavat pelaajat persoonina julkisuuteen.
Nyt esillä on enemmäkin entisä pelaajia ja jotka eivät pelaa.
Happeesta ja Classicista löytyy takuulla monta huippu peluria ja tarinaa joita voisi hehkuttaa.
Nyt on ensimmäinen kerta jolloin superfiinaalissa on sopivasti jännitettä etukäteen ja joukkueet jotka voivat todella sytyttää pelaajien kautta yleisön.
Julmahuvi
16/04/2018
Ammattimaisuuteen tähtääminen pitäisi lähteä jo 10-13 vuotiaasta alkuun, jotta se ylipäätään olisi mahdollista myöhemmällä iällä. Ammattimaisuus on toki yksilötasolla mahdollinen myöhemminkin, mutta yksilöt ei riitä siihen mitä koko lajin ammattimaisuuden parantamiseksi vaaditaan. Tässä ongelmaksi tulee seurojen/valmentajien ymmärtämys salibandytreenaamisesta ja pelaajien treeniohjelman koordinoiminen seuran sisällä eri joukkueiden välillä. Pahimmillaan treenataan 6-7 päivänä viikossa ilman lepopäiviä ja kesäisin juostaan pitkiä tasavauhtisia lenkkejä peruskunnon parantamiseksi. Vaikka treenikerrat per viikko on vedetty tappiinsa, niin kokonaistuntimäärät on edelleen alle puolet siitä mitä yksilölajeissa treenataan. Vähän sama juttu tuon lenkkeilyn kanssa, eli kun salibandyn pelaaminen vaatii paljon juoksemista, niin maallikon ratkaisuna on juosta treeneissä paljon kilometrimääräisesti. Hiljalleen junioripuolella treenaaminen paranee, koska C/B SM-sarjoihin alkaa olla hankala päästä ilman onnistunutta kesäkautta, vaikka pelaajamateriaaliakin olisi käytössä reilusti. Junioripuolen urheilullisuuden paraneminen antaa pohjan aikuisjoukkueidenkin urheilullisuudelle, joten toivoa siis on, mutta tie on varsin pitkä. Niinpä SALIBANDYtreenaamisen perusajatuksia pitäisi saada jalkautettua kentälle keskitetysti esim. liiton koulutusten avulla. Koska salibandyn sisällä pitää antaa mahdollisuus eritasoiseen harrastamiseen, niin mitään ohjeistuksia ei kannata "Nuori Suomi"-hengessä antaa, vaan tietoisuus siitä, mitä se treenaaminen kovimmalla tasolla vaatii, mikä on salibandylle oleellisinta treenaamista ja mitkä on kovan treenaamisen sudenkuopat. Tästä sitten jokainen joukkue voi itse pättää tavoitteellisuuden tasonsa ja enemmän haluaville yksilöille olisi mahdollisuus löytää oikeita treenimenetelmiä nimenomaan salibandyyn, jaksotusta, kausitusta yms. niin halutessaan.

Tässä vaiheessa ollaan tosin vielä kaukana siitä yhteisymmärryksestä, mitä salibandytreenaaminen ylipäätään pitäisi olla. Oma toive on, että päättävälläkin tasolla aloitettaisiin ensiksi paloittelemalla SALIBANDYpelin eri osa-alueita pienemmiksi kokonaisuuksiksi ja sitten mietittäisiin sopivia harjoitteita noiden ominaisuuksien parantamiseksi. Tähän asti on menty jalkapallon ja/tai jääkiekon opein, vaikka kyse on kovin erilaisesta pelistä. Varsinaiselle salibandyn kehittymiselle on strategiamielessä melko yhdentekevää pelataanko Superfinaali vai paras seitsämästä tai onko liigassa 10 tai 16 joukkuetta. Urheilullisuuden nostamisella voidaan saavuttaa aivan eri leveleitä katsojamäärien ja rahan suhteen, mutta siihen ei ole toistaiseksi satsattu FBA-testaamista enempää...
Bättre
16/04/2018
Ihan oikeasti, salibandy tarvitsee peruspilarit kuntoon. Salibandyliiga tuotteena kuntoon, niin että runkosarjan otteluilla on enemmän merkitystä, ideoita on aikaisemmin esitetty. Toisena liiton täytyy tukea voimakkaammin seuroja taloudellisesti ja muutenkin. Se pitää tehdä purkamalla kalliita keskusjohtoisia rakenteita. Seuroille pitää saada ammattilaiset urheilulliset osaajat, talousosaajat ja tapahtuma/markkinointiosaajat. Nykyään hiukan kärjistettynä seurojen niin sanotut markkinointi, talous velvoitteiset eivät edes uskalla kontaktoida yritysmaailmaa.
HM
16/04/2018
Nyt meni nimimerkillä julmahuvi niin metsään kuin vaan voi mennä. Mistä seurasta/seuroista tulet, sillä aika pahasti nyt yleistät ja aliarvioit nykyista junnuvalmennusta.
Koivujiipee
16/04/2018
En myöskään yhdy julmahuvin kommenttiin läheskään täysin. Eniten pisti silmään tuo ”C-A sm ei pääse ilman hyvää kesäkautta. Junioreiden sm sarjoihin pääsee helposti pelkillä lahjakkuuksilla ei siihen kunnollisia kesäkausia tarvi. Lisäksi salibandyliigaankin asti pääsee ihan pelkillä lahjoilla. Tosin ihan kärkipäähän ei pääse pelkästään lahjoilla. Ja kyllä olen nähnyt paljon edellämainittuja tapauksia.
@BÄTTRE
16/04/2018
Mikään noista mainitseistasi asioista ei tapahdu ellei pelaajisto, ihan itse ja omin voimin halua ammattimaistua - mitään taikanappia ei missään ole, ei liitolla, ei seuroilla, ei kellään.

Se ammattimaistuminen tapahtuu pelaajien kautta ja juuri noin kuin Piha tuossa juttelee: Tee itse oma juttusi paremmin ja kannusta kaveria siinä sivussa tekemään omansa. Siitä se lähtee, askel askeleelta ja sillä saadaan tuotekin kuntoon ajan mittaan.
Ammattilainen
16/04/2018
Ammattimaisuus vai ammattilaisuus? Meneekö raakasti niin, että jos salibandyn pelaamisesta ei makseta riittävän suurta palkkaa, niin ammattimaisuutta on vaikea saavuttaa. Onnistuu ehkä parhaiten sellaiselle nuorelle joka "muka opiskelee" jossain oppilaitoksessa ja elelee kotona vanhempien tulojen ja tuen varassa. Sitten kun muuttaa omilleen vaikkapa toiselle paikkakunnalle, niin kyllä ammattimaisuus kärsii, jos pitää tehdä erinäisiä sivutöitä elannon hankkimiseksi. Mutta mistä olisi seuralla maksaa riittävää palkkaa n. 20 pelaajalle, kun pääsylipputulojakin tulee keskiarvona ehkä vain 500 katsojan kotipeleistä. Esimerkiksi jääkiekossa on heti kymmenkertaiset katsojaluvut. Ja isommat katsojamäärät toimivat tietenkin vipuna parempiin sponsorituloihin, kun näkyvyys on suurempaa. Etta olisin sitä mieltä että halu tai tietotaito treenata oikein ja riittävästi ei ole tässä se rajoittava tekijä vaan yksinkertaisesti raha ja jokaisen pelaajan henkilökohtaisen toimeentulon järjestäminen.
Koppakuoriainen
16/04/2018
Ehkä niin kauan, kuin lajista käytetään termiä "sähly", on vaikea kuvitella ammattimaista ammatillisuutta salibandyyn ? Suomalaisen jalkapallonkin arvostus kärsii yhä termistä "potkupallo". Vai ? Jääkiekko on päässyt yli "lätkästään". :)
Amatööri
16/04/2018
Ammattilaisuuteen on pitkä matka. Lipputuloilla et pelaajille palkkoja maksa, et edes jääkiekossa.
Sponsoritulot on se suurin ja jos pelaajan kannalta asiaa mietitään, niin henk.koht sponsorin saamisella ammattilaisuus olisi lähempänä. Mutta kun yksittäisiä pelaajia ei nosteta salibandyssä niin paljoon esille että pääsis muodostumaan kiinnostavia pelaajia median kannalta. Aikoinaan Tedy Salutskij taisi kuulua Snickersin tiimiin vaikka ei ollut pallotaitava pelaaja, vaan värikäs persooma joka herärti huomiota.

Nyt edustusjoukkueen rahoitus tulee junioreilta ja sitten seurasponsoreilta.
Ja jos edustusjoukkueessa on 20pelaajaa ja keskiarvopalkka olisi 25 000e vuodessa niin pelkästään palkkoihin menisi 500 000e..
Pääkallon jutussa Ruotsissa Kalmarsundilla sponsoritulot olivat 350 000e ja tuo olis tulevaisuudessa tarkoitus tuplata.

Vaikea nähdä että seurajunioireiden kausimaksuista saadaan noita summia.
Hallivuokratkin on kovia ellet pysty treenaamaan ja pelaamaan kaupungin saleissa, mutta kaupungitkin suuntaa rahansa ennemmin taiteeseen ja kulttuuriin kuin urheiluun.

Olisi mielenkiintoista, jos Pääkallo pystyisi tekemään jutun että minkälaisilla summilla Suomessa edustusjoukkueet toimii ja minkälaisilla summilla Ruotsissa.
edellisille
16/04/2018
Puheenvuorot osoittavat että bättre on aivan oikeassa. Jos odotellaan pelaajien ammattimaistumista ilman merkittävää taloudellista tukea, tie on pitkä. Pitkä tie antaa liian hyvän mahdollisuuden uusille lajeille ajaa ohi.
Näin se vaan menee.
ööö
16/04/2018
Sähly onkin, herne nenään vedettäväsi, mielensä pahoittajille. Ja potkupallo kuvaa kyllä suomalaista jalkapalloa oikein hyvin.
Julmahuvi
16/04/2018
KOIVUJIIPEE: Jos luet tarkemmin niin kirjoitin:"Hiljalleen junioripuolella treenaaminen paranee, koska C/B SM-sarjoihin alkaa olla hankala päästä ilman onnistunutta kesäkautta...". Eli siis parempaan suuntaan ollaan menossa. Olet ihan oikeassa siitä, että lahjakkuuksilla pääsee edelleenkin liigaan asti, mutta juuri tuossa perimmäinen syy kirjoitukseeni onkin. Samalla se on vastaus BÄTTRE:lle ja HM:lle. Eli liigatuotetta ei voi saada kuntoon, niin kauan kuin liigaan pääsee ilman hikipisaroita ja junnuvalmennus on todellakin yleisesti metsässä, kun huippu-urheilijat tekee peruskuntoa kesäisin tai treenimäärät on noin 10h/viikko. Kunnossa oleva 12v poikajunnu juoksee cooperissa 3000m helposti, ja se on varsin riittävä määrä salibandyyn liigatasollakin, koska ei ole kyse kestävyyslajista. Jos olet kunnossa niin ei peruskuntoa tarvitse tehdä, kausitusta sen sijaan kylläkin. Treenimäärät pitäisi vaan olla jotain ihan muuta nykyiseen verrattuna. Varmasti osaavia junnuvalmentajia on nytkin mukana, mutta se ei vielä riitä lajin eteenpäin viemiseksi millään lyhyellä ajanjaksolla. Nopeutusta asiaan saisi kun edes perusasiat osaavien valmentajien lukumäärää nostettaisiin kattamaan lähes kaikki seurat (ja edelleenkin olen sitä mieltä että salibandyä pitää saada harrastaa haluamallaan tasolla, kaikkien ei todellakaan tarvitse treenata verenmaku suussaan), tai että tieto olisi edes helposti omin päin hankittavissa. Rahallisesti ei pitäisi olla mahdoton panostus, mutta sellainen yhteinen ymmärrys lajista ja sen vaatimuksista yksilön treenaamiseen pitäisi ensin saada kasaan. Lisäksi pitää ymmärtää mikä ero on urheilulla ja huippu-urheilulla. Veikkaisin suurimman osan salibandyvalmentajista olevan lajin (tai muun joukkueurheilun) parista oman kokemuksensa ammentavia. Siksipä moni ei varmasti ymmärrä millaisia treenimääriä yksilöurheilupuolella tehdään jo varsin aikaisessa vaiheessa, mikäli aikoo olla lajissaan huipulla parikymppisenä.

Kuinka isolle yleisölle (=lajin ulkopuolelta tuleville) markkinoi lajia, jossa suurin osa ei ole urheilijoita kuin ehkä omasta mielestään? Vasta ison yleisön mukana tulee raha ja sen mahdollistama ammattilaisuus, toistepäin se ei vaan toimi yksittäistapauksia laajemmin ja se ei varmaan ollut Jussin videoblogin pointti. AMATÖÖRI on siinä oikeassa, ettei lipputuloilla makseta minkään ammattilaisjoukkueen kuluja, mutta ilman suuren yleisön mieleenkiintoa/TV-näkyvyyttä ei ole myöskään niitä sponsorieuroja saatavilla.
Moi
17/04/2018
Ettet vaan ois ite joku seiväshyppääjä kun pitää mennä kokoajan niiden yksilölajien taakse?

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.