Liigat

Viimeinen alkulämpö kengännauhat auki – yhden Happeen ”Rembrandtin” ura päättyy Superfinaaliin

19.04.
2018
4 Kommenttia
15
Liigat

Veli-Matti Hynynen (toinen vas.) pelaa lauantaina uransa viimeisen liigapelin. Oheisessa jutussa maalitykin uraa muistelevat myös ex-Happee-luotsi Seppo Pulkkinen (vas.) ja Hynysen pitkäaikainen tutkapari ja ystävä Petri Kauko (kolmas vas.). Kuva: Juha Käenmäki

Viime lauantaina pelatussa Happee-KrP -välieräsarjan kuudennessa pelissä nähtiin yhden salibandyuran eräänlainen päätepiste. Veli-Matti Hynynen, 34, esiintyi viimeisen kerran jyväskyläläisyleisön edessä ja poistui kotikentiltä raikuvien suosionosoitusten saattelemana 3221 silmäparin edessä.

Hieman tuntematon salibandysankari on pelannut urallaan Happeessa ja Nokian KrP:ssa yhteensä 268 runkosarjan ottelua ja iskenyt niissä kiitettävät 303 maalia ja tarjoillut pelaamissaan peleissä 153 maalisyöttöä, joiden myötä hän on runkosarjan kaikkien aikojen 16. tehokkain pelaaja.

Kaikkiaan 73 pudotuspeliottelua ovat tuoneet 87 (53+34) pistettä ja pronssisen, hopeisen sekä kultaisen mitalin. Lauantaina palkintokaapista löytyy neljäskin mitali, sillä Happee pelaa Superfinaalissa Classicia vastaan, joka on samalla Hynysen uran viimeinen ottelu Salibandyliigassa.

Nämä ovat niitä seikkoja, jotka ”Velsa” Hynysestä (myöhemmin myös Velsa kommenteissa) voi tietää mieheen sen kummemmin perehtymättäkin, mutta uran viimeisen ottelun alla on viimeistään hyvä ottaa selville, että minkälaisesta miehestä on lopulta kysymys?

Ääneen pääsevät pelurin itsensä lisäksi entinen pitkäaikainen päävalmentaja Seppo Pulkkinen, entinen pelikaveri Janne Hulmi sekä nykyinen pelikaveri Petri Kauko.

Yli kymmenen vuoden liigataival

Hynynen esiintyi ensimmäisen kerran liigakentillä kaudella 2007-08, joten Salibandyliigassa on vierähtänyt yli kymmenen kautta.

– Pelasin SC Bluesissa ennen Happeeta, ja ihan jo vuonna 1990 aloitin pelaamisen. Niin kauan pelasin siinä seurassa kuin vain pystyin. Kun taloudellisesti tai muutenkaan ei ollut mahdollista nousta liigaan, niin seuraava askel oli Happee, Hynynen muistelee.

SC Bluesissa alkoi myös Hulmin ja Hynysen ystävyyssuhde.

– SC Bluesin kautta tutustuimme Jyväskylässä. Velsahan on Jyväskylästä kotoisin, mutta kun itse muutin Jyväskylään opiskelemaan, niin etsin seuraa. Menin silloin Bluesiin ja siellä olimme sitten ketjukavereita. Bluesissa pelasimme sitten A-junioreissa, Divarissa ja jopa liigakarsinnoissa.

– Liiganousua ei tullut, joten vaihdoimme leiriä ja pelasimme vuoden Happeessa yhdessä käytännössä lähes koko ajan samassa ketjussa, Hulmi avaa pelikaverusten tutustumista.

Pääkallo.fi:n tietojen mukaan Hynynen oli aikoinaan kova luu myös jääkiekossa. Mies itse kuitenkin toppuuttelee hiukan väitettä.

– Kova ja kova, joskus pyörähdin juniorimaajoukkueessa. Olin vasen pakki ja hyvä luistelemaan, mutta pienikokoinen ja liian pieni jääkiekkoilijaksi. A-junioreihin asti pelasin JYPissä ja viimeisen kesän olin liigajoukkueenkin mukana. Oma motivaatio ei oikein siihen jääkiekkotouhuun riittänyt ja jätin sen sitten. Siihen liittyy myös B-juniori-iässä tullut vakava loukkaantuminen, joka piti vuoden poissa kaukalosta, Hynynen sanoo.

Senkö jälkeen salibandysta tuli päälaji?

– Enemmän harrastus kuitenkin kuin päälaji, jos noin ajatellaan. Pelaaminen on ollut aina hauskaa ja mukavaa, Hynynen kertoo.

Moni sanoo, että salibandy on kehittynyt lajina suurin harppauksin. Hynynen allekirjoittaa väitteen kentältä käsin.

– Tilaa ja aikaa on huomattavasti vähemmän. Pelaajat ovat kehittyneet selkeästi ja fyysisyyttä on tullut ihan huomattavasti lisää. Huonoja ei mahdu oikeastaan ollenkaan mukaan. Silloin alkuaikoina oli jokaisessa joukkueessa sellaisia pelaajia, joista ei ollut varma, että oliko oikea taso 1., 2. vai 3. divisioona, Hynynen arvioi.

Hynynen on ollut pääosan urastaan Happeen mies ja valinta on ollut laiturin mielestä helppo.

– Olen viihtynyt aina joukkueessa ja meillä on ollut hyvä ryhmä. Aina on sellainen tunne, että on tervetullut porukkaan. Henki on hyvä ja on mukava pelata sekä treenata Happeessa, Hynynen vakuuttaa.

Hynynen on tuuletellut maaleja satoja kertoja Salibandyliigassa. Kuva: Esa Jokinen

Pieni syrjähyppy tapahtui kuitenkin vuosikymmenen vaihteessa, kun Hynynen vaihtoi Happeen hankalimpina vuosina leiriä. Laituri edusti tuolloin Nokian KrP:ta kahden kauden ajan (2009-11).

– KrP:n vuosista jäi ihan lämpimät muistot, ja siitä kiitän Salmelan Markoa. Happeella oli tuolloin vähän ongelmia, enkä löytänyt töitä Jyväskylästä. Se oli sitten mentävä muualle, ja Marko tarjosi silloin mahdollisuutta pelata KrP:ssa.

– Vaimo lähti alkuun mukaan silloin ja esikoinen syntyi siinä sopivasti. Toinen vuosi oli rankka, koska asustelin yksin ja vaimo sekä lapsi kävivät vain viikonloppuisin siellä, Hynynen avaa Tampereen aikoja.

Happeen kymmenen vuoden kehityskaari on näkynyt toki kentällä tulleessa menestyksessä, mutta myös muilla tavoin.

– Organisaatio on kehittynyt eniten, sillä pelaajathan ovat olleet yhtä sekopäitä koko ajan. Huumorimenininkiä on ollut koko ajan, mutta taustojen suhteen on ollut viime vuosina terveempää. Aikoinaan touhu oli sellaista, että porukkaa tuli ja meni siinä kauden aikana, eikä oikein tiennyt, että kuka on oikein mukana. Se näkyi varsinkin taloudellisessa toiminnassa, Hynynen muistelee.

Viime vuosien salibandypaletti on ollut haasteellinen

Salibandypelaajien arkeen vaikuttaa useimmiten myös työkuviot ja perhe-elämä. Hynynen on ammatiltaan digipainaja ja työskentelee tällä hetkellä Keuruulla. Hän on siis myös reissutyöläinen. Maalipyssyn perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi 6-vuotias poika ja 8-vuotias tytär. Kokonaiskuvio onkin ollut haasteellinen viime vuosina.

– Iso kiitos menee vaimolle, joka on 90 prosentin panoksella hoitanut kotia ja lapsia, ei minua ole siellä hirveästi näkynyt viime vuosina. Minulla menee 10 tunnin siivu, kun aamulla lähtee töihin Keuruulle ja iltapäivällä palaa viiden maissa kotiin. Sen jälkeen otan treenikamat ja lähden treeneihin. Käytännössä lapset on peiteltynä sängyssä tai jo nukkumassa, kun palaan kotiin. On se tässä viimeisinä vuosina ollut aika raastavaa ja rankkaa henkisesti ja fyysisesti, kun koko palettia miettii, maaliruisku toteaa.

Kuten jo todettua, niin vaikka nimi on usein löytynyt tehotilastoista, Hynynen ei ole erityisemmin paistatellut lehtien palstoilla tai muutenkaan tuonut itseään esille. Valinta on ollut tietoinenkin.

– Joo, en ole hirveästi itsestäni ääntä pitänyt. Se on ollut oma valinta, enkä ole sellainen, joka esiintyisi somessa tai muualla ja toisi itseään esille. Se hoituu kaveriporukassa ja olen varmaan ärsyttävänkin paljon paikoin äänessä. Se on ollut mielestäni niin, että ne minun asiani eivät oikeastaan muille kuulu. Jos joku haluaa jostain tietää, niin silloin voi toki kysyä, Hynynen paaluttaa.

Kauko on tutkaparinsa kanssa samoilla linjoilla esilläolosta.

– Ei hän ole koskaan halunnut tuoda itseään pahemmin esiin. Hän on antanut pelikenttien tekojen näyttää, eikä hän ole ensimmäisenä tunkemassa joka paikkaan, jos kysytään, että ketä haastateltaisiin. Hän on yleensä viimeisiä kavereita, joita saadaan niihin haastatteluihin.

Hulmille ei ole myöskään tullut yllätyksenä, että Hynysen persoona on jäänyt jonkinasteiseksi mysteeriksi.

– En ole yhtään yllättynyt siitä, että hän ei ole kovin tunnettu persoona. Hän on sellainen, joka ei juuri hötkyile ulospäin. Hän oli aina pidetty kaveri niissä joukkueissa, joissa pelattiin samaan aikaan.

Yksi Hynysen harrastuksista on videopelaaminen.

– Vuodesta 2001 eteenpäin olen pelannut Counter-Strikea. Nykyisin se kulkee nimellä Counter-Strike GO, ja pyrin nykyisin pelailemaan ainakin silloin tällöin viikonloppuisin. Se on sellaista hyvää päänlepuutusta, Hynynen kertoo.

Jokaiselta haastateltavalta kysyttiin jokin tarina Hynyseen liittyen, ja Hulmin muisto liittyy sattumoisin juuri tähän peliharrastukseen.

– Muistan yhden hyvän jutun niiltä ajoilta, kun ei oltu oikein kumpikaan ymmärretty, mitä urheilijan ura vaatii. Minä muutuin tässä uran varrella ja mitä olen tässä kuullut, niin samoin kävi myös Velsalle.

– Silloin kun pelattiin junioreissa, niin Velsa tykkäsi pelata CS:ää (Counter Strikea). Meillä oli jokin pelimatka, jonne lähdettiin aamulla, ja Velsa pamahti bussiin omalle paikalleen takapenkille ilmoittaen, että ”nukuin yöllä minuutin”. Sen jälkeen hän kävi pötkölleen sinne takapenkille ja nukkui pelimatkan.

– Sellainen uneliaisuus ei kyllä näkynyt peleissä koskaan. Velsan keskittymisen ja hermokontrollin suhteen ei ole merkitystä pelataanko pihapelejä vai MM-finaalin jatkoaikaa, ja se unettomuuskaan ei näkynyt pelissä mitenkään. Siitä olisi voinut ketjukaverit painostaa, että pitäisi vähän nukkuakin, mutta kun se ei näkynyt, niin annettiin pojan pelata, Hulmi nauraa.

Happee selvitti jo kuudentena perättäisenä keväänä tiensä liigan välieriin. Kuva: Esa Takalo

Lopettamispäätös ja hyviä muistoja

Hynynen pärjää vielä pelillisten otteiden perusteella hyvin Salibandyliigassa ja sen vuoksi hänen ei tarvitsisi lopettaa. Toissakaudella 2015-2016 hän takoi ennätyslukemikseen peräti 54 maalia ja keräsi päälle 17 syöttöpistettä. Maali- ja pistepörssin voitot tulivat kotiin murskatyyliin. Myöskään 34 vuoden ikä ei ole vielä mahdottoman korkea.

– Olen aina halunnut lopettaa siinä vaiheessa, kun vielä pärjää kentällä. Kuten todettua, niin nämä viimeiset vuodet ovat olleet aika hankalia, kun olen reissanut töissä ja pelannut. Lapsiakin pitää nähdä ja elää mukana heidän kasvaessaan. Vaimokin ansaitsee jo vähän helpotusta arjen pyörittämisessä. Myös töihin pitää pystyä keskittymään, ja nyt olen kyllä pelipäivinä päässyt tekemään puolittaisia päiviä, mutta muuten on ollut aika hankala paletti, Hynynen järkeilee.

Aiheuttaako vanhan pelikaverin lopettaminen haikeutta?

– Totta kai. Aika pitkään ollaan yhdessä pelattu ja melkein se aika kun ollaan oltu Happeen paidassa samaan aikaan, niin ollaan oltu ketjukavereita. Tietysti haikeat fiilikset siinä mielessä, mutta joskushan nämä urat aina loppuvat. Velsan osalta se on tässä nyt sitten, Kauko sanoo.

Paikoin kovistakin tehoista huolimatta Hynysestä ei ole koskaan tullut varsinaista maajoukkuepelaajaa. Uralle kertyi neljä maaottelua, ja niissä syntyi kuitenkin pisteitäkin (1+2).

Jäikö uralta joitain asioita saavuttamatta?

– Ei oikeastaan jäänyt. Jos miettii vaikkapa maajoukkuetta, niin pääsin siellä aikoinaan kokeilemaan ja totesin siellä myös sen, että se ei ole minun juttuni, Hynynen vakuuttaa.

Happee pelasi edellisen kerran finaalissa vuonna 2015, jolloin SPV vei lopulta pidemmän korren otteluvoitoin 3-1. Edellisenä vuonna Happee voitti mestaruuden 4600 katsojan edessä Jyväskylän jäähallissa. Silloin Hynynen laukoi ratkaisevassa 4-3-voitossa hattutempun.

Mitkä ovat olleet uran parhaita muistoja?

– Vuoden 2014 ratkaiseva finaali jäähallissa ja Suomen mestaruus tietenkin. Toki tuo tuleva Superfinaali on varmasti myös hieno kokemus.

– Sen lisäksi haluan tietysti nostaa esiin omat hienot pelikaverit ja heidän kanssaan koetut hetket. Myös vastustajien riveistä on löytynyt aina hyviä tyyppejä, Hynynen suitsuttaa.

Tutkapari joka ei unohdu

Hynysen maalimäärät kertovat siitä, että mies on raudanluja maalintekijä. Se on tietysti se seikka, joka tulee hänestä ensimmäisenä mieleen pelaajana, mutta asia ei ole ihan niin mustavalkoinen. Tänä keväänä hän on pelannut Janne Hoikkasen ja Kaapo Savinaisen ketjussa erinomaisesti puolustussuuntaan, ja tehopisteet ovat kertyneet lähinnä ylivoimalla.

– Silloin joskus nuorempana Bluesissa tuli syöttöpisteitä siinä missä maalejakin, mutta jonkun pitää kuitenkin hoitaa sitä maalintekoakin. Se on selvää, että jokainen ei voi vain syötellä ketjussa, mutta osaan molemmat hommat, Hynynen linjaa.

Hulmi kuvailee vanhan pelikaverinsa luonnetta ja pelitaitoja seuraavasti:

– Peleissä pidän häntä sellaisena, että on ihan sama mistä panoksista pelataan, niin Velsaa ei kylmää missään paikassa yhtään. Hän pystyy pelaamaan samalla tasolla, oli peli minkälainen tahansa. Semmoinen pelaaja hän oli ja on.

– Aikoinaan me tapeltiin siitä, että kumpi pääsee pelaamaan vasemmassa laidassa. Ainakin silloin hetkellisesti voitin sen kilvan. On hän edelleen kova poika tekemään maaleja. Velsaa pidetään aika paljon maalintekijänä, mutta hänellä on yllättävän hyvä näkemys myös siihen, milloin kannattaa syöttää.

Pulkkisen näkemys entisen pelaajansa arvosta ulottuu myös pelikentän ulkopuolelle.

– Minä pidän häntä erittäin hyvänä pelaajana, ja ehdottomasti sellaisena pelaajana, jota tämä liiga kaipaa ja Happee vielä enemmän. Tuollaisia persoonallisia ja armottomia maalintekijöitä tarvitaan. Sellaisia pelaajia, joilla on se maalivainu kohdallaan. Vaikka Velsa vaikuttaa vähän sellaiselta välinpitämättömältä, niin hän on vahva työntekijä joukkueen eteen.

– Kaveri on Keuruulla töissä ja käy sieltä treeneissä. Lapset ja perhe siihen vielä yhdistettynä, niin hyvin hän nivonut ne kaikki yhteen ja sitoutunut hyvin joukkueeseen. Nuo ovat isoja asioita, Pulkkinen tietää.

Pulkkinen haluaa korostaa vielä Kaukon ja Hynysen yhteispeliä, joka on tehnyt häneen selkeän vaikutuksen vuosien aikana. Jokunen katsoja on joskus saattanut nähdäkin, kun Kauko antaa syötön ja Hynynen maalaa. Usein maalinteko on näyttänyt helpolta, ja vaikka esimerkiksi kulmavaparikuvio on kuinka ollut tiedossa, niin pallo on silti jouduttu kaivamaan maalista.

– Vielä kun miettii sitä yhteispeliä ja miten äärimmäisen yksinkertaisella jutulla he ovat siinä onnistuneet. Jotenkin sellainen sielujen sympatia on löytynyt, eikä heidän ole tarvinnut mitään piirrellä taululle. He vain ovat lennosta sopineet jotain ja jotenkin vain tuntevat toistensa liikkeet. Miten se meta-amfetamiinipoika lauloikaan, että ”It takes two to tango”.

– Kaikkihan sen heidän kemian tietävät, mutta se on ihan järkyttävä määrä minkä kaksikko on iskenyt maaleja. Se on yksinkertaisen tehokasta, eikä siinä ole mitään kommervenkkejä. Siinä oikeastaan pelkistyy koko pelin hienous, että hienot suoritukset ovat lopulta hyvin yksinkertaisia. Sekin on ollut hienoa nähdä, että Velsa on istunut hyvin viime peleissä myös toisiin ketjuihin.

– Tykkään persoonista ja Velsa on sitä. Hän on kuitenkin ollut aina hyvässä kunnossa ja hän on esimerkiksi hyvin nopea. Yksi Happeen nopeimmista hän on ollut aina, kun katsoo pelinopeutta. Pelisilmä ja maalivainu ovat äärimmäisen hyviä. Hän tekee yksinkertaisen näköisiä maaleja ja ihan hemmetistihän niitä on tullut, Pulkkinen tykittää tuttuun tyyliinsä.

Seppo Pulkkisen mukaan Hynysen maalinteko näyttää helpolta. Kuva: Anssi Koskinen

Yksi ”rembrandteista”

Pelikentillä nähdyn lähes kosmisen yhteyden lisäksi Hynysestä on tullut kapteeni Kaukon hyvä ystävä kentän ulkopuolella.

– Ihan loistava ukko kaikkinensa. Kentällä hän on herrasmies, joka ei purnaa hirveästi mistään ja sama pätee siviilielämäänkin. Hän on erittäin hyvä ystävä ja salibandyn kautta olen tutustunut häneen. Minulle hän on yksi parhaista kavereistani, Kauko kertoo.

Pulkkinen on tavannut puhua suojateistaan ”rembrandteina” kuvatessaan heidän taiteellisuuttaan. Hynynen täyttää tuon määritelmän varsin hyvin ex-päävalmentajan mukaan.

– Hän on persoona isolla p:llä. Hän on taiteilija, joka sopii Happeen henkeen hyvin. Sellainen joukkueen puolesta vahvasti pelaava tyyppi, joka uskaltaa myös sanoa omia näkemyksiään ja on myös mukana kehittämässä joukkuetta.

– Joskus hän sanoo vähän terävämmin, mutta rakentavasti ja kehittävästi kuitenkin. Ei hän ole koskaan ollut valmentajan kannalta mikään ongelmapelaaja, ja hänen kanssaan on aina hyvin selkeää toimia. On ollut todella kivaa olla samassa joukkueessa. Hän haastaa toki pelikavereita ja valmennustakin, mutta hän tekee sen kuten kilpaurheilijan kuuluukin, Happeen ex-luotsi muistelee.

Nauhat auki

Yksi Hynyseen liittyvä legenda liittyy joukkueen alkulämmittelyyn ja se on jäänyt myös kapteenin mieleen kaikkein selkeimpänä.

– Hänestä olisi varmaan vaikka minkälaisia tarinoita, kun hän on aika omalaatuinen persoona ylipäätään. Sivusta katsoen ihmiset ovat monta kertaa ihmetelleet, että siellä vedetään alkuverryttelyitä ja muita kengännauhat auki ja näyttää siltä, että ukkoa ei ihan hirveästi kiinnostaisi.

– Aina kun pelipaita puetaan päälle, ja varsinkin kun pelataan kevään ratkaisupelejä, niin jostain kumman syystä se Hynynen numerolla 30 löytyy sieltä ratkaisijan roolista, Kauko muistuttaa.

Pulkkinen on nähnyt Happeen pääkäskijänä yhtä ja toista. Pääluotsin mieleen on jäänyt sama tarina kuin Kaukolle.

– Ei siis ole mitään sen erikoisempaa tarinaa kerrottavana, mutta yleisesti ottaen ulkoinen olemus on vähän sellainen, että jos ei Velsaa tunne, niin voi ajatella, että ei ole se kaikkein aktiivisin henkilö harjoittelemaan ja muuta. Eikä sitä välttämättä ole urallaan ollutkaan. Fysiikkatreenit eivät ehkä ole aina olleet herkkua, mutta kyllä hän yleensä on hommat hoitanut, kun on tarvinnut.

– Sehän on aina ollut yksi tarina, että Velsa ei koskaan laittanut tuonne alkulämpöihin lenkkarinauhojaan kiinni. Siitä on sitten väännetty tarinaa kerran jos toisenkin ja siitä, miten hän on perustellut, miksei niitä nauhoja laiteta kiinni. Hän on vahva perusteluissaan, ja olen ollut siinä sitä mieltä, että jos hän vetää lenkkiä nauhat auki, niin sitten vetää.

Mikä siinä on sitten ollut perusteena?

– En minä muista, sehän aina vähän vaihtelee. Jalkaan sopii paremmin tai jotain sinne suuntaan. Sen verran erilaisia näkökulmia tuli, että se väittely jäi aina siihen, Pulkkinen naurahtaa.

Pulkkiselle tulee mieleen vielä toinen stoori, joka ei liity Happeen vuosiin.

– En tiedä tarinan todenperäisyyttä, mutta kuulemma kun hän asui Tampereella, hän eli lähinnä Saarioisten pitsoilla. Sen jälkeen hän on joutunut muuttamaan näitä ruokatottumuksiaan, ja se ei aina ole käynyt ihan niin helposti. En tiedä, ovatko lapset vai vaimo tehneet tehtävänsä, mutta kyllähän Velsakin on ruvennut noudattamaan erilaista ruokapolitiikkaa.

– Tämä ei ollut sinällään hauska tarina, mutta kertomus ehkäpä siitä mitä naiset, henkinen kasvu ja ikääntyminen saavat aikaan, Pulkkinen aprikoi.

Hynynen ja Happee juhlivat mestaruutta vuonna 2014 Jyväskylässä. Happeella on mahdollisuus mestaruuteen ensi lauantaina Helsingissä. Kuva: Jari Turunen

Uralle kruunu Hartwall Arenan värivaloissa

Happeen kausi on ollut monivivahteinen, ja varsinkin runkosarjassa näytti paikoin siltä, että joukkue ei välttämättä lunasta ennen kauden alkua asetettuja kovia odotuksia. Jyväskyläläisjoukkue on kuitenkin esiintynyt nousujohteisesti ja paikka Superfinaalissa tuli vahvojen pudotuspelisarjojen myötä.

Miten arvioisit Happeen kautta tähän mennessä?

– Kiitettävä suoritus. Välillä ollut sellaistakin, että usko on ollut koetuksella, mutta finaaliin asti päästiin ja hyvä niin, Hynynen linjaa.

Finaalivastus Classic on ollut ylivoimaisessa vireessä koko kauden ja alla on jopa 32 ottelun voittoputki. Hynynen ei lähde sen kummemmin analysoimaan Happeen voittomahdollisuuksia ja antaa suoran sekä selkeän vastauksen siitä, miten vastus on päihitettävissä.

– Tekemällä yhden maalin enemmän. Ei kait siinä sen erikoisempaa taikatemppua ole.

Hynysen tunnusmerkkinä on pidetty komeasti liehuvaa niin sanottua hevitukkaa. Kun Happee juhli edellisen kerran mestaruutta keväällä 2014, niin komeista viiksistään tunnettu Pulkkinen luopui tavaramerkistään mestaruusjuhlissa.

Miten on, leikkaatko heviletin jos Happee juhlii lauantaina?

– En, kuuluu maalisepolle ominainen suora vastaus.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen
Hieno tarina
19/04/2018
Todella upea pelaaja, jonka otteita on ollut ilo seurata salibandyliigassa. Kyllähän parivaljakko Kauko - Hynynen on yksi legendaarisimmista parivaljakosta tässä lajissa. Hattu pois päästä
Fani
19/04/2018
Hattu päästä! Hieno pelaajaa ja vielä hienompi mies.
IKÄVÄ TULEE
19/04/2018
Hyvä haastattelu, lisää näitä. Miehen ratkaisun ymmärtää, mutta isot saappaat jää täytettäväksi Jyväskylässä. Kiitos upeista vuosista ja kaikkea hyvää jatkossa!
Seppo Louhikko
20/04/2018
Jutussa kuvattiin Velsaa osuvasti. Kiitos ja kumarrus hienoista hetkistä. Tseemppiä jatkoon.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.