Koovee julkaisi tukun sopimuksia – kaikkiaan yhdeksän junioria kiinnitettiin edustukseen

Lauri Alkki lähtee parantamaan Kooveen kanssa viime kaudesta. Kuva: Esa Takalo.

Lauri Alkki lähtee parantamaan Kooveen kanssa viime kaudesta. Kuva: Esa Takalo.

Kooveen ensi kauden kokoonpano on täydentynyt uusien pelaajasopimusten myötä. Joukkueessa jatkavat Lauri Alkki ja Jaakko Nieminen. Lisäksi jatkosopimuksen on tehnyt Samu Saari, joka palaa pitkän loukkaantumisen jälkeen pelikentille.

Alkki on pelannut Salibandyliigaa Kooveessa kolmen kauden ajan. Tähän mennessä 22-vuotias puolustaja on pelannut 67 liigaottelua ja kerännyt niissä 18 (2+16) tehopistettä.

Kooveen oma kasvatti Jaakko Nieminen nousi viime kaudella vakituisesti Kooveen pelaavaan kokoonpanoon ja iski muun muassa playout-sarjassa Steelersia vastaan kolme tärkeää maalia.

Saarelle oli suunniteltu jo viime kaudelle isoa roolia Kooveen hyökkäyksessä, mutta harmillinen loukkaantuminen pilasi suunnitelmat ja piti Saaren sivussa koko kauden. Suomen U23- ja U19-maajoukkueissakin esiintynyt hyökkääjä pystyy pelaamaan sekä laidassa, että keskellä.

Kolmen jatkosopimuksen lisäksi Koovee on tehnyt liigasopimukset myös yhdeksän junioripelaajansa kanssa. Joukossa on seuran tiedotteen mukaan myös pelaajia, joiden pääasiallinen peli- ja harjoittelupaikka löytyy vielä ensi kaudella seuran A-nuorten joukkueesta.

Tämän kevään B-poikien Suomen mestarijoukkueesta Kooveeta edustavat vähintään kahden seuraavan kauden ajan maalivahti Oskar Sillanpää ja kenttäpelaajat Kim Hyrkkönen, Aapo Mäkelä, Aatu Naskali ja Joona Valkama. Kaikki viisi pelaajaa olivat valittuina viimeisimpään U19-poikien maajoukkueen leiriryhmään. Hyrkkönen puki Koovee-paidan päälleen miesten liigassa muutamaan otteeseen jo viime kaudella.

Sopimukset on solmittu myös A-juniori-ikäisten Paavo Alentolan, Mikael Jolkkosen, Aleks Sillanpään ja Toni Tuomen kanssa. Nelikosta Sillanpää merkkautti jo viime kaudella tililleen 23 miesten liigaottelua ja liigadebyyttinsä teki myös A-poikien paras pistemies Mikael Jolkkonen.

Kooveen mukaan nyt julkaistujen nimien lisäksi allekirjoitettuina on vielä julkaisemattomiakin sopimuksia ja niistä kuullaan lisää tulevien viikkojen aikana.

6 comments

  1. Tarttis vielä sen 10 uutta liigatason pelaajaa ettei tarvisi lähteä a-junnujoukkueella häviämään.

  2. Peiponen kuulemma lopettamassa.
    Joten veskarit omista B junnuista tällä hetkellä.
    Tavoitteena kuulemma sarjapaikka.
    Ei vaan voi ymmärtää miksi KV kasvattaa muille jengeille pelaajia.Kun pelaaja vakiinnuttanut pelin liiga tasolle ja pyytää vähän enemmän niin ei ole vara maksaa.
    Eikä kukaan lähde tukemaankaan tuollaista seuraa jolla tavoitteena on pysyä sarjassa.
    Muutamassa vuodessa taitaa tämä monen lajin mestari hautautua alasarjoihin jos taustalle ei saada muita kuin puuhastelijoita.

  3. Peiposen takana marssimisjärjetyksessä viime kauden paras ASM maalivahti, runkosarjassa mitattuna. Tuomi on varmasti tarpeeksi kypsä kaveri kokeilemaan siipiään liigatasolla. Vaikka Peiponen lopettaisikin (mistä ei ole mitään julkaistua tietoa), niin ei Koovee aivan tyhjän päälle veskaosastolla tipu.

  4. Joukkue nuorenee vuosi vuodelta. Jää aika pahasti naapuriseurojen varjoon, ei taida houkuttaa kuin toiminnassa mukana olevia.

  5. Mikäli Peiponen jatkaa ei maalivahtiosastolla isoa muutosta Saari korvaa kyllä Koljosen,Tuomelan lähdöllä ei mitään merkitystä,Kuusiston ja Koskisen sopimukset nyt tärkeimmät.