OLS julkaisi sopimustilanteensa tulevalle kaudelle – tärkeälle pistemiehelle pitkä jatko

OLS:n viime kauden paras pistemies Valtteri Parviainen teki 2+1-vuotisen jatkon Ouluun. Kuva: Juha Käenmäki

OLS:n viime kauden paras pistemies Valtteri Parviainen teki 2+1-vuotisen jatkon Ouluun. Kuva: Juha Käenmäki

Päättyneellä kaudella miesten Salibandyliigan 10. sijalle jäänyt Oulun Luistinseura julkaisi ensimmäisiä pelaajakiinnityksiään. Jatkosopimuksen allekirjoitti seitsemän liigakentiltä tuttua pelaajaa.

Nimekkäin jatkaja on tehohyökkääjä Valtteri Parviainen, jonka tuore sopimus on mallia 2+1. Saman pahvin saivat myös Eetu Ijäs ja Tommi Wiander. Parviainen oli OLS:n viime kauden paras pistemies tehoilla 22+7=29.

Sekä sentterinä että puolustajana esiintynyt Niko Holappa jatkaa OLS:ssa seuraavat kaksi kautta, kun taas Antti Niemisen, Petteri Kääriäisen ja Mika Kaiteran sopimukset kattavat ensi kauden.

Lisäksi OLS kertoi keskiviikkona, että 2001-ikäluokan hyökkääjä Tuukka Haudanlampi on kirjoittanut liigasopimuksen, joka pitää hänet Oulussa seuraavat kaksi kautta. Haudanlampi nähtiin viime viikonloppuna Suomen U19-maajoukkueen leirityksellä Eerikkilässä.

OLS:n sopimustilanne kaudelle 2018–2019:

Maalivahdit:
Ville Mestari (2019)
Vinski Kivilompolo (2019)

Kenttäpelaajat:
Lauri Tiira (2019)
Olli Wikstedt (2019)
Mika Kaitera (2019)
Niko Holappa (2020)
Eetu Ijäs (2020 + optio)
Tommi Wiander (2020 + optio)
Tatu Kiipeli (2019)
Anssi Välitalo (2019)
Petteri Kääriäinen (2019)
Antti Nieminen (2019+optio)
Valtteri Parviainen (2020 + optio)
Tuukka Haudanlampi (2020)

5 comments

  1. Jos se joukkue heikenty jo edelliskaudesta niin sama homma jatkuu nytkin, ei paljoa noi sopparit auta. Taitaa divari kutsua, kun ei oikeita pelimiehiä ouluun saada.

  2. No ei hääppöseltä näytä Kooveellakaan ja en tiiä sit kuinka Welhot ja Karhut tulee ens kaudella pärjään.

  3. Laurila menossa liminkaan ja sinne suuntanee myös turula, niemelä.