Suomen naisille opiskelijoiden MM-kultaa – My Kippilä ja Oona Kauppi kovassa iskussa

My Kippilä palkittiin Suomen parhaana opiskelijoiden MM-finaalissa. Kuva: Mika Hilska

My Kippilä palkittiin Suomen parhaana opiskelijoiden MM-finaalissa. Kuva: Mika Hilska

Suomen naisten opiskelijoiden salibandymaajoukkue kohtasi lauantaina Tshekin opiskelijoiden MM-kisojen finaalissa Puolan Lodzissa. Suomi voitti ottelun maalein 6-2 ja juhlii MM-kultaa.

Suomi meni ensimmäisessä erässä johtoon My Kippilän maalilla, mutta Tshekki tuli tasoihin toisen erän alussa. Oona Kauppi vastasi kolmesta seuraavasta osumasta, ja Suomi oli kolmen maalin johdossa ennen viimeistä kymppiä. Tshekki kavensi vielä, mutta Veera Kaupin ja Jenna Saarion viime minuuttien maalit varmistivat Suomelle toisen perättäisen naisten opiskelijamaailmanmestaruuden.

Suomen tehokkain oli 3+1 naulannut Oona Kauppi. Kippilä onnistui tehoin 1+2 ja Veera Kauppi pistein 1+1. Kippilä valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi finaalissa. Oona Kauppi oli turnauksen paras pistenikkari iskien neljässä pelissä tehot 17+8.

Ottelutilastot

Miesten joukkue pelasi lauantaina kisojen pronssipelissä. Slovakiasta ei ollut juuri vastusta ja Suomi nappasi himmeimmän mitalin 11-1-voitolla. Sinivalkoisten tehopelaajia olivat eritoten Albert Koskinen (3+0), Ville Lastikka (1+2) ja Markus Markkola (0+3).

Ottelutilastot

32 comments

  1. YES ! Huikea saavutus. Vuoden sykähdyttävin urheiluteko -voittaja Urheilugaalassa.

  2. Avoimen yliopiston opinnoilla!!!! Noloa!!!! Naurettavaa. Eikö kukaan pääse opiskelemaan mihinkään vai mikä homma?

  3. Onneksi olkoon! Kultaa mentiin hakemaan ja se saatiin. Ei tarvitse selitellä kotimatkalla. Miehillä vastaavasti on jo alettu etsiä syyllistä kun tuli vaan pronssia.
    Missä muussa lajissan Suomalainen joukkue on voittanut kultaa tai pronssia viime vuosina?

  4. Ketä kiinnostaa? Leikkikisat. Häpeäisin itseni hengiltä jos olisin ollut mukana noissa kekkereissä.

  5. Hienoa opiskelijat. Kaikki muut voivat katsoa peiliin ja miettiä, onko ylpeileylle aihetta

  6. Hieno voitto, hyvä jatkaa tästä. Kaupin siskokset ihan pitelemättömiä. Harmi että miehille ei jäänyt käteen kuin voitot japanista ja slovakiasta.

  7. Kyllä tämä vähän nolo projekti oli, mutta se ei ole pelaajien syy tai vika. Sählyliitto voisi vähän miettiä kuinka tällaisiin koululaistapahtumiin jatkossa osallistutaan. Sählyliitto nyt tosin ei ole kovin tunnettu tyylitajustaan, mutta voisi vaikka yrittää.

  8. Kriitikoiden mielestä suomalaisten ei pitäisi osallistua kansainvälisiin salibandykisoihin. Eikö olisi ai´ka omituista, jos yksi harvoista maista, jossa lajia pelataan, jäisi pois? Maajoukkueen nimellä tuolla pitää pelata, kun millään sählynimellä ei saa osallistua.

  9. Toki saa ja kannattaakin osallistua, mutta sinne pitäisi ottaa opiskelijoita, jotka opiskelisivat korkeakoulussa. Sitten katsottaisiin mihin se riittäisi. Mielummin 5 sija opiskelijoilla, kuin kulta tuollaisella porsaanreijällä.

  10. Eihän kyse ole siitä etteikö kannattaisi osallistua. Nythän kriitikot ovat spekuloineet enemmänkin näiden opiskelijoiden ja avoimessa yliopistossa opiskelevien pelaamista kisoissa (nythän oli 6 kpl).
    Sehän on aivan asiallinen keskustelu, jossa nostetaan nämä yhden avoimen kurssin ostaneiden pelaajien osallistuminen kun kotiin jäi liuta täyspäivä opiskelijoita.
    Jos säännöt tämän sallii, niin sitten näillä mennään, mutta maajoukkue kovasti kommenteissaan puhuu maajoukkueen kapeudesta pelaajien suhteen. Eikö olisi nyt ollut hyvä antaa niitä ”näytönpaikkoja” tai oppia siitä mitä maajoukkueen mukana oleminen tarkoittaa myös KV-peleissä.
    Nythän tässä turvattiin vaan menestys ja materiaaliltaan Suomi oli aivan ylivertainen jopa ruotsiin verrattuna.

  11. Onhan tuo nyt naurettavaa että otetaan starat avoimen kirjoilta pelaamaan, hävetkää kurronen, huhtimo ja liitto. Rehdisti olisi syytä mennä!! Pelaajat näköjään tuulettavat maailmanmestaruutta somessa täysillä vaikka kyse on leikkiturnauksesta, kai siitä lohtua saa kun ei muuten voita mm-kultaa.

  12. Äskeisen kommentin perusteella kaikki puulaakiturnauksien voittojen tuulettaminen ja saunaillat olisivat kaiketi kiellettyjä? On melkoista pelleilyä suolata omia kun voitetaan. Väärin sammutettu…

  13. Ilmeisesti mace käsitti väärin, staratytöt saavat lohtua tästä mm-kullasta kun muutoin eivät sitä ole kyenneet voittamaan. Oikeasti kaupit ja kippilä ei edes kuuluisi tohon turnaukseen.

  14. Kaupit ja kippilä (muutama muukin) ovat avoimen yliopiston opiskelijoita, eli eivät todellisia opiskelijoita. Säännöt tämän sallinevat, mutta sinä nyt et tunnu ymmärtävän pointtia.

  15. Siis Suomi lienee ainoa jolla on tällainen porsaareikä kuin avoin yliopisto. Siis se on sama asia kun työväenopistot tai kirjekurssit. Kukaan vaan pääsee kun maksaa jonkun maksun. Ei taida olla ihan noiden kisojen sääntöjen hengen mukaista toimintaa. Sählyliitto taas osoittaa hyvää tyylitajua.

  16. Sinähän voit sitten mennä sinne Sählyliittoon töihin ja hoitaa tällaiset porsaanreiät pois, jos noin menee tunteisiin.

  17. Lämpimät onnittelut Suomen opiskelijanaisille maailmanmestaruudesta!Kaikille näille vinkujille (kuka on opiskelija kuka ei) sanoisin että kattokaa peiliin.Sääntöjen mukaan on menty ja parhaat valittu mukaan joukkueeseen ja mestaruus Suomeen!Ei niitä liikaa Suomella ole.Se on ihan sama opiskeleeko pelaaja avoimessa vai missä.Kyllä se ensisijainen valintakriteeri näihinkin karkeloihin on pelitaidot eikä opinahjo.Näille ”näytönpaikkoja” huuteleville sanoisin ykskantaan ettei MM-kisat ole se näytönpaikkojen antopaikka.Lisää reeniä ni ehkä seuraaviin sitte mukaan!

  18. Siis oletko tosissasi? Näissä kisoissa ensisijainen valintakriteeri on opinahjo, eikä pelitaidot! Kyseessä on opiskelijoiden MM-kisat, niissä pitäisi nimenomaan olla opiskelijoita kisailemassa. Et ole korkeakouluopiskelija, jos ostat yhden avoimen kurssin. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta? Joukkueessa on täyspäiväisiä opiskelijoita, jotka pelaavat liigatasolla. Miksi kaikki joukkueeseen otettavat eivät voisi täyttää näitä kriteerejä? Samantien voisi kävellä lääkäriin, keplotella itselleen vammautuneen paperit ja mennä voittamaan paraolympiakultaa. Tämä olisi todella hieno voitto, jos se ei olisi tullut kyseisellä tavalla. Miehissä taisi olla kaikki oikeita opiskelijoita. Heidän sijoitustaan arvostan tuhat kertaa enemmän, vaikka kultaa ei tullut. Noloa, ei siinä muuta.

  19. ”Et ole korkeakouluopiskelija, jos ostat yhden avoimen kurssin.”

    Mistä tiedät, että ko. pelaajat ovat ostaneet vain sen yhden kurssin? Entäs jos ovatkin opiskelleet enemmän?

    P.S. Se on paraLYMPIALAISET 😉

  20. Juuri näin. Nämä olivat nimenomaan opiskelijoille tarkoitetut kisat, ja siksi se opiskelupaikka on tärkeä pointti. Huokailijalla tämä asia vaikea ymmärtää.

  21. Jos on kaksi opiskelijaa ni näistä valitaan se kumpaa mailaa tottelee paremmin.Ei tässä mitään monimutkaista ole.Noloa on ainoastaan se että jengi vinkuu täällä tätä ”väärin voitettu” – laulua.Ei sinne mitään opiskelevia kisaturisteja jatkossakaan valita, koittakaa nyt vaan päästä tästä yli.Eli ei asiaa kisoihin vaan siks että olet päässyt amikseen tai amkiin tai yliopistoon.Sori.

  22. Kukaan ei ole kyseenalaistanut sitä, että pitäisikö ottaa ”heikompia” pelaajia tilalle. Onko todella nämä 6 pelaajaa kaikki opiskelemassa säännöllisesti avoimessa yliopistossa vai hakeuduttiinko avoimeen yliopistoon ainoastaan tätä turnausta varten?
    Mitäään ei siis ole väärin voitettu ja kaikki gloria paikalla olleille pelaajille!
    Itse tosin en ymmärrä tämän turnauksen arvoa muutenkaan……joukkueita puuttui (miesten & naisten sarjoista).

  23. Hienoa argumentointia taas, puututaan johonkin kirjoitusvirheisiin. Muutama vuosi sitten eräs vanha joukkuekaveri ainakin osti yhden (1) kesäkurssin, jotta sai ”opiskelijan”-tittelin. Pelaaja ei sitä käynyt, mutta kisoihin pääsi. Sama meininki nytkin. Onko tämä todellakin jonkun mielestä hieno saavutus? Ei siinä, onnea tytöille kullasta. Ensi vuonna sitten yhteishakua ja pääsykokeisiin lukua. Liiton puolesta erittäin noloa..

  24. Ei hyvää päivää! Avoimen opinnoissa pitää suorittaa perusopinnot eli abaut 30 pistettä! Voisi jo lopettaa tämän kuka kelpaa ja kuka ei keskustelun’! Säännöt on säännöt ja jos katsoitte Ruotsin ja Tsekin pelejä niin eihän siellä yliopistojen sählykerhon pelaajia ollut, että kyllä muutkin tämän osaavat! Hienot näytöt suomen tytöiltä ja toivotaan että majuun on ovet avoinna!

  25. On kyllä jollain tosi hyvin asiat jos tämmöisestä menee päivä pilalle kuka missäkin opiskelee

  26. Ja on sitten toisilla hyvin asiat jos moraalittomuus ei tunnu missään ja ajatusmaailma on niin kapea, että vain voittoa osataan arvostaa, eikä osata pohtia yhtään asiaa muulta kantilta. Naissalibandyn suurin ongelma on, ettei siitä voi keskustella yhtään ja kaikki mielipiteet leimataan heti kateellisuudeksi, suomalaisuudeksi ja tympeydeksi. Miehissä asia onneksi hieman parempi, siellä saadaan sentään keskustelua aikaiseksi.