Blogit

Blogi: Salibandyssa urheilija ei ole keskiössä

28.07.
2018
16 Kommenttia
5
Blogit

Kuvituskuva: Anssi Koskinen

”Urheilija keskiössä” ei päde peliin, jota ohjaa kollektiivi, Harri Kumpulainen kirjoittaa tuoreimmassa blogikirjoituksessaan.

Suomalaisen urheilun yksi keskeisistä teemoista 2010-luvulla on ollut ajatus ”urheilijanpolusta”, jossa ”urheilija on keskiössä”. Onko näkemys yksilöstä urheilun keskiössä perusteltu salibandyn kaltaisessa joukkue- ja invaasiopelissä? (Invaasiopeli viittaa peliin, jossa joukkue tunkeutuu vastustajan kenttäpuoliskolle, pelialueille, pyrkimyksenään kenttätilojen hallinta, vrt. lentopallo, jossa joukkueet pysyvät omilla kenttäpuoliskoillaan.)

Kesän jalkapallon MM-kisat on antanut meille tärkeän muistutuksen joukkuepelien luonteesta. Kisoissa parhaiten ovat menestyneet joukkueet, jotka ovat pystyneet parhaiten toteuttamaan joukkueen yhteistä pelaamista. Vastaavasti ”suurten tähtien ympärille rakennetut” joukkueet eivät lunastaneet ennakko-odotuksia.

MM-kisoista ei tullut Messin tai Ronaldon kisat. Zlatan ei ollut edes mukana, vaikka Ruotsi kisoissa olikin ja menestyi paremmin kuin koskaan Zlatanin kanssa. Selitys on vaillinainen mutta looginen: Jalkapallo ei ole yksilöiden peli, ei mainoksissa poseeraavien eikä median otsikoihin nostettujen tähtien peli. Jalkapallo on seurojen ja joukkueiden peli. ”Urheilija keskiössä” ei päde peliin, jota ohjaa kollektiivi.

Miksi ”urheilija keskiössä” ei sitten sovellu sellaisenaan salibandyyn? Ajatus yksilöstä salibandyn keskiössä ohjaa tulokulmaa peliin väärään suuntaan jo alkutilanteessa. Yksilölähtöisestä tulokulmasta tarkasteltuna joukkueen menestys on seurausta jokaisen yksittäisen pelaajan kehittämisestä ilman joukkueen tuomaa sosiaalista, kollektiivista tai muutakaan yhteistoiminnallista ulottuvuutta.

Urheilija keskiössä sisältää ajatuksen, että yksittäinen pelaaja voi tulla mestariksi joukkuekontekstista eriytetyllä harjoittelulla, keskittymällä itseensä. Keskiössä oleva yksilö toimii ”kuin tyhjiössä”, jossa muut pelaajat – ja itse asiassa koko peli – jäävät huomion ulkopuolelle, ikään kuin pelaaja voisi teknisiä ja fyysisiä ominaisuuksiaan irrallaan muista kehittämällä toimia optimaalisesti yhteistyöhön perustuvassa pelissä. Kun urheilija on keskiössä, yksilön teot ja toiminta (action) voivat tapahtua omina tekoinaan irrallaan pelaajien välisestä vuorovaikutuksesta (interaction), mutta pelissä on toisin.

Havainnollisen esimerkin antaa näkemys 1v1-pelaamisesta. Kentällä on aina lukematon määrä erilaisia alueellisia ja positionaalisia tilanteita, joissa on mukana pelaajia, pelaajien osajoukkoja tai kokonaisia joukkueita. Puhdas 1v1-tilanne toteutuu kentällä lähinnä rangaistuslaukauksessa, sillä pelissä pallollisella pelaajalla on aina mahdollisuus valita erilaisten muita pelaajia sisältävien vaihtoehtojen välillä. On muiden pelaajien (niin omien kuin vastustajienkin) tarjoamista vaihtoehdoista, sijoittumisesta ja liikkeistä kiinni, onko tilanne alueellisesti esimerkiksi 2v1, 1v3, 5v2 vai 5v5. Vaihtoehtoja on lukuisia, ne ilmenevät eri laajuustasoilla ja vaihtelevat jatkuvasti pelin virtauksessa.

Kyse on valinnoista, joita tekevät samanaikaisesti pallollinen pelaaja ja kaikki pallottomat pelaajat. Pelissä yksilön toimintaa ei siis ole irrallisena. Yksilö ei ole keskiössä, sillä hänen mahdollisuutensa toimia ovat riippuvaisia kollektiivien tarjoamista vaihtoehdoista.

Kuvituskuva: Mika Hilska

Yksilö keskiössä -ajattelu ohjaa pelaajakehityksen polkua erikoiseen suuntaan. Pelaajakehitys ja -polku ovat termejä, jotka mahdollistetaan seurarakenteilla ja muun muassa kouluyhteistyöllä. Salibandyseurat ovat luonteeltaan kollektiivisia yhteisöjä, jotka sisältäviä pienempiä kollektiivisia yksiköitä eli joukkueita. Yksilön kehittyminen yksilönä puolestaan viittaa yhden urheilijan ominaisuuksien edistymiseen, tavallisesti teknisten ja fyysisten ominaisuuksien.

Ei pidä ymmärtää väärin; omalla ajalla yksinkin voi tehdä paljon harjoitteita, jotka edistävät kehittymistä urheilijana ja salibandyn pelaajana. Huipulle päästäkseen pitääkin harjoitella paljon omalla ajalla ja myös yksin. Pelissä menestymisen kannalta on kuitenkin välttämätöntä kehittää säännönmukaisesti ominaisuuksia, jotka ovat suoraan pelistä johdettuja.

Esimerkiksi 30 metrin spurtti suoraa juoksua on tyypillinen fyysinen ja mitattava urheiluteko, mutta salibandyssa se on harvinainen peliteko. Sen sijaan muiden pelaajien ympäröimänä eri suuntiin tehdyt pienet liikkeet ja askellukset ovat usein toistuvia pelitekoja, vaikka ne eivät toistukaan koskaan identtisinä. Spurttiominaisuuksien kehittäminen suorassa juoksussa ei ole välttämättä turhaa harjoittelua silloin tällöin toteutettuna, mutta nopeusominaisuuksien kehittämiseksi harjoitusohjelman perustaminen niiden varaan ohjaa pelaajaa pois pelistä ja siinä ilmenevistä peliteoista.

Harjoitusohjelmassa tulisi olla enemmän ajattelunnopeutta kehittäviä tilanteita, joissa pelaaja reagoi ja ennakoi kanssapelaajien ja tilojen kontekstissa mahdollisimman nopeasti ja toimii sen mukaisesti. Parhaiten näistä tilanteista selviävät ne, joiden päätöksenteko on nopeinta ja valinnat oikeita. Valmistautuminen ja harjoitteleminen 30 metrin kennojuoksuun ei kehitä tätä ominaisuutta. Salibandyssa pelaajan nopeus on aivoissa ja joukkueen nopeus aivoitusten vuorovaikutuksessa.

Yksilön ominaisuuksien kehittäminen irrallaan salibandypelin teknis-taktisista, fyysisistä ja psykologisista reunaehdoista voi johtaa tilanteeseen, jossa kentällä on nippu hyviä pelaajia, jotka kuitenkaan eivät osaa toimia yhteistyössä, kollektiivina. Salibandyottelussa ei pärjää samoilla periaatteilla kuin viestijuoksussa, jossa jokainen tekee vuorollaan maksimisuorituksensa omalla eriytetyllä radallaan ja on vuorovaikutuksessa muihin vain vakiintuneeseen tekniseen suoritukseen pyrkivässä kapulanvaihdossa. Joukkuepelin kompleksisen luonteen takia pelaajien väliset vuorovaikutussuhteet vaikuttavat peliin enemmän kuin jokaisen yksittäisen pelaajan ominaisuudet ja suoritukset peräkkäin yhteenlaskettuina.

Viestijuoksussa ankkuri voi odotella kaikessa rauhassa muiden juoksijoiden tekoja oman vuoronsa koittamiseen asti. Salibandyssa jokaisen pelaajan jokainen liike tai sijainti vaikuttaa jokaisen pelaajan liikkeeseen ja sijoittumiseen joka ikinen hetki.

Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Yksilölähtöinen tulokulma peliin myös johtaa usein vain pallollisen pelaajan toimintaan keskittymiseen. Pelin valmentamisen näkökulmasta se aiheuttaa perustavanlaatuisen ongelman, sillä se ei huomioi pallottomien pelaajien harjoittelua ja kehittämistä. Jokainen pelaaja on kuitenkin lähes koko pelin ajan pallottomana ja pitää palloa hallussaan ajallisesti hyvin vähän. Jokaista pallotonta pelaajaa ei voi lähestyä puhtaan yksilöllisestä näkökulmasta, sillä muiden pelaajien samanaikaista toimintaa ei voi sulkea ulkopuolelle. Pallottoman pelaajan liikkumista ja sijoittumista ei ole järkevää harjoitella tekemällä erilaisia juoksuja tyhjiin tiloihin tyhjällä kentällä.

Yksilöllisyyskin kyllä näkyy salibandypelissä, sillä joka hetki kukin pelaaja tekee kentällä omia valintojaan. Nuo valinnat pelaaja tekee itse ympäristöstään keräämien havaintojen pohjalta ja pyrkii toteuttamaan niitä parhaaksi katsomallaan tavallaan. Jokainen valinta on kuitenkin aina suhteessa muihin pelaajiin. Esimerkiksi haastaminen ”1v1-tilanteessa” on pelaajan tarjolla olleista vaihtoehdoista valitsema tapa ratkaista yksittäinen hetki ottelussa.

Valinta ryhtyä ohittamaan yksittäistä vastustajaa ei kuitenkaan ole sama asia kuin, että peli koostuisi rakenteellisesti tai luonteenomaisesti 1v1-tilanteista. Ohitettavan vastustajankin on huomioitava muut pelaajat, ja pallollisen syöttäessä tai esittäessä syöttävänsä lähimmälle kanssapelaajalleen kyseessä on jo 2v1-tilanne.

Luovuus – niin monikäsitteinen ja ongelmallinenkin kuin käsite onkin – tarkoittaa siis tiivistetysti pelaajan kykyä tehdä pelin kannalta parhaita valintoja. Yksilön luovuus kentällä on siten aina riippuvainen kanssapelaajista.

Vaikka suomalaisen urheilun virallinen urheilija keskiössä -periaate on salibandyn ja muidenkin invaasiojoukkuepelien kannalta ongelmallinen, ei asiaan ole mielekästä suhtautua mustavalkoisesti. Joukkuehan koostuu pelaajista, yksilöistä. Yksilöllisten ominaisuuksien kartoitus on joukkueen valmentamisen lähtötaso, josta on mahdollista rakentaa toimiva kollektiivi. Oleellista on, miten pelaajat oppivat harjoittelun myötä sopeutumaan yhteistyöhön siten, että jokaisen ominaisuudet täydentävät ja rikastuttavat kanssapelaajien ominaisuuksia ja edistävät joukkueen kollektiivista pelisuoritusta.

Pelitilanteet virtaavat yksittäisten pelaajien samanaikaisesti ja jatkuvasti tekemien valintojen pohjalta. Jokainen peli on erilainen ja yksittäiset tilanteet ovat aina erilaisia kuin edelliset. Toisin kuin viestijuoksussa, jossa ”joukkueen” loppuaika on jokaisen juoksijan ajat yhteenlaskettuna, ei salibandyssa vastaavaa laskutoimitusta voi tehdä. Salibandyssa joukkueen pelaajien väliset vuorovaikutussuhteet tuottavat suurempia ja myös vaikeammin hahmotettavia tulemia kuin pelkkien yksilöiden yhteenlasketut ominaisuudet.

Siksi kollektiivisesti toimiva joukkue on aina enemmän kuin joukkueen pelaajien yksilöllisten ominaisuuksien summa.
Suomalaisen salibandyn ja muiden invaasiojoukkuepelien keskiössä ei ole urheilija. Pelin keskiössä on kollektiivi. Se on valmennusfilosofinen linjaus, joka ohjaa joukkueen ja pelaajan arkea.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Harri Kumpulainen
Harri Kumpulainen
Kirjoittaja on urheiluromantikko, opettaja, jalkapallon juniorivalmentaja, amatöörikolumnisti (kymppipaikka.fi) ja Jalkapallopääkaupunki-kirjan kirjoittaja, joka on vakiovieras myös salibandykaukalon laidalla.
Jep
28/07/2018
Höpöä, keskiössä on se kellä on kovin kantti ja paikaltaan, juoksu on turhaa. Hyvä pohdintaa.
EskoJ
28/07/2018
Ihan kuin elämä itse.
Katsoja
28/07/2018
Tottahan se on että juurikin yhdessä tekemisestä on salibandyssä kysymys.
Valmentajat tuovat nyt uusia käsitteitä ikäänkuin olisi taas keksitty uusi pyörä vaikka jo 1800 luvulla kirjoitettiin jo, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta kolmessa muskettisoturissa.
Yhteiset päämäärät ja onnistumiset ja tappiot kasvattaa yhteishenkeä.
Joukkueiden pelitapa on kuitenkin eniten riippuvainen yksilöiden vahvuuksista ja heikkouksista. Valmentajat parhainmillaan voi tukea yksittäisiä pelaajia ja näyttää tavoitteiden suunnan.

Katsojana kuitenkin menen katsomaan huippu-yksilöiden taitoa ja taistelua. Oman suosikkijoukkueen pelaajien kannustaminen on huomattavasti tärkeämpää kuin valmentajien taktisten kuvioiden analysointi.
Eli pelaajat ja ainoastaan pelaajat ovat minulla keskiössä aina kun olen katsomassa salibandyä.
SomeKoutsi
28/07/2018
Akateemista horinaa ja selvitystä taas, ei yksilöä kehittämällä pärjää, pitää kehittää joukkuetta. Nää kompleksien asioiden selittäjät luulee keksineensä nyt jotain ihan uutta ja ihmeellistä, ja varmaan se pitää paikkansa kun heille itselleen se uutta onkin. Ihan selvää on se että joukkuetta kehitetään, mutta kukas siellä kentällä niitä ratkaisuja tekee, no yksilö. Sillä yksilöllä on paremmat mahdollisuudet kehittyä jos siihen kiinnitetään yksilönä huomiota. Joku pääsee pelaamaan toinen ei, mistä se johtuu? No koska yksilö on heikompi kuin toinen, miten se korjataan, joo kollektiivin valmennuksella varmaan?

Tämä koko juttu on pelkkää oman hännän nostatusta ja itsestäänselvien asioiden pukemista uusiin vaatteisiin jotta se näyttää uudelta ajatukselta.
Yksilökeskeinen valmennus auttaa yksilöä kehittymään tarvittavaan suuntaan että joukkue menestyy, se ei ole irrallaan joukkueesta tai kokonaisuudesta vaan o.n itseasiassa tarkempi tapa tehdä valmennusta kuin massatuotanto missä pallo keskelle ja pelataan ja sitten valitaan parhaat pelille. On sääli että asia halutaan ymmärtää tahallaan väärin, ja johdatella keskustelu urille jonne ne eivät edes kuulu.
Kysymys!!! Saako maailman parhaat joukkuepelaajat yksilövalmennusta?
Vastaus! Kyllä saavat, onko se sitten väärin, vai ollaanko salibandyssa nyt keksimässä joku uusi oma juttu mitä ”muka” tehdään muualla?
Tiina Laitala-Leinonen
28/07/2018
Joukkuepelaamisen vahvuus on osaavissa, oivaltavissa, yhteistyöhaluisissa ja -kykyisissä yksilöissä, jotka muodostavat kentällä ollessaan voittamattoman kokokaisuuden. Kompleksisen tästä tekee se, että yksilöiden reagointi yksittäisiin pelin sisällä tapahtuviin/toistuviin tilanteisiin vaihtelee. Valmennuksen tehtävänä on löytää ne tavat, joilla yksilöiden toimintatavat tuottavat tämän voittavan kokonaisuuden. Joskus tämä vaatii kovaakin yksilövalmentamista, joskus puolestaan koko joukkueen/ryhmän ohjaamista. Valmentajan ammattitaitoon kuuluu osata arvioida se, miten kannattaa kyseisen ryhmän kohdalla edetä. Absoluuttisia totuuksia, jos niitä etsii, löytyy kuormitusfysiologiasta. Joukkuepalloilujen ytimessä on sen lisäksi aina myös urheilijoiden välinen kommunikaatio, jota harjoituksissa voidaan edistää.
Jonsku
28/07/2018
Nämä kompleksisuuskoutsit on kyllä koominen ilmiö sählyssä. Kourallinen kavereita jotka suoltavat jargonia yötäpäivää, ja kaverukset hurraavat toisilleen. Muut seurailevat touhua joko huvittuneena tai vaivaantuneina.
James
28/07/2018
Ensinnäkin, "urheilija keskiössä" tarkoittaa paljon muutakin kuin yksilön ominaisuuksien kehittämistä.

Toiseksi, kun pelaaja vaihtaa joukkuetta, tai siirtyy vaikka seurajoukkueestaan hetkeksi maajoukkueeseen, mitä pelaaja vie mukanaan? Sen pääoman mitä itsellä on salibandyn pelaajana kerännyt, yksilölliset ominaisuutensa. Silloin on hyvä, että urheilija on ollut keskiössä.

Tottakai pelaajan siirtyminen tekee loven vanhaan seuraan ja antaa työkaluja uuteen. Siinä miten joukkueet sopeutuvat uuteen tilanteeseen tarvitaan molemmissa tietenkin niitä joukkuevalmennuksellisia taitoja.
P,K. Subban
28/07/2018
Kirjoittaja on ymmärtänyt "urheilija keskiössä" käsitteen hieman puutteellisesti. Olympiakomitean määritelmän mukaan:

Urheilija keskiössä: Tavoitteena on suomalainen valmennuskulttuuri, jossa urheilija on keskiössä ja toiminta on innostavaa ja jatkuvasti kehittyvää. Tämä tarkoittaa osallistavaa valmennuskulttuuria, jossa urheilija on aktiivinen toimija ja kasvaa vastuuseen omasta urheilustaan. Se tarkoittaa myös yksilöllisiä ratkaisuja urheilijan valmennuksessa. Tavoitteena on, että urheilijan polun eri vaiheissa tehdään oikeita asioita lasten liikunnan, valintavaiheen sekä huippuvaiheen laatutekijöiden mukaan. Valmennusosaamisen kehittämisessä tämä tarkoittaa erilaisten osaamistarpeiden tunnistamista ja niihin tarpeisiin vastaamista.

Eli se ei välttämättä tarkoita, että joukkuelajien valmennus pitäisi olla täysin yksilökeskeistä. Alkuperäinen ajatus oli paljon sitä, että urheilija on tärkeämpi kuin urheilujohtaja tai valmentaja. Eli panostetaan resursseja siihen urheilijaan eikä rakenteisiin.
Jep
28/07/2018
Kalikka kalahtaa kun pääkallon raadilta vaaditaan aivotyötä. Lisää näitä juttuja, please, niin saa lukea kommentoijien settiä.
ööö
28/07/2018
Miksi romanttinen potkupallo valmentaja puhuu sähly valmentamisesta. Säbäkenttä on 40 metriä. Nopea spurtti ja pari kynää ja maali. Hyvä yksilö tekee 5 1v1stä ja kuudennella maalin. Sählyssä hyökkäyksessä ei syötetä seisovalle pelaajalle vaan samalla lailla ennakoivalle kapulan vastaanottajalle, saattaa tulla vaihtovirhe. Itsestään selvyyksiä blogi täynnä. On kuin Sarasvuota kuuntelisi.
Valmentaja keskiössä
29/07/2018
Jotenkin pelottaa nykyinen FBA toiminta, se on liian lähellä jalkapalloa, edellisestä kirjoituksesta kumpuaa valmentajan asiayhteyksien puute, varmasti joukkuepelaamista ei voi/kuulu unohtaa eikä pelaaja keskiössä sitä tarkoita mutta miten ihmeessä pelaajia kehitetään jos heidän henkilökohtaisia taitoja tai ominaisuuksia ei kehitetä eli se pelaaja pitää olla keskiössä.
Kärjistetään 30m nopeuden mittaamisella, jokainen salibandyn parissa oleva tietää että se on väärä mittari, tähän lisättynä pelaajan reagointi tilannemuutokseen esim. testattaessa vaikka liikkeeseen niin pelaajien nopeuserot muuttuu oleellisesti, lajissa jossa reagoidaan + liikutaan voidaan pelaajaa kehittää nopeammaksi mittaamalla nopeutta mutta reagoinnin aika on niin suuri että nopeutta ei voida yksin pitää minkäänlaisena mittarina, mutta sitä pitää kehittää eli edelleen pelaaja keskiössä.
Voi olla että kyllästyin jo jossain kohtaa lukemaan mutta jotenkin vaikuttaa että kirjoittelija ei ole valmentanut junioreita tai sitten__ en tiedä.
Kirjoittaja voi kertoa tässä kommenttiientässä muutaman harjoitteen jolla "kollektiivisesti" kehittää vaikka ketteryyttä ottaen huomioon nykypäivän nuorison jolla ei ole mahdollisuuksia liikkua kuten ennen tehtiin, eli kännykkäsukupolvi.

FBA toiminta on askel oikeaan suuntaan mutta sen verran salibandy ihmiset voi katsoa jalkapallopuolelta että miten käy jos unohdetaan united joukkueiden pelaajien seurat, jonkinmoinen aluevalmentaja pitää olla mukana FBA toiminnassa, hänen tehtävänään on kehittää ja tukea alueilla joukkueita joissa taustat on valmiita sitoutumaan, se on aivan eri tasolla verrattuna ison seuran palkalliseen joka tekee sitä työkseen.

Hieno kirjoitus mutta kävi samoin kuin monessa muussa että puhutaan pelaajasta mutta ei ole kerrottu onko tällä pelaajalla jo huippuominaisuudet olemassa / aikuinen / juniori jne.
Valmentajienkin pitää kehittyä yksilöinä, eli valmentaja keskiössä 😉
Heh
29/07/2018
Siis yksinkertaistaen. Taidoiltaan vähän huonompi joukkue mutta hyvää joukkuepeliä pelaava joukkue monesti voittaa taitavamman joukkueen joka ei pelaa yhtenäisesti. Onko tuo nyt ihmeellistä?
Ihmettelijä
29/07/2018
Tiina Laitala-Leinonen, kirjoitat asiaa. Joukkuepeli koostuu todella monesta tekijästä. Valmentajilla tulisi olla myös psykologista näkemystä ja tietämystä. Pelkkä taktiikka tai joukkuepelaaminen ei riitä menestykseen.
Nuari koutsi
29/07/2018
Mites Saksa!? Eikö Saksa pelannut joukkueena kun ei pärjännyt? Mitä sieltä puuttui?
Junnu#8
29/07/2018
Saksa voitti Konfederaation cupin 2017. Eli MM kisojen esiturnauksen. Silloin pelasi Sùle, Rode, Werner, Goretzka. Ja muut nuoret. Peli oli MM kisoissa 2018 liian hidasta. Jospa Jogi nuorentaisi joukkuetta.
Pohtiva
30/07/2018
Saksalta puuttui vain yksilötaitoa

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.