Kesähaastattelussa EräViikinkien uusi lupaus Jonna Virkkunen: Tavoitteena ylioppilaslakki ja Suomen mestaruus

Vielä viime kaudella Jonna Virkkunen (oik.) kamppaili pallosta EräViikinkejä vastaan. Ensi kaudella tilanne on toinen. Kuva: Juhani Järvenpää

Vielä viime kaudella Jonna Virkkunen (oik.) kamppaili pallosta EräViikinkejä vastaan. Ensi kaudella tilanne on toinen. Kuva: Juhani Järvenpää

19-vuotiasta Jonna Virkkusta pyydettiin jo viime kaudella ensimmäisen kerran siirtymään Helsinkiin. Lopulta hän teki päätöksensä ja valmistautuu nyt ensimmäiseen kauteensa EräViikingeissä.

Pääkallo.fi:n tavoittama Virkkunen teki juuri ennen haastattelua pakkailua, johon onkin viime aikoina uponnut tunteja. Muutto Helsinkiin on edessä aivan parin päivän päästä.

Uusien kuvioiden suunnittelun lisäksi oululainen on ehtinyt nauttiakin kesästä.

– Hyvin on kesä mennyt. Kivaa ollut nähdä kavereita paljon ja ottaa aurinkoa, kun kelit ovat olleet niin hyvät. Niin ja siinä samalla myös treenannut, Virkkunen aloittaa.

Helsinkiin muutto saa hänet kuulemma hieman jännittyneeksi, mutta toisaalta hän jo odottaa, että pääsee asumaan yksin uuteen kaupunkiin.

SS Rankkoja Ankkoja jo usean kauden vuoden ajan edustanut keskushyökkääjä on kahden viime kauden aikana päässyt isoon rooliin.

Oululaisjoukkueen sentteri on pelannut yhteensä 44 Salibandyliiga-ottelua tehoin 26+15=41.

Debyytti liigakentillä tuli kuitenkin jo kaudella 2013–2014 Virkkusen ollessa vasta 14-vuotias. Hän edusti silloin vielä Oulun Luistinseuraa.

– Olin aika pieni silloin, vaikka olikin siistiä päästä pelaamaan. Ei fysiikka riittänyt, enkä kerennyt edes paljon pelata, kun tuli selkään rasitusmurtuma selkään, Virkkunen muistelee.

Saman kauden jälkeen OLS pelasi toistaiseksi viimeisen kautensa naisten liigassa, sillä kevään jälkeen joukkue hajosi.

Monen nuoren pelaajan tapaan myös Virkkunen suuntasi OFBC:n A-tyttöihin.

”Mahu soitti”

Yhden junioreissa pelatun kauden jälkeen oli aika siirtyä kunnolla aikuisten kanssa samaan kaukaloon.

SS Rankat Ankat pelasi naisten 1. divisioonassa, joten sieltä aukesi pelipaikka. Eikä mennyt kauaa, kun SSRA pelasi jo liigassa.

– Kyllähän ne vuodet Ankoissa kehittivät ja kasvattivat myös pelaajana. Piti ansaita pelipaikka, koska välillä pelasin alemmissa ketjuissa.

Oululaisjoukkue menestyi heti ensimmäisellä kaudellaan. Virkkusen jatkoaikamaalilla SSRA yllätti SB-Pron ja eten Suomen Cupin finaaliin.

Kevään U19-kisat päättyivät Jonna Virkkusen (toinen vas.) ja Suomen osalta MM-hopeaan. Harvalta sellaistakaan kuitenkaan löytyy. Kuva: Salibandyliiga

Siinä TPS oli kuitenkin hieman edellä. Kausi päättyi nelossijaan.

Viime kaudeksi joukkue heikkeni selvästi paperilla, mutta se pystyi edelleen säilyttämään paikkan pudotuspeleissä. Keväällä tie nousi pystyyn puolivälierissä PSS:ää vastaan.

– Meillä oli aika nuori joukkue, paljon kokemattomia pelaajia. Omassa kentässäni oli hyvä pelata. Kausi oli ehjä, mutta olisi pitänyt pystyä tekemään vielä vähän enemmän tulosta.

Jo kauden aikana Virkkusen lähtö alkoi realisoitua askel askeleelta.

– Olen aina miettinyt, että haluan muuttaa Oulusta pois jossain vaiheessa, viimeistään, kun lähden opiskelemaan. Pääkaupunkiseutu on ollut tavoitteenani, hän aloittaa.

– Mahu (EräViikinkien päävalmentaja Markus Huhtimo) soitteli jo kauden aikana, että olisiko kiinnostusta siirtyä. Siinä joukkueessahan pelaa myös paljon tuttuja tyttöjä nuorten maajoukkueesta, jotka myös puhuivat minua sinne.

Asia varmistui ja ratkaisu tuntuu tällä hetkellä Virkkusesta hyvältä.

Vielä kauden jälkeen odotti yksi haaste, kun edessä olivat alle 19-vuotiaiden MM-kisat Sveitsissä.

Suomi selvitti tiensä finaaliin, mutta länsinaapuri Ruotsi vei MM-kullan lukemin 7–2.

– Oli se Ruotsi aika kova, kun jälkeenpäin miettii. Se oli aika maksimisuoritus, johon pystyimme. Pitää olla tyytyväinen myös MM-hopeaan, ei sitä ihan kaikilta löydy. Joukkue oli tosi kiva ja sieltä on paljon hyviä muistoja.

Kohti kautta ja lakkia

Virkkunen jatkaa Helsinkiin päästyään vielä opintojaan. Edessä on vaihto Mäkelänrinteen lukioon yhden jakson ajaksi.

Jonna Virkkunen (toinen vas.) debytoi liigakentillä jo 14-vuotiaana.

Jouluun mennessä Virkkusen pitäisi saada ylioppilaslakki.

– Suunnilleen M:n papereihin tähtään. Psykologia on vielä sellainen, josta haluaisin paremman, koska olen panostanut siihen eniten, ja se kiinnostaa. Mitään E:n tai L:n papereita ei ole kuitenkaan tulossa, Virkkunen naurahtaa.

Kyseessä on vain hetkellinen opiskelujakso Mäkelänrinteessä, sillä Virkkunen kuuluu vielä muutosta huolimatta virallisesti Oulussa sijaitsevan Kastellin urheilulukion opiskelijoihin.

Hyvässä maineessa olevasta koulusta on valmistunut vuosien saatossa myös useita salibandypelaajia.

– Se on tosi hyvä paikka pelaajalle. Siellä on paljon mahdollisuuksia tehdä itsenäisesti ja suorittaa kursseja. Esimerkiksi minäkin pystyin järjestämäään kaikki kurssit hyvin kesään MM-kisojen ajaksi. Myös aamutreenit ja valmennus ovat siellä hyviä, sentterilupaus kehuu.

Jos taistelu pelipaikasta oli vielä nuorempana kovaa Rankoissa Ankoissa, niin helppoa se ei ole myöskään EräViikingeissä. Joukkueella on nyt kova sentterikolmikko kasassa, kun entuudestaan siellä pelasivat Daniela Westerlund ja Milja Saarikoski.

– Kakkossentterin paikkaa tavoittelen. Onhan siinä kova taistelu. Hyvä, että on kilpailua pelipaikasta ja treeneissä joutuu aina tekemään parhaansa. Haluaisin peliaikaa mahdollisimman paljon – sekä yli- että alivoimalla, monipuolisuudestaan tunnettu Virkkunen pohtii.

Nimekkään pelaajaryhmän myötä hän myös uskoo, että joukkue pystyy menemään päätyyn asti.

– Meillä on tosi hyvä joukkue. Sopivasti sekä nuoria että vanhempia riveissä. Henkilökohtaisesti uskon, että mestaruuteen on kaikki mahdollisuudet.

Jonna Virkkusen (kesk.) tavoittelee ensin ylioppilaslakkia ja sitten Suomen mestaruutta. Kuva: Salibandyliiga

34 comments

  1. No siinä tapauksessa olisi kannattanut valita toinen seura… Haaveksi jää suomenmestaruus tuossa jengissa. Vai puhelin myyjä soitteli, no omat kasvatit kun ei vie mihinkään ErVillä muoviseura ja omien osuus edareissa vähenee entisestää ja muovimaisuus vaan lisääntyy. Tuo kaikki konkretisoitui viime kaudella miesten 2.ssa korkeimmalla olevassa joukkueessa mahalasku molemmilla. Ja muovimaisuus lisääntyy edelleen. 1-divari jengillä jäi vielä 15 pelaajaa maksajan rooliin. Ei mitään asiaa peleihin enää lopussa mutta kuukausi maksut kelpasi hyvin… Näin ei toimisi sissään juussa seurassa.

  2. Miten se naisten maajoukkueen valmennustiimiin kuuluva mahu soittelee. Ainakin aiemmin maju koutseilla oli pelaajien rekrytointikielto. Toki tämä mahu nyt taitaa touhuta ihan mitä haluaa ja liitossa vaan kimitetään kuorossa hyvä mahu.

  3. Taas yksi syys lisäää vihata ErViä. Ei ole todellista!!!!!

  4. Kummalla sitten lie ollut enemmän merkitystä – sillä että Mahu on itse soitellut, vai sillä että on laittanut tytöt kosiskelemaan. Veikkaan että jälkimmäisellä.

  5. ”Olen aina miettinyt, että haluan muuttaa Oulusta pois jossain vaiheessa, viimeistään, kun lähden opiskelemaan. Pääkaupunkiseutu on ollut tavoitteenani, hän aloittaa.”

    Viimeistään kun lähtee opiskelemaan. Nyt se tapahtui vuotta aiemmin kuin viimeistään. Pääkaupunkiseudulla ei ole kuin yksi joukkue ja sielläkin paljon kavereita junnujen maajoukkueesta. Uskomatonta että meni sinne!

  6. Mahu on soitellut useille pelaajille jo alkuvuodesta runkosarjan loppupuolella! En tiedä mikä on ervin tavoite!? Vuodesta toiseen yritetään lypsää ympärillä olevat joukkueet kuiviin. Eikö olisi aika yrittää kasvattaa omista, eikä soitella puolta suomea läpi pelaajia metsästäessä!?

  7. Uskomatonta että joku viitsiis soitella ympäri suomen, Oulua myöden. Melko säälittävää menestyksen tavoittelua. Tämä taas on yksi todiste siitä että Ervillä ei ole mitään mahdollisuutta kehittää pelaajiaan. Ainoa menestyksen tae kun on pelaaja hankinnat ulkopuolelta. Omiin ei uskota minkään vertaa! Oulua myöden soitteli aivan käsittämätön tapaus. Jos tuo pelaajavärväys on maajoukkue valmentajilta kielletty, niin saako Mahu nyt sitten kenkää maajoukkue valmentaja pestistä?

  8. Eräs valmentaja soitti pelaajalle ja kyseli joukkueeseen. Pelaaja vastasi ”Ei mahu”.

  9. miten ne aiemmin värvätyt pelaajat joille on luvattu maajoukkuepaikka. Pelaajille kerrottu kuinka ervissä hyvät mahdollisuudet nousta maajoukkueeseen kun ”valmennus on maajoukkueen ytimessä”
    Koska niitä lupauksia aletaan täyttämään???

  10. Erinomainen pelaaja. Minulla on ollut ilo seurata Jonnan hienoa pelinrakentelua ja oivaltavia syöttöjä erityisesti TU19-joukkueessa. Onnea ja menestystä alkavalle kaudelle. Tulevaisuuden naisten joukkueen pelaaja?

  11. Toi et mahu pelaa oli sulle ervileuka, tai mikä ikinä muuten. Joo ottaa koville ku ei mahu

  12. Täälläkin jokainen tietää naisten liigan olevan yksi vitsi, joten jos nyt ihan millä tavalla hyvänsä tulee kolmas joukkue mukaan, niin se on vaan plussaa. Toki voitte hyvin pitää ne viiden ihmisen katsomot ja itkeä menetetyn yhden tvpelin perään.

  13. Hienoa, että pääsit upeaan seuuraan ja paremmin kohti maajoukkue_uraa. Valintoja pitää tehdä ja toivottavasti opiskelut onnnistuvat hyvin. Siitähän tässä tarinassa oli kyse.

  14. Ja vielä, se joka luulee ettei jokaisessa jossain määrin tavoitteellisessa seurassa ole mukana liutaa maksajia, ei ole edes lähellä karttaa. Maksajat hifkissä, jokereissa ja hjkssa vaan maksavat vähän enempi, nää ei siis sählyä… noin se urheilu pyörii, niinku urheilukamoja ostaa harrastelijat, ja tottakai kalliimmat aina parempia. Mutta jatkakaa itkuanne, aina yhtä hyvät naurut saa.

  15. Pelaajahan itse sanoi, että on aina halunnut pois oulusta. Eli voisi kuvitella, että haluaa pois maalta isompiin ympyröihin. Tässä suhteessa muutto maan ainoaan kaupunkiin on ihan järkevä ratkaisu.

  16. Jaha, joku keravalainen taas vitsailee. Eipä maaseutu liity vuonna 1605 perustettuun, yli 200 000 asukkaan kaupunkiin sitten mitenkään. Mutta toki kiva jos oma ego kasvaa tuolla tavoin.

  17. Jos luet sitä edeltävän viestin, niin varmaan ymmärrät. Se oli vastaus turhaan naljailuun. Tsemppiä Virkkuselle kovasti uusiin haasteisiin!

  18. SSRA:n riveihin siirtyy 2 latvialaista, jotka ainakin näyttää ihan urheilijoilta. Voi olla että sinne ei olis mahtunut muutenkaan…

  19. ErVi vaikuttaa säälittävän epätoivoiselta, soitellaan ympäri suomea jos jotain löytyis. Ho ho ho hoo

  20. Suomalainen urheilukulttuuri jalostuu oikein omiin mittoihinsa Pääkallossa. Aluksi uskoin, että Pääkallon (noin mediana ja tämänlaisena webbisivuna) on olla salibandyn äänen kannattaja ja jakaa erilaisia salibandyyn liittyviä uutisia ja informaation purskeita. Nyt seurat ja pelaajat ovat jo alkaneet pelkäämään sitä, että pääkallo kirjoittaisi juttuja, koska kun juttu julkaistaan niin tämä salibandyn eliitti kirjoittaa tänne näitä asiantuntevia kommentteja nimimerkkien takaa. Pääkallo on käytännössä urheilun alaviitteen (salibandyn) keltainen, roskamedia, joka ei pysty muuta kuin tuhoamaan omalta osaltaan positiivisen kulttuurin. Kukaan ei voi tehdä mitään sellaista, mistä Pääkallo voisi kirjoittaa, mikä positiivisena nähtäisiin.

    Koko keskustelusta on tullut jo tietynlainen taiteenlaji, missä uudet kommentit pitäävät olla edellistä loukkaavampia, purevampia ja taitavampia. Onneksi kun katsoo Pääkallon mainontaa, niin kovinkaan moni yritys ei täältä ”palstatilaa” osta. Eikä mikään ihme, kuka haluaisi oman brändinstä tai tuotteidensa hehkuvan kaikenlaisten loukkaavien kommenttien keskeltä?

    Alhaalla on kuitenkin fonttikoolla 3 mainittu, että mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? No, vastaus on jo, että noin 95% on sitä mieltä, että mitä turhaa, eli ei kannata… eli ei muuta kuin matka jatkuu ja Sana on vapaa. Salibandyn keltainen media, salibandyn likakaivo pääkallo on nimensä mukainen. Mediana lajin hautausmaa!

  21. Tämän saitin parasta antia onkin kommentointi. Ilman sitä tämä Pääkallo ei kiinnostaisi ketään. Kommentit saa lukemaan saittia huomattavasti enemmän. Vai kuka on vieraillut salibandy.fi uutisissa viime aikoina? Itse noin 10 x vähemmän tulee salibandy.fi.tä luettua. Tämän tyyppisille saiteille klikkaukset on elinehto. Monet tutut jotka seuraa enemmän lätkää onkin viihtynyt pääkallo.fi:ssä juuri kommenttien takia. Lätkässä ei vastaavaa ole.

  22. Siis, eihän tässäkään kukaan ketään haukkunut? Kritisoidaan joidenkin henkilöiden/seurojen toimintaa. Väärä kommentointi paikka tämä on sen myönnän kyllä, mutta asioita on hyvä tuoda esille miten jotkut seurat toimivat (esim ervi. ”Hajoita – hallitse” toiminta).
    Kaikesta huolimatta tsemppiä Virkkuselle!

  23. Se on just näin kun yllä oleva mainitsi. Ei lähelläkään haukkumista!!! Onnea vaan Virrkuselle tuleviin koitoksiin.

    Se nyt vaan on jotenkin jopa kaiken arvostelun alapuolella oleva seikka että ErVi soittelee ed kauden lopulla ennen loppuotteluita tai kauden päästöstä jopa 12-14 v. junioreille ja heidän vanhemmilleen että tulisittekos meille pelaamaan. Eikö ensi sijaisesti pitäisi yrittää kehittää sitä omaa joukkuetta. Mutta jos ei osaaminen riitä siihen niin sitten pitää siirtyä harmaalle alueelle ja ruveta ”puhelinmyyjäksi” . Miten kukaan itseään kunnioittava valmentaja edes ryhtyy siihen . Tästä ErVin touhusta on kuultu nyt tasaisesti vuoden välein keväällä. ErVin tilanne seurana oli täydellinen katastrofi ed kaudella pelillisten ansioiden osalta. On kyllä todella epätoivoista menestyksen tavoittelua, hinnalla millä hyvänsä meininkiä. Suhteellisesti ErVi oli seurakokoonsa nähden Suomen Huonoiten menestynyt Seura kaudella17-18!!

  24. Meinaatteko oikeasti, että naisten säbän pitäs olla laji, jossa mennään vain omilla junioreilla? Ootteko myös sitä mieltä, että vaikka miesten kiekossa joukkueet eivät saisi hankkia muista joukkueista pelaajia?

    Miettikää nyt ErVin lisäks vaikka Classiccia. Kukas siellä viime vuosien ratkaisupelaajista on seuran oma kasvatti? Niin, ei kukaan.

  25. Classicilla suhteellisesti 3-4 kertainen menestys seuran kokoon nähden… Miksiköhän näin??

  26. ”Monet tutut jotka seuraa enemmän lätkää onkin viihtynyt pääkallo.fi:ssä juuri kommenttien takia. Lätkässä ei vastaavaa ole.” => Ilmeisesti et lue jatkoaika.comia. Ihan samanlaisia mukatietäjiä ja hassuttelijoita sielläkin nimimerkkien takana kirjoittelee.

    Mitä tulee tuohon pelaajarekryyn, niin eihän se suinkaan ainoastaan ErViä koske. Kyllä kai sitä tekee myös junioritasolla moni muukin, etenkin pääkaupunkiseudulla.

    ErVissä itse ihmettelen sitä, vaikka kyseessä onkin lisensseissä Suomen suurin seura, ja sen uutisissa/päivityksissä korostetaan laadukasta tekemistä, ei tuo väite kuitenkaan korreloi millään tavoin edustusjoukkueiden omavaraisuuden kanssa. Tuolla juniorimäärällä edustusjoukkueisiin voisi kuvitella puskevan 1-2 junioria läpi jokainen kausi.

  27. Lieneeko ErVin pelitapa joka on aikansa elänyt vai joku muu syy… Joukkueisiin otetaan reilusti pelaajia, mielestäni jopa liikaa. Ja maksajan rooli on huomattavasti suurempi kuin muissa seuroissa. Tämäkö on sitä laadukasta tekemistä? Tuolla tasolla kun olisi peliaika paljon tärkeämpää ja ne kovat pelit sopivassa vaiheessa pelaajakehitystä.

  28. Muutoksen Tuulet, joo samaa mieltä mutta Tuolla juniorimäärällä voisi kuvitella puskevan 3-4 junioria läpi jokainen kausi.

  29. Nyt kun kaikki huutelu loppuu, niin oikeasti kiinnostuneet voi kauden edetessä seurailla monta omaa junnua Ervin naisissa tulee kauden aikana debytoimaan… Luku tulee olemaan 4-6 omaa junnua. Ja sitten rohkeasti faktojen valossa vertailemaan muihin naisten liigajengeihin👍🏼

  30. Maksajan rooleja tarjolla, kuka ilmoittautuu. ErVin tapa rahoittaa edareiden toimintaa. Sama kävi viimekaudella EräViikinkingit akatemialle 1.Divarissa. Sama käytäntö ollaan ottamassa Naisten ederinkiin hienoa kehitystä.

  31. Näytti olevan jo 25 nimen lista kotisivulla. Monta maksajaa tarvitaan vielä lisää? Vai jätetäänkö muutama niistä sitten filaan. Tuostakin jää jo 5 ulos, varalle.