MM-kisoihin valmistautuvan miesten maajoukkueen kesäleiritykset ohi – ”Haettiin koheesiota”

Kuva: Mika Hilska

Kuva: Mika Hilska

Prahan joulukuun MM-kisoihin tähtäävä miesten salibandymaajoukkue leireili keskiviikosta lauantaihin helteisessä Eerikkilässä, jossa ulkolämpötilat paahtoivat koko ajan 25 ja 30 asteen välillä. Keskiviikkoillan kokoontumisen jälkeen alkoi torstai fyysisillä seurantatesteillä, jonka jälkeen kolme maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa urakoivat pallon kanssa kaukalossa.

– Haettiin koheesiota ja viisikoita kasaan kokeiluilla, päävalmentaja Petteri Nykky avasi leirirupeaman tavoitteita.

– Ja keväällä kun tehtiin testit, nyt jatkettiin ja katsottiin, mitä kesä on tuonut aikaiseksi. Yleiskuvaksi jäi, että on siellä vähän harjoiteltukin, rasvaa poltettu ja lihasta saatu pikkuisen lisää. Eerikkilän asiantuntijoiden Kyösti Lampisen sekä Hannele Forsmanin pitämässä palauteistunnossa mainittiin 22 sulanutta rasvakiloa ja 11 kiloa uutta lihasta.

– Hyvä lähtö, mutta nyt kun kausi lähtee, kiinnostaisi valtavasti, että jatkettaisiin sitä samaa mallia, Petteri Nykky painotti.

– Ei siellä vielä olla, missä pitäisi mutta uusia ennätyksiä tuli testeissä paljon ja peliosuudetkin olivat hyvät.
Selkeästi näki, että kun mukana oli pienempi ryhmä, kaverit panostavat tähän ja tietävät, mistä pelataan. Saatiin hyvä kolmepäiväinen tehtyä ja loppuun osalle hauskempi ja osalle ei niin hauska eräretki. Pari ryhmää sai kaikki rastit hoidettua mutta jaettuja kolmossijoja oli vissiin neljä ryhmää. Taisi joku eksyä joltain rastilta mutta ihan hyvä koheesion kannalta ja yhteisiä kokemuksia. Pelaajia lauantai-iltapäivän päätteeksi selkeästi koetelleen Eerikkilä Challengen vei nimiinsä nelikko Peter Kotilainen, Mikko Leikkanen, Pyry Luukkonen ja Joonas Pylsy.

– Kaiken kaikkiaan hyvä leiri. Syyskuussa mennään jo kohti pelitapahtumia ja tuossa kun ruvetaan valmennuksen kanssa spekuloimaan, saatiin taas paljon tietoa yksittäisistä pelaajista ja missä mennään. Hyväasenteinen ryhmä, päävalmentaja kehaisi.

Leirin pallolliset osuudet olivat vahvasti pelipainotteisia, kun kahdeksi joukkueeksi jaettu ryhmä iski kaukalossa yhteen viidellä viittä, neljällä neljää ja kolmella kolmea vastaan. Asenne oli silminnähden kova ja kontaktit myös, kun miehiä ja kaukalonkappaleita viuhui ilmassa laitakontaktien jälkeen. Maalit olivat arvossaan, ja niin voittajien rinkitanssit kuin häviäjien tyhjät katseetkin kertoivat pelaajien ottaneen näyttöpaikan tosissaan.

Varsinaisia joukkuepelillisiä hienouksia ei heinäkuisessa Eerikkilässä vielä haettu, Petteri Nykky kertoi.

– Lähtee siitä, että se tulee sinne EFT:ssä. Tässä on niin paljon aikaa joukkueessa valmistautua ja siellä on jokaisella pelaajalla suunnilleen tieto mihin me kiinnitetään huomiota ja mihin he keskittyvät, kehittää omia vahvuuksia ja pyrkiä vähän piilottelemaan heikkouksia. Sitten kun valintaa tehdään niin varmaan syyskuu vielä niin, että katsotaan sellainen tiukempi rypistys, että ollaan vain lyhyen aikaa reissussa. Kaksi peliä: Tshekki ja Sveitsi ja EFT lokakuussa, siellä ollaan varmaan jo lähempänä. Kun mennään eteenpäin, etelänleirillä sitten katsotaan miten muutkin pelaavat ja koetetaan olla kartalla että missä päävastustajat menevät ja löytää sieltä keinot. Toivottavasti joulukuussa ollaan sitten suht valmiita taistoon, Nykky linjasi.

Eerikkilässä kokoontui melko lailla MM-joukkueen kokoinen muttei vielä nimiltään missään nimessä lukittu ryhmä. Ruotsia myöten on spekuloitu muun muassa Mika Kohosen kohtaloa, mutta päävalmentaja ei tässä kohdin edes vilkaissut syöttiä lähteä spekuloimaan millään nimillä. Sen hän myönsi, että kaikki tarkemmassa seurannassa olevat pelaajat eivät vielä mukana olleet.

– On vähän loukkaantumista ja muuta, mutta ei tuossa enää hirveän paljon. Kyllä tämä edelleen työhönottohaastattelua on, mutta toki pienempi ryhmä, ja kyllä tässä varmaan jo osumatarkkuutta on. Nämä olivat valinnat tällä kertaa, ja halutaan tietää lisää muutamista pelaajista.

Teksti: Mika Hilska/Salibandyliitto

2 comments

  1. Junnut juoksee kesällä. Kohonen ja Kivilehto menee kisoihin eikä tartte tehdä mitään😂

  2. Pieni piiri pyörii – onneksi jalkpalloliittoon on vielä kurottavaa & on päästy ’arvokisoihin’ ja voitettu ’mestaruuksia’.