Päävalmentaja Kurronen: ”Kokemusta taisi lähteä lähemmäs tuhannen maaottelun verran”

Lasse Kurronen kertoo, että naisten maajoukkueesta poistui aimo annos kokemusta viime MM-kisojen jälkeen. Kuva: Mika Hilska

Lasse Kurronen kertoo, että naisten maajoukkueesta poistui aimo annos kokemusta viime MM-kisojen jälkeen. Kuva: Mika Hilska

Suomen naisten salibandymaajoukkue piti kesän toisen leirinsä Eerikkilän urheiluopistolla viime viikon torstaista sunnuntaihin. Seurantatesteillä alkanut rupeama jatkui pallolliseen peliin keskittyneillä lajiharjoituksilla ja huipentui päätöspäivänä kahteen voittopeliin FoSun B-poikien joukkuetta vastaan.

– Meillä oli leirille kaksi päätavoitetta, päävalmentaja Lasse Kurronen avaa.

– Toinen oli tsekata, mitä alkukesästä on tehty ja missä pelaajien kehonkoostumukset ja fysiikkatulokset menevät. Toinen oli kehittää meille pallollista pelitapaa ja hyökkäyspelin identiteettiä. Molemmat ovat menneet hyvin. Pelaajat ovat selvästi kesällä harjoitelleet ja ylimääräistä rasvaa lähtenyt joukkueesta paljon pois. Siihen olen tyytyväinen, vaikka matkaa vielä onkin, päävalmentaja kiittää.

– Pallollinen pelaamisemme sujui tosi hyvin. Paljon on katsottu videoita ja pelaajat itse pohtineet suunnitelmaa siihen ja tapaan pelata. Todella hyvin ovat ne asiat, mitä sieltä on löydetty, näkyneet myös pelissä, ja olen leirin antiin tosin tyytyväinen.

Neljä kuukautta ei viimeksi riittänyt

Neljän kuukauden päästä maailmanmestaruudesta pelaavan miesten maajoukkueen päävalmentaja Petteri Nykky kertoi tällä samalla leirillä, että pelillisiä asioita ei ole vielä tarkemmin katsottu. Naiset taas hierovat jo pallollista peliään kuosiin puolitoista vuotta ennen omia MM-kisojaan.

– No, me aloitimme viime projektissa neljä kuukautta ennen kisoja ja se meni perseelleen, Lasse Kurronen myöntää.

– Ei ehditty siinä ajassa sille tasolle kuin oli tarkoitus, ja piti lopulta jättää vähän luovuuden varaan. Nyt ollaan vähän aikaisemmin liikenteessä, kun on vielä aikaa, ja tässä kohdin tuntuu, että oli ihan hyvä päätös. Puolustuspelitapa näytti jo niin Nurmijärven huhtikuun EFT:ssä kuin ensimmäisellä kesäleirillä ja opiskelijoiden MM-kisoissakin ymmärretyn, ja kaikki osasivat varsin hyvin pelitapaa toteuttaa.

Rantala ja Alangot poissa kuvioista

Naisten kesän leirityhmät vilisevät uusia kasvoja, kun moni viime MM-kisojen tähti on joukosta poissa. Tähän toiseen leiriin tuli vielä sen alettua yksi muutos, kun hyökkääjä Kristiina Kauppilan rupeama jäi pienen loukkaantumisen takia kesken ja tilalle hälytettiin nuorten MM-finalisti Taru Nordman.

– Tällä kohdin tosiaan Nina Rantala ja Alangon siskokset ovat ilmoittaneet, etteivät ole enää maajoukkueen käytettävissä. Samoin Mira Wickman on ilmoittanut, ettei jatka maajoukkueessa, Lasse Kurronen avaa eniten spekuloitujen nimien tilannetta.

– Sanni Niemisen kohdalla on sovittu, että katsotaan hänen tilannettaan syksymmällä. Iso nuorennusleikkaushan joukkueessa on, kun Bratislavan kisojen kokoonpanosta yli puolet lopetti. Tuossa ynnäilin, että kokemusta taisi lähteä lähemmäs tuhannen maaottelun verran.

Uusi sukupolvi tuo uudet mahdollisuudet

Päävalmentaja korostaa, että uusi sukupolvi tuo myös naisten maajoukkuetoimintaan uudet mahdollisuudet.

– Tulossa on ihan erilaista salibandya pelaava sukupolvi, ja he tarvitsevat nyt kokemusta ja alle pelejä kovalla tasolla. Siellä on paljon pelaavia pelaajia, jotka ovat vähän raakileita ja edessä valtavasti hommaa mutta myös valtavasti potentiaalia.

Kaksi ja puoli vuotta sitten Lasse Kurronen aloitti päävalmentajana tilanteessa, jossa alla oli paljon voimia kuluttanut ja finaalin rankkarikisapettymykseen päättynyt Hakametsän kotikisaprojekti. Nyt asetelma on taas uusi.

– Muutos on niin iso, että nyt rakennetaan maajoukkueelle uudenlaista kulttuuria ja sitä, millaista toiminta on. Ilmapiiri on yksi asia. Sen kanssa tehtiin jo viime projektissa paljon töitä, mutta nyt lähdetään enemmän puhtaalta pöydältä. Vaikka valmentajat kaksi vuotta sitten vaihtuivat, sain pelaajat pitkälti valmiina ja myös toimintakulttuurin omine hyvine ja huonoine puolineen. Kun on olemassa tietynlainen standardi tehdä asiat, sitä voi säätää muttei koota koko pakettia uudelleen. Nyt meillä ei ole mitään lasikattoa, että tuossa on se leveli, mille pyritään, vaan entistä fressimpi mahdollisuus ponnistaa korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin.

Seuraavaksi Ruotsin kimppuun Porvoossa

Kuukauden päästä naisten maajoukkue kokoontuu jälleen.

– Tästä kuukausi niin meillä on lyhyt leiri täällä Eerikkilässä, ja pelataan Porvoossa yksi maaottelu Ruotsia vastaan pitkälti tällä ryhmällä. Sitten starttaa liiga ja tarkkaillaan taas uusia pelaajia. Marraskuun alkupuolella on EFT Sveitsissä, ja siinä ovatkin tapahtumat tämän vuoden puolella. Ensi vuoden puolella pelataan helmikuussa MM-karsinnat, ja sitten onkin edessä pitempi tauko, kun kevään EFT on tippunut pois ohjelmasta. Sen tilalle tulee yksi kesäleiri lisää, ja ensi kesästä alkaen ollaankin paljon yhdessä kun rakennetaan hommaa kisoja kohti, päävalmentaja Kurronen listaa.

Naisten harjoitusottelut 29.7.

Klo 11.00 Suomi Naiset – FoSu B 10-6 (3-2, 3-3, 4-1)

Peliaika 3 x 20 minuuttia

1. erä: 2.13 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 1-0, 7.45 FoSu 1-1, 8.34 FoSu 1-2, 9.35 Oona Kauppi (My Kippilä) 2-2, 14.13 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 3-2.
2. erä: 20.20 FoSu 3-3, 20.36 FoSu 3-4, 23.03 Jaana Lirkki (Heidi Lirkki) 4-4, 33.41 Milla Nordlund (Heidi Lirkki) 5-4, 34.43 Oona Kauppi (Kippilä) 6-4, 37.31 FoSu 6-5.
3. erä: 43.52 Sanna Risteli (Laura Manninen) 7-5, 47.06 Taru Nordman (Silja Eskelinen) 8-5, 47.15 Sofia Leino (Trine Sällström) 9-5, 50.14 Oona Kauppi (Kippilä) 10-5 yv, 55.16 FoSu 10-6.

Klo 15.30 Suomi Naiset – FoSu B 6-2 (3-0, 3-0, 0-2)

Peliaika 3 x 15 minuuttia

1. erä: 8.26 My Kippilä (Mia Karjalainen) 1-0, 9.52 Hanna Niemelä (Trine Sällström) 2-0, 12.25 Jenna Saario (Oona Kauppi) 3-0,
2. erä: 19.07 Laura Manninen (Milla Nordlund) 4-0, 29.51 My Kippilä (Veera Kauppi) 5-0 yv, 26.38 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 6-0.
3. erä: 40.17 FoSu 6-1, 42.44 FoSu 6-2.

Mika Hilskan kuvapaketti naisten maajoukkueleiriltä

Teksti: Mika Hilska/Salibandyliitto

One comment

  1. Hyvää työtä Kurronen teet! Isot respectit sinne suuntaan. Selvästi viet maajoukkuetta urheilullisempaan suuntaan, ja se on oikein! Toivotan tälle joukkueelle onnea ja menestystä!!