pääkallo.fi - Blogit - Tirsamaa

Tirsa McYnenTimo Mäkynen, Tirsamaan presidentti
tirsa@paakallo.fi

Presidentintehtäviensä ohella Pääkallo.fi:n entinen päätoimittaja seuraa urheilumaailmaa Tukholmasta käsin


7.4.2010

Muutamalle pelaajalle lyhyemmät mestaruusjuhlat

Kent Göransson nimesi tänään Ruotsin maajoukkueen 23.-25.4. Sveitsissä pelattavaan neljän maan turnaukseen. Ruotsin Superliigan finaali pelataan Globenissa ensi viikon lauantaina 17.4. ja käsittääkseni jo seuraavana torstaina maajoukkuepelaajia odottaa lähtö Sveitsiin.

Caperiotäby ja Storvreta johtavat puolivälieräsarjoja AIK:ta ja Warbergia vastaan 2-1, joten vielä ei ole kirkkoveneessä kuulutettu, mitkä joukkueet finaalispektaakkelissa kirmaavat. Maajoukkueturnauksen ajankohta on joka tapauksessa finaalipelaajille mielenkiintoinen. Neljän-viiden päivän kaudenpäättäjäiset eivät ainakaan suomalaisen silmissä ole homma eikä mikään. Toisaalta folköl-kansalla on omat kuvionsa.

Warbergin Magnus Svensson ja Jimmy Lindblom ovat jo ehtineet kieltäytyä osallistumisesta turnaukseen perhesyiden takia. MM-kisat odottavat ovella joulukuussa, mutta jotenkin homma tuntuu Ostoskanavalta, että tässä ei välttämättä ole vielä kaikki.

Nyt nimetystä ryhmästä löytyy kuitenkin mielenkiintoisia nimiä, kuten Pixbosta Sveitsin Wileriin ensi kaudeksi siirtyvä puolustaja Henrik Quist sekä Ruotsin pudotuspeleissä laukauksellaan maalivahteja pilkkanaan pitänyt Kimmo Eskelinen.

Siihen kun lisätään pudotuspelien hiljaisista loukkaantumishuolista kärsinyt AIK:n Peter Fischerström käyrine ratsastajajalkoineen, puhutaan hyvin lähelle kolmesta maailman parhaasta puolustajasta. Heidän alla voi vaikka Storvretan maalivahti Viktor Klintsten potkia vanhasta tottumuksesta joukkueeseen valittua David Gillekiä ihan rauhassa.

Hyökkääjistä loukkaantumisista kärsinyt Fredrik Djurling tuntuu pelaavan lähes Littinä vain maajoukkueessa ja Danne Bron-Sundbomin olisi aika näyttää osuvansa kunnolla muuallakin kuin seurajoukkueessa. Storvretan junnu Henrik Stenberg on paukutellut kovia tehoja liigassa ja taas mukana joukkueessa.

Neljän miesten maaottelun Stenberg ja seitsemän pelin Kim Nilsson AIK:sta ovat tällä kaudella nähdyn perusteella Ruotsin seuraavat suuret. Niklas Jihde voi keskittyä rauhallisin mielin mainostamaan makkaraansa Solnahallin päädyssä.


30.3.2010

Äänessä Vesa Punkari

Maajoukkueen monivuotisen luottopuolustajan, Vesa Punkarin, kunnioitettava ura sai päätöksensä maanantain pronssiottelussa. Punkari keskusteli Oilers-sarjan aikana lopettamisaikeistaan. Ohessa muut Punkarin mietteet ennen Classicin viidettä puolivälierää.

Miten näit kaudella paljon puhuttaneen Mika Savolaisen “pesäpallolyönnin”?

- Olin tilanteessa 1,5 metrin päässä vaihtopenkillä. Tuomariraporteissa puhuttiin poikittaisesta mailasta, mutta kaikki näkivät, ettei se ollut sellainen. Hän saattoi mailaa kiukuspäissään. Se oli tahaton osuma, ei pesäpallolyönti.

Miten Classic päätyi valinnassaan Oilersiin?

- Yleensä neljäs ja viides saavat kahista keskenään. Runkosarjan lopussa meillä oli hyvät mahdollisuudet kakkoseksi, jopa ykköspaikkaan. Möhlittiin lopussa pari peliä. Oilers valittiin runkosarjan perusteella. SPV:tä vastaan tuli tukkaan molemmissa otteluissa.

Tuliko Oilersin vahvuus yllätyksenä?

- Ei missään nimessä. Oilersin vahvuus tiedettiin ennen pelien alkua. Oilersia mainostetaan nuorena, mutta siellä taitaa olla tuplasti enemmän mj-kokemusta kuin meillä, Elitserienin käynyt veskari ynnä muuta.

SM-mitalittomuudesta keskusteltaessa Punkari muistutti tuolloin, että on Suomessa aina pelannut Tampereella, “missä menestys on ollut heikompaa kuin muualla”. Haastattelun jälkeen kaudesta jäi käteen pronssiotteluhäviö juuri valinnoissa mietityttäneelle SPV:lle. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikissa huippusarjoissa pelanneen Punkarin mittavalta uralta kaappiin jäi muun muassa nippu MM-mitaleita ja muutama Sveitsin mestaruus.


28.3.2010

Tunnetta

AIK eteni perjantaina neljäntenä joukkueena Superliigan välieriin tasapainoisen esityksen jälkeen kaadettuaan Falunin puolivälierien viidennessä ottelussa 8-4. Ruotsissa välierävaiheessakin valitaan Suomesta poiketen vielä vastustajia, ja runkosarjan voittanut Caperiotäby valitsi semien paikallissarjaan runkosarjan kolmosen AIK:n.

AIK:n materiaalia ei voi kuin kadehtia. Kahteen kenttään mahtuva pakki Alexander Egebrant oli sivussa pelikiellon takia lyötyään edellisessä rankkarihäviöön päättyneessä pelissä Falunin kannattajaa, minkä takia poliisit olivat nyt saattelemassa vierasjoukkueen faneja bussiin. Lisäksi maajoukkuetähti Fredrik Djurling oli poissa flunssan vuoksi. Silti valmentaja Ulf Hallstenssonilla oli varaa pitää muun muassa Sveitsin maajoukkueen maalitykkiä Emanuel Anteneria penkillä.

Ruotsin maajoukkueen tulevaisuuden profiilipelaajiin kuuluvan Kim Nilssonin vapauttava rystysyöttö lähentelee oikea-aikaisuudessaan Harri Forstenin vastaavaa. Laukaisunappi pohjassa viereltä tekisi monta maalia, mutta perjantain pelissä rystytarjoiluista osui vain alla linkatulta videolta vajaan minuutin kohdilla näkyvässä 4-0-maalissa Karl-Johan Nilsson. David Gillekin päätöserän 6-2 jostain 1.50 kohdilta kannattaa myös tsekata.

Kirjoitin Tirsamaassa aiemmin Kristoffer Kranbergista Ruotsin ärsyttävimpänä pelaajana, eikä loistavaa viihdettä peleissä tarjoava “Kaffe” pettänyt nytkään. Neljätoista minuuttia jäähypenkillä, joista tosin voisi purnata tulleen osin selässä lukevasta nimestä tuttujen tuomareiden silmien alla.

Jäähyllä istumisista huolimatta puolustaja ennätti tekemään kaksi näyttävää maalia - ja tietysti raivotuuletukset päälle. Ottelun päättäneessä 8-4-maalissa hyppy reilun metrin korkeudella olevalle kaiteelle ja murhaajailmeellä huutoa yleisöön. Ei ehkä onnistuisi “normaalissa” mielentilassa.

Samanlaisia raivotuuletuksia odotan torstaina Energia Areenalla. Kranbegillakin noita MM- EC- ja Ruotsin mestaruuksia muutama on, joten kenenkään on turha selitellä voittamisen jokapäiväisyydellä. Tunnetta peliin vain rohkeasti.

AIK-Falun-ottelun maalit ovat nähtävillä myös videolla täällä.


25.3.2010

Paidat jakoon

Djurgårdenin lätkämatseissa on tyyliä. Pudotuspelien kotiotteluissa kaikille katsojille jaetaan sisäänkäynnillä ilmaiseksi punaiset perinteisellä DIF:n logolla varustetut paidat. Punainen yleisömeri loppuunmyydyssä 8094 katsojaa imevässä hallissa on näyttävä näky. Toimittajana pitää pitäytyä tylsässä mustassa, tai muuten ei ehkä Brynäsin koppiin ole asiaa. Nämä päivät eivät välttämättä ole niitä, jolloin kannattaa laittaa oma oksennuksenvihreä suosikkiverkkariasu päälle.


uutiskuva

uutiskuva

uutiskuva


21.3.2010

Lassopilkku ja muita maaleja

Warberg ja Caperiotäby selvittivät tiensä Ruotsin Superliigan välieriin suoraan voitoin 3-0. Laitetaan maalikoosteita janoaville tarjolle pari settiä.

Rankkarikisassa ratkenneen Helsingborg-Warberg toisen puolivälierän maalikooste lassopilkkuineen ja muutaman Juha Kivilehdon maukkaan passin kera täältä.

Ensimmäisen puolivälierän Caperiotäby-Balrog maalikooste parin hienon Rickie Hyvärisen suorituksen kera täältä.


21.3.2010

Liigakarsinnat matolle

OLS:n päävalmentaja Karo Kuussaari mainitsi ensimmäisen karsintaottelun jälkeen OLS:n nettisivuilla joukkueensa käynnistymisvaikeuksista karsintasarjan ensimmäiseen parkettipeliin Loviisassa. Ymmärrettävää koko kauden matolla pelaamisen jälkeen.

Liigakriteerejä haluttaessa selkeä muutoksen paikka ensi kaudeksi, kun kerran Indianskin on parina kautena häädetty liian pienestä Leppävaaran Urheilutalostaan. Vapaita mattojakin pitäisi riittää, kun moni joukkue viettää karsinta-aikaan jo kesälomiaan.


16.3.2010

Super-måndag

Ruotsissa oppii, että aina kun on paljon tapahtumia, kyseessä on super-viikonpäivä. Olympialaisten super-päivät olivat muisto vain, kun viime sunnuntain kirpeässä kevätkelissä AIK:n futisavausta hännille veikattua sarjanousijaa Mjällbyä vastaan oli ollut seuraamassa vaivaiset 17111 katsojaa.

Futiksen super-söndagin vaihtuminen salibandyn super-måndagiksi oli salibandyfanille mieleen. Työpäivän päätteeksi ensin netistä annos Salibandyliigaa ja reissu Botkyrkahallenille puolivälierään Balrog-Caperiotäby. Superliigaa, tietty. Slussenilta 17 metropysäkin eli reilun puolen tunnin metromatka hallille ja paikallispeliin suuret odotukset Rickie Hyvärinen -show´sta.

Hyvärinen aloitti vahvasti pommittamalla Caperion avauserässä 1-0-johtoon, josta myös videopätkä alla. Pettymyksekseni pari ensimmäistä erää olivat harvinaisen unettavia molempien joukkueiden vältellessä virheitä puolen kentän karvauksillaan. Päätöserässä voittomaaliksi 4-3:een jääneen Rickien toisen maalin jälkeen nähtiin sentään herättelevää hurlumheitä.

Pöytäkirjaan yleisömääräksi merkittiin vaivaiset 429, vaikka olisin veikannut yleisöä olevan jotain 700. Kerran näinkin päin. Silläkin sai silti hyvät huokaukset aikaan, kun peliä ahkerasti viivassakin tehneen Rickien ketjukaverit eivät kiittäneet muutamasta unelmapassista ja läpisyötöstä. Eiköhän toisen voittonsa 6-3:een kaunistellut Caperiotäby ota vielä kolmannenkin ja etene parista jatkoon.

Ottelun jälkeisellä juttutuokiolla Rickie vakuutti, että tänä keväänä Caperiolla on kaikki mahdollisuudet mennä tappiin asti. Parista hyvän laukauksen avulla tehdystä maalista huolimatta matto oli kuulemma nihkeä, eikä veto lähtenyt kunnolla. Suomeen vielä terveiset, että ukko on hänen omasta ja muidenkin mielestä todella kovassa kunnossa. Jotain tosin olisi voinut päätellä Superliigan pörssivoitostakin.

Matkalla kotiin mietin, miten paljon Tukholman seudulta löytyy Helsingin tapaan salibandytarjontaa. Kyseisen paikallisparin lisäksi Solnassa kotipelinsä pelaava AIK pelaa puolivälierissä Falunia vastaan (1-1) ja Storvretan peleihin Uppsalaankin on vain vajaan tunnin junamatka.

Mikäli ennakkosuosikit Storvreta, kevätkauden rämpinyt AIK, Caperiotäby ja Warberg menevät välieriin, niin valinnanvaraa löytyy oikeastaan kaikista muista paitsi Varbergissa pelattavista välieräotteluista. Sellainen kun vielä sattuu maanantain tv-peliksi, niin avot. Loppuun kruununa tietysti Globenin finaalipäivä 17.4. Arvatenkin super-lördag.


14.3.2010

Pallo liikkeelle

Varma kevään merkki Salibandyliigassa on spekulaatio katsojia ja vastustajia ärsyttävästä SSV:n tyylistä antaa vapareita vauhdista. Tai taitava pelisilmä siihen. Tänä keväänä aiheesta on ollut purnausta muun muassa Luuran komedian kommenttiosastolla.

Classicin pelatessa SSV:tä vastaan finaaleja keväällä 2007 ja 2008, Passo Peltola käytti uskomattoman määrän energiaa aiheesta purnaamiseen. Ja SSV:n pelaajat nauttivat. Asiasta mainittiin lähes kaikissa lehdistötilaisuuksissa. Peltolan ulosanti ei ehkä ollut sellaista, että se otettaisiin kovin vakavasti. Tai ehkä tuomarit tietävät parhaiten. Jos Classic selvittää viimeisessä puolivälierässä Oilersin, on mielenkiintoista nähdä jatkuuko sama show taas SSV:tä vastaan välierissä.

Rikepaikan sivusta kokeiluna annettava vapari ärsyttää sarjatasosta riippumatta todella paljon. Jäähyähän siitä ei saa, varsinkin kun on syyttömän ilme hyvin hallussa. Tavassa on vain voitettavaa. Sillä voi voittaa joukkueelleen yhden ilmaisen maalitilanteen, maalin ja parhaassa tapauksessa jopa ottelun. Joskus lämmennyt vastustaja saattaa ottaa tilanteesta jäähyn.

Myönnän itsekin laittavani pallon liikkeelle “kokeilumielessä” rikepaikan sivusta silloin tällöin ja samaa näkee muuallakin, myös Ruotsissa. Treeneissä ilman tuomaria sitä on turha harjoitella, koska vastustajia ottaa päähän niin rankasti, että yleensä vähintään puolet pelaajista lopettaa pelaamisen.

Itse en haluaisi palata vanhaan hitaaseen tyyliin, että tuomarin pitäisi aina olla näyttämässä vaparin paikkaa. Pallo tästä pitäisi ehkä heittää pelaajille.


11.3.2010

Uutta huttua

Pienen arvonnan jälkeen tajusin, että täällähän sitä ollaan Tirsamaassa, vaikka kuoret näyttävät ihan erilaisilta. Blogeissa ainakin ukkojen (ja varmaan pitää sanoa myös että naisten) kuvat ovat pienentyneet ja tekstit nousevat enemmän esiin.

Pientä totuttelua muutos aina vaatii. Kuten monessa muussakin asiassa. Uudistuneen Veikkaajankin hypistelyssäkin meni aikansa, mutta nyt lehti sopii käteen jo vallan mainiosti. Katsotaan miten tämän kanssa käy.

Luulisi, että Pääkallo.fi:n etusivulle johtava linkki löytynee sivustolle mahdollisimman pian, mutta arvokasta palautetta sivustosta kannattaa varmasti laittaa Sinirannan Teemulle luettavaksi: .


4.3.2010

Näin pitäisi

Niinhän siinä kävi, että Tirsamaan pudotuspeliparien ennakoinnit osuivat oikeaan. Siinä ei sen kummempaa rakettitiedettä tarvittu, varmaan moni muukin olisi lasipallostaan arvioinut etukäteen oikein samat parit.

Pidän muiden bloggaajien kirjoituksien lukemisesta ja varsinkin Hannuksela on ahkera arvuuttelija. Ruotsissa bloggaajia tanssahtelee paikallisessa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassakin, mutta Suomessa ei ole ihan vielä nähtävissä, että Hannuksela nähtäisiin taivuttelemassa tangoa Marso Bjurströmin tai Misso Leppilammen kanssa. Kunnia kuitenkin niille, jotka bloggaamista omaksi ilokseen harrastavat.

Salibandyn parista Mihalla on omalaatuinen tatsinsa ärsyttää kirjoittamalla vaikka vain kaksi lausetta. Siihen ei moni muu pysty. Uskon silti, että muutama tuhat salibandyihmistä luki ihan mielenkiinnolla esimerkiksi Mihan paljastuksia salibandyn uusista sääntöehdotelmista.

Olen aiemminkin maininnut, että viime syksynä mietittiin Pääkallon lopettamistakin. Onneksi - tai joidenkin pettymykseksi - Sinirannan Teemu saatiin suostuteltua päätoimittajaksi jatkamaan sivuston pyörittämistä. Itse toivon, että ukko jaksaa.

Vuoden lehtitoiminnan ja kolmen kauden nettisivuston pyörittämisen jälkeen olen seuraillut innolla, miten monet muutkin ovat innostuneet kirjoittamaan kaikesta salibandyyn liittyvästä. Se on loistavaa, sillä keskimäärin juttujen lukeminen on kuitenkin kivempaa kuin kirjoittaminen. Yhtenä näistä, juuri sopivasti jatkomietinnän aikoihin marraskuussa, Hexi Artevakin innostui Unihocin sivuilla hehkuttamaan uuden sivuston tulemista.

– Pääkallo on salibandyn seiska, tai niin kuin salibandysta pitää kirjoittaa kaltaiset tyhjät lupaukset ovat suurinta soopaa mitä lukijalle voi syöttää, Arteva tykitti kertoen samalla että heidän tehtävänä on vain ohjailla keskustelun suuntaa sivustollaan.

Jani Hakkaraisen analyysejä on aina ollut mukava lukea ja häntä pyydettiin jo joku vuosi sitten Pääkalloonkin. Artevalta olen nyt neljä kuukautta yrittänyt opetella, miten salibandysta olisi pitänyt kirjoittaa.

Yhteensä kahdessa julkaistussa kirjoituksessa hän kritisoi viime marraskuussa salibandyliigan televisiosopimusta ja joulukuussa yhtä SPV:n nettisivuilla ollutta Tommy Koposen kommenttia. Nollasta tämän vuoden jutusta voi ilmeisesti vetää omat johtopäätökset. Keskustelun suunnan ohjaileminen on sujunut onnistuneesti, sillä samassa uutisessa on edelleen kolme blokattua kommenttia.


27.2.2010

Puolivälieräparit tulevat tässä

Salibandyliigan huipputasainen runkosarja pelattiin päätökseen eilen. Jokaisella paikkakunnalla oli panosta ja monen joukkueen piti tarkkailla vastustajienkin pelien tuloksia. Aivan mahtava päätös runkosarjalle. Nyt kun runkosarjasta on päästy, niin lauantain ratoksi pohdin Tirsamaassa valintapähkinää nimeltä puolivälieräparit. Itse toivoisin paikallispelipareja Erä–Oilers ja Classic–Nokia, mutta niitä ei todennäköisesti tulla näkemään.

Tietyt joukkueet soveltuvat kärjessä valintansa tekeville joukkueille paremmin. Tasaisuuden takia valituiksi tulleet joukkueet saavat mukavasti lisäenergiaa valinnasta. Hieman kärjistetysti ilmaisten valinta on aina suoraan ilmoitus vastustajalle, että te olette näiden ja näiden joukkueiden listasta meidän mielestä huonoimpia.

Runkosarjan voiton otti ensimmäistä kertaa nimiinsä Tapanilan Erä, joten Petteri Bergman marssii maanantai-iltana pikkutakissaan mikrofonin luokse uudessa tilanteessa. Ensimmäisenä valitsijana. Kärkikolmikon valittavana on paperilla neljä joukkuetta, mutta todellisuudessa kolme. Fakta on se, että kukaan ei halua valita viime kauden pronssijoukkue SPV:tä.

Erällä on Espoon Oilersia vastaan pudotuspeleistä hyvä rekordi, mutta runkosarjan kovat ja tasaiset väännöt saavat Erän todennäköisesti katselemaan muita vaihtoehtoja. Erälle tosin ei tulisi Oilersiin päätyessä matkakustannuksia, ja paikalliskilpailijoiden väännöt keräisivät taas mukavasti yleisöä. Happeen Erä jättänee muille ja kallistunee valinnassaan loukkaantumisista kärsineeseen Nokiaan, joka joutui ihan tarpeeksi tappelemaan pelkästä pudotuspeleihin pääsystä.

Toisena valitsee kestomenestyjä SSV. Helsinkiläisten valinta osuu Happeeseen tai Oilersiin, joista molemmissa on omat etunsa puolustavalle mestarille. Paikallisvastustaja Oilers toimisi hyvänä sytyttäjänä SSV:n kokeneille pelaajille ensimmäisellä kierroksella, mutta nuorentuneenakin se on pystynyt ajoittain horjuttamaan SSV:tä.

Helsinkiläisten kokemusetu puolestaan pitkästä aikaa pudotuspeleihin selvinneeseen Happeeseen verrattuna on huima. Manageri Kurre Westerlund pitänee taas oman show´nsa, ja uskon, että hän lausuu maanantai-iltana toisena televisiokameroiden edessä nimen Happee. Tästä sarjasta Seppo Pulkkisen suojatit eivät selviä pelkällä salamavalojen loisteessa nähtävällä hirvikravatilla.

Koska SPV ei tule valinnoissa kysymykseenkään, kolmantena valitseva Classic valitsee näin ollen SPV:n ohella jäljelle jääneistä kahdesta joukkueesta toisen. Tätä puoltaa myös se fakta, että viime kaudella juuri SPV:lle pudonnut Classic on hävinnyt viimeisistä seitsemästä Peliveljiä vastaan pelaamistaan otteluista kaikki, joista kolme viimeisintä jatkoajalla 5–6. Mikäli SSV valitsee Happeen, niin Pasi Peltola nimeää tilaisuudessa kattoon katsellen Oilersin. Uskon, että molemmat ovat tyytyväisiä.

Näin ollen runkosarjan neloselle Kooveelle jää SPV. Kooveen runkosarjan lopun romahdus saattaa osoittautua kohtalokkaaksi, sillä seinäjokiset ovat huonommasta sarjasijoituksestaan huolimatta tämän sarjan suosikki.

Mikäli tämä ennustus menee mönkään, lupaan tehdä tänne uuden ennustuksen jostain lukijoiden täysin vapaasti ehdottamasta aiheesta.

Tirsamaan puolivälieräparien veikkaukset:

Erä - Nokian KrP
SSV - Happee
Classic - Oilers
Koovee - SPV


25.2.2010

Ilon päivä

Suomi meni neljän joukkoon olympialätkässä, mikä on hieno asia. Vielä iloisempi asia on se, että Slovakia pudotti Ruotsin kultapojat välieristä!

Mitalitaulukko menetti yhtäkkiä merkityksensä. Nyt ei ole enää mitään väliä, vaikka Sarasvuo sytyttelisi takkaa kaikkien muiden suomalaisurheilijoiden kanssa.

Alkuviikon olisi voinut luulla normaalin tervehdyksen olevan ruotsiksi “Treee-nol”. Katsotaan mikä se on tästä eteenpäin.


Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)
Tuoreimmat uutiset