Salibandyuutisia löytyy nykyään myös täältä: http://www.salibandyareena.com/

Viime viikolla julkaistiin melko odotettu uutinen siitä, että miesten salibandymaajoukkue siirtyy joulukuun MM-kisojen jälkeen Petri Kettusen komentoon. Uutinen taisi olla jopa niin odotettu, että se ei ole synnyttänyt salibandymediassa juuri minkäänlaista keskustelua asiasta.

Kun nykyisen maajoukkueen päävalmentajan Petteri Nykyn ja salibandyliiton väliset jatkoneuvottelut olivat pitkään jumissa voitetun MM-kullan jälkeen, monet tahot olivat sitä mieltä, että Kettunen oli jo tuolloin vahva ehdokas uudeksi päävalmentajaksi, mutta Nykyn voitettu MM-kulta siirsi näitä suunnitelmia yhdellä periodilla eteenpäin. Sen verran liitto sai kuitenkin tahtoaan läpi valmennusneuvotteluissa, että Kettunen nimettiin Nykyn valmennustiimiin MM-kotikisoihin ja se olikin ihan viisas ratkaisu ajaa Kettunen kunnolla sisään maajoukkueeseen tulevaa päävalmentajapostia silmällä pitäen.

Millaisen valmentajan Suomen miesten salibandymaajoukkue sitten Petri Kettusesta saa vuoden 2011 alusta? Todetaan heti aluksi, että tämä oli liitolta täysin riskitön valinta. Yli kymmenen vuotta itse liitossa palvelleena Kettunen tuntee talon tavat kuin omat taskunsa ja liiton väki puolestaan tietää sen 100% varmuudella, että Kettunen ei lähde julkisuudessa arvostelemaan työnantajaansa missään kohtaa, oli tulokset ja resurssit sitten kuinka huonoja tahansa.

Petri Kettunen on valmentajana hyvin maltillinen. Hän luottaa perustekemiseen ja nimenomaan siihen, että ne paljon puhutut perusasiat tehdään mahdollisimman laadukkaasti. Hänen valmentamat joukkueet ovat aina olleet hyvässä fyysisessä kunnossa, joten siitä homma tuskin tulee jäämään kiinni.

Kettunen luottaa vankkumattomasti siihen, että omat harjoitellut asiat myös toimivat kaukalossa vastustajasta riippumatta. Perustoistoja tulee lukemattomat määrät ja Kettunen suorastaan vihaa sellaista ajattelutapaa, että pelit käännettäisiin eduksi jollain taikatempuilla (maagisella yksilösuorituksella). Tietyllä tapaa Kettunen nojaa ”prosenttisalibandyyn” eli kun teet tarpeeksi usein sovittuja asioita kentällä, niin loppupeleissä se myös kantaa hedelmää.

Kettusta ei pidetä salibandypiireissä minään taktiikkanerona, mutta juuri nämä paljon mainitut perusasiat ovat hänellä hyvin hanskassa. Vastustajan kannalta Kettunen on ihanteellinen valmentaja, sillä Kettusen pelikirjan seuraava siirto ottelun edetessä on erittäin helppo lukea. Sieltä ei löydy missään vaiheessa mitään yllättävää tai vastustajaa hämmentävää ratkaisua.

Yleensä kun valmentajille kokemus karttuu iän myötä, niin ottelutilanteissa ”penkkikoutsaus” hiukan rauhoittuu nuoruusvuosista. Kettuselle on käynyt kuitenkin aivan päinvastoin, sillä hän osallistuu vaihtoaitiossa nykyään huomattavasti energisemmin otteluun mukaan ja antaa pelaajille suoraa ja yksityiskohtaista palautetta ottelun aikana. Tämän näkisin pelkästään positiivisena asiana, sillä MM-finaalissa suolapatsaaksi jähmettyminen ei ainakaan edistäisi asioita positiivisempaan suuntaan.

Mielenkiintoista on myös nähdä se, ketkä apuvalmentajat Kettunen haluaa tiimiinsä mukaan uuteen projektiin. Jos ja kun Kettunen saa itse tiimistään päättää, niin varmaan kovin kaukaa ei ole haettua se vaihtoehto, että myös Joensuusta lähtöisin oleva Akseli Ahtiainen kuuluisi tähän valmennustiimiin. Myös opiskelijoiden maajoukkueessa Kettusen kanssa yhteistyötä tehnyt Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki saattaa olla valinnoissa vahvasti mukana. Ja lopuksi, jos Suomi voittaisi joulukuussa MM-kullan toisen kerran peräkkäin, niin Kettusella olisi sen jälkeen todella isot saappaat täytettäväksi Nykyn jälkeen. Mutta se olisi siinä vaiheessa varmasti pienempi huolenaihe, eiköhän myös Kettuselle MM-kulta maistuisi enemmän kuin makealta valmennustiimissä mukana ollessaan.

Naisten 1. divisioonaa päätettiin supistaa ensi kaudeksi 16 joukkueeseen entisen 20 joukkueen sijaan. Kaksi lohkoa, joissa molemmissa 8 joukkuetta. Tässä päätöksessä en näe mitään negatiivista, mutta tällä viikolla julkaistu sarjajärjestelmä on yksi suurimmista vitseistä, mitä Salibandyliitto on moneen vuoteen tehnyt.

Nimittäin Salibandyliiton hallitus on valiokuntien esityksen pohjalta päättänyt suuressa viisaudessaan, että naisten divarikausi viedään läpi 14 ottelulla/joukkue. Totta se on, uskokaa pois! 14 ottelua koko kautena. Sehän tekee jo peräti 2,8 ottelua kuukaudessa ja jos sattuu olemaan vielä tuplakierros viikonloppuna, niin jäähän siitä kuitenkin vielä se 0,8 peliä sille samaiselle kuulle pelattavaksi.

Kun salibandykausi on jo muutenkin melko lyhyt ( 5 kuukautta tässä tapauksessa ), niin sitten vielä se kauden kohokohtakin eli sarjakausi vesitetään täydellisesti todella väljällä otteluohjelmalla ja pelien väliin tulee hirmuisia taukoja. Eihän tässä ole järjen hiventäkään!

Näinkö todella viedään sitä kuuluisaa naissalibandya eteenpäin Suomessa? Naisten divarin yksi suurimmista tehtävistä olisi valmistaa pelaajia liigatasolle ja se tuskin onnistuu parhaiten pelaamalla 14 ottelua kaudessa. Erästäkin divarivalmentajaa lainatakseni: ”Ensin harjoittelemme 200 kertaa vuodessa yhdessä joukkueen kanssa ja sitten pelaamme koko kauden aikana 14 ottelua.” Että näin.

Haluaisin todella kuulla näiden viisaiden valiokuntajäsenien perusteluja tälle esitykselle? Ja liiton hallitukselta perusteluja esityksen hyväksymiselle? Perusteluiksi ei todellakaan kelpaa se, että A-tyttöjen SM-sarja menee muuten liian usein päällekkäin divariotteluiden kanssa. Ensinnäkin nyt puhutaan kahdesta täysin eri sarjasta ja toiseksi niitä pelaajia löytyy prosentuaalisesti yllättävän vähän, jotka pelaavat sekä naisten divaria että A-tyttöjen SM-sarjaa. Ja näissä päällekkäisyyksissä on seuran tehtävänä priorisoida se, kumpi menee edelle siinä vaiheessa.

Älkää myöskään perustelko asiaa niin, että ainahan jokainen joukkue voi pelata enemmän harjoituspelejä kauden aikana. Tyhmempikin ymmärtää, ettei se ole läheskään sama asia kuin sarjapelit. Myöskään taloudelliset syyt eivät kelpaa selitykseksi, sillä veikkaanpa, että naisten divarijoukkueet ovat valmiita maksamaan siitä hiukan enemmän, että saavat pelata kunnon kilpailullisen sarjan kauden aikana.

Miksei voida pelata kolminkertaista sarjaa? Tai jopa niin, että se kolmas kierros pelattaisiin toisen lohkon joukkueita vastaan, niin kuin miesten divarissakin ensi kaudella. Se toisi jo naisten divarijoukkueille sentään 21 ottelua, joka kuulostaa jo huomattavasti paremmalta. Ironista onkin, että sarjaporrasta alempana naisten kakkosessa pelataan noin 20 ottelua/joukkue, joten siellä saa sentään vastinetta sarjan osallistumismaksulle. Jos liitto onkin suuressa viisaudessaan visioinut, että valmistetaan niitä tulevia liigapelaajia suoraan kakkosdivarista ja lyödään niille enemmän otteluja kuin naisten divaritasolle.

Viimeinen kysymys. Minkä takia näitä tyttö- ja naissalibandyn kehitystyöryhmiä oikein perustetaan, jos heidän mielipiteitään ei oteta vakavasti, eikä huomioida lainkaan päätöksenteossa? Mitä sitä seuraavalla kaudella on luvassa, palataan 20 vuotta taaksepäin ja pelataan 8 joukkueen kesken yksinkertainen sarja, niin kuin silloin oli tapana? Kyllä sääliksi käy naissalibandya Suomessa.

Viidennen ja ratkaisevan finaaliottelun jälkeen Facebook yhteisö täyttyi ihmisten arvosteluista ja mielipiteistä Markus Huhtimon rankkarista. Huomattavasti enemmän löytyi arvostelua kuin ymmärrystä Huhtimon ratkaisulle.

Itse en ainakaan lähtisi teilaamaan Huhtimon ilmaveivi yritystä, sillä jos/kun sitä on kerran paljon harjoiteltu, se on pelaajan paras rankkarikikka mitä löytyy ja pelaaja itse luottaa täysin suorituksen onnistumiseen, niin miksi sitä ei saisi yrittää näinkin kovassa paikassa?

Minä annan tunnustuksen Huhtimolle rohkeasta yrityksestä näin kovassa paikassa. Nyt hän sai vihat päälleen epäonnistumisesta, kun taas onnistuessaan rankkarissa häntä olisi hehkutettu ennakkoluulottomana kuninkaana. Näin pienestä se on joskus kiinni.

Samalla kun Huhtimoa jaksettiin arvostella loputtomiin, niin unohtui täysin se fakta, että rankkareissa epäonnistui myös moni muu Erä pelaaja. Entä jos nämä muut Erä pelaajat olisivatkin pedanneet tilanteen Huhtimolle sellaiseksi, että onnistuessaan omassa rankkarissaan Erä olisi ollut Suomen mestari. Olisiko Huhtimo silloin onnistunut paineettomammassa tilassa? Sitä emme saa koskaan tietää.

Ja lopuksi vielä oma puolueeton mielipiteeni. SSV oli viidennessä finaalissa parempi joukkue jo varsinaisella peliajalla ja ansaitsi mestaruutensa kiistatta. Joka tapauksessa miesten liigakausi sai arvoisensa päätöksen viidennen finaaliottelun myötä ja oli huikeaa mainosta hienolle lajillemme.

Sunnuntaina se sitten ratkeaa, nimittäin miesten salibandyn suomen mestaruus. Monet olivat jo kolmen ottelun jälkeen valmiit luovuttamaan mestaruuspokaalin jälleen SSV:lle, mutta Erä nousi kuolleista neljännen finaalin päätöserässä.

Neljäs finaalikamppailu eteni kaksi erää lähes saman käsikirjoituksen mukaan kuin kaksi edellistäkin koitosta. Mutta sitten nousi esiin Erän Markus Bollström, jolla on muutenkin kaikista Erän pelaajista ylivoimaisesti paras ”rekordi” finaalipeleistä juuri SSV:tä vastaan, tosin Oilersin paidassa saavutettuna.

Koko finaalisarjaa kuvaa hyvin muutama yksittäinen seikka kaukalossa. Erä tarvitsee maalintekoon huomattavasti enemmän maalipaikkoja kuin SSV ja tämä on toisaalta ainakin minulle yllätys ottaen huomioon Erän rosterin ja tulivoiman. Siis yllätys on ollut se, että ero on ollut niin merkittävä SSV:n hyväksi.

Toinen merkittävä asia on ylivoimapeli. SSV:n vaarallinen ylivoimapeli käytiin jo ansiokkaasti läpi TV-lähetyksessä, mutta mikä Erän yv-pelissä tökkii? Onko se kenties se, että Erältä ei löydy yhtään ”juhojärvistä” maalin eteen aiheuttaen todellista uhkaa SSV:n alivoimanelikolle? Muille pelipaikoille Erältä löytyy pelaajia ylivoimaan valtakunnan eliittiin saakka.

Kolmas merkittävä asia on puolustuspelin tiiviys. Miten minun silmään näyttää koko ajan siltä, että SSV saa puhkaistua Erän pakan auki huomattavasti helpommalla kuin päinvastoin. Johtuuko se kenties siitä, että kun Erä kuitenkin hallitsee ja pitää palloa enemmän hallussaan SSV:n matalan karvauksen johdosta, niin Erän oma puolustusvalmius on haavoittuva pelkästään sen takia, että Mosabackan pelurit joutuvat puolustuskannalle niin harvoin ottelun aikana että paikat ja roolit ovat vähän hakusessa. En tiedä.

Joka tapauksessa finaalisarja saa arvoisensa päätöksen sunnuntaina Energia-Areenalla ja ei tingitä omasta veikkauksesta vielä tippaakaan eli Erälle menee voitot 3-2. Mutta yhtä asiaa toivon. Nimittäin sitä, että Erä menee ottelussa johtoon ja SSV joutuu avaamaan pakettiaan. Neljännen finaalin viimeiset 10 minuuttia oli salibandytaistelua parhaimmillaan, kun SSV:n oli pakko lähteä nostamaan karvaustaan. Siinä nousi mestaruustaistelu kunnolla liekkeihin. Parempi voittakoon sunnuntaina.

Ai niin, olisi minulla vielä toinenkin toivomus ja se menee TV-selostaja Antti Mäkisen suuntaan. Vaikka onkin varmasti mukava arvuutella kollegasi kanssa sitä, että näyttääkö keihäänheittäjä Kimmo Kinnunen yhtään isä-Jormalta, niin voisiko nämä jutut kuitenkin säästää pelikatkojen ajaksi? Tai ainakin jättää lause kesken siinä vaiheessa ( ja jatkaa myöhemmin ) kun itse pelitilanteessa pallo osuu tolppaan? Nyt selkeästi havaitsit tolppalaukauksen, mutta päätit sitten kuitenkin jatkaa selostusta Kinnusella. Ei näin. Asiat tärkeysjärjestykseen ja pelin pitää olla se ydinjuttu kuitenkin. Kiitos.

Ensimmäinen miesten finaalipeli on takana ja ei voi kuin suuresti hämmästellä Erän ja SSV:n tasaisuutta tämän kauden aikana. En ole mitään tilastoja historiasta tutkinut, mutta eiköhän se liene jonkinlainen suomen ennätys, kun joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa neljä kertaa ja jokaisessa ottelussa on menty jatkoajalle! Huimaa tasaisuutta ja viihdettä.

Nyt on kuitenkin niin, että Erä on ottanut kolme viimeisintä jatkoaikavoittoa, joten nyt todella punnitaan SSV:n pelaajien henkisen kantin kestävyys seuraavassa ottelussa. Alkavatko Erän lukuisat jatkoaikavoitot jo musertamaan itseluottamusta SSV leirissä, vai tuleeko Viikkaripelaajat maanantain otteluun sisuuntuneena näyttöhaluja uhkuen ja ennen kaikkea itseensä täysillä luottaen?

Yksi asia on kuitenkin varma. Jos SSV:n pelaajat mielii nostaa mestaruuskannun ilmaan tämän kauden päätteeksi, niin sen on voitettava maanantaina Pasilassa. Erä ei hukkaisi 2-0 johtoaan otteluvoitoissa.

Nyt on salibandykauden 2009-2010 kliimaksi käsillä. Miesten finaalisarja Erä-SSV käynnistyy torstaina Energia-Areenalla ja tulossa on huikat finaalit. Moneen vuoteen ei ole lähdetty näin tasaisista ennakkoasetelmista loppuotteluihin ja se on erittäin hieno asia lajille.

Jotain tasaisuudesta kertoo sekin, että Erä ja SSV ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa ja joka kerta on menty jatkoajalle. Erä voitti jatkoajalla molemmat runkosarjan kohtaamiset, mutta SSV voitti sen tärkeimmän ottelun näistä kolmesta eli Euro Cupin finaalin.

Julistin jo ennen kauden alkua blogissani, että Tapanilan Erä tulee viemään Suomen mestaruuden ja tällä hetkellä ei ole mitään syytä muuttaa kantaani tässä asiassa. Päinvastoin, Erän peliesitykset tällä kaudella ovat vain vahvistaneet käsitystäni siitä että näin tulee käymään.

Erot Erän ja SSV:n välillä ovat marginaaliset, mutta silti riittävät. Ja se suurin ja tärkein ero tulee pelaajamateriaalin leveydessä Erän hyväksi. Kahden ensimmäisen kentällisen välillä ei eroa juurikaan synny, mutta kolmannessa kentässä jo sitten syntyykin. Maalivahtitilanne 50-50.

Juuri tämän laaja pelaajamateriaali takaa sen, että finaalisarjan valttikortit ovat Erän hyppysissä. Erä pystyy toteuttamaan monipuolisempaa pelitapaa ottelujen sisällä, kun taas vastaavasti SSV:n lähes ainoa mahdollisuus on tiputtaa puoleen kenttään, puolustaa kurinalaisesti ja käyttää omat maalipaikat maksimaalisen hyvin hyödyksi.

Mutta juuri tässä SSV on Suomen paras joukkue ja tämän takia finaalisarjasta on tulossa erittäin tasainen. Erän ei tarvitse tehdä kuin pieni huolimattomuusvirhe kaukalossa, niin SSV käyttää virheen siekailematta hyväkseen. Se on sitä paljon puhuttua kokemusta.

Finaalisarjan yksi keskeinen ratkaisutekijä tulee olemaan se, että miten hyvin SSV pystyy purkamaan Erän aktiivisen paineen SSV:n puolustuspäässä. Se voi vielä onnistua hyvin ensimmäisessä ja toisessakin erässä, mutta kapean pelaajamateriaalin rajat tulevat väkisinkin vastaan päätöserässä, jolloin ne ottelut usein ratkaistaan. Tämä on ehdottomasti paikka johon Erän tulee iskeä.

Yksittäisistä pelaajista puhuttaessa Harri Forsten on tällä hetkellä liigan paras pelaaja. Erän leiristä nostaisin esiin kovassa nousukunnossa olevan Markus Bollströmin, joka näytti SPV sarjassa, että kaveri tekee vahvaa paluuta lajin huipulle.

Moni on spekuloinut sillä, että palaako SSV:n Tero Tiitu kehiin vielä tällä kaudella? Jos veikata pitäisi, niin kallistun sille puolelle että ei palaa. Uskon, että monivuotinen ykköskenttä Järvi-Forsten-Manner hajoitettiin kauden aikana osin tästä syystä, koska Ahonen ei halunnut olla yhden ketjun varassa finaalisarjaan lähdettäessä tietäen jo siinä vaiheessa, että Tiitu ei pelaa finaaleissa. Toki, en ihmettelisi jos Tiitu nähtäisiin esimerkiksi erikoistilanteissa kentällä mukana, sillä Tiitu on ylivoimissa ja vapareissa erittäin tärkeä lenkki.

Joka tapauksessa edessä oleva finaalisarja on mielenkiintoisin moniin vuosiin ja uskon, että ottelusarjassa tullaan näkemään väriä ja draamaa riittävästi. Erä on nyt vihdoin valmis musertamaan SSV:n dynastian palasiksi ja oma veikkaukseni on, että mestaruus matkaa Mosalle otteluvoitoin 3-2.

Erä-SPV välieräsarja käynnistyi viihdyttävällä ottelulla perjantai-iltana Mosahallilla. Lukemat olivat jo 2-5 vieraille, kun päätöserää oli jäljellä 15 minuuttia. Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että numerot tulostaululla eivät tuossa vaiheessa vastanneet yhtään pelitapahtumia kaukalossa. SPV teki lähes jokaisesta tilanteestaan maalin ja Erä puolestaan tuhlaili tuhannen taalan paikkoja oikein huolella.

Erä tuli 5-5 tasoihin reilut viisi minuuttia ennen loppua, mutta SPV kampesi vielä kerran johtoon Sami Kosken upealla laukauksella. Mutta sekään ei vielä riittänyt seinäjokisten voittoon, vaan Erä tuli uudestaan rinnalle pelatessaan ilman maalivahtia ja meni vielä lopulta myös ohi. SPV jäätyi.

Vastakkain olivat kaksi täysin erityyppistä joukkuetta. Erä perusti pelinsä aktiiviseen karvaukseen ja pallolliseen hallintaan, kun taas SPV:n pelitapa oli hyvinkin inhorealistinen matala karvaus, nopeat vastaiskut ja EI pitkiä hyökkäyksiä.

Kerran SPV pystyi avauserässä purkamaan Erän kovaan paineen seinäjokisten puolustuspäästä ja peliväline oli ensimmäisen avaavan syötön jälkeen 4 sekunnissa Erän maalissa. Nämä olivat kuitenkin erittäin harvinaisia hyviä hetkiä SPV:n pelaamisessa. Pääosin Erän aktiivisuus tuotti jatkuvasti vaikeuksia SPV:n puolustukselle avata peliä ja useimmiten se johtikin SPV:n alakerran roiskimiseen pallon kanssa.

Erän mielenkiintoisin viisikko oli kasattu Kukkolan ja Kapasen ympärille, jossa kolmantena ketjussa pelasi Huhtimo ja puolustajina Bollström-Lehtonen. Eniten maalipaikkoja Erästä hukkasi ylivoimaisesti Otto Moilanen, joka ei saanut pelivälinettä siirrettyä edes tyhjänä ammottavaan maaliin. Erän pelissä ei yllättänyt juurikaan mikään, sillä se oli tasaisen tappavaa heti alusta lähtien ja kaatui ainoastaan kahdessa ensimmäisessä erässä huonoon viimeistelyyn.

Tässä ottelusarjassa piilee nyt se vaara, että SPV:n valmennusjohto sokaistui tuosta 2-5 johtoasemasta sen verran, että he tulevat jatkamaan samalla pelityylillä seuraavassakin ottelussa. SPV voi voittaa yksittäisen ottelun sarjassa tuolla passiivisella pelityylillään, mutta sillä ei ole mitään mahdollisuuksia ottaa Erästä kolmea voittoa tuolla pelitavalla.

Mitä SPV:n sitten pitäisi muuttaa pelaamisessaan? Ensinnäkin kolmesta hyökkäysketjusta yksi pelasi 1-2-2 ja kaksi muuta ketjua pelasivat 2-1-2. Tämä Raunio-Mäkelä-Myllymäki pelasi 1-2-2 ja onnistui myös parhaiten karvauspelissään koko joukkueesta. Pitäisikö muidenkin kentällisten siirtyä tähän systeemiin?

Toiseksi SPV pelaa juuri nyt sillä pelitavalla, jota Erä haluaakin sen pelaavan. SPV:n ainoa mahdollisuus voittaa tämä ottelusarja piilee siinä, että seinäjokiset lähtevät rikkomaan jo ylhäältä voimakkaasti Erän pelinrakentelua ja pyrkii tekemään pelistä mahdollisimman organisoimattoman molemmille joukkueille. SPV:n on saatava todellinen paine Erän puolustajiin ja sitä kautta pakotettava Erä-pakit virheisiin ja unohtaa se pelkkä kyttäily puolessa kentässä. Jos SPV jatkaa kyttäilyään, niin se jää varmuudella vain odottamaan lopullista kuoliniskuaan omalle joukkueelleen Erän toimesta.

Vaikka runkosarja oli ennätystasainen, niin lopulta ne neljä joukkuetta selvisivät välieriin, joita sinne asiantuntijapiireissä veikkailtiin ennen kaudenalkua. Myös sijat 5-8 menivät suhteellisen odotetuille joukkueille, tosin Happeen kuudes tila oli pienoinen yllätys ja positiivinen sellainen.

Erittäin herkulliset välierät tulossa. Erä-SPV on tuttu taistelupari jo viime kaudelta ja mikään yllätys ei olisi, jos tässä ottelusarjassa päädyttäisiin jälleen viidenteen ja ratkaisevaan otteluun. Pidän kuitenkin edelleen kiinni jo ennen kaudenalkua laittamastani arviosta, että Erä vie Suomen mestaruuden.

SSV-Classic sarjasta ei tunnetta ja intohimoa tule puuttumaan. Tätä sarjaa Passo Peltola on odottanut kuin kuuta nousevaa ja nyt on tamperelaisten iskun paikka. Joudun kuitenkin lähettämään Nääsvillen suuntaan ikävät terveiset, sillä SSV:n pelinopeus on monta luokkaa Classicin vastaavaa korkeammalla, joten jälleen kerran Classic joutuu taipumaan SSV:lle. Tosin tämäkin sarja voi hyvin venyä sinne viidenteen otteluun.

Tasaista tulee olemaan välierissä, mutta helsinkiläisfinaali jälleen tiedossa.

Herra Kinnunen, miten se menikään? ”Salibandyliitto vie nettilähetykset aivan uudelle laatutasolle ja olemme satsanneet todella paljon näihin nettilähetyksiin”. Niinpä niin, te todella veitte nettilähetykset TÄYSIN uudelle tasolle, nimittäin näin huonoja ne eivät ole vielä olleet koskaan!

Pyydän, saisiko vähemmän uhoa ja enemmän niitä tekoja. Pliis.

NST-TPS: Nämä samat joukkueet kohtasivat toisensa myös viime kaudella puolivälierävaiheessa. Tuolloin NST vei sarjan puhtaasti 3-0 voittamalla jokaisen ottelun maalin erolla. Sehän tunnetusti urheilussa riittää.

Nyt ei ole näin tiukkoja pelejä luvassa, vaan lappeenrantalaiset vievät turkulaisia kuin kuoriämpäriä ympäri kenttää ja sarja on taputeltu nopeassa tahdissa murskaavalla erolla. NST:n kolmen peräkkäisen voiton voi estää ainoastaan se, jos lappeenrantalaisten bussi erehtyy ajamaan pelipaikalle Turun Myllysillan kautta.

Tämän ottelusarjan ainoa mielenkiinto kohdistuu valmentajiin. NST:n peräsimessä on entinen TPS valmentaja Petri Heino. Kipinät sinkoilevat Lappeenranta-Turku välillä jo ennen ottelusarjan alkua, saa nähdä kummassa joukkueessa hitsaa ensin kiinni? Pitkävetokertoimet on hurjat sille mahdollisuudelle, että Heino-Strömberg lähtisi Limpun kanssa kaljalle ottelujen jälkeen.

Arvio: NST välieriin 3-0 otteluvoitoin.

Classic-Happee: Tässä otteluparissa on puolestaan vastakkain viime kauden finaalijoukkueet. Classic ei antanut tuolloin Happeelle yhtään lisähappea, vaan piti mestaruuspytyn Tampereella otteluvoitoin 3-0.

Tämän kauden kohtaamiset ( 4-1 ja 13-2 Classicille ) eivät hirveästi anna toivoa jyväskyläläisille, eikä sitä anna allekirjoittanutkaan. Happeen joukkue on ilmoittautunut mukaan Kuorosotaan ja kappalevalinta lienee: ”Tule apuun Kaisa”.

Kun kevään tärkeät pelit lähestyivät, niin yllätys yllätys, Classicin ykkösketju alkoi heräillä pitkästä talvihorroksestaan. Suomalainen-Saarinen-Sipiläinen pitivät tällä viikolla ketjupalaveria Passon tyhjässä toimistossa, mutta pelaajat eivät päässeet neuvotteluissa vielä yhteisymmärrykseen siitä, että halutaanko Happee tiputtaa suoraan kolmessa ottelussa. Kassu olisi halunnut venyttää viidenteen otteluun.

Arvio: Classic välieriin 3-0 otteluvoitoin.

PSS-SB Pro: Näiden joukkueiden otteluvoitot tältä kaudelta 1-1, molemmat päättyivät yllättäen vierasvoittoon. Pro johti Porvoossa toisessa erässä jo 0-5, mutta PSS:n valmentajan kovaääninen puhuttelu erätauolla sai monelle pelaajalle wellit housuihin. Lopputulos 4-5 Prolle.

Vedonlyödän painajaisjoukkue SB-Pro voi parhaimmillaan voittaa vaikka Eurooppa Cupin finaaliturnauksen ja pahimmillaan joukkue ottaa kuokkaan Suomen Cupissa divarijoukkueelta. Samaan linjaan sopii se, että viime kaudella joukkue oli putoamiskarsinnoissa ja tällä kaudella pleijaripaikka oli hieman liioiteltuna varmistunut jo marraskuussa. Mitähän on puolivälieristä odotettavissa?

PSS:n kultajuna on pysynyt aikataulussa yhtä hyvin, kuin VR:n vastaava osasto. Suomen laadukkaimman mutta kapeimman pakkikaluston omaava porvoolaisryhmä vetää ailahtelevuudessaan vertoja jo lähes vastustajalleen SB-Prolle. Porvoolaispakit voisivat pitää esitelmän oman joukkueen hyökkääjille ja kertoa miten niitä maaleja oikein tehdään?

Arvio: PSS välieriin 3-1 otteluvoitoin.

Tiikerit-OLS: Vastakkain runkosarjan nelonen ja vitonen. Voitot runkosarjassa Tiikereille 2-0, joista toinen tuli jatkoajan jälkeen. Ottelusarja käynnistyy lauantaina Vantaalla ja jatkuu heti sunnuntaina Oulussa. Kysymys kuuluukin joukkueille tämän jälkeen: Mennäänkö Ouluun ilmateitse vai maanteitse? Molempia reittejä tiettävästi pääsee.

Oulussa tiedettiin – etelässä ei. Nimitäin ennen kauden alkua se, että OLS menee heittämällä pleijareihin. Kuussaarella pitää himpun verran kiirettä, kun pitäisi selvittää naiset jatkoon puolivälieristä, miehet putoamiskarsinnoista ja vielä pitäisi jokunen ajatus varmasti uhrata jopa naisten maajoukkueellekin. Joka tapauksessa hatunnosto Oulun suuntaan runkosarjan viitostilasta jo tässä vaiheessa.

Kun Oulussa vedettiin viikonloppuna valmistavia reenejä juoksuradalla, niin Vantaalla puolestaan lähdettiin ihan tavalliselle kiertoradalle Helsingin yöhön. Nähtäväksi jää kumpi metodi toimii puolivälierissä paremmin. Joka tapauksessa Tiikeri valmentaja Kalinainen haluaa näyttää, että kyllä se maajoukkuekoutsi olis voitu valita myös etelästä.

Arvio: Tiikerit välieriin 3-2 otteluvoitoin.

Perjantaina on urheilun suurkuluttajan kannalta loistopäivä. Alkuillasta jokainen voi mennä seuraamaan paikan päälle salibandyn runkosarjan viimeisen kierroksen ratkaisuhetkiä. Kierroksen jokaisessa ottelussa on enemmän panosta kuin Helsinki-Turku moottoritien kalliolouhinnoissa.

Kun salibandyn sarjataulukko on saatu järjestykseen, niin voidaan aloittaa keskittyminen koko kansan Leijonien kannustamiseen Olympialaisten välieräottelussa USA:ta vastaan. Tästä ei urheiluherkku enää paljon parane.