Eilen nähtiin viihdyttävää peliä, kun Koovee-SPV ottivat yhteen Tampereen TV-ottelussa. Ottelu ei varmasti ollut kummankaan joukkueen valmennusjohdolle viihdyttävä, sillä niin paljon henkilökohtaisia virheitä ottelun sisään mahtui.

Virheet kuuluvat urheiluun, myös salibandyyn. Aina kun syntyy maali, on tapahtunut jonkinasteinen virhe maalin päästäneelle joukkueelle. Mutta virheitäkin on monenlaisia. Aivan liian harvoin tuodaan esiin sitä näkökulmaa, että pelaajan virhe syntyi vastustajan hyvin luodusta paineesta.

Tai voiko valmentaja kritisoida pelaajaansa, jos hän on toteuttanut joukkueen pelikirjaa rohkeasta pallollisesta pelaamisesta ja sitten syntyykin virhe? Niin täydellistä pelaajaa ei ole vielä tähän mennessä vastaan tullut, joka ei tekisi koskaan virheitä. Eikä kukaan tee tahallaan niitä virheitä. Virheitä tulee kaikille ja hyvä niin.

Ottelun pelillinen taso ja viihdyttävyys ei ole sama asia. Yleensähän viihdyttävässä ottelussa tapahtuu nimenomaan paljon virheitä ja sitä kautta syntyy paljon värikkäitä tilanteita. Silloin lähes aina ottelun pelillinen taso leimataan huonoksi lukuisten virheiden takia.

Mutta asian voi kääntää myös toisinpäin. Onko ottelun pelillinen taso ollut aina hyvä, jos pelissä on tullut vähän virheitä pelaajille? Mielestäni ei. Itse asiassa kun puhutaan yhden ottelun pelillisestä tasosta, niin se on erittäin vaikea määritelmä. Mitä se hyvä pelillinen taso teidän lukijoiden mielestä tarkoittaa?

Juuri tästä syystä en edes halua arvioida Koovee-SPV ottelun pelillistä tasoa. Virheitä tuli paljon, mutta mitä sitten? Tavalliselle salibandykuluttajalle ottelu oli varmasti viihdyttävä tapahtuma ja eikös juuri se viihdyttävyys tuo niitä lisäkatsojia lehtereille enemmän, kuin pelkkä virheiden maksimaalinen välttäminen?

Valhe, emävalhe, tilasto…vai mikä se oli? Täällä Pääkalloblogeissakin on aika ajoin käyty vilkasta keskustelua salibandyliigan uuden tilastointijärjestelmän hienouksista sekä kummallisuuksista. Itse kannatan vilpittömästi uuden järjestelmän mukaantuloa, vaikka välillä jotkut asiat jäävätkin hiukan ihmetyttämään tilastoinnissa.

Kuten tämä: Puolustajien pistepörssi. Kertokaa te viisaammat jotka asioista tiedätte vastaukset näihin kysymyksiin. Kun seura ( joukkue ) ilmoittaa ennen kauden alkua joukkueensa pelaajien pelipaikat eli puolustaja/hyökkääjä, niin mennäänkö niillä pelipaikoilla koko kausi loppuun saakka tilastoinnin osalta vai voidaanko niitä vaihtaa yksittäiseen otteluun?

Kerron esimerkin. Seuran nettisivuilla hyökkääjäksi ilmoitettu pelaaja on pelannut tällä kaudella liigassa 17 ottelua, joista tosiasiassa hän onkin pelannut kauden aikana 15 täyttä ottelua puolustajan tontilla. Nimeä ei silti löydy puolustajien pistepörssistä, vaikka tehdyt pisteet oikeuttaisivat hyvään sijoitukseen puolustajien pistepörssissä. Muitakin vastaavia esimerkkejä löytyy.

Entä jos pelipaikka vaihtuu koutsin määräyksestä ottelun aikana puolustajasta hyökkääjäksi tai päinvastoin…miten silloin tilastoidaan puolustajien pistepörssi ja huomioidaanko pelipaikan vaihdos yhden ottelun sisällä myös tilastoinnissa?

Eli kysymys kuuluukin: Pitäisikö lopettaa erikseen tilastoiminen puolustajien pistepörssistä? Kaikesta huolimatta mielestäni ei pitäisi lopettaa. Jutun pointti on ainoastaan se, että tilastoja ei pidä lukea kuin piru Raamattua. Tilastot ovat tilastoja ja sinne mahtuu mukaan myös aina virheitä. Ei se sen kummallisempaa ole.

SSV tulee siis menettämään sarjapisteensä tammikuun alussa pelatusta ottelusta SSV-TPS käytettyään edustusoikeudetonta pelaajaa kyseisessä ottelussa. Luonnollisesti TPS:n pistesarake karttuu nykyisestä kahdella pisteellä. Turkulaisten oikea sijoitus on siis tällä hetkellä aivan pudotuspeliviivan tuntumassa tasapisteissä Oilersin kanssa ennen illan TV-ottelua Trackers-Oilers.

Itse en voi ymmärtää, että miten tällaisen päivänselvän asian käsittely voi kestää viikkokausia? Jos virallisen päätöksen tekemiseen liitossa todella tarvitaan jonkun toimikunnan erillinen kokoontuminen, niin minkä vuoksi se kestää näin kauan? Jos on kyse näin selvästä tapauksesta, niin eikö kyseisen ryhmän jäsenet voi käydä puhelinkokousta ja päättää asiaa mahdollisimman nopeasti?

Ei ole kenenkään etujen mukaista että sarjataulukko valehtelee viikkokausia vai ajatteliko kyseinen ryhmä julistaa päätöksensä vaikkapa viimeisen runkosarjakierroksen jälkeen? Siitähän tulisikin mielenkiintoista. Saa nähdä tuleeko näistä sarjapisteistä ratkaisevia runkosarjan lopussa suuntaan tai toiseen? Joka tapauksessa Tampereen Koovee johtaa sarjaa tällä hetkellä ”oikeasti” kolmella pisteellä, vaikka sarjataulukko ei sitä vielä kerrokaan.

SSV toimi tässä asiassa erittäin suoraselkäisesti ja rehdisti, sillä oman virheen huomattuaan he ottivat itse yhteyttä liittoon ja kertoivat tällaisen inhimillisen erehdyksen tapahtuneen. Siis tämä tapahtui jo ennen kuin allekirjoittanut julkaisi asiasta jutun Pääkallossa. Tästä toiminnasta täydet pisteet SSV:lle ( ei kuitenkaan sarjapisteitä ) ja blogistipahanen myöntää että SKANDAALI sanan käyttö tässä tapauksessa oli selkeä ylilyönti. Pahoittelen.

Paljon on vielä runkosarjapelejä jäljellä, mutta mikä estää spekuloimasta jo nyt mielenkiintoisella yksityiskohdalla. JOS Tapanilan Erä selvittää tiensä runkosarjassa kolmen parhaan joukkoon ja JOS Espoon Oilers on siinä vaiheessa valittavien joukossa sijoilla 5-8, niin kohdistuuko Erän valinta siinä kohtaa Oilersiin?

Kaikkihan muistavat sen tosiasian, että Oilers on valinnut jo kahdesti vastustajakseen puolivälierissä juuri Erän ja yhtä monta kertaa Erä on jatkanut tästä otteluparista välieriin ja Oilersin kausi on päättynyt siihen. Miten tällä kaudella? Asetelma on mitä luultavimmin joka tapauksessa erilainen…Erä valitsee ja Oilers on valittavana. Mutta siihen on vielä matkaa iso JOS.

Miesten 1. divisioonan joukkuemäärän supistaminen on herättänyt jonkin verran keskustelua jo tässä vaiheessa julkisuudessa. Minäkin laitan lusikkani tähän soppaan ja kerron oman mielipiteeni seuraavaksi.

Eli se on jo päätetty, että seuraava kausi 2010-2011 miesten divari tullaan pelaamaan kahdessa 10 joukkueen lohkossa nykyisen 12 joukkueen sijaan. Näin ollen ensi kaudella divarissa pelaa 4 joukkuetta vähemmän, kuin tällä kaudella. Otetaan ensin tähän jo tehtyyn päätökseen kiinni.

Divarin joukkuemäärän supistaminen oli liiton taholta täysin oikea ratkaisu. Tälläkin kaudella divarissa pelaa joukkueita, jotka omalta osaltaan syövät maamme kakkossarjan arvostusta. 24 joukkuetta miesten 1. divisioonaan on yksinkertaisesti liikaa, jos tosissaan haluamme, että divari on urheilullinen, laadukas ja arvostettu sarja. Nyt se ei ole sitä ollut.

On totta, että tämän kuluvan kauden päätteeksi suoritettavat joukkuesupistukset divarista ovat raaka tapa varsinkin nykyisille divarijoukkueille, eivätkä ne ole missään tapauksessa urheilullinen tapa ratkaista putoajia. Nythän molemmista divarilohkoista putoaa suoraan kakkoseen 4 joukkuetta (yhteensä 8) ja kakkosesta nousee 4 joukkuetta divariin ensi kaudeksi, eikä näiden ykkös- ja kakkosdivarijoukkueiden välillä suoriteta minkäänlaista tasonmittausta keskenään. Se on huono juttu.

Tulevana keväänä liitto tekee päätöksiä kauden 2011-2012 sarjamalleista. Divarin osalta vaihtoehtoina ovat käsittääkseni jatkaminen kahdessa 10 joukkueen lohkossa tai siirtyminen yksilohkoiseen 14 joukkueen sarjaan. Olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannattaja. Miksi?

Divarin imago laadukkaana sarjana nousisi aivan eri tasolle, kun maamme toiseksi paras kilpasarja olisi sarjasysteemiltään ja joukkuemäärältään sama kuin salibandyliigassakin. Näinhän on myös Suomessa jääkiekon puolella Mestis ja jalkapallon puolella Ykkönen, jotka pelataan yhtenä sarjana yhdessä lohkossa.

Jos unohdetaan hetkeksi sarjan arvostukset sekä imagot ja puhutaan urheilullisuudesta, niin tässäkin kohtaa yksilohkoinen 14 joukkueen divari olisi vertaansa vailla. Silloin miesten 1. divisioona olisi todellakin sellainen sarja, jonne pelaajat pääsevät pelaamaan – nykyisen joutumisen sijaan hieman kärjistäen. Myös tämän kauden kaltaiset SBS Pori ilmiöt poistuisivat divarikartalta supistamisen myötä.

En myöskään näe, että paljon puhutut taloudelliset tekijät nousisivat esteeksi yksilohkoiselle 14 joukkueen 1. divisioonalle. Päinvastoin, jos divarissa haluaa pelata, niin kyllä jokaisessa sellaisessa seurassa pitää myös olla organisaatio ja taustat siinä kunnossa että se on mahdollista. Lisäksi, kyllähän jo nykyisetkin divarijoukkueet joutuvat matkustamaan paljon pelireissujen vuoksi, joten en näe tässä mitään ongelmakohtaa tulevaisuudessakaan.

Mutta missään tapauksessa tämä divarin supistaminen ei saisi tarkoittaa sitä, että nämä kyseiset putoavat joukkueet lisäisivät kakkosdivarin joukkuemäärää. Kyllä samaan päätökseen pitäisi myös kytkeä se, että myös kakkosesta karsittaisiin joukkueita pois kolmoseen vähintään sama määrä – ellei jopa enemmän.

Jos tämä yksilohkoinen 14 joukkueen divarisarja toteutuisi, niin karsinnat voitaisiin suorittaa tulevaisuudessa vaikka siten, että 1. divisioonan neljä huonointa joukkuetta kohtaisivat karsinnoissa kakkosen neljä parasta joukkuetta (kakkosen joukkueet karsisivat ensin keskenään). Kakkosen paras joukkue kohtaisi divarin jumbojoukkueen jne jne.

Mutta se on päivänselvää, että oli päätös mikä tahansa loppujen lopuksi, niin tämä asia tulee jakamaan voimakkaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Tänään se sitten julkistettiin. Suoman naisten maajoukkue sai uuden päävalmentajan ja tehtävään nimitettiin Karo Kuussaari, joka toimii tällä hetkellä myös OLS:n naisten ja miesten valmentajana. Sopimus maajoukkueen kanssa on mallia 2+2.

Maajoukkueen päävalmentajan vaihdos oli hyvin odotettu päätös ja samalla tällä päätöksellä hiljaa myönnettiin Matti Kaipion epäonnistuminen menneellä päävalmentajakaudella. Kaipio itse oli halukas jatkamaan tehtävässä myös seuraavan kaksivuotiskauden, mutta liiton maajoukkuetyöryhmän ja huippu-urheilun valiokunnan ehdokaslistoilta ei Kaipion nimeä löytynyt, kun lopullisia ehdokkaita laitettiin järjestykseen. Kaipion olisi pelastanut todennäköisesti vain yksi asia – maailmanmestaruus.

Uuden päävalmentajan kartoitus käynnistettiin kaikessa hiljaisuudessa julkisuudelta eli mitään yleistä hakua tehtävään ei tällä kertaa ollut. Salibandyliiton maajoukkuetyöryhmä ( Petri Kettunen, J-P Lehtonen, Seppo Pulkkinen, Marjo-Sisko Luode ) kartoitti ehdokkaita ja vei sen jälkeen oman esityksensä huippu-urheilu valiokunnalle ( Valtteri Mikkola, Jorma Hyytiä, Arja Joutsen, Kari Jussila, Erik Piispa ), jonka esitys puolestaan eteni Salibandyliiton hallituksen päätettäväksi lopullisesti. Salibandyliiton hallitushan koostuu seurojen omista edustajista ja puheenjohtajana toimii Matti Ahde.

Vahvistamattomien tietojen mukaan Kuussaaren lisäksi myös Tikkurilan Tiikereiden Teemu Kalinainen oli vahva ehdokas päävalmentajan tehtävään. Kilpailu tästä pestistä käytiinkin lähinnä näiden kahden herran välillä ja muita vakavasti otettavia nimiä ei ollut esillä.

Karo Kuussaari linjasi tänään tulevat teesinsä maajoukkueprojektiin. Kuussaari haluaa urheilullisen joukkueen, jossa on sekä fyysistä nopeutta että pelinopeutta. Lisäksi hän korosti, että pelkkä hyvä puolustaminen ei riitä, vaan pitää myös osata pitää palloa hyökkäyspäässä. Maajoukkueeseen ovat Kuussaaren mukaan ensimmäisenä tyrkyllä ne pelaajat, jotka pelaavat vastuullisissa rooleissa Suomessa tai ulkomailla ja joilla on suuri sydän Suomi-paitaa kohtaan.

Hyviä linjauksia ja aika tulee näyttämään mitä nämä konkreettisesti tarkoittavat kaukalossa ja pelaajavalinnoissa. Noista mainituista osa-alueista erityishuomion tarvitsee nimenomaan hyökkäyspelaaminen, sillä siinä olemme tällä hetkellä eniten jäljessä Ruotsia ja jopa Sveitsiä.

Kuussaari peräänkuulutti myös koko kentän tukea tähän projektiin sekä sitä, että koko salibandy-Suomi alkaa puhaltamaan yhteen hiileen uuden nousumme eteen. Erilaisista kuppikunnista suomalaisen salibandyn sisällä hän haluaa myös päästä eroon. Uskon ja toivon, että Kuussaari tulee saamaan kentän tuen toiminnalleen ja sitä kautta suomalainen naissalibandy alkaa taas nostamaan päätään.

Mutta viime kädessä kentän tuki riippuu vain ja ainoastaan Kuussaaren oman toiminnan laadusta tässä projektissa. Jos hän kykenee vakuuttamaan omalla tekemisellään pelaajat, kentän väen ja vielä mediankin edustajat, niin silloin myös yleensä tulokset tulevat puhumaan omaa kieltään projektin aikana.

Muistaako kukaan enää otsikkoani parin vuoden takaa Salibandy Areenalla Matti Kaipion nimittämisen jälkeen: ”Annetaan Matti Kaipiolle mahdollisuus”. Silloin minä puolustin Matti Kaipiota ja halusin että hän saa edes mahdollisuuden ensin näyttää kykynsä ennen kuin alamme tuomitsemaan häntä.

Kaipio sai mahdollisuuden – ei onnistunut siinä ja nyt on Karo Kuussaaren vuoro näyttää oma osaamisensa. Lupaan, että Karo Kuussaarella on myös allekirjoittaneen puolelta täysi tuki tehtävään. Ensin tutkitaan ja sitten…kehutaan/kritisoidaan. Näin se menee. Onnea ja menestystä uuteen tehtävään Karo!

Kerran vielä naisten maajoukkuesalibandysta. Tämä kirjoittaminen tästä aiheesta on sikäli melko haastavaa, että toisaalta kirjoitus pitäisi suunnata naissalibandyn aktiivisille seuraajille, kenttäväelle, liitolle ja kaiken lisäksi vielä näille ihmisille jotka seuraavat naissalibandya vain ani harvoin, mutta ottavat silti hanakasti kantaa blogien keskustelupalstoissa. Mutta yritetään.

Korjataan nyt heti alkuun yksi väärinkäsitys. Kritiikkini Matti Kaipiota ja Jari Oksasta kohtaan ei tietenkään johtunut pelkästään huonosti sujuneista MM-kisoista ( joukkue sivusi huonointa saavutusta ) eli pronssimitaleista. Kritiikki kohdistui tähän koko kaksivuotiseen periodiin, jonka naisten maajoukkue kävi läpi Kaipion johdolla. En minä herännyt arvostelemaan naisten maajoukkueen toimintaa vasta MM-kisojen jälkeen, vaan tein sen jo vuosi sitten, niin kuin lajia seuraavat ihmiset hyvin muistavat. MM-kisat eivät olleet se syy – se oli seuraus epäonnistuneesta projektista.

Vaikka olisi herkullista alkaa käydä läpi kaikkia uskomattomia yksityiskohtia mitä naisten maajoukkueessa on tapahtunut näiden kahden vuoren varrella, niin en ryhdy siihen. Ne asiat eivät kuulu julkisuuteen. Mutta sen voin vannoa, että jos ne asiat olisivat kaikkien lukijoiden tiedossa, niin kenellekään ei jäisi enää epäselväksi millä tasolla maajoukkueen toiminta oli tällä periodilla.

Tämä kahden vuoden jakso on jättänyt myös kenttäväkeen pahat haavat. Maajoukkueen toimintatavat ovat herättäneet suurta kummastusta ja närää ympäri Suomen. Viimeinen pisara kenttäväelle oli naisten maajoukkueen valmennusjohdon analyysi julkisuudessa heti MM-kisojen jälkeen, että MM-kisojen huonoon tulokseen eniten on vaikuttanut liigaseuroissa tehtävä työn laatu.

Pitää varmasti paikkansa, että liigaseuroissakin olisi paljon kehitettävää toiminnan laadussa naissalibandyn suhteen. Mutta missä on liiton oma vastuu tässä asiassa? Eikö kellään riitä siellä ”munaa” myöntämään, että virheitä on tehty ja Kaipion palkkaaminen oli virherekrytointi? Kenttäväki toivoo, että liittokin kantaa tuloksesta oman vastuunsa, eikä vieritä kaikkia syitä muiden niskaan. Ei se virheiden myöntäminen niin kauhea asia voi olla – päinvastoin se helpottaa.

Rehti keskustelu ja virheiden myöntäminen voi vasta käynnistää uuden alun naissalibandyn puolella maajoukkueen osalta. Tätä keskustelua ei tarvitse todellakaan käydä julkisuudessa, kunhan se oikeasti käydään naissalibandyn eri tahojen kanssa ja nopeasti. Nyt näin ei olla tehty. On aivan turha pitää mitään naissalibandyseminaaria helmikuun alussa, ennen kuin pöytä on puhdas menneestä kahden vuoden jaksosta.

Barona-Areenalla pelattu Espoon Oilersin 20 vuotisjuhlaottelu oli positiivinen tapahtuma. Oli hienoa nähdä niin paljon yleisöä salibandyliigan ottelussa, vaikka skeptisimmät jaksavatkin aina muistuttaa suuren yleisön syyksi ilmaisliput. So what? Eikös se ole parasta mahdollista mainosta lajille, kun mahdollisimman suuri yleisömassa näkee paikan päällä hienoissa puitteissa viihdyttävää salibandya? Ehkä tämänkin pelin perusteella saatiin jokunen ihminen lisää innostumaan lajista ja nämä ihmiset voivat olla hyvinkin seuraavassa pelissä jo niitä maksavia asiakkaita.

Tapahtuma olisi ollut pelillisesti vieläkin viihdyttävämpi, jos TPS olisi pystynyt pelaamaan omalla tasollaan. Nyt turkulaisten peli oli varovaista, mielikuvituksetonta, hidasta ja jopa pelokasta. Puuttuihan TPS:lta toki muutama avainpelaaja kokoonpanosta, mutta pelkästään tuon selityksen taakse turkulaisleirissä ei voida mennä. Paljon on muututtava keskiviikon pelistä, jos turkulaiset mielivät pelata playoff pelejä kauden päätteeksi.

Tänään samassa jäähallissa pelattiinkin jo sitten Blues-Kalpa ottelu. Blogisti alkaa nyt pakkaamaan laukkuaan viikonlopun Jyväskylän reissua varten. Palataan asiaan naisten MM-kisojen jälkitunnelmissa.

Salibandyblogien tarjonta kasvaa entisestään, mutta ei tällä kertaa Pääkallosivujen suojissa. Unihocin sivustolla on startannut kaksi uutta blogia, joissa asioista kirjoittelee hyvinkin tutut ihmiset salibandyväelle.

”Pelaajan peili” nimiseen blogiin ajatuksiaan kirjaa ylös Pääkallostakin tuttu Happeen pelaaja Lasse Riitesuo ja ensimmäinen kirjoitus on jo siellä nähtävillä. ”Managerin maailma” blogiin teräviä kannanottoja kirjoittaa Espoon Oilersin manageri Hexi Arteva. Myös Artevan ensimmäinen blogikirjoitus löytyy jo Unihocin sivuilta.

Toivotamme näille blogeille pitkää ikää ja tervetuloa mukaan tähän mielenkiintoiseen maailmaan. Lukijat pääsevät Unihoc blogeihin tästä linkistä:

http://www.unihoc.fi/posts/blogit-auki-2.php

Uusimmassa Veikkaaja lehdessä muistellaan legendaarisen Matti Hagmanin peliuraa ja henkilökuvajuttu on täynnä herkullisia yksityiskohtia. Poimin niistä tähän kolme kappaletta ja jokaisessa on toisena osapuolena Hagmanin lisäksi A-juniori-ikäinen Mika ”Kölli” Kortelainen. Nämä ovat suoria lainauksia Veikkaaja lehdestä:

K: ”Kysyin hölmöyksissäni Hakilta, että haluatko mailani olevan hyökkäyksissä kämmen- vai rystypuolelle valmiiksi käännettynä? No, eihän se Hakki siitä kysymyksestä tykännyt.”

H: ”Kuules poika. Mulle on aivan sama, missä ja miten päin mailaasi pidät. Pidä vain lapa jäässä, setä kyllä toimittaa kiekon siihen.”

Loppukesästä 1986 A-juniori-ikäinen Kortelainen asteli ensimmäisen kerran HIFK:n mystiseen, tuhansien tarinoiden pukukoppiin – jännityksestä täristen. Hän oli hallilla jo runsaat kaksi tuntia ennen harjoituksia.

K: ”Voi perkele totesin, kun huomasin istumapaikkani olevan Hakin vieressä. Sitten vasta alkoikin jännittää.”

Seuraavana parituntisena nuorukainen aprikoi tiukasti, montako penkkirivin yläpuolella olleista 18 koukusta jättäisi Hagmanille. Lopulta hän päätti ottaa itselleen kuusi. Noin vartti ennen treenejä, tyypilliseen tapaansa vasta siinä vaiheessa hallille saapunut Hagman kavahti ensitöikseen:

H: ”Kuka helvetti on numero 22, joka on levittänyt varusteensa mun paikalle?”

Kortelainen singahti paikalle, löi kantapäänsä yhteen ja yritti perustella reilulta tuntunutta ratkaisuaan. Turhaan.

H: ”Kuule poika. Otat nyt kolme koukkua itsellesi. Katsotaan sitten peliesitystesi perusteella, saatko myöhemmin yhden tai kaksi lisää.”

Erään tarinan mukaan Kortelainen oli aikanaan antanut koulunsa opettajalle poissaoloselvitykseksi lautasliinan, jossa luki kuulakärkikynällä kirjoitettuna: ”Kölli oli autokuskinani, eikä siksi päässyt aamulla kouluun. Terveisin Hakki.”

Idearikas Hagman oli yhdessä puolustaja Jussi Lepistön kanssa raapustanut tekstin iltana, jolloin Kortelainen oli ollut heille kuskina Helsingin yössä ja yrittänyt livahtaa ”sovittua” aiemmin nukkumaan. Kortelainen ei herännyt aamun liikuntatunneille.

K: ”Seuraavana iltapäivänä kauppaopiston käytävällä annoin servetin käsi täristen opettajalleni, joka vain hyväksyen totesi, että asia on tällä selvä.

Että tällaista tarinaa. Todettakoon vielä lopuksi, että blogin pitäjä ei ole missään tapauksessa HIFK-fani. Jääkiekkoilun kehto on jossain aivan muualla. Eiks ollu hyvä provo tähän loppuun?

Tapanilan Erän Jani Kukkola huilaa keskiviikon liigapelin, kun Mosalaiset saavat vieraakseen Classicin tähtisikermän. Kukkola tulistui lauantaina päätössummerin soidessa Oilers pelaajaan siinä määrin, että tuomarit vilauttivat Erä pelaajalle punaista korttia, joka tietää myös yhden ottelun pelikieltoa.

Jos nyt unohdetaan itse Kukkola tästä tapauksesta pois ja mietitään niitä kaikkia muita vastaavia tilanteita, joita aina muutama kauden aikana liigassa sattuu ja tapahtuu. Hyvin usein joukkueiden valmentajat toteavat ottelun jälkeen samaa, kuin mitä Erän valmentaja Petteri Bergman myös sanoi: ” Tulemme tekemään pelaajillemme selväksi sen, että meillä ei tällaisia ylilyöntejä hyväksytä.”

Minua askarruttaa se, että miten tämä tehdään käytännön tasolla selväksi pelaajalle? Kerrotaanko hänelle valmentajan ja pelaajan kahdenkeskisessä palaverissa, että jos vielä teet samalla tavalla niin sinut hyllytetään kolmen pelin ajaksi pois kokoonpanosta? Tai saat sakkoja? Et saa osallistua kahteen viikkoon harjoituksiin tai seuraavaan saunailtaan? Vai sanotaanko vain:” Hei älä viitti tehä enää tollee…jooko?”

Hyvät lukijat, kertokaa esimerkkejä omista kokemuksista, olettepa sitten olleet pelaajan tai valmentajan roolissa vastaavissa tilanteissa. Paras vastaus palkitaan kunniamaininnalla.

Kuka muistaa vielä muutaman viikon takaisen sanallisen yhteenoton Veikkajan kolumnistien Silja Hiidenheimon ja Juhani Tammisen välillä? Tiivistettynä kysehän olihan siitä, että Hiidenheimo arvosteli omassa kolumnissaan voimakkaasti Tammisen toimintatapoja urheilun saralla ja ”Tami” puolestaan oli omassa kolumnissaan sitä mieltä, että Hiidenheimo rikkoi kirjoittamatonta sääntöä, jossa ei saman katon alla työskenteleviä ihmisiä voi arvostella julkisesti.

Ottamatta tähän yksittäiseen tapaukseen sen enempää kantaa, niin tilannettahan voitaisiin verrata hyvin myös tänne Pääkalloon. Onko Pääkallon sisällä kirjoittamaton sääntö ( salainen koodi ) blogistien kesken? Saako Hannuksela arvostella esimerkiksi Anderssonin valmentaman OLS:n naisten pelisysteemiä tai Mihan otteita NST:n paidassa? Tai saavatko he vastaavasti tyrmätä täysin Hannukselan blogikirjoituksen omassa blogissaan?

Voitte lukijat huokaista helpotuksesta. Pääkallossa ei ole tätä salaista koodia olemassa tai ainakaan siitä ei olla minua vielä informoitu. Hetkinen, puhelimeni piippaa…täytyy lopettaa…näyttäisi olevan päätoimittaja. Palataan.