pääkallo.fi - Blogit - Hannuksela

Jarkko Hannuksela Hannuksela on
Jarkko Hannuksela.

21.6.2010

Petri Kettunen – odotettu ja riskitön valinta

Kommentit

Jani Hakkarainen 21.6.2010

Olen melkoisen varma, että jos Suomi ei olisi voittanut kultaa Prahassa, olisi Kettunen jo jonkin aikaa vetänyt maajoukkuekelkkaa. Hän oli kaikkien merkkien mukaan Kinnusen suosikki pestiin jo silloin.
Kriittinen kysymys Kettusen valinnasta on: missä ovat meriitit?

boakyy 21.6.2010

“Millaisen valmentajan Suomen miesten salibandymaajoukkue sitten Petri Kettusesta saa vuoden 2011 alusta?”

Noh ainakin hajuton, väritön, mauton, mediatylsä,...

hakkaraiselle 21.6.2010

No, onhan noi saavutukset nyt ihan kohtuulliset:

Pelaajana:
2 SM-kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia.
3 Suomen cupin kultaa.
Maajengissä EM-kulta -95, EM-hopea (1994), MM-hopea (1996)

Seuravalmentajana
2 SM-kultaa, 1 SM-hopea, 1 Sveitsin liigan hopea
Opiskelijamaajoukkueen kanssa:
1 MM-kulta, 2 MM-hopeaa

Meriiteistä 21.6.2010

Minkä joukkueen Kettunen on kultaan valmentanut? Kahdesti vielä? Vai onko kyse, että on osallistunut josban valmentamiseen vuosina 94 ja 95 samalla kuin itse pelasi? Yli viisitoista vuotta sitten? Aika meriitti…

Opiskelijoiden kisoissakin tuli kultaa sinä vuonna kun naapuri ei niihin kisoihin juurikaan panostanut.

Eikö tästä maasta nyt olisi oikeasti löytynyt jotain vähän vakuuttavampaakin valmentajaa?

Aika väsy 21.6.2010

Itse asiassa aika väsynyttä liitolta listata tuohon pari mestaruutta koutsina kun on vähän siinä pelaamisen sivussa lajin esihistoriallisena aikana valmennellut. Nolo juttu, pakko ollut saada laitettua jotain kun niitä mitskuja ei tosiaan hirveästi tullut.

Valinta sinänsä odotettu ja menköön, mutta nolo meriittilista.

Jani Hakkarainen 21.6.2010

Vastaus tulikin jo…
Ilman sarvija ja hampaita, maasta löytyy muutama meritoituneempi valmentaja. Mutta siitä lisää torstain U-lehdessä.

Jihde 21.6.2010

Mun mielestä Kettunen edustaa jatkuvuutta. Tekemisen suhteen ei varmaan kauheasti muutu, tiedä sitten tapahtuuko penkin takana muutoksia. Tällä hetkellä salibandyssa kaivataan enemmän Petteri Sihvosen kaipaamaa “pelitapamaajoukkuetta” koska salibandyssa ollaan vasta rakentamassa maajoukkueen pelitapaa. Nykyn pohjilta on hyvä jatkaa ja luulen itse että Kettunen on ellei paras mies niin ainakin hyvä valinta. Ei muuta kuin lykkyä pyttyyn.

Ispi 22.6.2010

Kettunen on oiva valinta. Kunhan apuihin vielä nimitetään oikeat miehet. Älkää meriitteihin laskeko mitään opiskelijoiden MM-kisoja…Apuihin Amu ja joku muu pätevä.

Ihmettelijä 23.6.2010

Kettunen on hyvä valinta, mutta Riihimäki B-majun valmentajaksi? Osoittaa liitolta huonoa harkintakykyä. Huutamiseen perustuva valmennus ei ole tätä päivää, eikä huutamalla pärjää eikä siitä pidetä. Sen ovat osoittaneet nyt KooVeen pelaajatkin äänestämällä jaloillaan.

Jani Hakkarainen 23.6.2010

B-maajoukkueen tehtävänä pitää olla myös lupaavien valmentajien kouliminen kohti maailman huippua. Riihimäki ja Sorjonen kuuluvat eittämättä tähän kategoriaan, vaikka näytöt ovat vielä aika vähäiset.
Päävalmentajaksi olisi kuitenkin voinut valita hieman kokeneemman kaverin. Toisaalta korvaukset hommasta ovat niin naurettavat (kuulemma 50 e/kk), ettei se varmasti menestyneitä koutseja kiinnostanut. Jotkut seuratkin saattavat olla pestiä vastaan.

Ville 23.6.2010

Niin A- kuin B-maajoukkueen valmentajat joutuvat olemaan vuoden aikana monta päivää (viikkoja?) poissa seuravalmentamisesta. Siksi seurat eivät varmaan katso hyvällä asiaa. Myös liigapelaajille koutsin lähtö viikonlopuksi maajoukkueleirille on aina takaisku.

Kettunen on hyvä valinta. Kriitikot: kertokaa muita vaihtoehtoja! Siitä se keskustelu syntyy.

Taisto Tammi 23.6.2010

Valitettavaa, että liitto ei sitten itsekään arvoista B-maajoukkueen toimintaa naurettavalla korvauksella, mutta olen samaa mieltä kuin ihmettelijä. Huutamalla ei hommat etene enkä pidä Riihimäkeä mitenkään lupaavana valmentajana. Koska hakemuksia B-maajoukkueen valmentajaksi tuli vähän (sisäpiiritieto) eikä oikeasti lupaavia ilmaantunut, olisi paikka pitänyt laittaa jotenkin uudelleen hakuun tai jättää täyttämättä.

Jihde 23.6.2010

Antaisin silti Riihimäelle tsäänssit edes yrittää. Jospa hän kouliintuu jos siihen on edes tarvetta. Jostain on aloitettava ja aloitetaan nyt Riihimäestä.

Jani Hakkarainen 23.6.2010

Villelle:
http://www.unihoc.fi/posts/kenen-pitaeisi-olla-nykyn-seuraaja-35.php (julkaistu jo 12.2.)

Hakkaraiselle 23.6.2010

Amu Ahosen nostaminen paljon muiden yläpuolelle kuulostaa lähinnä naurettavalta. Voittoja tietysti on, mutta on kaverilla vuodesta toiseen ollut myös paras pelaajamateriaali. Myös “Ukko mustalainen” eli lähes kuka tahansa muu olisi kymmenen maajoukkuepelaajan materiaalilla päässyt finaaleihin.

Lisäksi Amun nostaminen maajoukkuekoutsiksi olisi melkoinen kansainvälinen vitsi. Kaveri ei kai osaa mitään kieliä Suomen lisäksi? Ulkomuodolla ei pitäisi olla merkitystä, mutta kyllä se MM-joukkueen päävalmentajan osalta sekin on merkittävä seikka, jo lajin pr:n kannalta.

Siis ei missään nimessä koskaan Ahonen. Muuten Suomelta menee se vähäinenkin maine.

Provo se kait tuollainenkin on 23.6.2010

Hehheh, taitaa edellinen kirjoittaja olla ERÄn hopeakrapulassa edelleen.

Ahonen on tämän maan, ellei koko maailman meritoitunein valmentaja, jonka viimeisin temppu todistaa koko tuon väitteesi vääräksi. Bergmanilla oli laajempi nippu pelaajia viime finaaleissa, usean mielestä reippaastikin laadukkaampi. Mutta eivätpä silti taaskaan voittaneet. Että taitaa se Ahonen jotain oikein tehdä.

Ahonen, Nykky, Ahtiainen tai Backman vetämään pestiä, jossa määritellään koko tämän maan salibandyn suuntaa. Kettusesta siihen ei ole. Toivon mukaan muutos tulee pian, sillä uskon tämän näkyvän myös tulevaisuudessa siinä kuinka paljon liigavalmentajat maajoukkuemeiningeille painoa antavat.

Jihde 23.6.2010

Ei ole Ahonen huono vaihtoehto ja olisikin hyvä jos Ahonen on mukana mj-toiminnassa. En vain näe että salibandyn suunta olisi kovinkaan erilainen kun vertaa Ahonen/Kettunen. Itse valitsisin molemmat.

“Amu Ahosen nostaminen paljon muiden yläpuolelle kuulostaa lähinnä naurettavalta. Voittoja tietysti on, mutta on kaverilla vuodesta toiseen ollut myös paras pelaajamateriaali. Myös “Ukko mustalainen” eli lähes kuka tahansa muu olisi kymmenen maajoukkuepelaajan materiaalilla päässyt finaaleihin.

Lisäksi Amun nostaminen maajoukkuekoutsiksi olisi melkoinen kansainvälinen vitsi. Kaveri ei kai osaa mitään kieliä Suomen lisäksi? Ulkomuodolla ei pitäisi olla merkitystä, mutta kyllä se MM-joukkueen päävalmentajan osalta sekin on merkittävä seikka, jo lajin pr:n kannalta.

Siis ei missään nimessä koskaan Ahonen. Muuten Suomelta menee se vähäinenkin maine.”

Ehkä pelaajat jäivät SSV:hen koska Amu on hyvä koutsi? Paskempi “Ukko Kirjava” olisi menettänyt 10 maajoukkuepelaajaa. Kieliongelman ympäri on helppo päästä, kyllä siellä aina siivelläeläjiä on jotka voi mennä median eteen änkyttämään ja ulkomuotokommentti kertoo enemmän sinusta kuin Ahosesta ja sun maine ei nouse vaikka kuinka olisi sikspäkki.

Valmentaja 23.6.2010

On eri asia valmentaa maajoukkuetta MM-kisoissa kuin seurajoukkuetta liigassa. A-majun koutsi lähinnä valitsee taktiikan ja rooleihin sopivat pelaajat. Ehkä rooli sopisi Ahoselle, mutta tosiaan, kuvitelkaa häntä kansainvälisiin lehdistötilaisuuksiin!

foxtrot 23.6.2010

Eikös se Jäntti hoitanut viime kisoissakin nuo lehdistötilaisuudet? Ei kovin oleellinen seikka. Jos mestaruus on takataskussa niin aika sama meikälle onko lehdistötilaisuudessa se ukko mustalainen vai Amu. Kettuseen ei kovinkaan kovaa luottoo. Tärkeintä lajin kehityksen kannalta on nyt se kuka jatkaa Ketun valmennuspäällikön hommaa. Vois Hakkarainen vaikka kirjoittaa siitä ja kuinka esim. valmentajakoulutusta tulisi kehittää, koska se on nykyisellään täysi vitsi.

Janne 23.6.2010

Tyhmä täällä on Erää lähteä mollaamaan sen takia, että joku yksittäinen henkilö ei pidä Ahosta sopivana henkilö maajoukkueen päävalmentajaksi. Itse olen läheisesti Erän toiminnassa mukana ja olisin pitänyt tällä hetkellä Ahosta ehdottoman hyvänä vaihtoehtona, ellen jopa parhaana. Tässä puhutaan nyt kuitenkin Suomen maajoukkueesta eikä kinastella naurettavasti liigajoukkueista tai niiden pelaajista. Maajoukkuetta koskevissa asioissa pitäisi vetää yhtä köyttä ja unohtaa kaikki turha sikseen, muuten Ruotsi korjaa potin.

Jani Hakkarainen 23.6.2010

Valmennuspäälikkö ei vastaa valmentajakoulutuksesta vaan huippusalibandystä eli lähinnä maajoukkueista. Tärkeä pesti tosin ja seuraaja on tärkeä asia.

Kuviteltu ja nähty on 24.6.2010

“Kuvitelkaa häntä kansainvälisiin lehdistötilaisuuksiin”. Mitäs siinä on ihmeellistä kuviteltavaa?

Ahosella on Nykyn lisäksi eniten kansainvälisiä otteluita takanaan tästä maasta. Ja ihan hyvin näyttää pärjäävän ja edustavan euro-ottelutapahtumissa vuodesta toiseen. On tainnut siellä kuitenkin hääriä joka syksy viimeiset n vuotta.

Ruotsia myöten SSV:tä pidetään yhtenä maailman parhaana seurajoukkueena, ellei parhaana. Maine tuskin on valmentajallakaan kovin huono.

Kuvaavaahan toi on, että pitää etsiä vikoja jostain ulkomuodosta, kun ei taidoista niitä löydy.

Mielipide vaikuttaja 24.6.2010

Käsittämätöntä että maajoukkueen valmentajan pitäisi olla joku malli ammatiltaan. Jotain järkee nyt näihin provoihinkin. Amu on ollut Nykyn maajoukkueessa taustoilla ja MM kultaan vaikuttamassa. Kukaan ei voi kiistää Amun saavutuksia. Huutelu siitä että jokainen voittaisi mestaruuksia tuolla rosterilla on käsittämätöntä. Lajista ja urheilusta mitään tietämättömien mielestä msestaruudet menevät joukkueelle jolla on parhaat pelaajat? Miten esim jääkendossa voidaan selittää jokerien rypeminen? Rosterista se ei ole ainakaan ollut kiinni.

Amu tällä hetkellä Suomessa numero 1. Toivotaan että Kettuselle saadaan Amusta kakkoskoutsi ja sitä myötä siirtymä Kettusen jälkeiseen aikaankin olisi helpompaa kun Amu olisi aktiivissa roolissa majussa.

SSBL 24.6.2010

30 kiloa veks, uudet vaatteet ja käytöskouluun sekä kielikursseille.

Provoa provon perään 25.6.2010

Juu, eipähän menny kauaa, kun tääkin ketju meni ihan penkin alle.

Tuhat kiloa lisää SSBL:n argumenteille, niin sit niitä jaksais joku ottaakin tosissaan.

Johnny 25.6.2010

Pojaat! Syömään! Äiti huutaa…

Jani Hakkarainen 25.6.2010

On todellakin täysin ala-arvoista, että täällä kirjoitellaan Amun ulkonäöstä.
Odottaisin pikemminkin, että lyötäisiin pöytään perusteita Kettusen puolesta suhteessa Amuun VALMENNUKSESSA, ehdotuksia Kettusen aisapareiksi ja uudeksi valmennuspäälliköksi.

Artsi 26.6.2010

Kun katsoo liiton sivuilta listaa sen toimihenkilöistä on käsittämätöntä havaita, että rahaa löytyy jos jonkinnäköisen päällikön ja sihteerin palkkaamiseen, mutta ei täysipäiväisen miesten maajoukkueen päävalmentajan palkkaan.

Mikäli tai kun rahaa ei täysipäiväisen päävalmentajan palkkaamiseen jatkossakaan ei löydy, olisi melko luonnollista, että miesten päävalmentajan ja valmennuspäällikön pestejä hoitaisi yksi henkilö ja hommaan tulisi saada aivan maailman kärkeä oleva huippuvalmentaja. Sopimuksen pitäisi olla kestoltaan vähintään neljä vuotta( kahdet MM-kisat) ja tavoitteena kehittää suomalaista pelitapaa Hakkaraisenkin mainostaman reagointipelin päälle.

Maajoukkueen pelitapa olisi kokonaisuudessaan (pelaajavalinnoista alivoimapeliin) tuotava liigajoukkueiden tietoisuuteen ja etenkin valmentajien kanssa olisi käytävä yksityiskohtaisesti läpi pelitapakeskusteluja. Käsittääkseni tätä on nyt jo jonkin verran Kettusen toimesta harrastettu, mutta olisi mentävä vielä syvemmälle jopa aina nyansseihin asti.

Tämä mahdollistaisi jokaisen maajoukkueeseen tulevan pelaajan olevan valmiimpi toteuttamaan yhteistä pelitapaa eli suomalainen tapa pelata tulisi jokaisen pelaajan selkäytimestä. Harmaa alue pienenisi ja sen seurauksena pelinopeus kasvaisi. Vähäinen aika verrattuna seurajoukkueisiin saataisiin paremmin hyödynnettyä.

Lisäksi aikuisten jälkeen luonnollisesti junnumaajoukkueelle ja nuorille yleisesti tulisi samanlainen systeemi kehittää, toki ottaen huomioon nuorten henkisen ja fyysisen kehittymisen.

Suosikki kyseiseen hommaan olisi Amu, mutta nostaisin myös Jussi Jäntin nimen esille.

Jani Hakkarainen 26.6.2010

Asialline kirjoitus. Kun Kettunen ei tule toimimaan valmennuspäällikkönä ja päävalmentajana, edelliseen hommaan Jäntti voisi olla yksi vahva vaihtoehto.

Repe 28.6.2010

Kettusen valinta on looginen valinta, mutta Kettunen ei ole paras mahdollinen mj-valmentaja. Kettusen tulo liiton valmennuspäälliköksi sai monet arvaamaan, miten tämä ketju menee. Kinnusen ja Ahteen kanssa sovittiin tämmöinen valmennuspäällikkö-titteli, jotta Kettunen saatiin junailtua maajoukkueen valmennukseen Nykyn rinnalle. Nyt sitten oli luontevaa ellei täysin mahdotonta olla valitsematta Kettusta mj-päävalmentajaksi. Miksi Kettunen ei ole paras mahdollinen? Innokkuus ja itseluottamus ei pelkästään riitä. Hyvää myös on, että Kettunen ei hermoile ja kestää hyvin paineita. Ison kuvan näkemiseen tarvitaan kuitenkin enemmän luovuutta ja pitälle visioituja vaihtoehtoja. Pelkästään ajamalla sisään kansainvälisten otteluiden pelikuvioita alkaa toistaa sitä samaa, mitä monet liigavalmentajat tekevät Suomen salibandyliigan pelisysteemin kanssa. Tässä kettunen on täydellinen tyyppitapaus. Sanoisin, että Suomessa on 2-3 valmentajaa jotka kykenevät ajattelemaan ja myös toteuttamaan jotain muuta kuin rutiiniksi nähtyjä salibandyliigan pelikuvioita. Petri Kettunen ei kuulu näiden 2-3 valmentajan joukkoon. Silti kyseessä on hyvä valmentaja, mutta ei paras mahdollinen. Riihimäen valinta B-mj:n päävalmentajaksi tuntuu oudolta. Pelaajana olen useasti kuullut viereisen pukuhuoneen huutomyrskyn erätauolla. Miinuksena on lisäksi Kooveen täysin mielikuvitukseton pelityyli. Jumala auttakoon Suomen salibandyä.

Jani Hakkarainen 28.6.2010

Ahonen on profiloitunut nimenomaan pelin kehittäjänä, jona hän on ollut edelläkävijä koko maailmassa. Kettunen häviää tässäkin suhteessa selvästi.
Kun Riihimäki syrjäytti Myllyniemen Kooveen valmentajana, olin hyvin epäileväinen onnistumisesta, koska aiemmin Riihimäki ei ollut antanut merkkejä osaavansa valmentaa. Täytyy myöntää, että olin hyvin yllättynyt, kun Koovee pelasi viime syksynä todella hienoa lyhytsyöttöpeliä parhaimmillaan. Kevät meni sitten miten meni, mutta se meni varmasti opin piikkiin.
On oikein, että B-maajoukkuetta käytetään lupaavien valmentajien sisäänajoon. Päävalmentajan olisi kuitenkin hyvä olla kokenut. Toisaalta vastuu opettaa.

Jaahas 28.6.2010

Lasse lähti Sveitsiin kasvamaan korkoa

R.T 30.6.2010

Lassen paluuta tuskin niin kovasti odotellaan millään suunnalla?

Liitto sai nyt halvalla valmentajan maajoukkueelle ja näistä mainituista esim. Ahonen tekisi varmaan kettusen hommia, mikäli siitä saisi edes kohtuullisen korvauksen. Päätoimista tämä laji nyt tuskin vielä kaipaa..Nykky on siellä aikansa pyörinyt ja liitolle tuli kaiken muun lisäksi liian kalliiksi lennätellä ukkoa ympäri Eurooppaa. Nyt on turvallinen valinta liiton suuntaan ja varmaan ihan hyvä sellainen. Mitään kovin vetävää/innostavaa persoonaa ei joukkue kylläkään saa. On tv-lähetyksissäkin todella ” innostava ” latteuksillaan.

Ahoseen liittyvät heitot mm. pukeutumisesta yms..ovat erittäin typeriä. Mies sattuu nyt olemaan maan paras valmentaja ja viimeisin mestaruus oli ” iso ” näyttö osaamisesta. Käytössä ei ollutkaan sitä parasta ryhmää loukkaantumisten ja muutaman poislähdön myötä. Ahonen ei ole ” liiton ” miehiä ja loppu jääkin lukijalle..

Kiinnostavaa onkin nyt nähdä muun tiimin kokoonpano. Montako löytyy joensuun suunnalta..

RT:lle 30.6.2010

Naurettavaa epäillä Kettusen vetävän Joensuun suuntaan. Tuskin Kettusen maajoukkueessa on ketään Josbasta, kun Tatu Väänänen lähti Seinäjoelle. Sen sijaan esimerkiksi Erikssonin vetämisestä pk-seudulle päin nmj-valinnoissa takavuosina on vaikka kuinka paljon näyttöjä. Nykky oli A-maajoukkueessa kyllä alueellisesti tasapuolinen, eli ei sortanut Helsingistä kohtuullisen kaukanakin asuneita. Mutta hänhän olikin alkuaan Lappeenrannasta sitten Jyväskylässä.

Virtanen 30.6.2010

RT tarkoitti kenties valmennustiimiä? Ja arvatenkin Kettunen-Ahtiainen-Sorjonen ym. veljesliittoa. Näköä, tyylejä ja makuja on monenlaisia. Niiden perusteella en dissaisi Amua ja Lassea. On niillä tota valmennusosaamista. Mielenkiintoista on seurata Kettusen tiimin kautta, jolle toivon menetystä. Toivottavasti Kettusen rooli on iso jo kotikisoissa. Nykky rullaa innottomasti vanhoilla laduilla.

Jani Hakkarainen 30.6.2010

Liitto ja päävalmentaja saavat tietenkin periaatteessa tehdä valinnat, joihin luottavat. Silti kannattaisi myös miettiä sitä, etteivät valinnat keskittyisi liikaa tietylle alueelle saati seuroihin tai kaveripiireihin. Keskittyminen herättää aina kysymyksiä kuten silloin, kun maajoukkueen johto oli Oilersista. Hyvä veli -meiningistä seuraa vain sisäsiittoinen, ummehtunut ilmapiiri, joka ei takuulla vie asioita eteenpäin pidemmällä aikavälillä

jeejee 30.6.2010

Ei ole realismia haaveilla täysipäiväisestä maajoukkuekoutsista niin kauan kun maajoukkuetoiminta rahoitetaan salibandyn harrastajien maksuista ja valtion avustuksista (jotka nekin perustuvat nimenomaan harrastajien määrään).

Kettusen valinnassa varmasti painoi se että hän on jo valmiiksi liiton palkkalistoilla, eli järjestelyllä säästetään rahaa. Liiga teki viime kaudella ison investoinnin mattoihin, ja tulevana talvena MM-kisoissa palaa valuuttaa. Eli maajoukkue ja moni muukin asia pyörii kevyemmällä liekillä pari seuraavaa kautta.

Kimmo Kautio 1.7.2010

Eiköhän se maajoukkuevalmentajan täysipäiväisyys ole ihan järjestelykysymys. Mikään ei kai estä niputtamasta useampaa hommaa samaan pakettiin. Miksei maajoukkuekoutsi voisi olla aamupäivän vaikka toimistolla sihteerinä, jollain alueella aluevastaavana tai valmentajien kouluttajana tms? Mahdollisuuksia on monia ja varmaan liiton hommissa ollessa mahdollisuudet keskittyä valmentamiseen nousee potenssiin verrattuna johonkin siviilityöhön, mistä pitää anoa lomia päästäkseen valmentamaan otona.
Tuskin tässä lajissa kukaan koutsi on päässyt ylpistymään niin paljoa, ettei voi “hanttihommia” tehdä...

Jihde 1.7.2010

“Eiköhän se maajoukkuevalmentajan täysipäiväisyys ole ihan järjestelykysymys. Mikään ei kai estä niputtamasta useampaa hommaa samaan pakettiin. Miksei maajoukkuekoutsi voisi olla aamupäivän vaikka toimistolla sihteerinä, jollain alueella aluevastaavana tai valmentajien kouluttajana tms? Mahdollisuuksia on monia ja varmaan liiton hommissa ollessa mahdollisuudet keskittyä valmentamiseen nousee potenssiin verrattuna johonkin siviilityöhön, mistä pitää anoa lomia päästäkseen valmentamaan otona.
Tuskin tässä lajissa kukaan koutsi on päässyt ylpistymään niin paljoa, ettei voi “hanttihommia” tehdä...”

Tuo hanttihommien teko tarkoittaa käytännössä että koutsi ei ole täysipäiväinen mj-koutsi. Mitä se Kettunen tekee lisäksi? Eikö se tee jo muutakin liitolla kuin valmentaa miesten maajoukkuetta?

Jani Hakkarainen 1.7.2010

Faktat kuntoon: Kettunen ei tule toimimaan valmennuspäällikkönä, kun hän on PÄÄvalmentaja.

liiton sivuilla kerrotaan 1.7.2010

Kettunen siirtyy sählyliitosta töihin Itä-Suomen urheiluun. Mj-päävalmentajan tehtävä on siis sivu/luottamustoimi.

Salibandyliiton valmennuspäällikkönä pari vuotta toiminut Petri Kettunen palaa elokuun alussa Itä-Suomen Liikuntaopiston palvelukseen pääkaupunkiseudulta.

Liiton maajoukkuetoiminnoista ja huippu-urheilun kehittämisestä vastannut Kettunen toimii jatkossa ISLO:n valmentajan ammattitutkinnon koulutuksen johtajana, opettajana, ja aloittaa selvityksen tekemisen valmennuskeskuksen perustamiseen liittyvistä asioista.

Jens 3.7.2010

Eiks Hakkarainen ollu joskus aikoinaan Turbon Pallon huoltaja…? Miks kukaan ei oo kysyny sitä päävalmentajan pestiin? Pelikirja on kuitenkin Suomen eliittiä ;)

moilanen 13.7.2010

lets get back to business

1995 suomi voitti euroopan mestaruuden, silloin alkoi suomalaisen säbän libero-alakolmio aikakausi joka on jatkunut tähänpäivään asti, tietysti hieman päivitettynä versiona, mutta kaikki sm-liigaseurat pelaa ns alakolmioo.
Yksikään joukkue ei pelaa ruotsalaista 2 pakin systeemiä.

Yksi tämän BIG PICTURE kehittäjistä oli PK, toinen jehu tässä oli Ruokosen Anatoli.näin vaan on.ei ollut eriksson,amu,basso tai pikkupetteri niitä miettimässä mutta hyvin ovat osaltaan soveltaneet.

Mielestäni PK:n kandeis ottaa Amu messiin ja pulinat pois. Kuitenkin sen mestaruuden voittaminen vaatii myös helvetin hyvää tsäkää.Se ei ole kiinni paremaasta pelikirjasta, koska erot ovat minimaaliset, erot tulee erekt…energiasta ja tunteesta

Hakkarainen; noin nin ku tamperelaisena et ole ollut lobbaamassa Bassoa puikkoihin…outoooooo

Taukki 20.7.2010

Viitaten tuohon valmentajan saamaan korvaukseen B-maajoukkueessa, niin itse näkisin mieluusti rahaa kerättävät tv-soppareilla. Tässä maassa on varmasti monia sabahenkisiä, jotka ovat valmiita maksamaan sabasta. Saba maksukanavalle ja johan alkaa tulla valuuttaa muualtakin kuin seuroilta.

Itseäni ärsyttää, että mm. Kinnusen pitää joka paikassa painottaa sitä, että haluavat palvella yleisöä maksuttomalla urheilulla. Tämä ei ole enää nykypäivää.

Myönnetään, aika asian vierestä..

Tietotoimisto 20.7.2010

Taukille tiedoksi.Ei ole monia.Katsojaluvut maksuttomallakin puolella todella heikot.Liigan täytyy vielä maksaa siitä että saba näkyy tv:ssä.Fakta.Vielä on siis matkaa tuohon.

Taukki 21.8.2010

Nyt aikakin Nelonen Sportin sivuilta on ongittavissa, että tulevalla kaudella suorat ottelut tulevat nimenomaan maksulliselta Sport Prolta. Hankintaan menee.

Nimesi

Sähköpostisi

Kotisivusi

Muista yhteystietoni

Ilmoita minua uusista kommenteista

Mitä tässä lukee?


Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)
Tuoreimmat uutiset