pääkallo.fi
Miehet • Ykkösdivari

Oikealla viilettävä Indians-tähti Valtteri Nurmi oli tuomareiden erityistarkkailussa viime lauantaina.
Arkistokuva ottelusta Indians–Woodcutters: Jyrki Paajanen
Divariottelun tuomaritoiminta ihmetyttää jälleen – katso video
4.2.2010 klo 11.13 • Pääkallo.fi
Lauantaina pelatun ykkösdivarin länsilohkon kärkikamppailun tuomaritoiminta herättää ihmetystä. Westend Indians–Blue Fox –ottelussa jaettiin kotijoukkueelle peräti 78 minuuttia jäähyjä vieraiden kahdeksaa vastaan.
Valtaosa Indiansin jäähyistä vihellettiin Viron maajoukkuetähti Valtteri Nurmelle, jolle tuomittiin peräti 39 minuuttia. Aiemmin kuluneella kaudella Nurmi oli kuluttanut jäähypenkkiä 17 ottelun aikana kahden pikkukakkosen verran, joista toinen tuomittiin väärästä etäisyydestä.
Tasaisena edennyt ottelu sai huomattavaa lisäväriä ajassa 57.12 Indiansin siirryttyä alivoimalla 7–6-johtoon. Samassa tilanteessa maalin syöttänyt Nurmi sai tuuletuksestaan 2+10 minuutin jäähyn epäurhelijamaisesta käytöksestä. Aiemmin ottelussa nähtiin hieman vastaava tilanne Blue Foxin maalin jälkeen, josta ketää ei kuitenkaan rangaistu.
Indians toimitti pallon vielä kahdesti vieraiden tyhjään maaliin, ja voitto kirjattiin isännille lopulta lukemin 9–6. Päätössummerin soitua kentällä alkoi pienimuotoinen torikokous, johon jäähyltä voittoa juhlimaan saapunut Nurmi osallistui sanallisesti. Torikokous päättyy Nurmelle näytettyyn punaiseen korttiin ja törkeään ottelurangaistukseen. Vieraat selvisivät tilanteesta rangaistuksitta.
– Sanoin vähän rumemmalla kielellä niille pelaajille, että menkää nyt pois siitä ja siinä oli tuomarit kuulolla. Siitä sitten räpsähti punainen kortti. En koskenut todellakaan keneenkään, Nurmi valotti punaiseen korttiin johtanutta episodia Indiansin videohaastattelussa.
Kuten koko Indiansin miehistö, myös Nurmi itse oli erittäin pettynyt ottelun tuomareihin. Kotijoukkue on tehnyt oman selvityksensä tilanteesta ja ottelun tuomaritoiminnasta liiton kilpailu- ja kurinpitoryhmälle, joka käsittelee Nurmen törkeän ottelurangaistuksen.
– Ottelu oli muutenkin vähän semmoinen, että tuntui että tuomarilla olisi ollut enemmänkin jotain minua henkilökohtaisesti vastaan. Tosi harmittavaa, Nurmi kommentoi.
Törkeä ottelurangaistus tietää Nurmelle pakkolepoa tulevasta Ilves-ottelusta. Westendiläisleiriä kuohuttaneet tapahtumat ovat nähtävillä Indiansin sivujen Indians TV:ssä. Tuomaritoiminnasta ja ottelun tuominneesta tuomarista kirjoitetaan lisäksi kahdessa artikkelissa.
Tilanteisiin liittyvät videot pääset katsomaan täältä.