}

pääkallo.fi

Miehet • Ulkomaat • Salibandyliiga

Helenius, Kosola ja Pappi Churiin

22.6.2010 klo 22.23 • Pääkallo.fi

Sveitsin pääsarjassa pelaava Chur Unihockey tiedottaa tehneensä sopimukset Tapanilan Erää edustaneiden Jani Heleniuksen ja Jussi Kosolan sekä Kooveen Daniel Papin kanssa.

Taitavana hyökkääjänä tunnettu Helenius aloitti liigauransa jo kaudella 99-00 SBS Porin riveissä. Viimeiset viisi kautta ”Hele” on takonut pisteitä Tapanilan Erän riveissä. Salibandyliigaa Helenius on pelannut yhteensä 185 ottelua tehoin 132+133. 

Erästä Churiin siirtyy myös pallollisena puolustajana pidetty ja viime vuosina maajoukkueeseenkin asti noussut Jussi Kosola. Koko uransa Erää edustanut on pelannut liigaa seitsemän kauden aikana yhteensä 177 ottelua, keräten niissä puolustajalle mukavat 53+52 tehot. Viime kaudella Kosola voitti koko Salibandyliigan +/- tilaston, Heleniuksen ollessa kyseisen pörssin toinen.

Erä kaksikon kanssa Sveitsiin suuntaa myös Kooveen paidan viime kaudella ylleen pukenut Daniel Pappi. Kooveen kolmanneksi paras pistemies iski pelaamissaan 26 ottelussaan 26 tehopistettä. Suomalaiset sukujuuret omaava, mutta Ruotsissa varttunut Pappi ei matkaa ensimmäistä kertaa Sveitsiin, sillä aikaisemmin urallaan hän on edustanut Lok Reinachin, Kloten- Bülach Jetsin ja Alligator Malansin joukkueita.

Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)
Tuoreimmat uutiset