pääkallo.fi
Naiset • Ykkösdivari

Merli Kaljuve on pelannut kaikki Viron naisten maajoukkueen viralliset ottelut.
Kuva: Indians
Kaksi Viron mestaria Indiansiin
2.9.2009 klo 12.00 • Pääkallo.fi
Westend Indiansin naisten ykkösdivisioonassa pelaava joukkue on saanut kaksi kovan luokan vahvistusta Virosta, kun maajoukkuepelaaja Merli Kaljuve ja Outi Alakurtti liittyvät joukkueeseen.
Merli Kaljuve on voittanut Viron mestaruuden peräti viidesti peräkkäin ja oli viime kaudella hopeaa saavuttaneen Saku Fortunan paras pistepelaaja tehden 15 ottelussa tehot 24+5=29. Maajoukkueessa Merli on pelannut kaikki Viron naisten maajoukkueen viralliset pelit.
– Unelma toteutuu! Olen salaa halunnut Suomeen pelaamaan siitä asti, kun aloitin salibandyn pelaamisen. Ajattelin siirtyväni tänne lukion tai myöhemmin yliopiston kautta vaihto-oppilaaksi, mutta näin ei koskaan käynyt.
– Valmistuin tänä keväänä, ja kun kaksi kuukautta myöhemmin kutsu Suomeen tuli, ajattelin - nyt tai ei koskaan. Mahdottomalta tämä siirto vieläkin tuntuu, ihan kuin olisin lotossa voittanut, Merli Kaljuve kuvailee Indiansin nettisivuilla.
Viron liigassa viimeiset kaksi kautta pelannut Outi Alakurtti nähtiin viimeksi kotimaassa PSS:n ja sitä ennen Espoon Oilersin riveissä. Virosta mestaruuden ja hopean napannut Alakurtti ehti äitiyslomaltaan pelata vain viime kauden pudotuspelit tehden kuudessa ottelussa tehot 4+7=11.
