}

pääkallo.fi

Pojat

uutiskuva
Poikamaajoukkueen valintoja kritisoineen Happeen liigajoukkueen kakkosvalmentajan ja ex-liigapelaajan Pasi Kotilaisen sekä Lars Erikssonin välit ovat viileät.
Kuva: Olli Laukkanen

Kotilainen: ”Hylkimiseen puututtava”

10.7.2009 klo 14.04 • Timo Mäkynen

– Oma haastatteluni Pääkalloon koski koko seuran tilannetta, enkä tietoisesti itkenyt Panun (Kotilainen) valitsematta jättämisen vuoksi. Puhuin koko seuran suulla ja minulle annettiin hieman painettakin seuran taholta, että Happeen pelaajien hylkimiseen on jollain tavalla puututtava, Pasi Kotilainen selventää edelleen jatkuvaa sanailua hänen ja Suomen poikamaajoukkueen päävalmentajan Lars Erikssonin välillä.

– Lasse on puhelimessa sanonut minulle useaan otteeseen, että Panu jäi pois tapahtumasta “ilmoittamatta”, mutta Pääkallossa asia olikin niin, että hän ”jäi pois ilman pätevää syytä”. Eli tätä asiaa Lasse ei tiennyt, vaan selvitti sen vasta puhelumme jälkeen.

Kotilainen kertoo, että Happeessa ollaan oltu tyytymättömiä tilanteeseen jo pidemmän aikaa. Joukkueen pelaajien valitsemattomuudesta tiedustellessa hänelle on vastattu, että Sisä-Suomen aluekouluttaja Tapio Tamminen ja Hannu Santanen ovat olleet viime huhtikuussa yhteydessä Happeen A-poikien monivuotiseen valmentajaan Jarmo Hiekkataipaleeseen.

– Tiedustelin näitä asioita, ja Jarmo ilmoitti, että kyseiset herrat ovat olleet häneen viimeksi yhteydessä itsenäisyyspäivänä viime vuoden puolella jonkun tapahtuman yhteydessä. Silloinkin on keskusteltu lähinnä Otto Tikasta.

– Myös Moilasen Tommia, Joonas Pylsyä ja ilmeisesti Panua on keskusteluissa sivuttu ja aiheena on ollut vain ja ainoastaan nuorten MM-kisat. Herrojen minulle esittämä tarina siitä, että kevään tai kesän aikana on Happeeseen oltu yhteydessä, saa tällä puheella riittää.

Kotilainen näkee vellovassa keskustelussa kuitenkin paljon hyvää tulevaisuutta silmällä pitäen. Lukijoiden kommentteja aiheesta voi lukea Luuran Komedia -blogista.

– Toivottavasti jatkossa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja yritetään tältä pohjalta kehittää poikamaajoukkueen valintakuvioita, Kotilainen päättää.

Lue myös
Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)
Tuoreimmat uutiset