pääkallo.fi
Miehet • Salibandyliiga

”Mr. HIFK” jättää punapaidat
1.9.2007 klo 0.03 • Timo Mäkynen
HIFK:n liigajoukkueen monivuotinen manageri Tom Sandell on päättänyt jättää tehtävänsä. ”Mr. HIFK”:n suurin syy lopettamiseen on HIFK:n tiedotteen mukaan Sandellin aikaa vievä siviilityö. Liigajoukkueen valmistautuminen kauteen jatkuu päävalmentaja Iiro Parviaisen mukaan kuitenkin normaalisti.
Kärkkäistä mielipiteistään tunnettu Sandell on viime vuosina pitänyt matalampaa profiilia kuin esimerkiksi HIFK:n ja aiemmin manageroimansa VFT:n menestysvuosina.
Alkavalle kaudelle HIFK:n päävalmentajaksi hankittiin Porvoon Salibandyseurasta kahden vuoden sopimuksella toinen räväköistä mielipiteistään tunnettu mies, Iiro Parviainen. Sveitsissäkin valmentaneen Parviaisen mukaan Sandellin lähteminen ei vaikuta liigajoukkueen käytännön toimintaan millään lailla.
— Ei se vaikuta, kun ei hän ole tehnyt mitään. En ole kuullut tuloksista, joten on vaikea sanoa siitä enempää, Parviainen tuhahtaa.
— Olen nähnyt hänet vissiin kaksi kertaa viimeisen kuukauden aikana. Veikkaan, että tämä puhdistaa vain ilmaa seurassa, Parviainen jatkaa.
Samaan aikaan Tapanilan Erä ilmoitti HIFK:n Tommi Aron siirrosta Erän paitaan. Muilta osin HIFK valmistautuu alkavaan kauteen aivan normaalisti. Lauantaina joukkue pelaa Tampereella 16 joukkueen Kopparberg-harjoitusturnauksessa ja pientä miesvajautta on.
— Sinne mennään niillä pelaajilla, ketkä saadaan koottua kasaan, Parviainen lopettaa.
