pääkallo.fi
Naiset • Suomen cup

NST:n Viivi Kurkaa (vas.) ja Anna Tuovinen (oik.) olivat yhtä hymyä kannatellessaan cup-pokaalia. Kuva: Olli Laukkanen
NST vihdoin naisten Cup-mestari
1.2.2010 klo 9.32 • Pääkallo.fi
NST-Lappeenranta kaappasi kolmannella yrityksellään Suomen Cupin voittopokaalin mestaruutta puolustaneen PSS:n nenän edestä. Eilen Porvoossa pelatussa finaalissa kahden edelliskauden Cup-mestari PSS taipui lopulta lukemin 6–1.
Ottelun avauserässä molemmat joukkueet pelasivat finaaliottelulle tyypillisen tarkasti, ja erän ainoaksi osumaksi jäi NST:n ruotsalaistähti Matilda Rotevallin viimeistelemä 1–0-maali. Toisen erän loppupuoliskolla avausmaalinkin syöttänyt Tiia Ukkonen vapautti Heli Suoreijuksen maalintekoon, ja lukemat vaihtuivat 2–0:aan.
PSS kavensi vielä ennen toista erätaukoa, kun Australian maajoukkuehyökkääjä Jessica Laidler kävi laittamassa pallon NST:n Jonna Mäkelän selän taakse rangaistuslaukauksesta. Maali jäi kuitenkin PSS:n ainoaksi osumaksi, sillä lappeenrantalaiset puolustivat uhrautuvasti mainiosti pelanneen Mäkelän johdolla.
Kolmannen erän puolivälissä nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu, kun NST sai kovan karvauksensa turvin muutettua lukemat jo 4–1:een. Porvoolaisten haettua tasoitusta ilman maalivahtia kävi NST laittamassa pallon vielä kahdesti PSS-maaliin.
Loppusummerin soitua kentällä nähtiin kolmannella yrityksellään Cup-finaalissa onnistuneen NST:n juhlat.
– Jonna Mäkelä oli maalissa uskomaton ja tämä oli kypsä esitys koko joukkueelta. Ei lähdetty höntyilemään vaan lyötiin vastustajaan painetta niissä kohdissa missä pitikin ja pystyttiin hyvin tulemaan vastustajan karvauksen alta pois, NST:n päävalmentaja Mika Strömberg kiitti pelaajiaan Salibandyliiton sivuilla.
Väkevää kautta pelaava NST on ollut liigassa ajoittain jopa ylivoimaisen hyvä, eikä joukkue lähtenyt Cup-finaaliinkaan peruuttelemaan.
– Meillä oli cupfinaaliin kova odotus ja jo hyvissä ajoin joukkueelta tuli viestiä, että todella haluamme voittaa tämän vuoden cupin, Strömberg tunnelmoi.
– Hienoa on myös lappeenrantalainen yleisö, jota oli tänään saapunut kymmenittäin Porvooseen meitä kannustamaan. He ovat olleet koko kauden mukanamme, Strömberg hehkutti joukkueensa faneja.