pääkallo.fi
Naiset • Ulkomaat
Nuorempi Nyfors Huddingen vahvuuteen
10.10.2009 klo 9.47 • Pääkallo.fi
Viime kauden lainasopimuksella SB Vantaassa pelannut SB-Pron Petra Nyfors siirtyy ruotsalaisseura Huddinge IK:n riveihin. SB Vantaassa Nyforsin edustukset jäivät junioripeleihin.
– Viime keväänä otin joukkueeseen yhteyttä ja he pyysivät minut treenaamaan kanssaan. Naisten joukkue pelaa Elitserieniä, juniorijoukkueita on useampia, kuten myös divarijoukkueita. Seurassa on pelkkiä nais- ja tyttöjoukkueita, Nyfors kertoo.
Elitserienissä Huddingella on alla viidestä pelistä yksi voitto ja neljä tappiota. Edustusjoukkueen ottelukokoonpanoon Nyfors ei ole vielä yltänyt.
– Kausi on alkanut ihan hyvin, heti toisena päivänä tänne tultuani hyppäsin kaukaloon. Tosin, koska saavuin tänne melko myöhään, vasta syyskuun loppupuolella, arki- ja peliasioissa on vielä vähän hakemista. Päivä päivältä asioiden hoitaminen ja salibandykulttuuri tulevat tutuimmiksi.
– Tottakai tavoite on kehittyä mahdollisimman taitavaksi ja monipuoliseksi pelaajaksi sekä voittaa joskus Ruotsin mestaruus ja maailmanmestaruus, Nyfors luotaa tulevaa.
Petra Nyfors on pelannut Suomen tyttöjen maajoukkueessa 12 ottelua tehoin 3+3. Hänen isosiskonsa Jonna Nyfors torjuu naisten Salibandyliigassa porvoolaisen PSS:n maalivahtina.
