pääkallo.fi
Miehet • Salibandyliiga

Vesi kielellä kauden alkua odottava Classicin Pasi Peltola jakaa suurimmat menestyspaineet kolmen viime kauden finalisteille. Kuva: Anssi Koskinen
Peltola: ”SSV:n toimisto hankkii Kurrelle uudet sirkushepeneet”
18.8.2009 klo 8.42 • Jarkko Hannuksela
Viime kaudella puolivälierissä SPV:lle taipunut Tampereen Classic vahvistui merkittävästi kesän siirtomarkkinoilla ja tamperelaiset on nostettu tulevalla kaudella yhdeksi mestarisuosikiksi. TPS:n päävalmentaja Ray Backman arvioi viime viikolla Pääkallo fi:lle Classicin voittavan mestaruuden, mutta mitä näihin puheisiin sanoo Classicin päävalmentaja Pasi Peltola?
– Turha jäädä pohtimaan, että onko Ray Turun Nostradamus vai ei, me keskitymme työntekoon ja oman suoritteen parantamiseen. Menestysnälkä meillä on hirveä viime kauden taantuman jälkeen, mutta kyllä SSV:n toimisto joka tapauksessa varautuu hankkimaan Kurrelle uudet sirkushepeneet, Peltola heittää vettä myllyyn mestaruuskeskustelussa.
Viikonloppuna pelattiin Tampereen harjoitusturnaus, johon osallistuivat Classicin lisäksi KooVee, Nokian KrP ja Trackers. Turnaus sujui varsin tasaisissa merkeissä lukuunottamatta viimeistä ottelua, jossa Classic murjoi Nokian KrP:stä 12–1-voiton.
– Saatiin hyvin testailtua eri kokoonpanoja sekä pelipaikkoja. Palloton peli oli pääteemanamme, jota saimme hyvin vietyä eteenpäin turnauksessa, Peltola kertaa turnauksen antia.
– Trackers oli turnauksessa tutun energinen ryhmä, vaikka olivatkin vajaalla joukkueella liikenteessä, eli siinä mielessä jäi vielä arvoitukseksi. KooVeen ja Nokian pitäisi kaiken järjen mukaan pärjätä liigassa, joten toivottavasti seurajohto antaa tänä vuonna valmentajille työrauhan.
Classic on tullut tunnetuksi viihdyttävästä ja hyökkäävästä pelitavastaan, jossa myös oma verkko on heilunut aika ajoin varsin tiuhaan. Tamperelaiset keräsivätkin viime kaudella komeita yleisömääriä ja Peltola uskoo saman jatkuvan myös alkavalla kaudella.
– Organisaatio tekee todella kovasti töitä ottelutapahtumien suhteen ja kehitys jatkuu myös tällä kaudella. Tosin pelaajat ovat show:n pääroolissa. Peli-identiteetistä emme luovu, vaan se perustuu jatkossakin taitavaan syöttöpeliin. Lisäksi joukkueemme tulee olemaan pelikuriltaan ja liikkuvuudeltaan uudistunut ryhmä, Peltola ennakoi.
Mitä jos toimittaja esittää väitteen, että nyt on Pasi Peltolan todellinen näytönpaikka valmentajana. Pelaajamateriaalista homma ei ainakaan jää tällä kaudella kiinni ja jos Classic ei ole vähintään finaalissa, niin silloin valmennus on epäonnistunut tehtävässään. Mitä vastaat?
– Olen antanut valmentajana näyttöjä Classicissa 20 vuotta toimien joka vuosi joko miesten tai naisten valmentajana. Toiset pitää ja toiset taas ei. Eihän minun osaamisella voi yksin onnistua ja onneksi meillä on hyvä valmennustiimi, jossa on mukana Sami Mattila, Tero Karppanen, Miikka Lamu ja Rauno Korpi.
Oma arviosi ensi kauden mitalijoukkueista?
– Kolmen viime vuoden finaalijoukkueet eli Classic, SSV ja Erä lienevät ennalta ne suosikit, Peltola päättää.
