}

pääkallo.fi

MM-kisat • Naiset • Maajoukkueet

uutiskuva
Ruotsin naiset aloittivat historiansa neljännen maailmanmestaruuden juhlimisen perinteisesti pokaalia pussailemalla. Kuva: Jyrki Paajanen

Ruotsi jyräsi maailmanmestaruuteen

12.12.2009 klo 19.19 • Timo Mäkynen

Läpi MM-turnauksen dominoineet Ruotsin salibandynaiset olivat odotetun ylivoimaisia myös finaalissa. Sveitsi kaatui varmasti maalein 6–2 (1–0, 4–2, 1–0) ja sinikeltaiset juhlivat historiansa neljättä maailmanmestaruuttaan täysin ansaitusti. Kuvaavaa Ruotsin ylivoimalle oli se, että neljän maalin voitto oli sille turnauksen pienin.

Pelin taso nousi huomattavasti aikaisemmin päivällä pelatusta Suomi–Tshekki-pronssiottelusta. Pelaajien tekemisen tasosta lähtien näki, että vastakkain oli turnauksen kaksi parasta joukkuetta. Sveitsi peluutti läpi ottelun kahta kenttää Ruotsin myllyttäessä laajan materiaalinsa turvin kolmella kentällä.

Ruotsin Karolina Widar aloitti maalinteon avauserän puolivälissä helpohkosti vihelletystä rankkarista sveitsiläispelaajan seistyä maalialueen reunalla. Peli aukesi kunnolla kuitenkin vasta toisessa erässä ja molemmille joukkueille avautui runsaasti maalipaikkoja.

Toisen erän alussa Ruotsin parhaana palkittu Susanna Tuominen, Emelie Lindström ja Malin Dalbjer kiskoivat maaleillaan kaulaa Sveitsiin. Välissä Andrea Hofstetter kavensi upealla ylänurkkalaukauksellaan keskisektorista, mutta Ruotsi oli ottelun puolivälin 5–1-johdossa matkalla jo välieräottelun 10–2-murskalukemiin.

Sveitsi kuitenkin puolusti hyvin ja haastoi suosikkeja ennakkoluulottomasti, mutta parempaan tulokseen se ei tänään riittänyt. Sveitsi kavensi toisen erän lopussa, mutta ottelun loppulukemat 6–2:een viimeisteli kolmannen erän puolivälissä Ruotsin Victoria Wikström Sveitsin Corin Rüttimannin hassattua pallon hänelle oman maalin edessä.

Ruotsin maalieroksi kuudesta pelatusta turnausottelusta jäi huikea 77–10. Mestaruus oli maalle neljäs kaikkiaan seitsemästä pelatusta naisten MM-turnauksesta. Kertaalleen mestaruuteen yltäneelle Sveitsille hopea oli kolmas.

Lue myös
Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)
Tuoreimmat uutiset