pääkallo.fi
Salibandy yleisesti
SK: Lehtimäki sakkoihin lahjusjutussa
16.6.2010 klo 18.19 • Pääkallo.fi
Entinen kansanedustaja ja SBS Porin Edustus ry:n puheenjohtajana toiminut Jouni Lehtimäki on tuomittu sakkoihin lahjuksen antamisesta, kertoo Satakunnan Kansa.
Syyttäjän mukaan Lehtimäki seuran puheenjohtajana yritti lahjomalla vaikuttaa SBS Pori Edustus -nimisen yhdistyksen palkkaturvavelan osittaiseen anteeksiantoon. Lehtimäki oli syytteen mukaan luvannut Satakunnan TE-keskuksen palkkaturva-asioita hoitaneelle lakimiehelle kausikortteja, joilla hän oli pyrkinyt saamaan SBS Porin palkkaturvavelkaa pienemmäksi. Lehtimäen mukaan kyse oli normaalista pr-toiminnasta.
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Lehtimäelle lahjuksen antamisesta 10 päiväsakkoa, josta maksettavaa kertyi yhteensä 240 euroa.
