pääkallo.fi
Pojat

Suomi nousi Sveitsiä vastaan kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon kolmannessa erässä. Viimeinen maali syntyi Eemelin Salinin (tolpan takana) lavasta.
Kuva: Olli Laukkanen
Suomen pojat nousivat voittajiksi päätöserässä
31.10.2008 klo 18.53 • Pääkallo.fi
Kahden maalin takaa-ajoasema päätöserään ei koitunut Suomen maajoukkuepoikien kohtaloksi Kuopion EuroFloorball Tour -turnauksen ottelussa Sveitsiä vastaan, vaan Suomi vei erän 3---0 ja koko ottelun 6---5. Voittomaalin iski Uudenkaupungin Salibandyä seuratasolla edustava Eemeli Salin.
—- Nostettiin karvausta ja saatiin vastustaja painostettua virheisiin, kertoi Salin päätöserän ratkaisuhetkistä Salibandyliiga.fi:lle.
Suomi oli avauserässä kohmeessa ja hävisi sen 0—-3. Toisessa erässä peli oli tasaisempaa ja erälukemiksi maalailtiin 3—-2.
—- Hyvä asia tänään oli tietysti kolmannen erän nousu. Kahteen viimeiseen saatiin jo peliä. Eka oli huiskimista ja siinä tuli helppoja maaleja meille. Ehkä pojat kuitenkin jännittivät liikaa, mietti Suomen päävalmentaja Lasse Eriksson.
—- Tiedettiin että tästä tulee vaikea peli, mutta toisessa alkoi kääntyä meille. Yli-innokkuuden jälkeen pojat kokosivat itsensä hyvin. Ja miesvartiointia vastaan on aina hankalaa pelata. Se se näkyi pallollisessa pelissämmekin alussa, Eriksson kertoi Salibandyliiga.fi:lle.
