pääkallo.fi
Pojat

Viime kausina NST:n vaitopenkkiä korkeimmalta tähystänyt Jarkko Rantala nähdään jatkossa myös U19 poikien maajoukkueen penkillä. Kuva: Olli Laukkanen
Suomen U19 poikien maajoukkue uuteen komentoon
10.8.2009 klo 21.18 • Pääkallo.fi
Jarkko Rantala on valittu alle 19-vuotiaiden poikien salibandymaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Rantalan aisapariksi valittiin Miikka Lamu. Rantala ottaa maajoukkueen vetovastuun sivuun vetäytyvältä Lasse Erikssonilta 13.–16.8. pelattavan Pohjola cupin yhteydessä.
Periodin päätapahtuma on ikäluokan kuudennet MM-kisat, jotka pelataan Norjassa 2011 keväällä. Jarkko Rantala, 41, on toiminut NST-Lappeenrannan miesten salibandyliigajoukkueen päävalmentajana kaudesta 2005-06 lähtien. Aikaisemmin hän toimi NST:n naisten edustusjoukkueen peräsimessä, jonka hän nosti ensin liigaan ja mitalikantaan keväällä 2005.
– Ilman muuta on selvää, että tällainen pesti on iso haaste minulle. Kun tulen maajoukkuetoiminnan ulkopuolelta, niin voi olla helpompikin lähteä uudistamaan asioita. Ikäkausijoukkueessa pelaajiston vaihtuminen antaa tähän hyvät mahdollisuudet, Rantala kertoo.
Rantalaa luonnehditaan työlleen omistautuvaksi ja analyyttiseksi valmentajaksi, joka on kriittinen omaa toimintaansa kohtaan, mutta hyvin pelaajien kanssa toimeentuleva. Hän sopii erityisesti pelaajien kasvattamiseen, josta osoituksena on NST:n nuorista pelaajista koulittu liigatason joukkue.
Valmentajaksi nimitetty Miikka Lamu, 31, on toiminut jo useita vuosia tamperelaisen SC Classicin juniorivalmennusvastaavana sekä ollut mukana miesten liigajoukkueen valmennustiimissä. Viime kaudella Lamu toimi IC-Akatemian SM-hopealle sijoittuneen A-nuorten päävalmentajana.
