}

pääkallo.fi

Naiset • Ulkomaat

uutiskuva
Harri Lind (oikealla) on irtisanoutunut sveitsiläisseuran peräsimestä ja palaa Suomeen. Kuva: Olli Laukkanen

Yllätysero: Lind jättää sveitsiläisjoukkueen

24.9.2009 klo 9.13 • Jarkko Hannuksela

Sveitsin naisten pääsarjassa FB Ridersin päävalmentajana toiminut Harri Lind on jättämässä seuran välittömästi ja tekemässä paluuta Suomeen jo tulevana lauantaina. Lind on irtisanoutunut tehtävästään omasta tahdostaan. Hän on luvannut kommentoida asiaa Pääkallo.fi:n toimitukselle myöhemmin Suomesta käsin.

Pääkallo fi:n saamien tietojen mukaan suurin syy eroon oli se, että seura ei onnistunut hankkimaan Lindille sovittua työpaikkaa valmentamisen ohella. Lisäksi Lind on kärsinyt pitkään selkäkivuista, joihin hän ei kuitenkaan saanut apua Sveitsistä.

Viime kaudella FB Ridersin pronssille valmentanut Lind ehti olla kuluvalla kaudella ainoastaan yhden sarjaottelun joukkueen peräsimessä, josta tuloksena oli 6–5-voitto Höfenistä rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Tulevana viikonloppuna FB Riders kohtaa tuplakierroksella Bernin ja Dietlikonin - ilman Lindiä.

Lue myös
Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)
Tuoreimmat uutiset