pääkallo.fi - Blogit - Luuran komedia
Luuran komediassa kirjoittavat Seinäjoen Peliveljien Petri Manninen ja Happeen Lasse Riitesuo.
16.1.2010
Korisliiga kusettaa huolella
Pitäisiköhän nyt viimeistään aloittaa salibandyssa katsojamäärien huolellinen suolaaminen, se kun näyttää ainakin koriksen puolella olevan aivan yleinen käytäntö? Meillä Jyväskylässä asia on jostain käsittämättömästä syystä hoidettu juuri päinvastoin. Viime ottelun yleisömääräksi oli ilmoitettu 560, vaikka vajaat 1000 henkeä vetävä Monnari oli täynnä n. 80%:sti. No, näin niukkoina aikoina on hyvä tinkiä vähän kaikesta…
Tänään silmiini osui Urheiluruudun pätkä Hongan korispelistä jossa kameraa vastapäätä näkyi pelkkää lankkupenkkiä ja n. 80 katsojaa. Arvasin jo melkein valmiiksi, että nyt on Honka kusettanut yleisömäärissä edelliskauden tapaan jolloin Honka ilmoitti yleisömääräksi 700. Katsomossa oli tuolloin lisäkseni n. 250 koripallon ystävää ja täältähän se “totuus” jälleen selvisi. Honka ilmoitti Vilpas- ottelun yleisömääräksi 795. Hallissa usein pelanneena tiedän, että alkaa tekemään jo aika tiukkaa tuollaisella yleisömäärällä ilman lisäkatsomoita. Viime viikonlopun Oilers-matsissa ilmoitettiin varmasti varsin totuudenmukaisesti katsojamääräksi n. 400 ja väkeä oli silloin huomattavasti enemmän paikalla kuin perjantaisessa Honka-Salo ottelussa. Aika iso kusetus sanoisin…
Ottaa ihan perkeleesti päähän tämä asia. Toivottavasti tässäkin paha saa palkkansa jossain vaiheessa, tai sitten salibandyssa on otettava sama kaava käyttöön. Korisliiga kehtaa vielä ääneen huudella ja tiedottaa yleisömääriensä noususta ja kukaan ei nosta kissaa pöydälle. Uskoisin, että salibandyn oikeat katsojamäärät ovat aika lähellä Korisliigaa ja selvästi Lentisliigaa kovemmat. Laskentakaava vain hieman poikkeaa näissä perinteisimmissä lajeissa!
Salibandya on paljon piikitelty siitä, että katsomot eivät täyty, mutta ongelma näyttäisi enemmän olevan näiden perinteisempien lajien, kuten toimintatavoistakin voi päätellä. No taakseen on turha vilkuilla ja ehkä nämä rehellisesti ilmoitetut yleisömäärät antavat paremman ja realistisemman kuvan katsojamäärien kehittymisestä.
Toivottavasti saamme Happeen kanssa lauantaina Kooveeta vastaan tuvan turvoksiin. Tervetuloa! Ennakkoa ottelusta vaikkapa täällä. ja värikkäämmin täällä.
Klippi korispelistä jota seurasi 795 “katsojaa” löytyy täältä

Tätä marraskuussa 2008 pelattua ottelua seurasi pöytäkirjan mukaan 748 henkeä.
Kuvaaja: Olli Laukkanen
Kommentit
Tossa ois lentisliigan tulospalvelua. Aika samoja yleisömääriä sielläkin näyttäisi olevan kuin säbässäkin. Tosin onko kukaan käynyt matseissa toteamassa että yleisöä on ollut oikea määrä?
Toi Honka kusetus pisti omaankin silmään pari vuotta sitten. Urkkaruudussa näkyi n. 130-150 katsojaa toisella puolella kenttää ja katsojamäärä oli silloinkin karvan alle 800. On siinä varsin urpoo jengii jos 650 ihmistä sulloutuu toiselle puolelle 450 ihmiselle tarkoitettuun tilaan, vaikka toisella puolella olisi tilaa vaikka penkeillä katsottaisiin makuulta. Ilmeisesti ihmisiä pelottaa, että joutuu telkkariin. Mut ihan totta tää Lassen kysymys. Pitäisikö kusetus tuoda esille. Eikös noilla luvuillakin ole arvoa kun sponssirahoja tai kuntien ja kaupunkien avustuksia jaetaan.
Niin, muistakaa nyt aina se, että he laskevat joka ottelun käviämääriin mukaan kausikorttilaiset, olivat he paikalla tai ei. Näin tekee jokainen jääkiekko seurakin.
Jos kouluihin jaetaan 5000 vaparia, niin onko katsojamäärä 5000 ja jotain. Jos alueella asuu 20000 autonomistajaa, niin onko liikennemäärät 20000 autoa tunnissa. Jotain rotia nyt tähänkin hommaan.
Montoko Jokereiden, Jypin, Hongan, JJK, Kouvojen, Karhu Basketin..kausikortteja on jaettu ilmaiseksi kouluihin????
Happeen otteluihin kyllä ollaan useinkin jaettu ilmaislippuja, mikä on sinällään hienoa!
Minultakin hukkui tässä vaiheessa tajunta, että mitä kirjoittaja tällä tarinallaan hakee????? Onko se niin että, kun oma auto on paskana, se korjaantuu sillä kun haukkuu naapurin autoa vielä paskemmaksi???
??:lle
mutta kun se oma auto ei ole paskana ;)
Ihmettelin yleisesti sitä, että miten ihmeessä on mahdollista uutisoida yleisömäärien noususta ja Suomen parhaan yleisökeskiarvon omaavasta liigasta jos yleisömäärät eivät pidä lähellekään paikkaansa. Loppuun totesin ,että on ehkä paras keskittyä omaan juttuun ja ilmoittaa todelliset paikallaolijat. Näin keinoin voisi olla myös mahdollista paremmin seurata yleisömäärien kehitystä myös tulevaisuudessa ja ottaa oppia erilaisista markkinointiratkaisuista. Ja jos tapana on ilmoittaa kaikki kausikorttilaiset yleisömäärään, niin onko myös niin, että 1000 hengen hallissa ilmoitetaan yleisömääräksi 2000 jos hallissa on 1000 maksanutta katsojaa?
Tuon salibandyliigan kuvan ja hongan sivujen klipin perusteella ei ole vaikea päätellä kumman auton on paskana…
Asiamies on käynyt vuosien aikana katsomassa kymmeniä (n.30) lätkäpelejä ilmaislipuilla. On saatu työpaikalta piiitkästä lippupätkästä, on saatu hampurilaispaikasta piiiitkästä lippupätkästä. Jos nämä sanotaan 500 lippua on mukana katsojamäärissä, vaikka 300 olisi jäänyt jakamatta, niin pitääkö silti laskea 500 katsojaa. Tottakai omalla tekemisellä pitää mennä, mutta onko reilua, kun bussikaistaa ajamalla ehtii palaveriin ja syö kaverin sämpylän ja kaveri sääntöjä noudattamalla myöhästyy ja jää ilman. Opetus, mitäs et kusettanut ja ajanut bussikaistaa.
Lasse Riitesuo, hauskaakin hauskempi tuo viimeinen kysymyksesi. Jos sinä myyt kausikortteja 1000 ihmisen halliin 1000 kappaletta. Niin jokainen ottelu on silloin loppuunmyyty oli siellä katsojia tai ei.
Näinhän se menee!
Jatketaan peliä seuraavalla mielenkiintoisella blogilla osaltani.
Kysymys kuitenkin jutun perusteella edelleen siitä kuinka monta ihmistä ottelussa on paikalla. Olen ollut tekemisíssä lentopalloseuran kanssa joka on myynyt kausikortteja todella edulliseen hintaan kapasiteettinsa verran. Tämä tuo ylimääräistä tuloa seuran kassaan ennen kauden alkua ja suurin osa korteista myydään yritykille jonne kortit usein jäävät käyttämättöminä lojumaan. Toisaalta ei ole vaikea päätellä kuinka lajien suosittuudessa tulevaisuudessa käy, jos sitä päättelee esim. junioreiden kiinnostuksen perusteella. Harmi sinänsä sillä koripallo on loistava laji.
Jos honka on myynyt 600 kausikorttia, niin katsojamäärä on aina peleissä 600+ myyty lippu. Mikä tässä on niin vaikeaa. Jos saban kausikortit eivät mene kaupaksi, niin se ei ole korisliigan vika, eihän?
Ok. Koriksessa siis ilmoitetaan aina myös myydyt kausikorttilaiset. Sittenhän on aivan turha edes ilmoitella “ottelun yleisömäärää”. Samantien voitaisiin siirtyä tapaan jossa ilmoitetaan myydyt kausikortit. Ko. lentopalloseura joka möi kapasiteettinsa verran kausikortteja ilmoitti aina otteluissa oikean yleisömäärän juuri siitä syystä, että ei olisi ollut uskottavaa jos pienessä 600 hengen salissa olisi illasta toiseen 1200 henkeä. Syynä myös viranomaisten ilmoittama max- määrä ihmisiä rakennusessa. Hongalla siis sama tilanne tässä. Jos peliin tulee 800 ihmistä lipulla ja nämä “600 kausikorttilaista” niin silloinhan rakennuksessa on enemmän ihmisiä mitä paloviranomaiset sallivat. Tämääkään ei varmasti ole korisliigan vika??? Nyt on kilahtanut korisväkeä nilkkaan kun täällä ilkutaan
^ Jos se yleisömäärä noin lasketaan, niin ei voi sanoa kyllä muuta kuin että aika typerää toimintaa. Omasta mielestäni.
Liiton mies. Älä nyt oikeesti sekoita tähän asiaan viranomaisia. Uskon että paloviranomaiset eivät laske kausikorttilaisia jotka ovat poissa hallista jos ruumiita tulee…Eikä täällä kilahtele, mutta pian kilahtaa muutama kylmä olut!!
Erittäin hyvä kirjoitus Lasse. Samaa aihetta on tullut usein itsekin ihmeteltyä. Jos en aivan väärin muista niin jalkapallossa aihe nostettiin esille muutava vuosi sitten ja hops ja hei. Veikkausliiga teki linjauksen, jossa ottelun yleisömääräksi tulee ilmottaa paikalla olijat, eikä jaetut liput ja kausikortit ja kaverit joiden piti tulla peliin. Keskiarvot ainakin HJK:n peleissä tippui melkoisesti. Sama käytäntö tulisi olla kaikissa lajeissa. Ottelun yleisömäärä on paikalla olijat, ei myydyt liput+myydyt kausikortit.
Tästähän saadaan vielä kunnon soppa kun joku paikallinen paloviranomainen päättää puuttua näihin katsojamääriin. Muistaakseni myös trackerseilla oli ekalla liiga kaudella yleisökeskiarvo kovempi kuin hallin kapasitetti, melkoisia järjestelyjä siis.
Ykkösessä ja kakkosessahan on varsin usein tapana laskea katsojien lisäksi molempien joukkueiden kokoonpanot + toimitsijat mukaan yleisömääriin ja useimmiten lasketaan vielä silmäparien sijasta silmien kokonaismäärä. Tuomariparista saa yhteensä yhden.
kuitenkin keräsi yleisönsä rehdisti, ei ilmoitettu ylimääräisiä kausikortteja tai vapaalippuja..Halli vaan oli tupatentäynnä :)
Teiän elämässänne on TODELLA suuret ongelmat!
Tänään oli ilo seurata Tampereella Classic-SSV matsia kun katsomossa oli oikeasti se yli kaks tuhatta henkeä eikä mitenkään “honka” kakstuhatta… kovin paljoa enempää porukkaa ei tampere-areenalle mahdu…=)
Olitko oikeasti Classic-Ssv pelissä? Ei siellä ollut kuin 600-800 katsojaa paikalla. Meinasin perseelleni lentää kun luin tuon otsikon yli 2000 katsojasta. Olisko toi luku koko familyday-tapahtumasta, aamu 10 alkaen.. Oli kyllä hallissa vapaita paikkoja melkosen reilusti.
Classic-SSV pelissä olleena allekirjoitan tuon 600-800, ei missään nimessä ollut kahtatuhatta katsojaa.
Jos nyt säbäliigan seuroista aletaan puhua, niin tämä keskustelu ei lopu koskaan. Turha sitä Trackersia on kehua. SPV:llä on jälleen parempi yleisömäärä. Vaikka tällä kaudella yleisöä ollut vähempi, ei siitä ole tarvinnut valehdella.
Classicin yleisömääriin ei usko Pekka eikä Erkkikään.
Onhan näitä koko ajan ja jatkuvasti, isommassa ja pienemmässä mittakaavassa. Juuri vierailin jossain rannikolla divarisäbämatsissa, jossa kuulutettiin 139 katsojaa. Mielenkiinnosta laskettuamme saimme 104, sekin ehkä hiukan varman päälle yläkanttiin. Pöytäkirjasta löytyykin sitten 201…
Heh, maanantain TV-ottelun yleisömäärä oli 537. Iittala Hallin yleisökapasiteetti on 592. Kun ottelua katsoi niin selkeästi yli puolet paikoista oli vapaana, siis selkeästi. Arvoini että katsojia about 150. Olisi kyllä hauska kuulla blogin kirjoittajan kommentit näihin kusetuksiin!!!
Joopa joo. Maanantain tv-ottelun ilmoitettu yleisömäärä 537 ja hallin kapasiteetti 592. Katsoin ottelun ja vähintään 2 paikkaa kolmesta oli tyhjänä. Oma arvioni että ottelussa oli n. 150 katsojaa. Olis kyllä blogin kirjoittajan vuodatuksen jälkeen hauska kuulla kommentit…
Ja sain saman viestin kirjoitettua kahteen kertaan Eli Niin nii ja Heissan ovat minulta molemmat! Pahoittelut paskaa nettiä.
Jännää! Koriksen kusetukseen uskon tuon kirjoituksen ja kuvien perusteella kyllä. Sellainen tuli vielä mieleen, että toimitsijana II-divaripelissä toimineena (en ollut se jolla on kortti, ei puututa nyt siihen) toimitsijakortin omaava toimitsija (ihan kohta olen sekaisin itsekin tän kirjoituksen kanssa) kommentoi juurikin tuota yleisömäärä asiaa, että sitä ei edes saa ilmoittaa pöytäkirjassa, jos ei ole pääsylipuilla hintaa (tuossa pelissä ei siis ollut, vaikka yleisöä olikin paikalla). Liekö totta ja miten tuo mahtanee olla Liigassa? Kausarit ja yksittäiset liputhan on maksettu kertaalleen, mutta entä ne 1000 “Essolla” jaettua lippua? Maksoiko ne joku ja saako niitä siten ilmoittaa? Aika vähän tiedän tässä kohtaa mistään mitään, mutta jos joku muu oikeasti osaisi kertoa, niin kiinnostaisi oppia tänäänkin yksi uusi asia :)
Eiks se nyt mee teillä jakeluun et ottelun yleisömäärä on just se määrä ihmisiä ku sitä ottelua kattoo?
Esimerkiks jos Classic myy 1000 kausikorttia kauden alussa, ja sit SSV peliin ovella 10 yksittäistä lippua eikä kausikorttilaisia tuu yhtään siihen peliin ni sillon YLEISÖMÄÄRÄ Classic-SSV ottelussa on 10 eikä 1010.
YLEISÖMÄÄRÄ ja ILMAISLIPUT ja KAUSIKORTTI/ LIPUNMYYNTI on ihan eri asioita.
Vähän järkee sais teilläki olla päässä mut se on varmaan liikaa vaadittu, sen verran vammasia kommentteja on tullu.
AP:lle : Ilman vapaata ideointi ja rakentavaa pohdintaa ei tapahdu kehitystä. Varmasti suurin osa kommenteista on ihmisiltä, jotka ymmärtävät asiat, mutta haluavat keskustella aiheesta tarkastellen sitä eri näkökulmista. Ainakin oma kommenttini perustuu juuri tuohon. Asiasta tietämätönkään ei kaiketi ole rikkonut mitään keskustelun sääntökirjaa tuomalla tietämättömyytensä esiin? Esittämäsi asia on siis kaikille (kiva että sinullekin) päivän selvä, mutta sen käytännön eri toteutuksistahan tässä keskustellaan sekä laji että joukkuekohtaisesti…
Sitten isona ymmärrät paremmin olla provosoitumatta pienistä asioista ja löydät myös Caps Lock näppäimen, että saat sen pois päältä jos vahingossa siitä painat Aata tavoitellessasi ;)
pitäiskö Lassen korjata otsikkoa??? Otsikko vois olla vaikka, että myös Säbä kusettaa huolella…
Itse istuin Classic-ssv pelissä päätykatsomossa joka pelkästään vetää 860 henkeä ja se oli n.75% täynnä ja sivukatsomot oli kyllä aikalailla täynnä että kyllä voin paikalla olleena sanoa että kaksi tuhatta silmäparia oli paikan päällä, ne jotka allekirjoittaa 600-800 katsojaa suosittelen optikkoa tai matematiikan kertauskurssia! Huomioi että Tampere areenan maksimi yleisökapasitetti on 3000h ja salibandykaukalon ollessa levitettynä maksimaalinen yleisökapasitetti on 2500henkeä kuten esimerkiksi Classic-ssv pelissä, joka minun laskujen mukaan oli 85-90% täynnä. Ymmärrän että jotain henkilöitä ketuttaa Classicin hyvät yleisömäärät mutta eikö kannattaisi panostaa oman joukkueen ottelutapahtumiin sen sijaan että morkkaa toisten hyvää työtä!!!
Pilke: luetko sä yleensä kaikki kommentit vai vaan viimeisimmät?
Sitten asiaan:
“Ilman vapaata ideointi ja rakentavaa pohdintaa ei tapahdu kehitystä”
Täällä luuran komediassako se kehitys tapahtuu?
“Varmasti suurin osa kommenteista on ihmisiltä, jotka ymmärtävät asiat, mutta haluavat keskustella aiheesta tarkastellen sitä eri näkökulmista.”
Jos luet kaikki kommentit, niin näet että kaikki ei näytä ymmärtävän.
“Asiasta tietämätönkään ei kaiketi ole rikkonut mitään keskustelun sääntökirjaa tuomalla tietämättömyytensä esiin?”
Ei ole rikkonut sääntökirjaa muuta luulis että olis sen verran älliä päässä ettei ala kinaamaan asioista joista ei tiedä mitään. Esim. mä en mee valittamaan tietokonefoorumeille ku en ymmärrä niistä mitään.
“Sitten isona ymmärrät paremmin olla provosoitumatta pienistä asioista ja löydät myös Caps Lock näppäimen, että saat sen pois päältä jos vahingossa siitä painat Aata tavoitellessasi ;)”
Jepp. :) Ja ilmeisesti sä et provosoitunu tosta mun kommentista, sen verran iso sä taidat olla. ;)
Korisliigassa usein ilmoitetaan myydyt liput (myös kausikortit), missä ei mielestäni ole mitenkään tuomittavaa.
Älkää kuitenkaan sählyhomot valittako, vaikka tukka olisikin huonosti ja oma laji paskaa. Suomi tosin taitaakin olla ainoa maa missä “säbää” pelataan.
Haluaako muuten joku ostaa pari rannehikinauhaa? Myynnissä olis myös yks hiuskuminauha.
Herra sitten eksyy kuitenkin salibandysivuille. Tuskin moni sählyhörhö vaivautuu korissivuille pyörimään. Paljon maksaa nauhat?
Voisin ostaa sellaisen koko käteen tulevan hikinauhan niinkuin NBA jätkillä on. Jos sulla olis myynnissä. Niillähän on tosin aseetkin pukuhuoneessa. Koris on kuitenkin hieno peli. Suomessa tosin ei suomalaiset peliä osaa pelata ja kateelliset huutelee täällä...
Taisi osua otsikko herra fgreeerg.ä arkaan paikkaan, onhan kettumaista varmaan pelata korista jos peliä hallissa seuraa 3 katsojaa + oma äiti ja silti hesarissa lukee että peliä “olisi” ollut 800 katsojaa katsomassa, vituttais se nyt varmaan itse kutakin mut enemmän mua varmaan vituttais se että joka joukkueen aloituskokoonpanossa on kolme ulkomaalaista ja kaksi suomamalaista ainoastaan sen takia ettei säännöt mahdollista useamman ulkomaalaisen peluuttamista… olisko tässä yksi syy miksi noita koriksen katsojalukuja räknätään ylöspäin vippaskonsteilla??? olishan sitä kiva käydä koristakin katsomassa mutta kun eihän siä pelaa ketään suomalaisia…
“MM2010-kisojen pääsyliput ovat päivälippuja, jolla näkee vähintään neljä ottelua. Välierä- ja loppuottelupäivät on paketoitu yhteen. Kaksi välierää ja pronssi- sekä loppuottelun sisältäviä finaalipaketteja myydään kolmessa hintakategoriassa haitarin ollessa 59-149 euroa.”
Lopputulos, välierä -> halli puolillaan, virallinen katsojamäärä: liput loppuunmyyty. Tekis mieli haukkua kisajärjestäjät jo nyt. Tähän pitäis olla joku laki joka pakottaa kisajärjestäjien myymään myös yksittäisiä lippuja. Se siitä koripallon kusetuksesta.
Pahin kusettaja on Mestis. Jukureiden pelissä taannoin ilmoitus 1300 ja paikalla abayt 500. Ja uskon, että jaffaareenalle tulee enemmän katsojia jo välierään kuin yhteenkään korismatsiin suomessa ikinä!
Aha, pyydän anteeksi. Muutkin kusettaa niin onhan se sitten ookoo salibandynkin kusettaa. Ei helv… Ihan sama vaikka ilmoittavat 23 paikallaolijoiden määräksi kunhan halli on täynnä. Luuletteko muka että niin käy kun myydään välierät ja finaali pakettina? Väitän että osa jättää välierät nimensä mukaan väliin ja tulevat finaaliin, joka johtaa siihen etää halli ei tule olemaan täynnä ellei tähän varauduta ilmaiskatsojilla.
Kisoihin on aikaa vähän alle 10 kuukautta ja valmiiksi valitetaan yleisömäärän kusettamisesta?
Valitetaan yleisömäärän kusettamisesta, jos sellaista tapahtuu. Se nähdään vasta joulukuussa, eikä yhtään aikaisemmin.
PS. Koska kisoihin on aikaa vielä paljon, niin kyllä varmaan yksittäisetkin liput tulevat myyntiin jossain vaiheessa. Riippuen tietysti niiden haluttavuudesta. Itse kannatan pakettien lisäksi myös yksittäisiä lippuja.
Kusetus ei niinkään haittaa (lähinnä turhauttavaa juttua), mutta hallin vajaa täyttyminen pakettimyynnin takia haittaa. Yksittäisten lippujen puuttuminen on silkkaa rahastusta koska ihmiset ostavat pakettilipun varmistaakseen paikan finaaliin ja jättävät välierän katsomatta.
Hei tosiasiahan on se että Espoossa yleensä käytetty laskumenetelmä laskee paljon sinne mahtuu mukamas ja paljon siitä on käytetty. Itseasiassa Espooseen ei tuhattakaan tosiasiassa mahdu kun se on jo täynnä.
Vinkiksi. Espooseen pitäisi mahtua 2000 ja kun tuota videota katsoo, jos pidetään laskumenetelmänä prosentteja, Siellä lienee ollut hallin täyttöprosenttia se 33 :D eli kuten sanoit noin 250 mutta se onkin laskettu 795.
TAI sitten siihen on laskettu kausikortit mukaan jotka eivät tainneet olla paikalla.
Sen hallin vajaatäyttymisenkin näkee vasta joulukuussa. Kyllä sinne myös välieräpeleihin tulee väkeä katsomaan.

Yksi syy lisää olla ylpeä omasta lajista. Ja tällä lajilla tarkoitaan nimenomaan säbää :)