Kaksi kuukautta on melko pitkä aika olla tekemättä käytännössä mitään. Se on myös melko pitkä aika olla erossa salibandysta. Kävin eilen kokeilemassa uuden joukkueeni FBC Turun treeneissä miten homma toimii.

Sitä tietysti varoi vähän rannettaan, joka oli tosin hyvin tuettu, mutta moni asia oli täysin samalla lailla kuin ennenkin. Laukaus ei lähtenyt mihinkään, muut olivat minua nopeampia, ja monissa harjoituksissa oli aivan pihalla. Alkulämmittelyn jälkeen happojen määrä oli käsittämätön. Ihan kuin olisi tauon jälkeen lähtenyt kesän ensimmäisiin treeneihin.

Tatsi oli kateissa. Tietysti ei voi olettaa, että se samanlainen olisi, mutta kyllä suututti. Yksinkertaisetkaan syötöt eivät tahtoneet mennä perille, eikä pallon kanssa ollut sitä yhteistä säveltä. Ei kai auta muu kuin treenata vaan. Tavoite olisi olla mj-tauon jälkeen kehissä. Toivottavasti ei tule pelit liian aikaisin.

Kentälle on kyllä kova hinku, sillä taistelemme liigakarsintapaikasta kynsin ja hampain. Tiistaina ollut Indians peli päättyi, jopa ehkä hieman harmittavasti, tasan. Kaksi pistettä oli tarjolla, ja toisaalta se yksikin olisi saattanut jäädä saamatta. Turha jossitella.

***

Mitäpä muuta? Tänne piti ilmestyä Suoreijuksen Helin päiväkirja alkuviikosta, mutta paineet kasvoivat Helillä niin suuriksi, että tuota päiväkirjaa ei koskaan kuulunut. Nyt kaikki on taas paremmin, sillä Heli alkoi raapustaa maanantaina päiväkirjaa tästä viikosta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lisäksi tulevassa ohjelmistossa on muutaman lopettaneen liigapelaajan haastattelua ja tunnelmia siitä, miltä tuntuu olla poissa kentiltä. Niitä odotellessa.

NST:n vieraskirjassa käy keskustelu palkintojenjaosta. Onko raati hyvä, huono, asiantunteva, vai aivan kuutamolla? Miksi neljä maalia tehnyt kaveri sai vain yhden IS-tähden, kun pelkästään jatkoajalla osunut sai kolme.

Palkintoraatihan koostuu aina satunnaisista henkilöistä, jolla on jokaisella näkökulmansa otteluun. Toki raadissa vaikuttaa tottakai se, onko paikallinen salibandyfani vai muualta tullut VIP-vieras. Olen itse kerran päässyt - tai joutunut - IS-tähtiraatiin. Paperissa oli selkeät ohjeet siitä, millä perusteilla tähtiä jaetaan.

Kriteereinä olivat muistaakseni “pelaaja, joka tekee ottelun kannalta ratkaisevan maalin/syötön…” tai jotenkin tuolla tavoin. Yksi kriteereistä oli myös mielestäni “viihdyttävä pelaaja”, eli pelaaja, joka tekee hienoja suorituksia. Tämän vuoksi IS-tähtien jaossa ei voi pelkästään tuijottaa pistemiehiin, vaikka toki he sen ottelun usein ratkaisevatkin.

Toinen ainakin jotain askarruttanut juttu on parhaan pelaajan palkitseminen. Esimerkiksi Herra 47 tekee 3 maalia ja pokkaa IS-tähdet kotiin, mutta ei olekaan paras pelaaja. Ihmetellään miksi ei. Paras pelaajahan voi olla seitsemän maalia päästänyt veskari, joka on ottanut kuitenkin 43 torjuntaa. Tai se peruspakki, joka ei pelin aikana menettänyt kertaakaan palloa, ja otti 12 mustikkaa kroppaansa.

Kaikki on aina raadista kiinni, ja siitä miten he pelistä ajattelevat. Onhan selvää, että jonkun maajoukkuepelaajan maalit jäävät mieleen, koska hän on tunnettu, ja jos raati on vähän asiantuntemattomampi, saattaa vierustoveri vinkata, että “seuraapas heitä”.

Silti on melko outoa, että palkinnoista nousee hirveä kohu. Nehän ovat vain 2-3 katsojan mielipide tai hetken päähänpistos. Pelaajille lienee kuitenkin tärkeämpää se, mitä tulostaululla on pelin jälkeen, kuin se, lähteekö kotiin IS-tähdet pelikassissa.

Sitäkään ei tietysti voi kiistää, että Kopparbergit menivät yllättävän usein Mika Savolaiselle, ja joskus IS-tähdissäkin on “lieviä” yllätyksiä. Sellaista se on.

Lukijapalautteessa toivottiin monia asioita. Pari toivetta otetaan huomioon nyt hieman yhdistelemällä. Liigapelaajan viikko kiinnosti päiväkirjamuodossa. Lisäksi naissalibandya pyydettiin myös ottamaan kirjoituksiin mukaan, mikä itseasiassa oli ihan hyvä pointti. Syöttötuoli olisi oiva paikka haastatella mielenkiintoisia persoonia.

Nyt kuitenkin liigapelaajan viikosta kertoo Heli Suoreijus, joka on Jatkuvan Syötön agenttina liigakartalla ja summaa ensi viikon wordille tai suoraan sähköpostiin päivä päivältä. Liigapelaaja en itse enää ole, joten olisi vaikea kirjoittaa itsestään sellaisena. Naisten ja miesten liigapelaajan päivärutiinit eivät kuitenkaan eroa merkittävästi toisistaan, joten viikon kuluttua maanantaina tai tiistaina saamme nähdä miten NST:ssä pelaava Heli kokee oman viikkonsa.

***

Tutustuin tänään taas turkulaiseen kiekkokulttuuriin Turkuhallin lehtereillä. Taululla luki TPS - KalPa, mutta kentällä olikin isät vs pojat-tyylinen vääntö menossa. TPS ilmeisesti ui nyt syvällä tappioden takia. Kuuntelin koko 60 minuuttia vieressäni istuvaa keski-ikäistä miestä. Ihan kuin olisi ollut Kisapuistossa viime kaudella. Pelistä ei tahdo tulla mitään, ja silloinkin kun täysillä yritetään, se ei kelpaa kellekään. Suomalaiset.

Sen huomion tein, että Turussa osataan yleisöä lietsoa paremmin mukaan peliin kuuluttajan voimin. Välillä kuuli myös ihan oikeaa kannustusta, vaikka kotijoukkue olikin häviöllä ja peli todella näytti kauhealta. Huomenna sitten taas salibandya. Siinä vähän päiväkirjaa.

Joku vääräleuka ehtikin jo ehdottaa bloggailun lopettamista, kun ei tästä mitään tule. Pettymykseksesi ilmoitan, että vaikkei välttämättä tulekaan, alkaa tekstiä taas tulemaan.

Tänään oli merkittävä päivä meikäläisen elämässä. Koulu alkoi, mikä tietysti toi oman jännityksensä päivään, mutta Hiroshiman pommiakin kovempi isku tässä päivässä tärähti meikäläiselle aamulla, kun käsikirurgi sanoi taikasanat: “Kipsi pois”.

Tunne oli vapauttava, myös uskomaton, sillä etukäteiskaavailuissa puhuttiin 8-12 viikon kipsauksesta. Nyt selvisin 5,5 viikolla, joten hyvää tuuria huonon perään. Blogissa ollaan siis taas pelillä, tuo päivitystauko tosiaan johtui siitä, ettei kipsi kädessä kirjoittaminen ollut sacher-kakun tapaista herkkua nähnytkään.

Kaukalossa mies on pelillä sitten toivottavasti jo kolmen viikon päästä. Sen aikaa lääkäri kehoitti pitämään taukoa. Toki omien tuntemuksien mukaan, ja ne tuntemukset voi jokainen arvata, kun laatikosta on ollut poissa tuon lähes puolitoista kuukautta. Jospa sitä nyt malttaisi…

Muuten tässä välissä ei ole tapahtunut mitään uutisoinnin tai pohtimisen arvoista. Seura vaihtui FBC Turkuun, kuten Pääkallon arvoisa toimitus olikin uutisoinnut. Kiitos jalustalle nostosta ;) Kiekkoa ja sählyä on tullut uudessa kotikaupungissa katsottua jonkin verran. Maali se on ollut hunajata niin SM-liigassa kuin Salibandyliigassa. Onpahan muuten hieno ja legendaarinen biisi. Jäätävä suorastaan. Oikeasti.

Mutta mutta. Lisää havaintoja ja lukijapalautteen tuomia ideoita julkaistaan lähiaikoina. Pysykää kanavalla, tai pitäisikö sanoa, tervetuloa taas, sillä kovinkaan kovassa käytössä blogi tuskin viime viikkoina on ollut.

Eilinen Happee-matsi oli melko murheellinen. Johto ja hyvä ote peliin katosi silmänräpäyksessä, ja kaveri vei voiton 9-6. Omalta kohdlta murheelliseksi ottelun teki myös se, että toisessa erässä jäi leikki kesken.

Pallontavoittelutilanteessa en huomannut ilmeisesti hirvivaaran merkkiä, ja tilanteen ulkopuolelta tullut kaveri jyräsi miehen maahan ja ranteen paskaksi. Kehoitti myös nousemaan ylös samantien. En ollut vielä ehtinyt. Tuomari näki tilanteessa vaparin arvoisen rikkeen. Jäähykin olisi kuulemma tullut kysymykseen, mutta myös minulle 2+10 min filmauksesta. Ratkaisu tapahtui kuvien perusteella, jotka olivat piirtyneet verkkokalvoon. Tänään kuvat ratkaisivat sen, että meikäläisen liigapelit on kaudelta 2009-10 pelattu.

Kyllähän ne polvet joskus heikolla miehellä taittuvat helpommin, mutta siinä vaiheessa oli aika jyrätty olo. Sama olo on tällä hetkellä myös henkisesti, sillä ranteessa todettiin murtumia ja se laitettiin kipsiin. Pelit ovat satavarmasti nähty tältä vuodelta. Jos sitä on itselleen kyseenalaisen maineen kerännyt, voisi leikkisästi tituulerata herraa yksikätiseksi rosvoksi. Ottaa päähän, ja todella rajusti.

Tuomarit olivat muutenkin maininnan arvoisia ottelussa, joten joku niistä mainitkoon, jos jaksaa. Itse en viitsi. Huvittavaa muuten, että kritiikki kohdistuu aina samoihin tuomareihin. En epäile hetkeäkään Jani Bladin fiiliksiä tuomariparista, joka heidän otteluaan vihelsi. Kokemusta on jo liian paljon varsinkin toisesta herrasta. Toisen suuruudesta olen vain saanut lukea tai keskustella muiden joukkueiden pelaajien kanssa.

Tämä yhdellä kädellä naputtelu on niin turhauttavaa, että blogissa voi tulla päivityskatkosta. Pahoittelen asiaa.

Tällä kaudella lappeenrannan miesjoukkueiden kauden alku ei ole ollut se kaikkein valoisin. Niissä väreissä, joita itse kantaa ovat viime viikot sentään olleet toivoa antavia, ja kiitos liigan tasaisuuden kaikki on aivan auki. Sen sijaan ykkösdivisioonassa pelaava Barbaarit on tehnyt täydellisen mahalaskun tällä kaudella.

Jos viime vuonna puhuttiin Barbaarien maihinnoususta, näyttäisi tänä vuonna siltä, että maat on nyt nähty ja on aika palata takaisin. Viime vuoden liigakarsija on ykkösdivisioonan itälohkon viimeisellä sijalla. 11 ottelua, yhtä monta tappiota. Maaliero käsittämätön 65-124. Maaleja on “Barbien” peleissä nähty aina. Viime vuonna niitä tosin tehtiin vastustajan päähän paljon, ja omiin otettiin aina sen verran vähemmän, että pelit voitettiin.

Joukkue koki suuria muutoksia viime kauteen verrattuna. Pistelingot Kokkonen ja Pyysing lähtivät NST:hen, kakkosketjusta lähtivät Janne Stenberg ja Kaneetissa loistavaa kautta pelaava Maunu Jääskeläinen. Pakkiosastolta hävisivät Mikko Kivi, Lasse Hatinen ja Jussi Selenius. Kaikki kovan luokan divaripelaajia. Lisäksi Kokkosen ja Pyysingin kanssa pelannut Mikko Lievonen loukkaantui alkukaudesta, ja käsittääkseni sama vika on myös Joni Hassisella, joka pelasi Stenbergin ja Jääskeläisen kanssa. Suuri lovi paikattavaksi oli Erkki Pasasen lähtö.

En tiedä tyhjenikö yksikään joukkue näin paljon? Ehkä SBS Pori. Noita lähtijöitä on vaikea paikata. Maalivahdit Tuomas Repo ja Jari Karhu ovat kelpo veskareita, mutteivät Pasasen veroisia ainakaan näyttöjen perusteella. Ykkösketjun puuttuminen tarkoittaa tilastoissa 180 tehopistettä, ja kakkonenkin teki 69 pistettä. Stenbergin ja Hassisen pystyy vielä korvaamaan, mutta väittäisin, että kivenkovan ykkösketjun ja aliarvostetun työmyyrän Jääskeläisen korvaajat ovat vielä jossakin. Kun puolustuskin vuotaa, tulokset näkyvät karmaisevasti sarjataulukossa.

Barbaarit ovat aina menneet fiiliksien mukaan. Ei stressiä treeneistä, mutta hommaa on tehty kuitenkin tosissaan. Tänä vuonna ei ole siltä näyttänyt. Alkukautta ovat osaltaan sotkeneet loukkaantumiset, mutta niiden taaksekaan ei voi mennä loputtomiin. Oma osansa on ollut myös siirtopaperisotkuilla, joiden ansiosta äijiä on lisäilty yksitellen kapeaan rosteriin. Näkemäni perusteella kokoonpanossa on ollut 8-11 pelaajaa, joista kaikkien kunto ja vauhti valitettavasti tahdo riittää 1. divisioonaan. Viimeisin pohjanoteeraus nähtiin SBandya vastaan urheilutalolla. Lahtelaiset nakuttivat taululle tylyt 17-5 numerot. Valmentaja Ville Hyyryläisellä on keinot vähissä, sillä lisäpelurit ovat vähissä. Verkot ovat olleet vesillä. Tuloksetta.

Hyyryläinen ei itsekään ole käsittääkseni viime aikoina penkin päässä viihtynyt. Syytä en tiedä, joten en lähde arvostelemaan ja pohtimaan asiaa enempää. Heikon joukkueen yksi valopilkuista on ollut tehot 11+11=22 tehnyt Santtu Tahvanainen. Sopii hyvin kauden kuvaan, että paras pistemies lähtee ennen vuodenvaihdetta ulkomaille. Yksi mies vähemmän.

On harmillista, että näin on käynyt. Harmittaa pelaajien puolesta, jotka ainakin alkukaudesta yrittivät tosissaan voittaa otteluja. Monesti se on ollut pienestä kiinni. SBandy-pelistä huomasi tuskan ja turhautumisen vallitsevaan tilanteeseen. Siinä matsissa ei juuri yritetty. Harmittaa myös koko lappeenrantalaisen salibandyn puolesta, sillä kaupungista kyllä löytyisi ukkoja niin liiga kuin ykkösdivisioonajoukkueeseenkin. Muuttunut sarjajärjestelmä takaa sen, että Barbaarien tie kuiville on kivinen. Neljä viimeistä tippuu suoraan divariin, ja siinä joukossa lähtee muiden mukana Barbaarit.

Perstuntumalta sanon, että se lienee myös koko seuran kuolinisku. Tekijöitä ei juuri ole, sillä otteluissa ei ole edes pallopoikia, ja toimitsijapöydänkin kasaansaamisessa on ilmeisesti omat ongelmansa. Pienillä taustoilla myös markkinointi lienee pientä, ja sponsorit eivät juuri toimintaa tue. Ykkösdivisioona on kuitenkin melko kallis sarja läpivietäväksi. Jos vitsikkääksi haluaa ruveta, niin ainakaan montaa pelaajaa ei jää “tyhjän päälle” toiminnan loppuessa, sillä heitä ei paljon ole. Toivottavasti PoNoVo pärjää kakkosdivisioonassa hyvin. Jos ei nousu tule tänä vuonna, ensi vuonna uskoisin sinne saatavan iskukykyisen ryhmän, sillä pelimiehiä kaupungista löytyy kyllä.

Barbaareiden nousu ykkösdivisioonaan ja jopa liigakarsintoihin on ollut tarunhohtoinen. Vitosdivarista lähtenyt joukkue on noussut vuosi kerrallaan sarjaporrasta ylöspäin. Ainoastaan kolmosdivisioonassa se taisi viettää kaksi vuotta peräkkäin. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta on sääli, että se tapahtuu tällä tavalla. Alunperin a-junioreista yli-ikäisiksi kasvaneille perustettu joukkue sai vuosien varrella hyviä pelaajia lisää ja lisää, ja tulokset olivat kovia. Nyt juna menee menojaan, ja Barbaarit ei siinä junassa ole. Valitettavasti.

Seuraavaksi on PoNoVon vuoro kokeilla? Vai tuleeko vanhoista NST:n ja Barbaarien miehistä koottu HB:sta seuraava “tuhkimotarina”, ja minne asti heidän halu ja motivaatio riittää? Se jää nähtäväksi ja arvailujen varaan. Barbaarit eivät enää tuosta suosta nouse. Ikävä kyllä.

Arvoisat lukijat! Viimeinen kirjoitus meni ilmeisesti jopa alta riman, ja koska totuus ei löydy edes aidosta lehdestä, siirtykäämme taas hiljaiselon jälkeen salibandyyn. Syynä hiljaiseloon on puhtaasti tämä ajankäyttö. Aina ei vain ehdi. Sama vika kentällä ja sen ulkopuolella. Sitten asiaan.

Olen tuumaillut itsekseni sitä, kuinka nopeaa nykysalibandy on. Vauhti kasvaa jatkuvasti, ja vaarallisia tilanteita syntyy. Tuomarit joutuvat usein joukkueiden ja yleisön hampaisiin. Joskus tietysti syystäkin, mutta usein myös syyttä. Aina ei vain pysty näkemään sitä “susikättä” tai laidan vieressä tapahtuvaa mailasta kiinnipitämistä, jota kentällä tapahtuu paljon. Joskus sitä saattaa jopa itse syyllistyä moiseen. Tämä ei ole missään nimessä hyökkäys tuomareita vastaan, mutta mietiskelin, olisiko mahdollista lisätä tuomareiden määrää. Jos olisi, miten se käytännössä tapahtuisi.

Tiedostan sen asian, että resurssikysymykset tulisivat asiassa vastaan, kuten myös tuomareiden sijoittaminen kentälle. Tein kuitenkin mielenkiinnosta gallupin kolmelle liigapelaajalle ja liigatuomarille. Kyselin ajatuksia tuomareiden lisäämisestä. Kysymys kuului: “Miltä kuulostaisi ajatuksena tuomareiden lisääminen linjamiestyyliin salibandykentälle?” Vastaajat lähtivät ajatusleikkiin pääsääntöisesti mukavasti mukaan, ja toivat mielenkiintoisia näkökulmia, joita ehkä voitaisiin jopa tulevaisuudessa hyödyntää.

Rainer Ehro, liigatuomari
- Villi ajatus. Jos näin olisi, useamman tuomarin käyttäminen tuottaisi ehkä ongelmia, jos näkemykset olisivat erilaisia. Maalituomaria voisi kyllä käyttää päädyssä, ja hänellä voisi sitten mahdollisesti olla muutakin toimintaa. Videoiden käyttö olisi tietysti kustannuskysymys, mutta siitä olisi hyötyä ns. isommissa jutuissa. Tuskin useammasta silmäparista haittaakaan olisi.

Marco Suvanto, liigatuomari
- Yksinkertaisesti ja lyhyesti: Minusta se ei ole tarpeellista.

Pasi Kylmämaa, liigatuomari
- Hyvä kysymys. Minun näkemykseni on se, että tuomareiden määrä on oikea. Kun tuomarit ovat hereillä, biorytmit ovat kohdallaan ja liike kunnossa, pääsääntöisesti pitäisi nähdä tilanteet oikein. Tuomareita pitäisi toki lisätä, jos 100-prosenttisesti haluttaisiin kaikki sisäänlyönnit oikealle joukkueelle. Jos maalintarkistukseen saataisiin tekniikka, se ei olisi ollenkaan huono.

Jan Kondo, AC Haki
- Kuulostaa hurjalta. En nyt välttämättä näe tarpeellisena. Hyviä tuomareita pitäisi kyllä saada liigaan enemmän. Ajatuksena päätytuomarin rooli voisi toimia. Sieltä näkisi varmasti hyvin laidan vieressä tapahtuvat väännöt.

Tero Tiitu, SSV
- Ajatuksena, miksi ei? Epäselviä tilanteita enemmän kiinnittäisin huomiota vastustajan kunnioittamiseen. Pelin toiminen on kuitenkin tuomareista kiinni. Maalituomarit olisivat hyvä juttu, sillä 180 kilometriä tunnissa tulevaa palloa ei voi mitenkään aina nähdä, käykö se maalissa vai ei. Videoiden käyttö niissä tilanteissa olisi hyvä, jos se olisi mahdollista.

Tuomas Arponen, Josba
- Hyvällä sijoittumisella kaksi tuomaria pärjää, joten lisätuomareille ei olisi tarvetta. Lisähenkilöissä tulisi tilaongelma vastaan. Maalituomareita ei tarvita, mutta maalikamera voisi olla hyvä uudistus.

Näin pähkäili asiaa tämä kuusikko. Tottahan se on, että tilaongelma on suuri ja sopivan systeemin keksiminen lisätuomareille tulisi olemaan hankalaa. Itsekin liputtaisin kuitenkin ainakin niiden maalituomareiden/videoiden tarpeellisuudesta. Tuomareiden työ ei ole helppoa, mutta myös sitä voitaisiin miettiä, miten kaksi miestä saataisiin paremmin samalle aaltopituudelle.

Useampi liigapelaaja on kuitenkin todennut myös sen tosiasian, että tuomareiden taso ei tämän päivän liigassa ole mikään huikea. Mielipidekysymyksiä. Kunnioitus pitäisi saada toimimaan paremmin molempiin suuntiin. Saatan olla väärässä, mutta usein tuntuu, että tuomareiden sytytyslanka on liian lyhyt keskustelemaan edes asiallisesti jostakin tilanteesta. Tuomioita ei lähdetä ikinä muuttamaan, mutta rehellisyys olisi paikallaan. Kuinka usein olette nähneet, että jokin tuomari myöntäisi virheensä? Niitähän tapahtuu väistämättä.

Yksi kyselyyn vastanneista totesi kerran osuvasti ja suoraselkäisesti eräästä tilanteesta. Mies nosti käden pystyyn ja huusi protestoivaan vaihtoaitioon. “Myönnetään, kaikkihan sen näki, että v**uiksi meni!”. Se vaatii tuomarilta paljon, ja arvostan itse ainakin sellaista.

*****

Ja vielä aiheen vierestä. Lukijapalaute jäi alle kymmenen, mutta anti oli sitäkin runsaampaa! Kiitos kaikille vastanneille, palkinto arvotaan lähipäivinä ja voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti. Uusia juttuvinkkejä tuli melko hyvin, ja ne otetaan varmasti huomioon! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoille. Pyrin taas päivittämään tiuhempaan tahtiin!

Ihana Martina Aitolehti synnytti tytön. Ihana Martina Aitolehti poseerasi raskaana Substanssi-lehden kannessa, ja tuon ihanan naisen raskausaika näkyy televisio-ohjelmana Subilta! Kuinka ihanaa!

En malta odottaa, että Esko ja Martina pääsevät taas televisioon. Martinahan on vasta ollut Big Brotherissa, ja sitten Esko ja Martina pääsivät “Meidän häät” ohjelmaan. Mitä seuraavaksi? Minulla on ohjelmaideoita. “Eskon ja Martinan ensimmäinen vauvauinti”...“Meidän avioeromme”...“Tytön syntymäpäivät Eskon ja Martinan tyyliin”.

Olen niin onnellinen. Tämä on ilonpäivä! Ihanaa! Lue myös Eskon ja Martinan IHANAA blogia!

Varoituksen sana kuitenkin. Se on mahdollisesti jopa rasittavampaa tekstiä kuin tämä, mitä tänne suolletaan! Hyvää alkavaa viikkoa!

Pyysin edellisessä tekstissä palautetta laittamalla muutamia kysymyksiä tekstin loppuun. Aikaisemmin olen vanhassa blogissa pyytänyt kerran palautetta, jolloin sitä ei syystä tai toisesta tullut muistaakseni ollenkaan.

Suureksi yllätykseksi olen saanut vuorokaudessa kokonaiset viisi lukijapalautetta. Mikä ilahduttavinta, kaikissa palautteissa on selkeitä mielipiteitä perusteluineen. On paitsi kerrottu positiivisia juttuja, myös niitä negatiivisia. Loistavaa!

Palautetta saa laittaa lisää, mutta suuret kiitokset ja aplodit teille jo vastanneille! Posteistanne saa huomattavasti paljon enemmän irti, kuin kommenttiosaston “Porttila on löytynyt” ja “Olet idiootti” letkautuksista.

Juttuideoita otetaan huomioon, ja toivottu Syöttötuoli saa lähitulevaisuudessa jatkoa!

Odottelittekin jo ehkä tätä, uskolliset ja epäuskolliset lukijat. Uutta kirjoitusta nimittäin. Tämän havainnon tein viikonlopun otteluissa. Muutenhan niistä ei juuri ole kerrottavaa. Kaksi mahdollisimman karvasta tappiota. Pisteitä yhtä monta, kuin Suomella usein Euroviisuissa. Zero poäääng.

Peliesitysten perusteella meikäläisen paluulle ei välttämättä ole tarvetta minkään maan liigassa, mutta blogikirjoituksille on tilausta. Perjantain ottelussa kehoitettiin jo ensimmäisillä minuuteilla menemään kirjoittamaan nettiin. Sunnuntaina sain odottaa kolmanteen erään asti, että blogiin pitäisi kirjoittaa. Kirjoitetaan nyt sitten, sillä lukijoiden toivomukset on hyvä ottaa huomioon.

Kommentti herättää joka kerta yhtä suurta ihmetystä ja hilpeyttä, sillä kaikki varmaan tietävät, että tekstiä tulee tänne tasaisin väliajoin ilman eri kehoitusta. Syynä on se, että bloggailu on mukavaa puuhaa. Kevyempää kirjoittelua työn ohella, jossa joutuu käsittelemään välillä ihan asiaakin.

Jäin miettimään sitä, onko sanallinen ulosanti pelin tiimellyksessä todella niin suppeaa, että mitään muuta ei keksitä. Ymmärtäisin, jos blogikirjoittelu olisi jotenkin väheksyttävää ja noloa. Sitä se toki voi joidenkin mielestä olla, mutta jokaisen kuukauden aikana tämäkin blogisivu ladataan riittävän monta kertaa ruuduille ympäri Suomen, että koen sen joitakin kiinnostavan ihan oikeasti. Koska blogin olemassaolosta tiedetään myös Hämeenlinnassa ja Turussa, kiinnostavat kirjoitukset ehkä sielläkin?

Puhutaan, että blogikirjoittajia on salibandyssa liian vähän. Puhutaan, että lajia ei tuoda esille. Siihenkin kannan tällä palstalla korteni kekoon. Joskus ihan pohdinnoilla ja uutisoinneilla, mutta useammin toki kevyemmällä, huonolla huumorilla höystetyllä sonnalla ja väsyneillä puujalkavitseillä. Aikaisemminkin olen sanonut, että kirjoittajia kun on vähän, risut ja ruusut tulevat sitten näillä harvoille missä muodossa milloinkin. Ikään kuin joidenkin asioiden esille tuominen olisi erikoista. Lukekaapa vaikka Ilta-Sanomia tai Urheilulehteä. Kritiikki ja erikoiset oivallukset puuttuvat? No ei.

Tämä on sen verran julkinen homma salibandypiireissä, että “kaikki” tuntuvat tietävän. Pohdiskelin, että pitäisi ilmeisesti selvittää mitä muut pelaajat tekevät vapaa-aikanaan ja ruveta kuittailemaan pelissä sitten, että “Mene sinä vaan vaihtamaan niitä kaakeleita vessaasi, ja hoida se omakotitalon remontti loppuun!” tai “Painu sinä vaan kalastelemaan sinne merelle”.

Jokainen kuitenkin tietää, että kesken pelin muiden asioiden tekeminen on käytännössä mahdotonta. Niin kirjoittaminen, kuin se remontointikin. Laitankin leikkisästi tähän loppuun lukijakyselyn. Vastauksia saa lähettää osoitteeseen

Toivon oikeasti, että otatte kantaa! Laita nimesi ja yhteystietosi mukaan. Parhaiten perustellut vastaukset palkitaan!

1. Kuinka ahkeasti luet salibandyaiheisia blogeja?
2. Ovatko blogit mielestäsi täysin turhia, vai hyvä lisä ns. lajikulttuuriin?
3. Mikä Jatkuvassa Syötössä ihastuttaa/vihastuttaa?
4. Millaisia juttuja toivoisit jatkossa blogiin?

Kiitos jo etukäteen!

Viime tekstissä ounastelin pitkää viikkoa tämän kauden liiga-avausta odotellessani. Kävi kuitenkin niin, että flunssa pyyhkäisi miehen pedin pohjaan jo heti maanantaina. Koska piti tervehtyä nopeasti, päivät sairaana kuluivat nopeammin mitä yleensä. Ei toki ollut mitään toimintaelokuvan kaltaista maata 24/7 sohvalla, mutta silti tiistai ja keskiviikko ikäänkuin sujahtivat ohi.

Nyt torstaina paluu töihin on tapahtunut ja treeneihinkin pääsee taas kokeilemaan. Sika röhkii vielä viimeisiä töräyksiään keuhkoista ulos, mutta muuten olo on jo pirteä. Sitä en tiedä olinko tuon mystisen eläimen kourissa sairaspäivinäni, vaikka oireet täsmäsivätkin korkeaa kuumetta lukuunottamatta.

Jos ja kun niin hyvin käy, että matolle pääsee huomenna kirmaamaan, on taas yksi tavoite täytetty. Toivottavasti tilastoitavat miinukset eivät saa lähiviikkoina uutta asukasta Top 10 listalleen. Se ei nimittäin kuulu suunnitelmaan A,B, eikä edes Ceehen.

Vielä tilastoista. Löytääkö joku Suomen Cupin Classic - NST pelin yleisömäärää? Haluaisin mieluusti kuulla virallisen ilmoituksen, sillä tällä matikkapäällä laskettuna katsomosta löytyi huikeat 76 ihmistä.

Ensi perjantaina se taas tapahtuu. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella NST:n väreissä kokoonpanossa, ainakin uskoisin niin. Sitä odottaa jo aika innolla, että pääsee taas mukaan. Voipi tulla pitkä viikko odottaessa.

Kulunut viikonloppu oli joukkueelle hieno. Avausvoitto Nokiasta, ja hieno taistelu Classicia vastaan. Plusmerkkiä pitää näyttää. Itse olin huoltojoukoissa mukana, ja täytyy sanoa, että jännityksen määrästä johtuen ne hommat eivät sovi minulle. Jätkät tosin saattaa olla sitä mieltä ihan muista syistä. Kahden päivän aikana oppi taas arvostamaan toden teolla Pöystin Janin hienoa työtä. Aina sitä on arvostanut, mutta nyt taas hieman enemmän. Lisäksi muisti taas sen pelireissujen ja bussissa istumisen hienouden. Kuin olisi kotiin tullut. Leikkisästi sanottuna.

Ikäviä uutisia olivat pienet kolhut, joita kaksipäiväinen sota Tampereella vaati. Toivottavasti saadaan ukot parsittua kasaan ja ollaan valmiina Trackersin kimppuun. Kyllä jännittää jo nyt, hyvällä tavalla.

Toinen hieman ikävä uutinen oli vanhan porukan HB:n loppuhetken musta hetki, jossa ImVo tuli 5 sekunnissa kahden maalin takaa tasoihin. Kahden ennakkosuosikin välillä siis pisteet jaettiin. Lupasin painostuksen vuoksi ottaa omaan piikkiin, jos tappio tulee. Nyt olen ilmeisesti vapautunut siitäkin? Harmittavaa kuitenkin, ettei voittoa tullut.