pääkallo.fi - Naisten muut

13.10.2009 • Naiset Ykkösdivari Tytöt

Nuori maajoukkuevahti oli lopettaa uransa - siirtyi kenttäpelaajaksi

Vuoden 2006 Saksan MM-kisoissa Suomen tyttöjen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen ykkösmaalivahtina toiminut Janette Loponen on lopettanut ainakin toistaiseksi lupaavan maalivahtiuransa. Sen sijaan Loponen on tekemässä uutta aluevaltausta kenttäpelaajan roolissa turkulaisen salibandyseuran AFC:n riveissä. Lue juttu ⇒


12.10.2009 • Salibandy yleisesti Naiset Ykkösdivari

uutiskuva
Kynttiläkulkue ja hiljainen hetki ennen ottelun alkua haki koskettavuudessa vertaistaan. Kuva: Jyrki Paajanen

Naantalissa pelattiin surunauhoissa

SB Naantalin nuori naisten ykkösdivisioonan joukkue teki viikonloppuna urhean päätöksen lähteä pelaamaan sunnuntain sarjaotteluaan. Pääkallo.fi:n tietojen mukaan salibandyliitto tarjosi joukkueelle mahdollisuutta siirtää pelinsä toiseen ajankohtaan, mutta joukkue teki yhteisesti päätöksen pelata ottelun perjantain ja lauantain välisen yön surullisesta ihmishenkiä vaatineesta tulipalosta huolimatta. Lue juttu ⇒


23.9.2009 • Naiset Suomen cup

Naisten cupissa 16 jäljellä

Naisten Suomen cupissa on edetty kolmannelle kierrokselle, jossa jäljellä on enää 16 joukkuetta. Neljännesvälierien otteluparit arvottiin eilen. Lue juttu ⇒


12.9.2009 • Naiset Harjoitusottelut ja -turnaukset

Suomen mestari voitti Slovakian mestarin 24-1 yhdeksällä pelaajalla

Salibandyn hallitseva naisten Suomen mestari Classic voitti Slovakian mestarin ŠK Slávia Nitran murskalukemin 24–1. Tämä siitä huolimatta, että Classic pelasi ottelun vain yhdeksän kenttäpelaajan voimin. Lue juttu ⇒


7.9.2009 • Naiset Harjoitusottelut ja -turnaukset

Venäjän mestareille kyytiä Lappeenrannassa

Lappeenrannan NST:n naisten joukkueen syksyn harjoituspelit päätti viikonlopun toinen kohtaaminen Nizhny Novgorodia vastaan. Ottelu päättyi lopulta NST:n selvään 15–3-voittoon. Vielä joukkueiden lauantaisessa kohtaamisessa Venäjän mestari pyristeli mukana ottelun päättyessä NST:n niukkaan voittoon 5–4. Lue juttu ⇒


7.9.2009 • Naiset Harjoitusottelut ja -turnaukset Salibandyliiga

Classic tappiottomana Tampereella

Naisten Salibandyliigan Koovee ja Classic järjestivät viikonloppuna tiiviin harjoitusotteluiden sarjan Tampereen Tenniskeskuksessa. Naisten liigan kutsuturnauksessa olivat mukana kotijoukkueiden lisäksi Happee, TPS ja SB Vantaa. Classic oli harjoituspelien ainoa joukkue ilman tappioita. Lue juttu ⇒


2.9.2009 • Naiset Ykkösdivari

uutiskuva
Merli Kaljuve on pelannut kaikki Viron naisten maajoukkueen viralliset ottelut.
Kuva: Indians

Kaksi Viron mestaria Indiansiin

Westend Indiansin naisten ykkösdivisioonassa pelaava joukkue on saanut kaksi kovan luokan vahvistusta Virosta, kun maajoukkuepelaaja Merli Kaljuve ja Outi Alakurtti liittyvät joukkueeseen. Lue juttu ⇒


31.8.2009 • Miehet Euro cup Naiset Euro cup

uutiskuva
Erästä SSV:hen vaihtanut Rein Kivi (keskellä) ei kohtaa ainakaan Euro cupin alkulohkossa veljeään Raulia. SSV:stä Erään suunnannut Jani Kukkola aloittaa mestaruustaistelun myös toisesta lohkosta. Kuva: Olli Laukkanen

Tässä on Euro cupin lopputurnauksen lohkojaot

Suomalaisen JP Anttilan valmentama ja viime kaudella Josbassakin pelanneen Raul Kiven edustama Viron mestari Jögeva Tähe selvitti viikonloppuna pelatusta karsinnasta viimeisenä tiensä miesten Euro cupin lopputurnaukseen. Naisten puolella viimeinen jatkoonmenijä oli latvialainen Rubene, joka pelaa lopputurnauksessa samassa lohkossa Classicin kanssa. Lue juttu ⇒

Lue myös

31.8.2009 • Naiset Harjoitusottelut ja -turnaukset Salibandyliiga

uutiskuva
Matilda Rotevall poseerasi ainakin toistaiseksi viimeiseksi jääneen Pääkallo.fi -lehden kansikuvauksissa. Kuva: Jyrki Paajanen

NST:n ruotsalaisvahvistus kesytti Tiikerit - Suoreijus ja Mäkelä loukkaantuivat

NST ja Tiikerit kohtasivat kahdesti harjoitusottelussa sunnuntaina. Kun naisten Salibandyliigan alkuun on enää vajaa kuukausi, vaikuttaa NST olevan askeleen verran lappeenrantalaisten tavoin kärkijoukkoon povattavaa vastustajaansa edellä. NST vei ottelut nimiinsä maalein 2–0 ja 6–2. Lue juttu ⇒


31.8.2009 • Naiset Euro cup

Porvoolaiset pihalle Euro cupista

Porvoon Salibandyseura ei selviytynyt salibandyn naisten seurajoukkueiden Euroopan Cupin lopputurnaukseen. Lopputurnauspaikan vei PSS:n perjantaina kukistanut Sveitsin Red Ants Rychenberg, joka sinetöi lohkovoittonsa kaatamalla sunnuntain päätösottelussa Tshekin TJ JM Chodovin 7–2. Lue juttu ⇒

Lue myös

30.8.2009 • Naiset Euro cup

PSS päätti EC-karsinnan voittoon

Puolustaja Paula Jouhten laukoi kolme maalia, kun Porvoon Salibandyseura päätti Euro cupin karsintaturnauksen voittoon kaatamalla Tshekin TJ JM Chodovin suurinumeroisesti 9–0 (4–0, 3–0, 2–0). Lue juttu ⇒

Lue myös

29.8.2009 • Naiset Euro cup

PSS:n jatkohaaveille kova kolaus

Porvoon Salibandyseuran naisten haaveet seurajoukkueiden Euro cupin lopputurnauspaikasta kokivat kovan kolauksen, kun PSS taipui Sveitsin Winterthurissa pelatussa avausottelussaan Sveitsin Red Ants Rychenbergille 2–5 (1–0, 0–1, 1–4). Nousu jatkopaikan vaatimaan lohkovoittoon vaatisi nyt ristiinpelaamista. Lue juttu ⇒

Lue myös

28.8.2009 • Naiset Harjoitusottelut ja -turnaukset Salibandyliiga

Tampereella viiden liigajoukkueen harjoitusturnaus

Classic ja Koovee emännöivät viikon päästä 5.–7.9. naisten harjoitusturnausta Tampereen Tenniskeskuksella. Viiden liigajoukkueen turnaukseen osallistuvat hallitsevan mestarin Classicin lisäksi Koovee, Happee, SB Vantaa ja TPS. Lue juttu ⇒


27.8.2009 • Naiset Euro cup

uutiskuva
Simone Ryser nosti tammikuussa PSS:n kapteenina Suomen cupin voittopokaalin ja pääsee nyt nauttimaan cupin voiton tuomista europeleistä. Kuva: Mika Hilska

Porvoolle yllättävä vahvistus karsintaturnaukseen

Salibandyn naisten cupmestari Porvoon Salibandyseura taistelee viikonloppuna Sveitsin Winterthurissa paikasta Euro cupin lopputurnaukseen. PSS kohtaa perjantaina Sveitsin Red Ants Rychenbergin ja lauantaina Tshekin TJ JM Chodovin. Yllätysvetona PSS:aa vahvistaa viikonlopun turnauksessa myös liigakaukalot viime kauden päätteeksi jättänyt sveitsiläishyökkääjä Simone Ryser. Lue juttu ⇒

Lue myös

25.8.2009 • Naiset Harjoitusottelut ja -turnaukset

OLS vahva itärajan kiertueella

Naisten Salibandyliigan alkuun on tänään tasan kuukausi. Ensimmäiset harjoitusottelut käytiin viime viikolla ja viikonloppuna. Lauantaina ja sunnuntaina yhteensä neljä ottelua pelannut sarjanousija OLS hävisi itärajan kiertueellaan vain kerran. Lue juttu ⇒


Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)
Tuoreimmat uutiset