Mikä ihmeen Pääkallo?
Pääkallo.fi on salibandyaiheinen verkkosivusto. Pääkallo.fi on riippumattoman ja kantaaottava sivusto, jossa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja niistä voi keskustella. Tarjolla on uutisia, haastatteluja ja kuvia. Oman mausteensa soppaan tuovat Pääkallo-blogit.
Pääkallon historiikki
2007
Pääkallo.fi-sivusto aukeaa ensimmäistä kertaa 1. syyskuuta. Verkkosivun lisäksi Pääkallo tekee printtilehteä. Pääkallo.fin taustoilla häärää 12-henkinen osuuskunta, johon kuuluu muun muassa tunnettu kiekkokynäiliä Risto Pakarinen. Aktiivisia tekijöitä ovat Jussi Ojala, Timo Mäkynen, Samuli Laukka, Anssi Koskinen, Olli Laukkanen ja Jyrki Paajanen. Päätoimittajana toimii Jussi Ojala. Ennen joulua ilmestyy kaksi printtilehtinumeroa.
2008
Keväällä julkaistaan kolme printtilehden numeroa, jonka jälkeen paperilehdestä luovutaan taloudellisten tekijöiden ja toimituksen jäsenten resurssipulan takia. Lehdellä on noin 1 100 tilaajaa. Keväällä verkkosivuston kävijämäärät ovat vahvassa nousussa. Viikkotasolla eri kävijöitä on parhaimmillaan 25 000. Kesällä päätoimittaja Jussi Ojala jättää tehtävänsä saatuaan töitä Iltalehdestä. Uuden kauden alkaessa vetovastuun Pääkallosta ottaa Timo Mäkynen.
2009
Alkuvuodesta eletään toistaiseksi viimeisiä Pääkallo.fin hyviä aikoja. Sivustolla on kävijöitä ja uutiset kiinnostavia. Kesän korvilla päätoimittaja Timo Mäkynen saa houkuttelevan työtarjouksen länsinaapurista ja muuttaa Ruotsiin. Samassa päätoimittajaksi ryhtyy suostuttelun jälkeen Venäjällä asuva Teemu Siniranta. Välimatka ja resurssien puute hidastavat Pääkallon tahtia.
2010
Päätoimittajana piipahtaa Jari Parkkinen. Keväällä sivusto putoaa tyhjän päälle ilman kunnollista vetäjää. Uutisia tulee yhä vähemmän. Lopulta sivusto kuihtuu kokonaan kasaan. Viimeinen uutinen julkaistaan elokuussa liigakauden kynnyksellä.
2011
Kuollut sivusto roikkuu raakileena verkossa aina elokuuhun asti. Kesän aikana Pääkallon taustoilla alkaa taas tapahtua ja vähitellen toinen tuleminen muuttuu konkretiaksi. Elokuussa sivuille pamahtaa teksti ”Salibandyn 7 pian taas täällä”. Samalla Pääkallo kerää lyhyessä ajassa yli tuhat fania Facebookissa. Pääkallo herää henkiin virallisesti 1. syyskuuta, tällä kertaa pelkän verkkosivun voimin ilman printtilehteä. Uuden Pääkallon toimitusosastolta löytyy tuttuja sählynaamoja: Jussi Ojala, Timo Mäkynen ja Jarkko Hannuksela.

