pääkallo.fi - Pääkallokommentit

Sukupuolenvaihdos

23.12.2008 klo 11.16 • Miika Peltonen

Minulle on ollut suuri kunnia olla mukana Pääkallo.fi:n tekemisessä. Olen jo jonkin aikaa saanut viisastella milloin mistäkin ilman suuria rajoituksia. Kuten usein aikaisemminkin, eräs uutinen Pääkallon sivuilta pysäytti. Se uutinen kertoi Katriina Saarisen syöttöennätyksestä naisten salibandyliigassa. Uutinen pysäytti ainoastaan sen vuoksi, koska ymmärsin etten ole kirjoittanut riviäkään naisten salibandysta. Minkälaista tasa-arvoa se sellainen on?

Heti alkuun on todettava, että tietotasoni naisten salibandysta on olematon. En ole myöskään käynyt katsomassa ainuttakaan naisten ottelua. Se on surullista, koska monesta suusta olen kuullut, että naiset osaavat ihan oikeasti pelata. Kaikkein tärkeintä on se, että he ansaitsevat paikkansa myös kirjoituksissa miesten ohella. Kiitos Jyrki Paajaselle, että joku jaksaa nostaa naiset jalustalle. Se ei ole varmastikaan kovin helppo ruutu tämän miesvoittoisen yhteisön puristuksessa.

Palataan tapaus Saariseen. Tapasin Classicin kokeneen tehotykin aikoinaan pääsykokeissa. Satuimme hakemaan samaan aikaan urheilutoimittajakoulutukseen – minä en päässyt, Katriinasta en tiedä. Oleellisempaa oli se, millainen persoona kokenut hyökkääjä on pelitaitojensa ohella. Minulla sattui olemaan päässä Exelin pipo ja tämän bongattuaan Saarinen oli hetkessä jutun juuressa kiinni. Ihmettelin silloin, että kukakohan ihme tuokin on, mutta en onneksi sitä ääneen sanonut.

Naisten liiga ei ole lähellekään samaa tasoa kuin miesten liiga, mutta se ei silti vähennä sen arvoa. On aika ikävää, että ihmiset eivät ymmärrä esimerkiksi juuri Saarisen suuruutta. Hänen kohdallaan puhutaan kymmenen vuoden päästä legendasta, joka voidaan huoletta rinnastaa Jaakko Hintikkaan, Janne Tähkään tai J-P Lehtoseen. Pelitaitojensa lisäksi Saarisesta on jäänyt allekirjoittaneelle erittäin sosiaalinen ja fiksu vaikutelma. Voidaan siis puhua hienosta urheilijasta isolla U:lla.

Olisi naisia kohtaan suuri vääryys, mikäli maailmanmestaruudesta tulevaa hyvää käytettäisiin ainoastaan miehiin. Jo pelkästään kokonaisvaltaisesti lajihistoriaa vaaliakseen, salibandyväen tulisi pelata pelimerkkejä myös naisille. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on naisten joukkueille erittäin vaikeaa saada riittävästi rahaa kokoon kauden läpiviemiseksi. Jonkinlainen rahallinen tuki olisi ensisijaisen tärkeää, jotta salibandy olisi edelleen laji kaikille, sukupuolesta riippumatta.

Tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella hurskastella vaan antaa naisille se tila, mikä heille kuuluukin. Haastankin koko Suomen salibandyväen käymään loppukaudella ainakin yhdessä naisten ottelussa. Itse aion suunnata ensi tilassa kohti Tampereen Metro-Auto Areenaa. Täytyyhän elävä legenda nähdä tositoimissa ainakin kerran, ennen kuin hän on ennätyksineen kirkkainta suomalaista salibandyhistoriaa.


Kommentit

heikki 23.12.2008

Eiköhän naisten sarja ole tasoltaan aivan eri luokkaa kuin miesten. Naisten salibandyliigassa toiminta on vielä aivan amatöörimaista. Miehissä ollaan menty jo aika hyvään suuntaan. Naisten pelillinen, toiminnallinen tai mediakiinnostavuuden taso on lähemmin miesten ykkösdivarin luokkaa. Eikä ykkösdivarin mikaelfuruja tai juhalaitiloita ole juurikaan nostettu Hintikan tai Tähkän rinnalle.


jeejee 23.12.2008

Naisten sarjan kiinnostavuuden vähäisyys johtuu myös naisista itsestään.

Toimintaa lähempääkin seuranneena väittäisin että naisten liigassa on kerrallaan vain muutama joukkue jotka tekevät medianäkyvyyden ja yleisömäärien eteen kunnolla töitä. Tällä hetkellä ne ovat PSS ja NST, muut tuntuvat tyytyvän pelkkään pelailuun. Lisätään tähän että KooVee ja TUUU ovat itselle vieraampia tuttavuuksia joten niiden tilanteesta en tiedä.

Eipä sillä että se yleisön ja median suuntaan tehty työ olisi parempaa monessa miestenkään liigajoukkueessa. Miesten peli on kuitenkin luonnostaan kiinnostavampaa mm perinteiden ja urheilullisuuden vuoksi, joten markkinoinnin puutteet korostuvat nimenomaan naisten sarjassa.

Tilanteesta ei oikein voi syyttää taustaihmisiä, heillä on kyllä kädet täynnä töitä ihan perustoiminnan pyörittämisessä. Osaavista tekijöistä on akuutti pula, jos (naisten) joukkueiden taustoille ei saada lisää ihmisiä niin mikään ei muutu.


Kapteeni Ruoska 23.12.2008

Henkilökohtaisesti tykkään käydä katsomassa naistenliigaa pelkästään jo sen takia, että olen mies. :) Ei millään pahalla, mutta jos salibandya tykkää katsella, niin kyllähän sitä mieluummin katselee kymmentä hikistä naista kuin kymmentä hikistä (ja vieläpä usein karvasta) miestä.

Mutta palatakseni hieman vakavampiin aiheisiin, niin tykkään käydä katsomassa naistenliigaa myös siksi, että siellä peli on mielestäni puhtaampaa. Voisi sanoa provosoivasti, että siellä salibandy on sellaista kuin se tarkoitettu. Miesten liigaotteluissa suuri yleisö haluaa nähdä verta ja linjahan on kehittynyt koko ajan siihen suuntaan, että yleisö saa sitä mitä tilaa. Samalla kuitenkin yksi salibandyn mausteista - taitavat yksilöt ja yksilösuoritukset - ovat kadonneet, kun teknisesti taitavat kaverit runtataan kentän pintaan.

Naisten liigassa kärkijoukkueet pystyvät esittämään kuitenkin todella näyttävää ja kaunista salibandya, jota on ilo katsella. Valitettavasti tasoerot ovat toistaiseksi liian suuria, ja mielestäni liiton päätös kasvattaa joukkuemäärää oli kaikkea muuta kuin perusteltua. Kaipa tässäkin taas matkittiin Ruotsia, kun itse ei uskalleta tehdä erilaisia päätöksiä.

Niinpä otan herra Peltosen haasteen ilomielin vastaan, ja lupaanpa käydä katsomassa naisten I-divisioonaakin vähintäänkin kertaalleen.


S.M. 11.1.2009

Naiset eivät ole niin kiinnostuneita salibandystä, kuten eivät mistään urheilusta, kuin miehet. Kaikki johtuu siitä. Ne harvat naiset, joita urheilu kiinnostaa, usein myös päätyvät pitkälle ja muita ei ole.
Ehkä Pääkalloa auttaisi myös joku naistoimittaja tai muu kirjallisesti lahjakas salibandystä kiinnostunut nainen.
Naiset ovat silti voittaneet maailmanmestaruuden miehiä useammin. Mistä lie johtunut?
Missä kohtaa tai millä alalla tasa-arvo toteutuisi jo täysin?


PNM2 14.1.2009

Miksi kohkataan jostain naissalibandyn arvosta? Eiköhän se ole aivan omalla paikallaan arvojärjestyksessä. Peli on aivan hirveätä muutamaa poikkeuksellista yksilöä lukuunottamatta. On urheilua ja naisurheilua. Minä seuraan urheilua.


Nimesi

Sähköpostisi

Kotisivusi

Muista yhteystietoni

Ilmoita minua uusista kommenteista

Mitä tässä lukee?


Jaa       RSS -syötteet
Copyright © 2007–2010
Kirjoittajat ja kuvaajat
Pääkallo.fi

webdesign: Dimedia Oy
ISSN-tunnukset:
1797-0199 (painettu)
1797-0229 (verkkojulkaisu)