pääkallo.fi - Pääkallokommentit

Vitsi suomalaisittain

11.9.2008 klo 8.29 • Miika Peltonen

Nyt se tapahtui. Petteri Rapon kunnianhimoinen Next Generation -projekti joutui jäähylle. Lukiessani Pääkallo.fi:n uutista asiasta silmiini pisti lause, jossa kerrottiin monen naureskelleen nuoren miehen projektille. Niinpä niin. Tottahan toki olisi ollut tyylikkäämpää (lue: suomalaisempaa) lähteä tavoittelemaan nelosketjun paikkaa liigasta tai katsomaan mihin rahkeet riittävät.

Olen yrittänyt kaksi viikkoa ymmärtää mitä naurettavaa Rapon projektissa oikein on, mutta en ole edelleenkään sitä oivaltanut. Vielä lapsen kengissä tepasteleva lajimme on koko ajan kasvussa ja se tarvitsee suunnannäyttäjiä, tavalla tai toisella. Kun kerrankin löytyy joku, joka lupaa laittaa itsensä likoon lajin takia, on soppa valmis.

Rakkikoirat kokoontuvat selän taakse hihittelemään kauden suurinta vitsiä. Eihän tässä maassa saa helkkari sentään tavoitteitaan ääneen sanoa, vähän nöyryyttä hei!

Mutta sehän se ongelma onkin. Itsestään epävarmat suomalaiset ovat niin nöyriä, että on helpompi nauraa selän takana kuin sanoa ääneen mistä unelmoi ja tehdä sen eteen töitä. Sitten ne samat sankarit hipsivät hiljaa kotiin, katselevat maajoukkuepelejä ja ajattelevat, että ”kyllä minäkin vielä jonain päivänä”. Seuraavana päivänä jatkuu työnteko omia unelmia varten – joskin jossain välissä pitää nauraa taas jollekin ”uunolle”, joka erehtyi valtavirrasta tavoittelemaan kuuta taivaalta.

En tiedä pennin vertaa Raposta pelaajana tai ihmisenä. Sen tiedän, että tuollaisen projektin julkaiseminen vaati rohkeutta, eikä vähiten suomalaisten porukkahenkisyyden vuoksi. Siksi sen naurun sijaan voisi kokeilla vaikkapa sitä hatun nostamista. Rapo voi olla täysin lahjaton, laiska ja hänen tavoitteensa epärealistisia. Se ei silti vie häneltä oikeutta asettaa unelmiaan ja yrittää toteuttaa niitä.

Ajatelkaapa vaikka kahdesti liigan maalikuninkuuden voittanutta Juho Järvistä. Kun Järvinen aikoinaan tuli LaSBista Trackersiin, kukaan ei ollut kuullutkaan miehestä. Jos hän sinä päivänä olisi kertonut tavoittelevansa liigan maalikuninkuutta, maajoukkuepaikkaa ja siirtoa SSV:hen, häntä olisi katsottu kieroon. Tänä päivänä tilanne olisi toinen.  Uskallan kuitenkin väittää, että Järviselläkin on ollut tavoitteensa, vaikka hän ei niitä ole ääneen sanonutkaan.

Suomalainen mentaliteetti huipentuu siihen, että nyt voi nauraa porukassa sille, että Rapo ”epäonnistui” projektissaan. Mieshän ei törmännyt tavotteinensa yhtään sen suurempaan asiaan kuin normaalielämän realiteetteihin. Pikku juttuja, joo. Ei paljon tulevaisuus paina, kun lätkitään palloa kuudesti viikossa ilmaiseksi. Rakkaudesta lajiin, katsokaas.

Mitä hauskaa se Rapo itse asiassa sitten teki? Kertoi unelmansa ääneen, myönsi ettei pysty niitä saavuttamaan, kiitti yhteistyökumppaneita ja alkoi valmentamaan itseään normaalielämään. Rapohan kuulostaa siis fiksulta ja suoraselkäiseltä kaverilta.

Mutta onhan se kiva, kun on kivaa.

Kommentit