pääkallo.fi - Blogit - Tirsamaa
Timo Mäkynen, Tirsamaan presidenttitirsa@paakallo.fi
Presidentintehtäviensä ohella Pääkallo.fi:n entinen päätoimittaja seuraa urheilumaailmaa Tukholmasta käsin
28.10.2008
KaMa Superiin?
Suosikkijoukkuettani Kankaanpään Mailaa ollaan kabineteissa tunkemassa Mailajussien paikalle Superiin. Siinäpä on jo päivän toinen hyvä uutinen Sika-Harrin valtuustopaikan lisäksi.
Sukulaismies jutteli KaMan mahdollisesta Superin paikasta jo viime viikolla, mutta en ottanut vakavasti. KaMa ei kuitenkaan päässyt edes Superin karsintoihin. Edellä on kuitenkin muun muassa niukasti viimeisessä karsintapelissä ulos jäänyt Ulvila.
Luulisi kännyköiden soivan ensimmäisenä Ulvilassa, mutta toisaalta en tullut ajatelleeksi että näinä epävakaisina aikoina pöydälle nousee näin suuressa roolissa myös talous(paperit). KaMahan on vähän niin kuin Tirsamaa pienoiskoossa. Talous kunnossa, muut paikat kuralla.
Ei kai joukkueet voi keskenään päättää, että “ottakaa te meiän paikka, me otetaan teiän”. Kai ne voi, tai näköjään ainakin SMJ on ehdottamassa sellaista Superin hallitukselle. Pitäisiköhän ehdottaa samaan syssyyn että meikäläinen pääsisi sinne pelinjohtajaksi. Loppuisi se kopittelu ja myös kakkoskärki saisi vastuuta. Hei, Kamaan!