pääkallo.fi - Blogit - Tirsamaa
Timo Mäkynen, Tirsamaan presidenttitirsa@paakallo.fi
Presidentintehtäviensä ohella Pääkallo.fi:n entinen päätoimittaja seuraa urheilumaailmaa Tukholmasta käsin
13.4.2010
Ruotsissa juhlitaan lauantaina suomalaismestaria
”Seuraava ottelu on maanantaina ja sitä seuraava lauantaina Globenissa.”
Kuulutus AIK:n tulevista peleistä lauantaisessa neljännessä välieräottelussa kymmenisen minuuttia ennen loppua. Ottelun häviämällä AIK:n ottelut olisivat päättyneet jo lauantaina. Aikamoista itseluottamusta, vaikka AIK toki johti ottelua siinä vaiheessa vahvan esityksen jälkeen turvallisesti 5-1.
Kuulutus ei kuitenkaan käynyt kokonaan toteen, sillä Caperiotäby kokosi itsensä lauantain kesystä esityksestä 1-6-häviössä ja voitti maanantaina kotonaan Tibblehallenilla ratkaisevan viidennen välierän 7-4.
Näin varmistui, että lauantaisen Globenin finaalin jälkeen Ruotsissa nähdään suomalainen mestari, joko Caperiotäbyn Rickie Hyvärinen tai Storvreta IBK:n Mika Kohonen ja Hannes Öhman. Joukkueista jompi kumpi ottaa ensimmäisen Ruotsin mestaruutensa.
AIK onnistui pitämään välieräsarjan aikana Rickie Hyvärisen suhteellisen hyvin vartioinnissa, vaikka isokokoinen hyökkääjä pelasi lauantain neljännessä ottelussa päätöserästäkin vähintään puolet.
Täbyn fanit kävelivät ulos pari minuuttia ennen loppua. Pienenä ihmetyksenä tuli, että Caperiotäby ei nostanut karvaustaan viimeisessäkään erässä, vaan antoi AIK:n pyöritellä pitkiä muutaman kymmenen sekunnin pätkiä. Ei kai sillä ole väliä, sillä joukkue pelaa Isossa Pallossa lauantaina.
Sama on toistunut myös muissa Superliigan peleissä, karvausta ei nosteta yhtä nopeasti kuin Suomessa. Suomessa on tottunut siihen, että viimeisessä erässä kaiken mahdollisen kokeileminen ja paineen antaminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Toki on ihan eri asia rynniä kohti NST:n pakkeja kuin esimerkiksi AIK:n maajoukkuemiehiä. Esimerkillistä omaan systeemiin luottamista vai muutosvalmiuden puutetta?
Ruotsissa salibandyfanit puolustavat kiihkeästi omiaan - tavalla tai toisella. Caperiotäbyn Danne Bron-Sundbom oli saanut ennen lauantain ottelua AIK:n faneilta uhkauksia värikkäistä kommenteistaan Expressenille: ”AIK är ett grisigt, äckligt lag fyllt av skit.” Vapaasti suomennettuna siis täynnä kakkaa.
Lauantaina Hyvärisen vierellä pelannut hyökkääjä jäi pisteittä ja keskittyi enemmän tuomareille purnaamiseen. Hän ei todellakaan ollut AIK-fanien ykkössuosikki ratkaisemaan viimeistä välierää neljällä maalillaan.
Kommentit
Lätkäpeleistä on jo sopiva paikka katonrajasta katsottuna. Saapi nähdä nouseeko tunnelma samanlaiseksi kuin Djurgårdenin peleissä kun Warberg ei selviytynyt finaaliin.
Finaalipaikan vaihtaminen ei välttämättä olisi huono asia, mutta laitan kruunut peliin Globenin puolesta.
Lainaus:“Toki on ihan eri asia rynniä kohti NST:n pakkeja kuin esimerkiksi AIK:n maajoukkuemiehiä”
Tässä kait kiteytyy se karvauksen nosto ja paineen antaminen. Onhan vähän eri antaa painetta Ruotsin maajoukkuepuolustajille kuin kotoisessa liigassa nst pakeile.
..rautalanka..
Näytti Herra Presidentin nimi olevan Globenin kutsuvieraslistalla,kun itse sain sen eilen!....eli siellä näemme!
Ois kiva kattoo suomalaisfinaalia, näkisköhän sitä jostakin? Lähinnä netissä meinaan.
Televisio-oikeudet ovat Ruotsin TV4:llä, mistä tulee lauantaina miesten ja naisten finaalit Suomen aikaa klo 13.30-19. En tiedä näkeekö pelejä netin kautta suorana virallisia teitä, yleensä ainakin jälkikäteen.
Jos jollakin on tietoa Ruotsin finaaleista niin laittakaa tietoa vaikka jälkikäteen tulevista lähetyksistä.
TV4 Playhin on tullut katsottavaksi ne ottelut mitä on tullut telkkaristakin.
Osoite on http://www.tv4play.se/1.936603?sortorder=publishedDate&q=innebandy&type=VIDEOS&allPages=TRUE
Ottelua tuskin striimataan minnekkään televisioyhtiöiden osalta, kun ottelu kerran näkyy ilmaiskanavalla siellä.
Niin, ja mulla ainakin kaatuu tuo TV4 Play firefoxilla, mutta esim. Chromella toimaa.
“Ottelua tuskin striimataan minnekkään televisioyhtiöiden osalta, kun ottelu kerran näkyy ilmaiskanavalla siellä.”
Kyllä streamataan, tv4.se
En löytänyt tv4 sivuilta streamia. Linkkiä?
Etusivulla on se live nyhetskanalen missä on uutisnainen. Klikkaa sitä. Ilmeisesti lähetys ei toimi ihan virheettä, mutta silti.
Kiitos Jihde! :) Toimii.
Hyvin hoitivat nettilähetyksen loppuun.

Nähdäänkö Tirsa lauantaina Globenissa? Entä onkos sulla hajua missä finaali pelataan 2011? ( http://www.innebandymagazinet.se/ibm/artikel.asp?d=108&aid=35264 )