Olemme Complex Floorball -kirjoittajien voimin osallistuneet keskusteluun siitä, miten suomalainen salibandy pitäisi määritellä ja miten tämä teoreettinen viitekehys vaikuttaa käytäntöön. Äskettäin (2.7.2018) Eerikkilän urheiluopiston E. Blogissa julkaistiin Hannele Forsmanin teksti maajoukkueiden “kokonaisvaltaisesta kehittymisen seurannasta”. Blogin kommentointi herätti Twitterissä paljon keskustelua. Tässä kootumpi vastine kirjoitukselle sekä keskustelulle.
Kertaus salibandyn määritelmästä invaasio-joukkuepelinä
Salibandyssa lasketaan joukkueen maaleja, eikä ole merkitystä sitä kuka tai millainen pelaaja ne tekee tai miten. Maalin tekeminen vaatii tunkeutumista ja pallon toimittamista vastustajajoukkueen alueelle ja heidän maaliinsa. Oma maali pidetään puhtaana estämällä vastustajaa tekemästä näin. Pelissä siis hallitaan tiloja pallon ohella – lopulta pallon saaminen maaliin vaatii pallon mentävää tilaa maalin kohdalta.
Kun käsitämme salibandyn joukkuepelinä ja sitä pelaavan joukkueen kompleksina systeeminä, riippuu pelaamisen laatu siitä miten hyvin joukkueen pelaajat koordinoivat toimintaansa keskenään yhteistä tavoitetta toteuttaessaan. Toiminnasta tulee vuorovaikutusta (action -> interaction). Laadukas pelaajien välinen ja joukkueen sisäinen koordinaatio vaatii jonkinasteista yhteistä tietoista ja tiedostamatonta pelin käsitystä. Hyvä joukkue hallitsee kentän tiloja yksilöistä muodostuneena (super)organismina.
Floorball fitness – mitä todella on salibandykunto?
Edellisen perusteella hyvä salibandykunto tarkoittaa kykyä (taitoa sekä jaksamista) pelien, turnauksen ja kauden koko keston ajan pelata salibandya joukkueen koordinaation ja siten sen edun mukaisesti. Salibandykunto siis ei tarkoita fyysisten ominaisuuksien maksimointia tai optimointia, eikä yksilön kykyä tehdä mahdollisimman paljon työtä juostuna matkana ja siedettyinä happoina. Fyysiset ja tekniset toiminnat tapahtuvat joukkueen yhteisten tavoitteiden mukaisesti ja osana joukkueen koordinaatiota. Joskus esimerkiksi pelkkä sijoittuminen hyökkäyspelissä on tärkeä peliteko tekemään tilaa vastustajien väleihin. Sijoittumisella muodostettu uhka vetää puoleensa vastustajan puolustavaa pelaajaa ja suurentaa tiloja toisaalla.
Pelissä on tilanteita, joissa tarvitaan riittävää nopeutta, voimaa ja kestävyyttä. Ne eivät kuitenkaan tapahdu tyhjiössä ja yhdistyvät aina muuhun pelaamisen taitoon. Pelaaja pääsee yrittämään häntä puolustavan vastustajan ohitusta isossa tilassa, mikäli tällaiseen tilanteeseen päästään toimivan joukkuetason kommunikaation ja koordinaation (tietoista tai tiedostamatonta) seurauksena. Kyseisen yksilön on osattava etsiytyä tähän tilanteeseen. Pelaaja ei yksinään voi tiettynä pelin hetkenä ratkaista tilannetta yksinkertaisesti ominaisuuksillaan tai yksilötaidollaan, ellei tilanne ole riittävän edullinen. Pelissä merkitsevä fysiikka vaatii tarkkuutta, ajoitusta. Sama pätee tekniikkaan.
Joukkueen on järkevää pyrkiä tilanteisiin, joissa heidän pelaajansa pääsee ikäänkuin mittaamaan yksilönä laatuaan vastustajan yhtä pelaajaa vastaan (isossa tilassa) mikäli heillä on riittävä yksilötason ylivoima näissä tilanteissa. Erityisesti jos tämä ylivoima ei ole selkeä, on järkevää ensin rakennella ratkaisua yrittävälle pelaajalle riittävä etu. Ei ole haitaksi pyrkiä rakentelemaan etua suuremmaksi, vaikka sitä yksilötasollakin laadullisesti olisi. Todennäköisyys yksittäisen tilanteen pelaamiselle onnistuneesti kasvaa. Se milloin pelaajan on edullista antautua fyysisten ominaisuuksien (ja yksilötekniikan) vertailuun vastustajan yksilön kanssa, on joka tapauksessa riippuvaista pelin taktisesta ulottuvuudesta.
Kuva 1. Salibandy on peliä, jossa taktiikkaa toteutetaan teknisin ja fyysisin keinoin. Fyysinen urheilullisuus ei ole riittävä ehto hyvälle pelaamiselle, se vain on riittävässä määrin välttämätön ominaisuus hyvälle pelaajalle. Tämän piirroksen hierarkiassa tekniikka sisältää fysiikan, sillä teknisen ratkaisun toteuttaminen vaatii fyysistä liikettä.
Erityisesti joukkuepelissä fitness ei ole fyysistä kykyä maksimaalisiin suorituksiin, vaan sopivuutta ja sopeutumiskykyä kyseisen urheilulajin ympäristöihin kilpailemisen kuormituksessa. Vaatii oppimista ja joukkuepeliin keskittymistä kyetä pelaamaan peliä joukkueen koordinaation osana. Floorball fitness on siis psykofyysistä, ei ainoastaan fyysistä. Niinpä parhaan siirtovaikutuksen saa harjoittelusta, jotka on rakennettu edeltävän kuvan mukaisin periaattein taktiikan ja peliympäristön lähtökohdista. Tarkoituksena on opettaa ja sopeuttaa pelaajat toteuttamaan yhteisen pelikäsityksen mukaisia pelin periaatteita, ei vain mahdollistaa hyvää pelaamista fyysisesti ja teknisesti.
Again … winning is NOT about physical variables only!
Over 3 consecutive seasons Serie-A team –
– Reduced their distances performed at submax speeds
– Increased ball possession
– Maintained high-intensity activities
– & Number of points at homehttps://t.co/KO0W8b7sx6— Fergus Connolly (@Fergus_Connolly) May 29, 2018
Kuten yllä olevassa twiitissä ja linkin tutkimuksessa on havaittu, joukkueen pelin kehittyessä sen menestys voi parantua pelaajien välisen koordinaation, sopeutumisen ja oppimisen seurauksena vaikka fyysisesti työtä tehdään vähemmän. Korkean intensiteetin suorituksia tarvitaan edelleen, mutta juostu matka vähenee. Tähän suuntaan jalkapallon fyysiset vaatimukset ovat muutenkin muuttuneet. Ominaisuuksien maksimointi, mihin liiton harrastamat testaamiset ja ulostulot viittaavat, vievät salibandya tällä hetkellä toisenlaiseen kehityksen suuntaan. On eriskummallista keskittyä näin vahvasti yksilön materiaaliseen suorituskykyyn, kun pelissä kilpailee joukkue.
Yksilön tekniikasta
Sama pätee tekniikkaan, joka tässä kontekstissa ymmärretään kykynä ratkaista tilanteita joukkueen eduksi ja yhteisten periaatteiden mukaisesti – osana joukkueen koordinaatiota. Erillinen tekniikkaharjoittelu ilman pelaajien välistä koordinaatiota ja psykologista sekä taktista ulottuvuutta ei parhaalla tavalla siirry pelitilanteisiin. Mukaan kuuluvat tietysti myös pelinomaiset fyysiset vaatimukset, jotta tekniikka toimii kuormituksenkin alaisena tai muuten fyysisen suorituksen yhteydessä. Tekniikka sisältyy peliin, mutta yksittäisten ja kontekstista irroitettujen mallitekniikoiden harjoittaminen on todella pieni yksityiskohta laajassa kokonaisuudessa – niin monen muun asia edeltää yksittäistä teknistä suoritusta ja yhdistyy siihen. Teknisesti pelaajan tulee kyetä tilanteen sopivaan ja mukautuvaan (vaihtelun merkitys) toimintaan, ei valmiiden mallien toistamiseen. Eriytetyssä tekniikkaharjoittelussa luontainen vaihtelun laajuus on huomattavasti pienempää kuin pelin ympäristössä.
Johtopäätöksiä
Keskusteluissa on käsitetty, että kompleksisuuden kautta lähestyminen kritisoi lähinnä erillistä fysiikka- ja drilliharjoittelua. Tosiasiassa vastustamme kaikkea pelin purkamista osiin ja sellaista “kokonaisvaltaisuuden” käsitystä, jossa kokonaisuus syntyy yksinkertaisesti osiensa summasta. Complex Floorball edustaa sitä näkökulmaa, jossa salibandyvalmentaja valmentaa kokonaisvaltaisesti salibandya – pelinä. Tällöin tekniset ja fyysiset ratkaisut tehdään pelin ja taktiikan kontekstissa ja ovat hierarkiassa alisteisia pelitavalle. Vähintään ne kuuluvat pelin alaisuuteen ja niitä siten valmennetaan pelin ympäristössä.
Kuva 2. Kun salibandy jaetaan kuvan mukaisesti neljään ulottuvuuteen, on tällä hetkelle vallalla harjoittelu jossa eri ulottuvuuksia suurelta osin harjoitellaan erillään pelistä ja toisistaan (vasemmalla). Kompleksisuuden viitekehyksessä toimiessa on tavoite valmentaa itse peliä kokonaisuutena, vuorovaikutukset säilyttäen – eri ulottuvuuksia tarpeen mukaan painottaen (oikealla).
Tällä hetkellä salibandyliitolle lajimme on ensisijaisesti urheilua, jolle taktiikka on alisteinen ja ikäänkuin ikävä häiriö objektiivisuuteen perustuvassa systeemissä. Salibandyn kompleksisuutta ei huomioida julkisissa kannanotoissa – ja vaikka taktiikasta sivulauseissa tai ranskalaisissa viivoissa maininta usein löytyy, hierarkia on pielessä. Eri ulottuvuuksien vuorovaikutuksia ei huomioida. Samaa oireilee sekin, että kokonaisvaltaisessa kehittymisen seurannassa keskitytään käytännön testeissä yksilöihin ja heidän ominaisuuksiinsa laboratorio-olosuhteissa. Pyrkimys on varmasti hyvä, mutta tämä objektiivinen pelistä eristetyn yksilön tekniikka ja fysiikka ei enää ole peliä. Huippu-urheilu ei nimittäin ole riittävä ehto huippupelille, ellei urheilua salibandyssa määritellä pelistä johtaen.
Antti Hänninen (@AjHanninen)
Viitteitä:
R. Duarte et al. (2012): Sports Teams as Superorganisms
Blogi: The Useless Stat Of Distance Covered (KM) in the Bundesliga: Why Less Is More