Complex Floorball

Hukkaan heitettyä aikaa

30.11.1999.
20

Olen viimeisen vuoden aikana keskustellut pelin kautta treenaamisesta useaan kertaan. Lähes jokainen kerta keskustelu on päättynyt samalla tavalla: keskustelukumppani nyökyttelee ja kokee valmennustavan hyväksi, mutta todellisuudessa mikään ei arjessa muutu.

Jalkapallovalmentaja JP Savolainen kirjoitti kuluneella viikolla havainnoinnista täällä. Sen lisäksi, että Savolaisella on kyky saada myös erimieliset nyökyttelemään myötämielisesti tekstin äärellä, hän onnistuu ikuistamaan tekstiin äärimmäisen arvokkaan lauseen pelin kautta treenaamisen ymmärtämisen kannalta:

”Ajatus siitä, että havainnointi ja toiminta ovat osa samaa prosessia, antaa meille hyvän lähtökohdan ymmärtää jalkapallossa tapahtuvia suorituksia.”

Tämän selvemmin sitä ei voi sanoa. Yksinkertaisesti asia on niin, että suljetusta drillistä puuttuu täysin havainnointi. Voit harjoitella syötä-liiku-ketjua suljetussa drillissä, mutta se ei ole sama kuin pelissä tapahtuva syötä-liiku-ketju. Pelaaja oppii pelissä tehtävän syötä-liiku-ketjun vain pelitekojen ja niistä saatujen toistojen avulla. Ne ovat toistoja, joissa on laatua.

Miksi?

Koska pelissä on olemassa havainnoinnin suhteen kaikki ne tekijät, joita pelaaja joutuu päätöksen ja peliteon tehdäkseen havainnoimaan. Drillissä näin ei ole, koska siinä valmentaja on hoitanut ajattelemisen pelaajan puolesta. Siinä pelaaja suorittaa mekaanisesti rataa, jonka valmentaja on suunnitellut joutumatta pohtimaan toimintaansa suhteessa joukkuetovereihinsa, vastustajaan, peliasentoon tai vaikkapa maalivahdin sijoittumiseen. On kyettävä puhumaan toistojen laadusta, ei niiden määrästä.

 

Fullsizeoutput_f8Mikäli harjoitteestasi ei löydy näitä elementtejä, olet todennäköisesti suunnitellut suljetun drillin.

 

Tästä päästään itse aiheeseen eli pelin kautta treenaamiseen. Lähden itse siitä ajatuksesta, että saliaika tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei omissa lajitreeneissä juurikaan jää aikaa harjoitteille, jotka eivät kehitä pelaajan havainnointia ja päätöksentekoa. Alkulämpöinä pelataan aluepelejä, eikä ensimmäistä 20 minuuttia tuhlata turhaan drillien hinkkaamiseen.

Monesti tässä yhteydessä kuulen vasta-argumenttina, että alkulämpödrillejä tarvitsee, jotta saa pallotatsin. Minä taas haluan kysyä, että kuinka paljon tämä asetelma on ulkoa opittua? Oletko koskaan kokeillut mitään muuta? Kuinka paljon tässä näkemyksessä on ”tuttua ja turvallista”? On helppo haluta jotain sellaista, johon on tottunut, mutta onko se aina välttämättä järkevää? Ei. Tottuuko ihminen aluepeliin alkulämpönä? Varmasti.

Mikäli puhumme neljä kertaa viikossa treenaavasta joukkueesta, alkulämpödrillit vievät pelkästään viikossa vähintään tunnin yhteistä harjoitusaikaa. Tuntuu absurdilta, että monessa paikassa valitetaan lyhyitä saliaikoja, mutta samaan aikaan heitetään viikossa yhden vuoron verran tehokasta oppimisaikaa hukkaan.

Millainen sitten on suljettu drilli? Se on käytännössä aina sellainen treeni, jonka sinä valmentajana olet piirtänyt alusta loppuun jättämättä tilaa pelaajan omille ratkaisuille. Olkoonkin, että piirtämäsi kaltainen tilanne voi tulla eteen pelissä, se ei ole silti pelin kautta treenaamista. Jos pidät näistä treeneistä, lisää niihin edes yksi vapaasti puolustava puolustaja, jolloin suorittavalla pelaajalla on jo jotain pelinomaista havainnoitavaa harjoituksessa.

Olen myös törmännyt naureskeluun, ”ettei aina voi vain pistää palloa keskelle ja pelata”. Ei toki voikaan, eikä kukaan sellaista esitäkään. Pelin kautta voi treenata pelin eri osa alueita erilaisilla aluepeleillä, rondoilla ja pienpeleillä, joista voi lopuksi siirtyä koko kentän 5v5 pelaamiseen. Näiden pelimuotojen suunnitteleminen ei ole helppoa, mutta vastapainoksi ne antavat rajattomat mahdollisuudet erilaisten pelien keksimiseen ja pelaajien kehittämiseen. Niiden pohjalta voi kehitellä alkulämmöiksi soveltuvia harjoitteita kuin myös taktisesti spesifejä harjoitteita joukkueen pelitapaa ajatellen.

 

Kuva13+2v3: yksi esimerkki hyökkäysalueen hyökkäyspelin rakenteiden harjoittelusta. Aluepelissä harjoitellaan syvätuen tekoa ja painottoman laidan sijoittumista. Viivatuella ja painottomalla laidalla omat alueet, joille ei muilla ole asiaa. Puolustavat pelaajat pyrkivät tekemään riiston jälkeen maalin keskialueella oleviin maaleihin, jolloin harjoitukseen saadaan mukaan myös negatiivinen tilanteenvaihto.

 

Kenties kaikkien lempilapsi on argumentti siitä, että drillejä tarvitsee, jotta pelaajan tekniikka kehittyy. Varmasti kehittyy, mutta miten drillissä opittu tekniikka on siirrettävissä tilanteeseen, jossa pitäisi samaan aikaan ottaa huomioon monta muutakin asiaa? Ei mitenkään. Se pitää integroida pelitilanteeseen uudelleen ja uudella tavalla, koska kyse on täysin eri suorituksesta.

Sitä tekniikkaa jota ihannoimme ja jota haluamme täydellisten pelaajien jäljittelevän, ei ole olemassakaan. Tekniikka voi todellisuudessa olla millaista tahansa, kunhan se on sopeutettu pelitilanteeseen ja se edistää peliä. On loogisempaa treenata tekniikka jo valmiiksi pelin sisään, jolloin yksi siirtovaihe jää kokonaan välistä. Kuten alussa Savolainen kirjoittaa, havainnointi ja toiminta ovat osa samaa prosessia.

Toimimme arjessa paljon sen varassa, mitä olemme joskus oppineet. Ymmärrän kyllä, ettei metodien uusimista koeta tarpeelliseksi ja vanhassa on helppo roikkua. Uskon kuitenkin, että lopulta meistä jokainen haluaa antaa pelaajillemme mahdollisimman hyvät eväät tulevaisuuteen. Kyse on lopulta vain siitä, että teetkö niin, vai heitätkö aikaa hukkaan?

Lisää aiheesta voit lukea täältätäältä ja täältä.

 

Miika Peltonen

Twitter: @miikapeltonen

Avatar
Complex