Keskiviikon LASB-podcastin pelipuheosuudessa keskityimme erityisesti SalBa-Steelers -kamppailuun. Kumpikin kesällä vahvistuneista – SalBa ehkä hieman, Steelers huomattavasti – joukkueista oli voittanut liigan avausottelunsa, mutta sen jälkeen ajautunut viiden ottelun tappioputkeen. SalBa vei ottelun nimiinsä lopulta lukemin 9-5. Ohessa vielä muutama Podcastin keskustelua täsmentävä nosto pelistä. 

SalBa

SalBa on silminnähden pyrkinyt kehittämään organisoitua hyökkäyspelaamistaan. Erityisesti joukkueen ykköskentällinen (Lehtoniemi-Hyvönen-Vuorinen; Kaerla-Rokosa) kykeni ajoittain pelaamaan mallikkaita pitkiä hyökkäyksiä, joista alla yksi maaliin johtanut pätkä. 

SalBan 4-2 johtomaalia edelsi maltillinen rakennusvaihe, jossa Antti Vuorista lukuunottamatta jokainen pelaaja osallistui pelintekemiseen. SalBa liikutti maltillisesti Steelersin viisikkoa ja kykeni murtautumaan Steelersin oikean laidan puolelta hyökkäysalueelle. Jani Lehtoniemen rystypoikittaissyöttö ei ehkä ollut se turvallisin ratkaisu, mutta koska Steelersin viisikkoa oli jo hetken aikaa liikutettu, syöttölinja jäi auki. 

Kuva 1: Huomaa Niko Kaerlan kylkiasento heti Steelersin ykköskarvauslinjan takana. Kylkiasento mahdollistaa pelaamisen myös eteenpäin, toisin kuin normaalisti näissä tilanteissa nähtävä negatiivinen peliasento (selkä vastustajan maaliin päin). 

Kyetäkseen pelaamaan laadukkaita pitkiä hyökkäyksiä kentällinen tarvitsee joko vahvasti organisoidut ja harjoitellut hyökkäyspelimallit tai älykkäitä pallollisia pelaajia – mieluummin sekä että. SalBan ykköskentällisessä akseli Rokosa-Hyvönen kykenee tulkitsemaan peliä ja rytmittämään viisikon hyökkäyspeliä tilanteeseen sopivalla tavalla. Pisteiden valossa Steelers-ottelussa erottui edukseen erityisesti 96-syntynyt kentällisen vasen laitahyökkääjä Jani Lehtoniemi, joka Rokosa-Hyvönen -akselin tuoman järjestyksen kautta kykeni luomaan kaaosta Steelersin kiusaksi. Lehtoniemen ratkaisut pallollisena pelaajana eivät aina olleet tilanteeseen nähden parhaita mahdollisia – erityisesti kolmannessa erässä opportunismi alkoi karata käsistä. Kentällisen pallollisen pelin laatu auttoi kuitenkin viisikkoa pysymään pääosin yhtenäisenä.

 

SalBan pystyi ajoittain mallikkaisiin suoriin hyökkäyksiin. Tällä kertaa toteuttajana kakkoskentällinen.

SalBan kahden muun kentällisen hyökkäyspelaaminen ei yltänyt likimainkaan ykköskentällisen tasolle. Kyseessä on varmasti pelaajatyyppikysymys – selkeät hyökkäyspelilliset johtajat ehkä näistä kentällisistä puuttuvat – mutta myös se, että hyökkäyspelin kehittämisprosessi lienee enemmän tai vähemmän alkutaipaleella. Ykköskentälliselläkin nähtiin päällekkäistä sijoittumista murtohetkillä, joten työtä vielä riittää. Emme videoarkistokuvan perusteella näe koko kenttää ja sen myötä viisikon pallottomien pelaajien liikkeiden täsmällisyyden arviointi on vaikeaa, mutta yhtä kaikki, SalBan hyökkäyspelaamisen organisointi on vaiheessa. Siitä huolimatta selkeitä positiivisia signaaleja on nähtävissä ja joukkueelta löytyy nyt ykköskentällisensä osalta viisikko, joka kykenee toimimaan pelitapaesimerkkinä muulle joukkueelle. 

 

SalBan viisikko tunnisti videon kaltaisia tilanteita, joten voi olettaa niitä käydyn läpi. Toiminta ei ollut aina säännöllistä ja täsmällistä, mutta sitä oli nähtävissä. Voidaan näin olettaa, että jonkinlainen pelillinen prosessi on käynnissä. Videossa hyökkäysalueen hyökkäyspelissä pohjalle tarjottava keskituki. 

SalBan pelaamisessa yhtenä tukijalkana pysynee kehittyneestä hyökkäyspelistä huolimatta vastahyökkäykset, joita se käynnistää useamman kauden kokemuksella keskustan kautta melko mallikkaasti. Tilanteiden vieminen loppuun ja välttyminen vastahyökkäysten vastahyökkäyksiltä ei ole huippuluokkaa ja tässä voisi olla vielä vähän työsarkaa, jotta peli ei mene kaahaamiseksi. 

 

Ottelussa nähtiin myös hetkiä, jolloin kumpikin joukkue hyökkäsi epäorganisoidusti ja alivoimaisena. 

Steelers

Steelersillä on edessään aikalisän paikka. Kun käsitellään pelitapaa kokonaisuutena -yksinkertaistettuna – joukkueen tulee tietää millaiseksi se haluaa otteluiden muodostuvan, miten se pyrkii rakentamaan maalipaikkansa ja miten se haluaa estää vastustajaa rakentamasta maalipaikkoja. Jos joukkue kykenee vielä oman pelitapansa sisällä hieman muokkaamaan peliään vastustajasta riippuen – tämä on erityisen tärkeää keskikastin ja sitä alemman kategorian joukkueille – voidaan puhua siitä, että se pelillinen työkalupakki on kasassa. 

Steelers ryhmittyi ottelussa laajasti käytettyyn W/puoltava 2-2-1 -karvaukseen, jossa oikea laita pelaa 2-3 metriä keskiviivan yläpuolella, vasen laitahyökkääjä noin keskiviivalla, sentterillä on laaja keskustavastuu ja vasen puolustaja pyrkii estämään syöttöjä Steelersin maalista katsottuna vasempaan kulmaan ja/tai hakee riistoja etupuolelleen. 

Kuva 2: Perinteisessä W-karvauksessa oikea laitahyökkääjä pyrkii estämään erityisesti pystysyötön oikealta puolelta samaan laitaan, sillä ko. syöttö on muiden haastavampi katkaista. Selkeimmät riistopaikat kuvassa harmaana soikiona ja mikäli riisto onnistutaan näillä alueilla tekemään, joukkueella on hyvät aihiot vaaralliseen vastahyökkäykseen.

Steelersin karvausryhmityksen toteutus ei ollut onnistunut. Se ei onnistunut saamaan riistoja vastahyökkäyspeliä ajatellen hyviin paikkoihin eikä toisaalta kyennyt estämään SalBaa pääsemästä syvälle Steelersin puolustusalueelle (toim. huom. Syvään pääsee _aina_. Kyse hyökkäävällä joukkueella siitä, mitä mahdollisuuksia pallon saavalla pelaajalla on jatkopeliin. SalBa on tässä kehittynyt). Steelers pelaa erittäin pienenä ja tiiviisti 2-1-2 -ryhmityksessä kun pallo on heidän maalinsa takana. Tämä ei ole varsinaisesti minkäänlainen ongelma, mutta Salibandyliigassa on erittäin vaikea rakentaa vaarallisia vastahyökkäyksiä niin syvästä ryhmityksestä tilanteenvaihtohetkellä – riistoja pitäisi saada myös karvauspelin tuottamana. 

Erityistä huomiota herätti, että Steelersin oikeat laitahyökkääjät eivät kyenneet estämään SalBaa pelaamasta pitkää syöttöä Steelersin maalilta katsottuna oikeaan laitaan. SalBa ei edes mitenkään erityisen täsmällisesti tuottanut vaikeita valintatilanteita Steelersin oikeille laitahyökkääjille. Kyseessä on perinteisen W-karvauksen kannalta olennainen yksityiskohta, sillä ko. laitaan on vaikea tuottaa säännönmukaisesti riistopaikkoja. Lisäksi se tuottaa herkästi sentterille alueellisia alivoimatilanteita. 

Videopätkässä Steelersin oikea laitahyökkääjä ei onnistu suojelemaan omaa laitaansa, vaan pitkä syöttö SalBan puolustajalta syvälle menee läpi. Ko. syöttö on vaarallinen perinteistä W-karvausta vastaan.

Steelers siirtyi muutaman kerran ottelun aikana korkeaan prässiin (työntö), mutta joukkue toteutti sen yleisesti vain kolmella pelaajalla. Vaikka tämä jättää luonnollisesti varmistavaan rooliin yhden pelaajan enemmän, se tekee prässin purkamisesta myös monin verroin helpompaa. Yleisesti tuloksena on vain viisikon etäisyyksien kasvaminen ja epäorganisoitunut hetki. Mikäli korkeaan prässiin ei osata / haluta tuoda neljää pelaajaa, se mahdollisesti kannattaisi jättää tekemättä kokonaan. SalBaa parempi joukkue rankaisee näistä epäyhtenäisistä prässeistä kovalla prosentilla. 

Steelersin hyökkäyspelin organisointi oli kuitenkin itselleni se kiinnostavin seurattava asia. Joukkue vahvistui kesän aikana ja siltä löytyy riveistään hyökkäyssuuntaan erittäin laadukkaita pelaajia (Ville Lastikka, Nico Jonaesson, Iiro Nurminen, Heikki Hätönen jne.). Puolustajien pallollinen osaaminen ei ehkä ole ihan vastaavaa luokkaa, mutta varsin riittävä joka tapauksessa. Joukkueen hyökkäyspelin organisointi oli kuitenkin tässä SalBa-ottelussa heikkoa, eikä se kyennyt rakentamaan systemaattisesti laadukkaita suoria tai pitkiä hyökkäyksiä oikeastaan missään vaiheessa. Joukkueen puolustusalueen hyökkäyspelissä erottui käytännössä kaksi mallia, mitä joukkue yritti useampaan kertaan toteuttaa, pakki-sentteri -koukkaus ("ongenkoukku") sekä sentterin alakolmiosta pienestä esiliikkeestä tekemä viistosyöttö (usein ilmassa) toiseen laitaan. Ensin mainittua ei säännönmukaisesti käytetty.

Tämän lähdön perusajatusta en tavoittanut. Toki tässä tapauksessa keskialue ylitetään yksinkertaisesti, mutta sillä on vaikea saavuttaa mitään. Kun vastustajaa ei ennen viistosyöttöä liikutettu juuri lainkaan, ei syötön mahdollisesti vastaanottava pelaaja saa sitä mihinkään laadukkaaseen tilaan. Pallo toisin sanoen kyllä toimitetaan hyökkäysalueelle, mutta jatkopelaaminen on hyvin vaikeaa. Lisäksi viisikon etäisyydet toisistaan kasvavat. 

Samanhenkinen malli hieman myöhemmin. 

Käytimme TPS:n kanssa ajoittain yhtenä murtautumismallina ns. pakki-siipivaihtoa, jossa hieman sama idea (klippi kaudelta 11-12). Siinä kuitenkin oleellista, että vastustajan prässitaso on korkeampi ja että painottomalle laidalle tehdään tilaa. Matalan prässitason karvausta vastaan ko. toimenpide on melko toiverikas ratkaisu. 

Steelersin hyökkäyspelin organisointi ei tällä hetkellä mahdollista joukkueen huippuyksilöiden vahvuuksien esilletuloa. Mikäli joukkue mielisi rankoa vastustajiaan vastahyökkäyksistä, sen tulisi viilata karvaus- ja puolustuspeliään ja selkeyttää mihin joukkue haluaa riistomahdollisuuksia rakentaa. Maalivahtien jatkuva vaihtelusirkus ja epäsuora syyllistäminen tuskin tuottaa positiivista lopputulosta. Tässä pelissä torjuntavuoron saanut Pasi Järvinen kaiken lisäksi käytännössä piti joukkuettaan pystyssä erityisesti toisen erän lopussa. 

 

Yhteenveto

Jumbofinaali meni ansaitusti SalBalle. Se oli merkittävästi parempi ja yhtenäisempi joukkue ottelussa ja erityisesti sen hyökkäyspelissä on nähtävissä positiivista kehitystä, kuten pitääkin silloin kun joukkueen runko on säilynyt ja valmennus aloittaa toisen kautensa. Steelersillä sen sijaan on pohdittavaa. Joukkue on vahvistunut viime kaudesta, mutta sen pelaaminen ei ole käytännössä kehittynyt. Joukkueen jatko-ohjelma on haastava ja erityisesti hyökkäyspelissä ei ole mitään viitteitä monipuolisista rakenteista. Joukkueen valmennusjohdon pitänee melko pian istua alas ja pohtia lähteäkö kylmän inhorealistiselle "matala blokki ja raasto" -linjalle, sillä hyökkäyspelin kehittäminen on pitkä, ylikautinen prosessi – se ei kelkkaa työntämällä kehity. Inhorealistisella linjallakin Steelersin tulisi löytää keinot miten saada paremmista paikoista riistoja ja sen myötä laadukkaampia vastahyökkäyksiä. 

Teksti on täydennystä LASBin Podcastin pelipuheosuuteen. 

 

Edit 1.11. klo 11.40; lisätty kuva perinteisestä W-karvausryhmityksestä. 

 

Perttu Kytöhonka