Complex Floorball

Paradigman muutos – Peli kuuluu joukkueille

30.11.1999.
20

 

Look deep into nature and you will understand everything better

-Albert Einstein

 

Pallopelinä salibandy on nuori ja siksi sillä on valtaisa kehitysmarginaali. Siinä missä salibandylla on omat erityispiirteensä, se ei ole muista pallopeleistä irrallinen saarekkeensa ja lajilla onkin paljon opittavaa kansainvälisestä palloilusta yli lajirajojen. Joukkuepallopeleillä on keskenään runsaasti yhteistä – pelattiin niitä sitten jäällä, nurmella, parketilla tai matolla. Pelaajien ja pelivälineen muodostamissa suhteissa, kuvioissa ja vuorovaikutussuhteissa toistuvat samat kaavat, vaikkakin yksityiskohdat eroavat. Samoin luonnossa toistuvat tietyt lainalaisuudet ja kuviot eri eliöiden ja olioiden vuorovaikutuksissa ja muodoissa – esimerkiksi kultainen leikkaus.

 

Fractals

Kuva 1. Luonnossa erilaiset muodot toistuvat fraktaaleina: Kun katsoo esimerkiksi kasveja tai lumihiutaleita lähemmin, sama muoto toistuu uudelleen yhä pienempänä ja pienempänä eri mittakaavassa.

 

Tutkimalla palloilulajeja, joilla on pidemmät juuret ja perinteet, voisi salibandylle avautua uusia näköaloja sekä jo kerran tallattuja valmiita polkuja eteenpäin. Olisiko tällä tavalla mahdollista liittyä muiden lajien kehittämistyöhön eturintamaan ja näin siirtyä laadussa ja ajattelussa tämän päivän huippupalloilun tasolle? Tässä tarkoitetaan siis itse peliä ja palloilulajien yleisiä lainalaisuuksia, jotka luonnon fraktaalien tavoin toistuvat eri skaaloissa samanlaisilla periaatteilla – ei irrallista ominaisuuksien kehittämistä laboratoriotesteillä. Nimenomaan taktiikka on näiden pelin lainalaisuuksien tutkimista ja tulosta tuottavan, toimivan joukkuepelin kehittämistä. Toisin kuin on julkisestikin esitetty, puhutaan siis taktiikasta lopulta aivan liian vähän. Laiskan yksilöpuheen ja yksittäisiin tilanteisiin takertumisen verukkeella taktiikkaa usein vähätellään. Nimenomaan taktinen valmentaminen on pelikäsityksen ja pelisilmän valmentamista, sillä se valmentaa pelaajia tekemään kentällä parempia ratkaisuja, havainnoimaan pelitilanteita kokonaisuuksina ja tunnistamaan pelin lainalaisuuksia. Taktiikka ei tarkoita aina sitä, että valmentaja piirtää fläpille suoritettavia suljettuja kuvioita joita pelaajat suorittavat aivot nollilla. Taktiikkaa kritisoiva lajipuhe viittaa yhä näihin kuvoihin (set play) koska, komplekseista taktiikoista (pelin rakenne, structure) ei ole vielä laajempaa keskustelua ja yhteistä kieltä.

Esimerkiksi jalkapalloilussa on tutkittu joukkueen kollektiivista peliälyä ja verrattu joukkuetta eläinkunnan superorganismeihin. Joukkuepelistä tehdään tiedettä ja analyysia, niihin kohdistetaan resursseja ja hyödynnetään arjessa päivittäin. Yhtä lailla salibandy voisi hyödyntää tätä toisten pallopelien tutkimusta. Kehittyneemmissä pallopelissä taktiikan vähättelyä tapahtuu päivä päivältä vähemmän – paitsi ehkä Suomessa, jossa edelleen yksilö, sattuma ja pallon pomppimiset tuntuvat määrittelevän peliä ohi joukkueen kollektiivin ja taktiikan. Kiistellään siitä, kuuluuko peli pelaajille vai valmentajille: jäykkää tai kaaosta. Oikea vastaus olisi, että peli kuuluu joukkueille ja on kompleksia. Johtavien valmentajiemme keskustelunavaukset siitä, kuinka yksilöiden kehittäminen on joukkulajien tärkein tekijä matkalla menestykseen korostaa tätä eroa huippupalloiluun.

Etenkin sellaisina hetkinä kun menestystä ei tavalla tai toisella mitattuna tule, on kerääntyminen henkilökohtaisten virheiden alttarille luontevampaa kuin syy-seuraussuhteiden kaivaminen kokonaisuudesta. Peliä eivät ratkaise yksittäiset pomput, virheet tai vihellykset joista maali syntyy, vaan pelin voittaa joukkue joka tekee enemmän maaleja koko ottelun aikana. Menestyksen hetkillä nousee yksilöiden kehitys korostuneeseen asemaan: kuinka kopioida juuri tapahtunut nähdään ainoana tienä seuraavaan voittoon. Toisaalta myös voiton hetkellä on tapana uppoutua jonkin mestarillisen yksilön ympärille luotuun hekumaan – jopa henkilökulttiin (lue. Patrik Laine) – sen sijaan että tarkasteltaisiin miksi joukkue oli kokonaisuutena, kollektiivina parempi tai heikompi kuin vastustajan.

Structure

Kuvassa 2. (Lähde: https://methodkit.com/thoughts-behind/) vasemmalla kaaos, yksilöt ilman yhteyksiä ja oikealla täysin jäykkä rakenne, jossa ei jää tilaa luovuudelle. Keskimmäinen kuva esittää kompleksisuutta, jossa rakenteet luovat toistuvuutta kaaoksen keskelle. Toisin sanoin voisi kuvata pallopeliä siten, että vasemmalla peli kuuluu pelaajille ja yksilöille, keskellä joukkueille ja oikealla diktaattorimaiselle valmentajalle.

 

“Olen samaa mieltä siitä, että peli on sen, joka sitä pelaa. Siitä vallitsevasta käsityksestä, jossa peli kuuluu pelaajille olen kuitenkin eri mieltä. Peli ei kuulu pelaajille, valmentajille, faneille saati seurajohdoille. Peli kuuluu joukkueille”
– Pep Guardiola (Marti Perarnau: Pep Guardiola – The evolution)

 

Taktiikka ja sen valjastaminen joukkueen käyttöön on kansainvälisissä pallopeleissä valmentajan tärkeimpiä, ellei tärkein osaamisalue. Taktiikka käsitteenä tarkoittaa konkreettisia toimintoja ja valintoja tavoitteiden saavuttamiseksi, ei pelkästään tiettyjä syöttökuvioita ja karvaussysteemeitä. Maailmalla taktiikkaa ei koeta ilkeän valmentajan kiusaksi ja pelaajien luovuuden tappamiseksi, vaan välttämättömäksi, keskeiseksi osaksi joukkueiden välistä kilpailua. Salibandyssa keskustelun keskiössä tuntuvat olevan yksilön lahjakkuus, tekniikka ja fysiikka.

 

 

Joukkueen kollektiivin analytiikka on osin vielä tulevaisuutta, mutta tulee muuttamaan käsitystä pelistä. Pelissä oleellista on pelaajien ja joukkueiden välinen vuorovaikutus. Peli tapahtuu suurelta osin pelaajien välissä, ei vain yksilöissä.

Palloilun historia on osoittanut toteen sen, että yhteistyöllä joukkueellinen pelaajia saa enemmän aikaan kuin yksilöinä. On joukkueelle elintärkeää, että sen pelaajat ajattelevat pelistä samojen periaatteiden, yhteisen kielen kautta. Joukkueena pelaaminen, yhtenä yksikkönä ja kollektiivina toimiminen on arvo, jonka avulla yksilöinä heikommat, pienemmät ja halvemmat rosterit peittoavat suurempia ja nimellisesti parempia ryhmiä.

Todellisen yhdessä pelaavan kollektiivinen rakentaminen on monimutkainen, kompleksi prosessi. Siinä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Valmentajalta ja joukkueelta vaaditaan monen asian tekemistä fiksusti. Valmentaminen, kuten itse peli on kompleksi ilmiö täynnä vuorovaikutuksia pelaajien ja eri olioiden välillä. Sitä ei voi purkaa yksilöiden ja ominaisuuksien, treeniohjelmien tai toistojen tutkimiseen eikä käsittää pelkästään tulosten ja tilastojen kautta. Kehitys ja tulosten nousu eivät myöskään tapahdu lineaarisesti. Ihmistieteet, kuten esimerkiksi psykologia, pedagogiikka ja sosiologia on siksi oleellinen osa valmennustiedettä.

Olemme perustaneet blogin tuodaksemme salibandyyn vahvemmin esille kansainvälisen palloilun moderneja, komplekseja menetelmiä ja ajatuksia. Niiden kautta peliä voi ymmärtää uusilla tavoilla. Haluamme esittää vaihtoehdon reduktionistiselle pelin ominaisuuksiin ja yksilöihin purkamiselle. Peli on kokonaisuus, johon voi “zoomata” syvemmälle, mutta sitä ei tule purkaa yksilöihin ja ominaisuuksiin, tekniikkaan, fysiikkaan ja taktiikkaan toisistaan ja kontekstista irrallaan. Peli on vuorovaikutusta, dialogia joukkueen sisällä ja kahden joukkueen välillä.

Kirjoittajat:

Antti Hänninen (@AjHanninen)

Mikael de Anna (@MikaeldeAnna)

Perttu Kytöhonka (@PKytohonka)

Miika Peltonen (@miikapeltonen)

Avatar
Complex