Parviälyä luonnossa ja pallopelissä

Complex

30.11.1999 0:00

Luonto, evoluutio ja kollektiivinen toiminta

Kun kalat tai linnut liikkuvat tiiviinä yhtenäisenä parvena tai susilauma metsästää yhteistyötä tehden, on siinä paljon samaa kuin joukkuepelissä. Näille luontokappaleille yhteistyö on elinehto ja välttämättömyys, sillä joukko on vahvempi ja tehokkaampi kuin yksilö. Salibandymaailmassa kilpailu ei vielä ole yhtä kovaa ja raakaa kuin viidakoissa. Materiaalierot joukkueiden välillä ovat niin suuria ja yhteispelaamisen taso vaihtelevaa, ettei voi sanoa että jokainen osa-alue olisi oltava viimeisen päälle hiottua, jotta salibandyliigassa voi menestyä. Paremmalla materiaalilla menestyy, vaikka yhteispeliä ei erityisesti painottaisi. Joukkuepelaaminen ja yksilön laatu eivät silti ole vastakkaisia. Luonnossa ja kehittyneemmissä pallopeleissä evoluutio on pidemmällä ja se kiistatta osoittaa kollektiivin voimaa huippuyksilöidenkin kilpaillessa keskenään – esimerkiksi jalkapallossa.

Video 1. Vuorovaikutuksessa toimivat osat muodostavat komplekseja ilmiöitä joita ei synny yksilöissä. Myös aivomme toiminta on riippuvaista yhteyksistä ja vuorovaikutuksista.

Parvi perustaa yhteistyönsä hyvin yksinkertaisiin, selkeisiin sääntöihin joita yksilöt noudattavat tarkasti ja vaistomaisesti. Sillä ei ole yhtä johtajaa, vaan sen suunta ohjautuu itsestään ympäristön ja tilanteen mukaisesti. Näistä säännöistä ja muuttuvaan ympäristöön mukautumisesta syntyy kompleksia liikettä, joka muistuttaa leikkiä tai tanssia. Parvi etsii ravintoa ja pitää yhtä saalistajien varalta. Jokaisella parven yksilöllä on kuitenkin samanlainen säännöstö siitä, miten suuntaa ohjataan lähimpien muiden yksilöiden perusteella.

Legendaarinen Arrigo Sacchi pohjasi jo menetelmiään kollektiiviseen peliälyyn [1]. Kollektiivisen toiminnan analytiikka on nyt yleistymässä joukkuepalloilussa. Sen avulla pureudutaan syvemmin pelaajien välisiin vuorovaikutuksiin. Voidaan tutkia joukkueen tiiviyttä eri tilanteissa suhteessa vastustajaan (stretch index) tai pelaajien välisiä yhteyksiä syöttökarttojen perusteella. Näin voidaan ymmärtää joukkuepelin laatua ja pelaajien keskinäistä koordinaatiota paremmin. Professori David Sumpter on tutkinut eläinkunnan kollektiivista käytöstä ja soveltanut tietojaan jalkapalloon (ks. esim. http://www.collective-behavior.com). Urheilutieteilijät puolestaan ovat hyödyntäneet hänen kollektiivisen toiminnan tutkimuksiaan joukkueurheiluun [2, 3].

Valmentaja pelin asiantuntijana

Joukkuepalloilun valmentajan tehtävä on vaikuttaa joukkueen peliin. Muutoin ei voi auttaa joukkuetta voittamaan. On tärkeää että valmentaja on pelin ja sen oppimisen asiantuntija. Hyvään valmennukseen kuuluu pelikäsityksen ja päätöksenteon kehittäminen. Se vaatii taktista osaamista, pelin tuntemusta. Ei kuitenkaan riitä että valmentaja kertoo pelaajille miten haluaa peliä pelattavan. Pelaajien on harjoittelussa opittava pelitapa syvällisesti myös tietotaidon (know-how) tasolle. On osattava toteuttaa pelitapaa paineenkin alaisena. Siksi valmentajan on hyvä myös ymmärtää ihmisen oppimista ja päätöksentekoa pallopeleissä.

Siitä, että joukkueen olisi pelattava kuin yhtenä vallitsee yleensä yksimielisyys. Yhteispeliä pidetään kuitenkin itsestäänselvyytenä, joka syntyy yksilöiden maksimaalisesta aktiivisuudesta. Tämä on sikäli väärä käsitys, että saumaton yhteistyö vaatii toimivaa teoilla ja sanoilla kommunikointia. Tekojen on edistettävä joukkueen peliä ja niiden merkitys on oltava joukkueen yhteinen. Se vaatii yksilön vapaan tahdon hallintaa joukkueen hyväksi sekä vaistomaiseen päätöksentekoon vaikuttamista. Oman joukkueen sisällä on pystyttävä ennakoimaan muiden pelaajien toimintaa, mutta yhtä aikaa pelattava vastustajan kannalta riittävän yllättävästi. Tällöin pallollinen joukkue voi todella olla aloitteellinen (proaktiivinen) hyvääkin puolustusta vastaan ja pakottaa vastustajaa virheisiin sen sijaan että odottaisi niiden tapahtumista (reaktiivisuus).

Perinteinen käsitys taktiikoista perustuu valmentajan piirtämiin kuvioihin, joissa tietty syöttökuvio pyritään toteuttamaan läpi järjestyksessä. Tällaisen kuvion voi vastatoimilla pelata katki. On toisaalta mahdollista luoda pelille rakennetta, joka pystyy sopeutumaan ympäristön yllätyksiin, vastustajaan. Näin pelaajalla on riittävästi vaihtoehtoja toimia, jotta peli pysyy vastustajalle yllättävänä. Jokainen silmänräpäys ei voi olla valmentajan ennalta määrittelemä, sillä pelissä on aina mukana sattuma. Siksi hyvä taktiikka on kompleksi, ei jäykkä eikä täyttä kaaosta. Sitä voidaan kutsua joukkuepelin rakenteiksi (structures) ja verrata kieleen, jonka kautta kommunikaatio toimii. Pelin organisointi on vaativa prosessi, joka ei koskaan tule valmiiksi. Yhteisen tulkinnan ja kielen kehittämistä voi jatkaa loputtomiin.

Käsitys taktisesta valmentamisesta vaatii päivittämistä. Peliälyn merkitys jo nuorten pelaajien valmennuksessa on samalla tavalla arvokas kuin tekniikan, fysiikan ja henkisenkin ulottuvuuden. Nämä ulottuvuudet tulisikin yhdistää kokonaisuudeksi, ei erotella ja asetella subjektiiviseen tärkeysjärjestykseen. Tällöin taataan pelaajan kokonaisvaltainen kehittyminen. Pelitilanteita korkealla intensiteetillä “simuloimalla” ja taktisia periaatteita vaatimalla voidaan yhtä aikaa valmentaa taktiikkaa, tekniikkkaa ja fysiikkaa. Näin harjoitellaan salibandya, jota todella peleissä halutaan pelata. Taktiikkaa vähättelevä valmentaminen jättää päätöksenteon ja pelikäsityksen oppimisen pelaajien vastuulle ja kehityksen arviointi käytännössä tapahtuu usein tekniikan ja fysiikan perusteella. Nyt pelaajia arvioidaan usein liiaksi synnynnäiseen lahjakkuuteen ja asenteeseen vedoten. Pallopeli on myös pelikäsityksen oppimista, mikä vaatii oikeanlaista oppimisympäristöä. Sitä on hankala valmentaa ilman jotakin selkeää joukkuetaktiikkaa, johon viitata.

Tekojen merkitys ja sanaton kommunikaatio

In football, technique is the execution of a decision. In gymnastics, technique is the exection of a technique

– Raymond Verheijen

Pallopelissä tekniikkaa ja fysiikkaa edeltää aina päätöksenteko (sitä edeltää motivaatio). Asenne ja henkinen valmennus näkyvät pelissä vasta toiminnan kautta. Pelin tarkoitus on tehdä maaleja ja estää vastustajaa tekemistä niitä. Voidaan tuntea ja tutkia pelin universaaleja periaatteita, jotka parantavat todennäköisyyttä voittaa pelejä pitkässä juoksussa. Näin valmentaja kehittää itselleen ja pelaajamateriaalilleen sopivan pelitavan, pelillisen identiteetin. Jos pelaajien valinnat ovat heikkoja ja pelitavan vastaisia, ei tekniikan ja fysiikan kehittäminen ratkaise ongelmaa.

Päätöksenteko on aina taktista sikäli, että kaikella toiminnalla on jokin merkitys pelille. Se viestii jotain muille pelaajille ja vaikuttaa joukkueen jokaisen jäsenen havainnoimaan ympäristöön. Viestintää pelissä tapahtuu paljon myös ilman sanoja tai edes ääntä. Eleet ja liikkeet ovat viestintää, mutta niin on pelkkä kentällä sijoittuminenkin. Päätöksenteko ei ole vain yksilön asia – se on kommunikaatiota ja vuorovaikutusta muiden pelaajien kanssa. Kun toimintojen merkitys on joukkueen yhteinen, toimii kommunikaatio osin jopa ilman taktisten kuvioiden kautta miettimistä. Voidaan tulkita ympäristöä ja luokitella tilanteita luovemmin. Näin pystytään sopeutumaan aina uusiin tilanteisiin kollektiivina – selkeän yhteisen pelikäsityksen mukaisesti [4].

On huomautettava vielä, että pelin järjestäytymistä tapahtuu joka tapauksessa – on se sitten valmentajan johtamaa tai itseohjautuvaa. Joukkueelle muodostuu pelitapa joka on joko valmentajan tai pelaajien itse kehittelemä – tietoisesti tai tiedostamatta. Pelitavalla tarkoitetaan tässä pelissä toistuvia kuvioita, jotka muodostuvat säännölliseksi toiminnaksi joko tottumuksesta tai tietoisesti. Valmentajan tulisi vastata tästä prosessista, sillä se on oleellista joukkuepelin laadulle. Keksivätkö pelaajat todella parempia taktiikoita kuin valmentajat? Vai syntyykö silloin pelitapa, jossa pelaajat ovat mukavuusalueellaan? Valmentajajohtoisessakin taktiikassa lopulliset tekniikan ja ratkaisun valinnat voivat olla pelaajalla, joka sovittaa ratkaisun taitoihinsa sekä pelin tilanteeseen. Joukkuetaktiikka luo pallolliselle pelaajalle useita vaihtoehtoja, ei vähennä niitä. Sen tarkoitus on parantaa valintoja, ei vähentää luovuutta. Luovuutta on nimittäin myös uusien pelitilanteiden ratkaiseminen – silloinkin kun ratkaisu on teknisesti tavallinen.

Tämä kirjoitus on yhteistyön ja kollektiivisen toiminnan puolustuspuhe. Tarkoitus ei ole mystifioida taktiikkaa. Ennemminkin taktiikka itse voi koostua yksinkertaisista periaatteista, mutta sen syvällinen oppiminen ja joukkueen sopeutuminen muuttuvaan ympäristöön vaatii yksityiskohtiin paneutumista ja täsmällisyyttä. Kollektiivinen peliäly on myös pelaajalle hieno yhteinen kokemus. Se ei ole valmentajan taktiikoiden väkinäistä suorittamista, vaan joukkueen yhtenäisyyttä. Taktiikan täsmällisyys ei myöskään ole henkilökohtaisen taidon vastakohta tai vähennä näyttäviä suorituksia, vaan luo niiden toteuttamiselle suotuisampia olosuhteita ja merkitystä. Joukkueen parviäly on ymmärtävälle katsojalle kuin pelin ihme. Maailma kaipaa muutenkin enemmän tiimityötä [5]. Luonto ja joukkueurheilu ovat jo osoittaneet sen merkityksen.