Luin äskettäin Jussi Leppälahden uusimpaan Elmo- lehteen (28/2018) kirjoittaman artikkelin “Kaksi maailmaa”. YLE:n jalkapallon MM-kisastudioita ruotivan jutun viesti oli selkeä ja ytimekäs – sanoilla ja puheilla on valtaisa merkitys. Ansiokkaalle kirjoitukselle ominaisesti se herätti ajatuksia ja sitä lukiessa olikin vaikea välttyä liittämästä sen sanomaa itselle tärkeän toimintaympäristön, salibandyn kontekstiin.
Se sai pohtimaan, miten käytetyt sanat ja niiden merkitykset näyttäytyvät salibandyssa, mitä lajin piirissä esiintyvät puheenvuorot viestittävät. Puhumattakaan siitä, mikä on sanaston vaikutus toimijoiden arjen toimintaympäristöön. Syy tälle juontui viime aikaisista puheenvuoroista, joita olemme saaneet sekä lukea, että kuulla.
Hannele Forsman avasi Eerikkilän urheiluopiston nettisivuilla kirjoittamassa jutussaan mitä salibandy lajina fyysisesti vaatii, ja millä keinoilla tätä seurataan. Vähän tästä myöhemmin samoilla jäljillä kulkivat sekä naisten, että miesten maajoukkueiden päävalmentajat. He avasivat salibandyliiton julkaisemilla videoilla maajoukkuepelaajille asetettuja kriteerejä, sekä ihanteita.
Sanomien viesti oli selkeä. Huipputason pelaajilta odotetaan ja vaaditaan paljon. Tämä ei ole ongelma, etenkin jos olisi onnistuttu luomaan vahvan kulttuurin päälle rakentunut merkityksellinen toimintaympäristö. Voimme kuitenkin esittää kysymyksen, onko sellainen vuosien aikana onnistuttu rakentamaan. Pelaajilta vaatimisen kulttuurin on toki panostettu, sen voimme lukea ja kuulla edellä mainituista puheenvuoroista. Sen sijaan jos otamme tarkasteluun mitä vaadimme valmentajilta, seuroilta ja liitoilta, on selkeitä ja konkreettisia viestejä jo hieman hankalampi löytää.
On suhteellisen yksinkertaista teknisesti esittää linjauksia ja vaatimuksia eri suuntiin. Mittaamisesta saadaan dataa ja urheilijan riittää puhetta yli lajirajojen. Ongelmatiikka sen sijaan ilmenee silloin, kun alamme kysymään puhujan vastuun perään. Tuleeko viestinnässä selkeästi esiin se, ollaanko subjektiivisen vai objektiivisen puheen piirissä.
Kuva: Mika Hilska
Mihin näkemykset esimerkiksi salibandy-ottelun ratkeamisesta 1v1/2v1- tilanteisiin perustuvat. Tai mikäli pelaajalta odotetaan salibandyn laittamista kaiken muun edelle, millä toimenpiteillä tätä tuetaan, ja korostetusti, millä lajikulttuuria vahvistavilla toimilla luomme ympäristöjä, joissa tämä on itsestään selvä vaatimus. Sillä on niin, että nämä vaatimuksia korostavat puheenvuorot ovat riitasoinnussa sen kanssa, kun käymme samaan aikaan keskustelua siitä, onko valmentajan käyttämillä jalkineilla väliä. Tai pitäisikö valmennustiimin vaatetuksen olla yhtenäinen. Tai onko ok pitää päässä toisen tuotemerkin lippalakkia. Miltä se näyttää, kun vaatimuksia linjaavat tahot saattavat istua harjoituksissa.
Siinä missä arvopuhe on tärkeää, on hyvä pitää mielessä, että se tiedostamattakin muokkaa toimintaympäristöä. Suuntaan tai toiseen. Sanat ovat täten myös tekoja, jotka kulloinkin indikoivat missä toiminnan rajat kulkevat ja millaiset standardit omalle toiminnalle asetetaan. Sanat myös vaativat tekoja. Sanoilla todellakin on väliä.
Mikael de Anna (@MikaeldeAnna)