Gatorade-turnaus käynnistyi perjantaina Energia-Areenalla kahdella ottelulla. Illan ensimmäisessä kohtaamisessa Loviisan Tor näytti jo ottavan arvokkaan voiton ruotsalaisesta Balrogista johtaen 5-3-lukemin yhdeksän minuuttia ennen loppua. Balrog sai kuitenkin hyvissä ajoin tehtyä 5-4-kavennuksen ja onnistui tasoittamaan 5-5:een vain 17 sekuntia ennen loppua joukkueen pelatessa ilman maalivahtia.
Loviisan Tor pelasi kolmella täydellä kentällisellä, ja ainakin tämän ottelun perusteella voidaan todeta, että SC Kaneetista tulleet divaripelaajat ovat hyviä vahvistuksia. Nyt Loviisalta löytyy pelaajamateriaalista huomattavasti enemmän leveyttä kuin viime kaudella. Loviisa kohtaa lauantaina kello 11.00 alkavassa ottelussa hallitsevan Suomen mestarin SSV:n
Illan toisessa kamppailussa Espoon Oilers sai vastaansa Tukholman AIK:n. Espoolaiset joutuivat lähtemään otteluun hieman varamiehisinä, sillä Oilersin pelaajia on Gatorade-turnauksessa Suomen B-maajoukkueen mukana viisi pelaajaa. Niinpä öljymiesten kokoonpanossa nähtiin jopa muutama B-juniori.
Oilers pysyi kaksi erää hyvin AIK:n kyydissä. Vieraat johtivat päätöserään lähdettäessä 3-4-lukemin. Kolmannessa erässä AIK:n kokemus tuli hyvin esiin ja joukkue rankaisi espoolaisia helpohkoista virheistä. Loppulukemat 3-7 AIK:lle. Espoon Oilers kohtaa lauantaina turnauksessa Suomen B-maajoukkueen.
– Tämä oli monelle nuorelle pelaajalle ensimmäinen ottelu Oilersin miehissä ja he selviytyivät hyvin. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen peli-ilmeeseen, kaveri vaan viimeisteli tänään paremmin kuin me. Se on selvää, että töitä on vielä paljon edessä ennen kauden alkua, mutta joukkue on siihen erittäin sitoutunut tällä hetkellä, Oilersin päävalmentaja Mika Heinonen totesi ottelun jälkeen Pääkallolle.
Lauantaina Gatorade-turnauksessa on ohjelmassa peräti neljä ottelua, joista kello 16.00 ja 18.30 alkaviin kamppailuihin on kaikilla katsojilla ilmainen sisäänpääsy. Gatorade-turnauksen LIVE-seuranta jatkuu koko viikonlopun Pääkallon Facebook-sivuilla, joten käy liittymässä niin pysyt ajan hermolla.